Kirjoittajien killan juuret ovat syvällä National Novel Writing Monthin Suomiyhteisössä, joten meistä moni tietää, mitä on kirjoittaa sanatavoitteen eteen. Tapahtuman tavoite, 50 000 sanaa, on todella haastava, varsinkin jos kirjoittaa suomeksi. Minullekin sanatavoitteiden asettaminen tiettyinä kuukausina vuodessa muodostui rutiiniksi juuri NaNoWriMon kautta. Haastekuukausien ulkopuolella kirjoittaminen kuitenkin unohtui. Hoksasin myös nopeasti, että jos kyseessä on sanatavoite, saan sen nopeimmin täyteen kirjoittamalla mitä tahansa sontaa (kuten vaikka päiväkirjamaista tajunnanvirtaa), joten fiktion kirjoittaminen jäi lopulta aika vähäiseksi jopa niiden haastekuukausien aikana. Lopulta tajusin, että kirjoittamista pitäisi voida harrastaa ilman burn outiakin.
Olen marinoinut itseni self-helpissä, ja yksi syy siihen on juuri kirjoittaminen elämäntehtävänä: se vaatii “oravanpyörästä hyppäämistä”, “oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä”, “manifestointia” ja “sisäisen lapseni löytämistä”. Self-helpissäkin on kuitenkin sellaisen pärjäämisen, itsensä ylittämisen, viideltä aamulla heräämisen ja muun rutistamisen kaiku. Pitää löytää niitä 15 minuutin hetkiä kaiken arjen kaaoksen keskeltä. Mutta entäs jos en olekaan ihminen, joka pystyy tai edes haluaa kirjoittaa 15 minuutin pätkissä, 8 tunnin työpäivän jälkeen, lasten huutaessa taustalla? (Toim. huom. en tee kokopäivätyötä eikä minulla ole lapsia.) Entä jos en haluakaan kirjata ylös jokaista sanaa tai minuuttia, jonka olen kirjoittamiseen käyttänyt, vaan kirjoitella vain menemään?
Halusin saada kirjoittamisen jotenkin orgaaniseksi osaksi omaa elämääni. Se ei tapahtunut lopulta minkään kirjoitushaasteen tai -tavoitteen kautta, vaan pikkuhiljaa usean hyvän kehityskulun seurauksena. Elämässä tuli parempi vaihe, omien ongelmien pohtiminen väheni ja pääsin pohtimaan hahmojeni ongelmia. Liityin Kiltaan, jossa kateellisena voin joka päivä katsoa, kuinka muut edistävät omia projektejaan, ja toisaalta saan apua omiini palauteringin ja esilukijoiden kautta. Lisäksi löysin oikeanlaista self-helpiä, joka vastasi siihen omaan rauhallisuuden ja rentouden kaipuuseeni.
Ensimmäinen näistä oli Bec Evansin ja Chris Smithin Written. Olin seurannut heidän uutiskirjettään vuosikausia, ja lopulta heidän tutkimustyönsä kirjoittamismotivaation kanssa kulminoitui kirjaksi. Sen pääajatus on, että jokaisella kirjoittajalla on oma tapansa kirjoittaa, siis saada tekstinsä kirjoitetuksi. Joillekin toimii lyhyet sessiot joka päivä, joillekin pari pitkää sessiota viikoittain, ja toisaalta joku asia, joka on ennen toiminut, ei välttämättä toimikaan enää tässä elämänvaiheessa.
Kaikkialla toitotetaan, että täytyy kirjoittaa joka päivä (muuten et ole oikea kirjoittaja), mutta minulla se ei vain ole mitenkään onnistunut. Nyt olen saanut sisäistettyä sen, että jos en kahteen viikkoon kirjoita, niin se ei vielä tarkoita, että olisin jotenkin epäonnistunut. Olen myös enemmän sellainen pitkien sessioiden kirjoittaja, joka uppoutuu työhön tuntikausiksi. Ja sekin on yhtä ok kuin niiden 15 minuutin pätkien kirjoittaminen joka päivä. Written auttoi hyväksymään sen, että vaikka NaNoWriMon voitto on joskus aikanaan tullut, on ihan ok jos se ei enää tänä päivänä onnistu.
