Joulukalenterin luukku 20: Barkhûm Durkharn (Kääpiö ja mäyrä)

Barkhûm Durkharn, Durkhûmin poika, kotoisin Bakhardomin kylästä jota selatan kielellä kutsutaan Rautarinteeksi, on uljas nuori kääpiö, kenties hieman kolmannella kymmenellä. Pituutta hänellä on kolme kyynärää, ehkä hiukan enemmänkin, hän on lihaksikas ja komea. Hänen hiuksensa ja hyvin hoidettu ja kammattu partansa ovat ruskeat, silmänsä vihreät.

Hänen mukanaan on Kharbrômin (selataksi tämä vuorityön jumala tunnetaan nimellä Kalepos) temppelimäyrä nimeltään Puftar.

Barkhûm on siis Kharbrômin maallikkoveli, ja hänellä on jonkin verran parantajan taitoja. Lähinnä hän osaa ensiapua, sekä loitsuja että käytännön taitoja. Magiaa hän ei kuitenkaan ole varsinaisesti opiskellut. Maallikkoveljen lupaukseen kuuluu pyrkiä hyvään, auttaa muita ja täyttää velvollisuutensa, ja maallikkoveljellä voi olla mukanaan temppelin nimikkoeläin (mäyrät ovat tyypillisiä Kharbrômin ja Selvikin palvelijoiden seuralaisia; Selvikki puolestaan on maan hedelmällisyyden jumala ja ennen kaikkea puolituisten suosiossa) mutta erityisiä määräyksiä pukeutumisesta, ruokavaliosta tai vastaavasta ei ole. Barkhûm siis nauttii elämästään syömällä hyvin ja nauttimalla hyvää olutta, mutta ei ylensyö tai juopottele.

Tarinan alussa Barkhûm on lähtenyt vuoristossa olevasta kotikylästään matkustaakseen enonsa luo, joka toimii seppänä Tervelan rannikkokaupungissa, kaukana siitä vuoristosta, jossa enimmät kääpiöt asuvat. Hän on kihlautunut, ja kuten kääpiöiden tapoihin kuuluu, hän haluaa lahjoittaa hurmaavalle nuorikolleen Bêrdanille panssarin ja kilven ja haluaa takoa ne itse, vaikka ei sepän ammattia suunnittelekaan, vaan on palaamassa isänsä suvun kaivosyritykseen.

Matkalla tapahtuu tietenkin kaikenlaista, ja Barkhûm on monta kokemusta rikkaampi perille saapuessaan. Ja myös saanut tavata monia erilaisia älyllisiä olentoja (tarinassa seikkailevat D&D:n ”perusrodut”, ihmiset, haltiat, kääpiöt, puolituiset ja peikot, peikkojen älyllisyyttä voi epäillä) ja päässyt kokemaan yhteistyötä hyvinkin kirjavissa joukoissa, vaikka tarinan ajatuksena ei päähahmon kehittyminen olekaan, vaan kepeä seikkailu. Tarinan alussa Barkhûm on kunnollinen nuori rakastunut kääpiö, ja sitä hän on lopussakin.

Kevyt tarina ja sen päähahmo lemmikkeineen saivat alkunsa jostakin höpsöstä mäyräkeskustelusta ja sitten siitä, että jos jossakin on kääpiöitä, he ovat usein kovin stereotyyppisiä, ja esimerkiksi naiskääpiöitä ei mainitakaan. Tarinan toinen lähtökohta on se roolipelin seikkailijaryhmä, jossa on kirjavaa porukkaa, jonka erilaiset kyvyt tukevat toisiaan.

Barkhûmin puhuu äidinkielenään kääpiökieltä, mutta hän puhuu sujuvasti myös alueen yleiskieltä selattaa, jota siis useimmat ihmiset, puolituiset ja haltiat alueella puhuvat. Etelämpänä etenkin haltioiden asuttamalla alueella puhutaan yleisesti lirdovaa, jota kutsutaan myös haltiakieleksi. Peikoilla on oma molotuksensa, jota muut harvoin osaavat, ja peikkojen oma kielitaito tuppaa myös olemaan varsin kehno.

Kääpiökielisiä nimiä tuossa jo onkin muutama, ja selatankielisiä paikkojen ja jumalten nimiä, jotka puolestaan ovat useimmiten suomelta kuulostavia mutta osin tai kokonaan mitään merkitsemättömiä (Tervela, Solmanranta), lirdovankielinen nimistö on sitten lähinnä lampaanlatinaa.