Tapio Lappaja palkinnot 2024

Kirjoittajien Killan ensimmäinen vuosi lähenee loppuaan ja sen myötä on tullut aika jakaa myös yhteisömme ensimmäiset Tapio Lappaja palkinnot! Olette nyt muutaman viikon ajan saaneet ehdottaa palkinnonsaajia kyselylomakkeen kautta anonyymisti ja monet ehdottamistanne nimistä ovatkin mukana tällä listalla. Näiden lisäksi myös ylläpito on kiinnittänyt huomiota joidenkin kiltalaisten esimerkilliseen toimintaan ja osallistumiseen foorumilla, joten teidän käyttäjien ehdottamien nimien lisäksi listalta löytynee monta muutakin nimeä, jotka eivät kyselyssä välttämättä ole tulleet esille.

Tuttuun tapaan jokainen palkinnonsaaja saa halutessaan diplomin, jonka lähetämme ylläpidon toimesta sähköpostilla taikka Discordin kautta tiedostona.

 

Saavutukset, sanamäärät ja käppyrät

• Punnort, saa palkinnon H.U.H.T.I 2024 haasteen osallistumisestaan, jolloin hän kirjoitti 41,6% yli valitsemansa tavoitteen.
• Zinnylle palkinto tasaisimmasta tallauksesta marrashaasteen aikana.
• Inkki ja Huurre saavat yhteispalkinnon, käsittämättömästä kirityksestä marraskuun haasteen aikana
• Aodalle kultainen lapio esikoiskirjan saattamisesta valmiiksi julkaisua varten

 

Soihtuilu

• haikailutaide, Huurre, Inkki, Keiju, koskikara, mooglepaddy, Peruna, Quirinea, Qunken, Saarnetar ja white elm ansaitsevat palkinnon pisimmän soihtuputken ylläpitämisestä marrashaasteen aikana. Pisin soihtuputki oli 43 tuntia jonka aikana yllä mainitut käyttäjät saivat aikaan yhteensä 29 859 sanaa.
• Haikailutaide ansaitsee palkinnon aivan käsittämättömästä 68 tunnin kirjoittamisesta soihtuilun aikana
• Koskikaralle nopeimman soihtuilijan palkinto, 30 535 sanan saaliin vuoksi

 

Yhteisöllisyys ja osallistuminen

• Shievalle kultainen lapio Puolikuun pyrähdysten ideoinnista ja toteutuksesta.
• Kultaiset lapiot Quirinealle ja sayaxoxolle killan sääntöjen kääntämisestä ruotsiksi sekä englanniksi
• Miksulle palkinto yleisestä kanssakirjoittajien kannustamisesta.
• Saarnetar, vuoden heittäytyjä. Ollut aktiivisesti mukana monessa eri haasteessa ja rohkeasti kirjoittanut tekstin joulukalenteriin, vaikka aluksi jännittikin.
• haikailutaide, vuoden historijoitsija. Hänellä on aina antaa historiallinen näkökulma mm. toisten maailmanrakennuspulmiin.
• Piparminttutangoista tehdyt joululapiot joulukalenterin tekoon osallistuneilla käyttäjille: Crysarcher, f_saro, Haikailutaide, Miksu, Inkki, Lelle Svenner, Neilikka, Paula, Quirinea, RikuY, Saarnetar ja Timli
• Vuoden puputtajan ja pupuprofeetan titteli Qunkenille pupujen ilosanoman levittämisestä niin foorumilla kuin Discordissa.
• Timli, ylireija ja HannaTulijoki ansaitsevat palkinnon ahkerasta tuulettamisesta Päivän kirjoitusonnistumisten ketjussa
• Jaettu ahkera lukija palkinto Aelille, Quirinealle sekä Saarnettarelle joiden useimmiten näkee kommentoivan Mitä luet juuri nyt ketjuun.

 

Kynäismit ja tekstin jakaminen

• HölöPöllölle kultainen lapio ahkerasta ihanien katkelmien jakamisesta vuoden mittaan

• Inkki, hauskasta kynäismistä:
  ”Kyl mä tänne saan itteni,” sanoin kun sain taitettuu jalan kyytiin ja toisen pääni sisälle.

• Timli, hauskasta kynäismistä:
  Pyry tunkee likaiset aatteet piiloon sängyn alle

• salikon, jolla on aina nokkelia ja hauskoja kommentteja Discordissa, esimerkkinä alla oleva:
  Camilla: ”Nyt alkoi, 6 ensimmäistä sanaa kirjoitettu”
  salikon: ”ai nuo kanavalle kirjoittamasi?”

