Fyysisten kirjojen ostaminen ja omistaminen

[Miksu]

Tuli Shelfie-ketjusta mieleen, että kuinka tärkeää teille kaikille on omistaa kirjoja? Ostatteko uusia kirjoja ennen kaikkea omaksi iloksi, tukeaksenne kirjailijaa vai koska se on kätevämpää kuin lainaaminen? Entä hankitteko mahdollisuuksien mukaan itsellenne jokaisen kirjan, jonka haluatte lukea, vai kelpaavatko hyllyynne vain teokset, joista jo tiedätte pitävänne? Onko tärkeää pitää lempikirjat käden ulottuvilla tai kyetä nappaamaan hyllystä uutta luettavaa aina tylsän hetken tullen? Mitä kirjakokoelmanne merkitsee teille?

Vai lainaatteko ensisijaisesti kirjoja kirjastosta tai tuttavilta? Luetteko e-kirjoja ja kuunteletteko äänikirjoja sen sijaan, että hankkisitte omistukseenne fyysisiä kirjoja? Onko kyseessä tietoinen pyrkimys omistaa vähemmän tavaraa, olosuhteiden sanelema pakko vai ihan vain se, ettei kirjojen omistaminen tunnu tarpeelliselta?

Itse omistan hyvin vähän kirjoja enkä ole pitkään aikaan raaskinut ostaa niitä lisää. Lainaankin kirjastosta lähes kaiken, mitä haluan lukea. Kotona ei ole tilaa kirjahyllylle, mutta harvat tällä hetkellä omistamistani kirjoista edes ovat sellaisia, joita erityisesti haluaisin pitää esillä.

En ole tähän asti kokenut suurta tarvetta omistaa kirjoja. Nuorempana fanitin kovasti yhtä kirjasarjaa ja silloin minulle oli tärkeää omistaa sarjan jokainen osa, voida lukea niitä aina kun halusin. Nykyään tekee harvoin mieli lukea jotakin kirjaa uudestaan, poikkeuksena ihan pari lempikirjaa.

Unelmakodissani kyllä olisi iso hyllyllinen (tai useampi, jos nyt unelmoidaan) luettuja ja lukemattomia kirjoja, joista löytyisi jokaiseen tilanteeseen jotakin sopivaa. Sellainen hylly voisi olla kodikas ja kertoa jotakin minusta ja kirjamaustani itselleni ja muille. Ehkä myös tulisi luettua enemmän, kun kirjoja olisi aina saatavilla akuutin lukuhimon iskiessä. Vai kävisikö sittenkin niin, että kasvava lukemattomien kirjojen vuori näyttäisi vain lannistavalta eikä sitä katsellessa saisi aloitettua mitään?

[punnort]

Äänikirjojen pointtia en ole koskaan ymmärtänyt. Jos joudun maksamaan sisällöstä, hankin mieluummin fyysisen kappaleen kuin virtuaalisen, koska fyysiset kappaleet säilyvät paremmin, ja sitä paitsi minusta paperikirjojen lukumukavuus on parempi kuin e-kirjassa kännykän näytöltä. Ja sitä paitsi onhan se fyysinen kirja komea hyllyssä.

Näin ollen e-kirjoja luen ainoastaan Project Gutenbergistä. Fyysisiä kirjoja lainaan pääasiassa kirjastosta, mutta ongelma on se, että hyvin suuri osa siitä, mitä tahdon lukea on sellaista, mitä kaupunginkirjastosta ei löydy, ja hyvin suuri osa siitä on sellaista, ettei sitä ole edes käännetty suomeksi. Esimerkiksi lempikirjailijaani Stanislaw Lemiä on englanninnettu paljon laajemmin kuin suomennettu, eikä korkeampaa matematiikkaa juurikaan julkaista suomeksi. Näin ollen kirjojen ostaminen on se luonnollinen vaihtoehto. Kirjojen ostamista mulla rajoittaa lähinnä se, että olen köyhä, ja jokainen kirja on hankinta, jonka joutuu erikseen miettimään.

Viime syksynä päätin luopua paperisten omakustanteiden julkaisemisesta, koska niiden painattaminen maksaa ja ne myyvät huonosti. E-kirjan epub-muodossa osaan pykätä kasaan itse, ja sellaista voi levittää ilmaiseksi kotisivultani. Olenkin syksystä alkaen kasannut sinne neljä epub-muotoista kokoelmaa novelleistani.

[RikuY]

Lainailen aika tavalla, ostelen satunnaisesti - aiemmin enemmänkin, nyt olen harvoin kauppojen aukioloaikaan liikkeellä enkä ole alkanut tilaamaan kirjoja netistä.