Myös Cal Newportin Slow Productivity avasi silmiä oman tahdin löytämisen suhteen. Kirjassa kannustetaan tekemään vähemmän asioita ja keskittymään paremmin niihin (projektien suhteen en ole siinä onnistunut, mutta töiden ja muun kiireen minimoimisessa kyllä). Siinä myös muistutetaan, että elämä on kausiluonteista, ja esimerkiksi James Bondien kirjoittajalla Ian Flemingillä oli tietynlainen vuosirutiini: kesällä kaksi kuukautta lomaa töistä ja pelkkää kirjoittamista lomasaarella, loppuvuosi sitten kirjoitetun editointia ja seuraavan kirjan suunnittelua päivätöiden ohessa.
Amie McNeen We Need Your Art vakuuttaa, että juuri sinun taiteellasi on väliä, mutta käsittelee myös burnoutia. Siinä esitellään hyvä kaava lempeämmän kirjoitustavoitteen asettamiseen: kahden viikon mittainen haaste, jossa asetetaan hyvin pieni minimitavoite; sellainen, jonka pystyy joka päivä suorittamaan. Lisäksi asetetaan maksimitavoite – ja tämä oli minulle uusi konsepti – jota ei saa ylittää. Tällä estetään burnoutia; varsinkin alkuun tavoite saattaa viedä mennessään, ja vaikka parina ensimmäisenä päivänä olo on innostunut ja tuntuu, että jaksaisin tätä ikuisesti, niin viimeistään siinä ensimmäisen viikon jälkeen iskee väsymys. Ja usein se tulee siitä, ettei sinä päivänä pysty yltämään niihin sfääreihin, joita ensimmäisinä päivinä teki, vaikka jaksaisikin ihan hyvin sen minimitavoitteen. Edellisiltä päiviltä ei kuitenkaan ole muistikuvia sellaisesta kevyemmästä päivästä, joten keho ja mieli ajattelee, että tänäänkin pitää tehdä samanlainen rupeama. Siispä varsinkin pitkän taiteellisen tauon jälkeen on hyvä lähteä pienestä liikkeelle.
Amie McNeen oma rutiini on myös inspiroiva – hän on kirjoittanut päivistään parissakin postauksessa. Hän elää kirjoittamisellaan, ja hänen minimisanamääränsä per päivä on 500 sanaa (englanniksi) ja maksimi on 1500. Kuulostaa huomattavasti mahdollisemmalta kuin NaNoWriMon 1667 minimi. Hän myös muistuttaa siitä, että “joka päivä” ei oikeasti tarkoita joka päivä. Elämä heittelee lunta niskaan meistä jokaiselle, joten on ihan ok sallia itselleen vapaapäiviä (ja -viikkoja/-kuukausia/-vuosia), jos siltä tuntuu. Se ei tarkoita sitä, että unelmat kirjoittamisesta tai julkaisusta pitäisi saman tien heittää romukoppaan.
Näinä post-NaNoWriMo-aikoina toivoisinkin, että kirjoittajat unohtaisivat sen mittarien kyttäämisen ja keskittyisivät omaan hyvinvointiin, kirjoittajaelämän elämiseen ja rakentaisivat rennompaa suhdetta kirjoittamiseensa. Tavoitteita on hyvä olla, jotta tekemisellä on joku suunta, mutta aina ei tarvitse mennä äärimmäisyyksiin.
Lukemista:
Cal Newport – Slow Productivity
Bec Evans & Chris Smith – Written; Breakthroughs and Blocks -Substack
Amy McNee – We Need Your Art; Amie’s Substack
Oliver Burkeman – Meditations for Mortals; Neljätuhatta viikkoa; The Imperfectionist -uutiskirje
Shieva kirjoittaa fantasian lisäksi myös omaa self-helpiä (tai anti-self-helpiä) Substack-kirjeessä Kiertotie onneen. https://kiertotieonneen.substack.com/
Vastaa