• Marskiih, vuoden itsensä ylittäminen eli saavutus, josta hän kertoi Kirjoitusonnistumisten ketjussa:
  ”Sain juuri Kuoleman Kaupungeista luvun 17 valmiiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että keskeneräisiä lukuja ei enää ole!! Jäi vähän lyhyeksi (35 935 sanaa) omasta tavoitteestani (38 000 sanaa), mutta tässä kohtaa se ei haittaa. En jotenkin osaa edes käsitellä tätä saavutusta. En oo koskaan ennen saanut näin pitkiä tekstejä valmiiksi. Nyt täytyy antaa tekstin hetken levätä ennen editointihommia. Sillä aikaa voi sitten kirjoittaa jotain muuta.”

• LillaFafu,  alla olevan hauskan pätkän jakamisesta:
  Mun eka muisto pesäpallosta on se, kun isä talutti mut kuuden vanhana korvasta roikottaen Turun Palon treeneihin. TurPa treenasi vaan kolmen korttelin päästä meidän kerrostalosta Verkatehtaankadun kentällä. G-junnujen treenit myös alkoivat sopivasti, kun äidiltä paloi hermot mun riehumiseen.
  – Meillä ei ol koht enää yhtää ehjää kahvikuppia tai ikkunaa! Keksi sää ny sil joku harrastus! se oli huutanut isälle ja työntänyt meidät ovesta ulos.

  Olin koko talven ollut kuin persiiseen ammuttu villieläin. Molemmat isoveljet olivat päivät koulussa, eivätkä harvat eskaripäivät tarjonneet mulle riittävästi virikkeitä, etenkin kun olin toisen puolen viikosta yksin äidin ja vauvasiskon kanssa kotona. Mä pursuin energiaa, ja veljiä matkiessa oli sitten sattunut ja tapahtunut. Äiti ei enää kestänyt, kun yhtenä aurinkoisena päivänä oli syttynyt pieni tulipalo. Ei mitään vakavaa, matonreuna vaan oli vähän kärventynyt. Sen oli äiti saanut helposti sammutettua holvaamalla savun sekaan maitoa siskon tuttipullosta. Mustunut räsymatto oli kuitenkin ollut se korsi, joka katkaisi kamelin selän.

  Niinpä seisoin korva poltellen kentän laidalla. Siellä täällä näkyi muitakin mun ikäisiä ja niiden isiä. Pojat katselivat pääasiassa kengänkärkiään, isät puolestaan poikiaan. Osa innokkaasti ja osa huolissaan, niin kun mun isä. Kun valmentaja Seppo Ruohonen sitten asteli kentälle, oli tunnelma sähköistynyt. Nuoruuden intoa puhkuen Seppo laittoi meidät heittelemään palloa ja viipottamaan kentän laitaa ees taas. Touhu oli mukavaa, ja kun parien treenien päästä saatiin mailat käsiin, hupi vasta alkoi.

  Siitä ekasta kesästä parhaiten jäi mieleen ensimmäinen peli TurPan kelta-mustassa asussa. Mä olin jo valmiiksi koukussa pesäpalloon, mutta kun samaisessa ottelussa tein ratkaisevan kunnarin, oli mun kohtalo sinetöity. TurPa sopi mulle, ja mä sovin TurPaan, eikä entiseen ollut enää paluuta.

  Pesiksen myötä mä sain kaivattua sisältöä elämään, ja kotona riehuminen väheni. Ainakin kohta sen jälkeen, kun mua uhattiin lajin vaihdolla toisen rikkoutuneen ikkunan takia. TurPan kautta mun elämään tuli myös poikaporukka samasta korttelista. Meidän jengiin kuului Antto, Viki, Sepi, Runtu ja mä. Sillä porukalla me reissattiin peleissä ja pesisleireillä monta vuotta.

  Vasta paljon myöhemmin mä opin, että Turun Palolla oli maine Suomen historian tuhoisimpana joukkueena. Vaikka sarjamenestystä Räpsä Cupissa oli kohtalaisesti, niin legenda kertoi, että lähes aina kun TurPa pelasi, niin palokunnalle tuli ylitöitä. Asemalla kuulemma vedettiin rasti seinään kun hälyä ei tullut, mutta ei niitä rasteja tainnut olla puolenkymmentä enempää. Tulipalojen pelossa meitä ei suostunut sponsoroimaan kukaan muu, kuin Smålandin meijeri, joka väitti, että sen ABC-piimä oli noussut suosioon yksin TurPan pelireissujen ansiosta. Sitä piimää nimittäin kitattiin litratolkulla niin treeneissä kuin peleissäkin. Mä en moisiin palo- tai piimälegendoihin uskonut. En ainakaan ennen kun C-pokien semi-finaalissa valmentajan hihat alkoi savuamaan.