Pidän kyllä kirjojen omistamisesta: olen muutenkin hamsteriluonne, keräilen yhtä jos toista. Kirjojen suhteen on vielä se, että uudelleen lukemisen lisäksi tykkään tehdä muistiinpanoja ja merkintöjä itselleni tärkeisiin kirjoihin ja se ei oikein kirjaston kirjojen kanssa toimi.

[Quirinea]

Niin kuin tuosta näkyikin, olen hamsteri... Ennen kaikkea en osaa luopua kirjoista. "Itkin verikyyneleitä" kun isän kuoltua vanhempieni valtava kirjasto jouduttiin hajottamaan, kun ei ollut tilaa kenelläkään (siellä oli paljon kyllä joskus 1960- 1970-luvulla suosittuja tietokirjasarjoja yms. jotka nykyisenä nettiaikana ovat menettäneet merkityksensä lähes kokonaan), ja äidin kuoltua sitten loputkin (tuossa on muutama hyllymetri jonka toin tänne). Lainaan jonkin verran, ennen kaikkea kyllä töiden takia tarvittavia (käännän nykyään kaunokirjallisuutta, ja jos kääntämässäni kirjassa on lainattu toista kirjaa, pitää tarkistaa onko lainaus käännetty, ja ratkaista käyttääkä valmista vai vääntääkö itse. Yleensä on paras ottaa se valmis käännös; sen on kollega kääntänyt kontekstissaan, ei irtolauseena).
Kirjoja on kertynyt vuosien varrella, ja vanhoista ei raski luopua. Itse ostamaan pyrin nykyään pienkustantamojen tuotteita (lisäksi parhaat SpeFi-kirjat tulevat pikkuisilta) ja runoja; runoihin haluaa usein palata, ja nehän ovat sitä pienilevikkistä tavaraa.

[Southpaw]

Itse pyrin pääsääntöisesti hankkimaan omaan hyllyyn vaan tavaraa josta tiedän pitäväni riittävän paljon, jotta kirjan sietää lukea joskus toiste uudelleenkin. Mutta ihmismieli on heikko joten joskus kirjakaupassa pyöriessä voi tarttua mukaan jotain mitä en ollut alun perin suunnitellut hankkivani. Näiden heräteostosten kohdalla katson vähän tilannekohtaisesti mitä teen. Osan saatan pitää ja osan kohdalla saatan todeta, että pistän kirjan kiertoon ja silloin ne päätyvät joko joulupakettiin, synttärilahjoiksi jne.

Äänikirjojen pointtia en ole koskaan ymmärtänyt. Jos joudun maksamaan sisällöstä, hankin mieluummin fyysisen kappaleen kuin virtuaalisen, koska fyysiset kappaleet säilyvät paremmin,

Tähän liittyen pienen aasinsillan kautta, itse olen ollut hieman huolissani näistä netin eri palveluista aina Nextstorysta Netflixiin. Sinällään ihan ok, että katsottavaa, kuunneltavaa ja luettavaa on saatavilla paljon ja helposti, mutta mitä tapahtuu sitten kun palvelun tarjoaja päättää, että tätä asiaa sarjaa X ei nyt katsota/lueta/kuunnella tarpeeksi, joten poistetaan se valikoimasta kokonaan? Fyysinen kappale hyvin säilytettynä sentään sallii fanien säilyttää itselleen tärkeän sarjan ja mahdollisesti siirtää fanituksen kohteen eteenpäin jälkipolville, mutta jos/kun kaikki siirtyy palveluihin joissa talennustilaa on rajallisesti ja päätöksenteko ulkoistetaan palveluiden omistajille, voidaan menettää paljon katsomisen/lukemisen/kuuntelemisen arvoista taidetta, jota ei enää katsota riittävästi kosja sarja loppui X vuotta sitten tms. Mutta tää pohdinta menee varmaan jo aiheesta ohi, niin ehkä tästä voi aloittaa oman keskustelunsa uuteen ketjuun

[punnort]

ITähän liittyen pienen aasinsillan kautta, itse olen ollut hieman huolissani näistä netin eri palveluista aina Nextstorysta Netflixiin. Sinällään ihan ok, että katsottavaa, kuunneltavaa ja luettavaa on saatavilla paljon ja helposti, mutta mitä tapahtuu sitten kun palvelun tarjoaja päättää, että tätä asiaa sarjaa X ei nyt katsota/lueta/kuunnella tarpeeksi, joten poistetaan se valikoimasta kokonaan?

Tässä on pari muutakin uhkakuvaa. Viaplay on elokuvien striimauspalvelu, jossa osa elokuvista on nähtävissä kuukausimaksua vastaan ja osa vuokrattavissa pariksi vuorokaudeksi parin euron maksusta. Ongelma on kuitenkin heidän "osta omaksi"-leffansa. Jollain kympillä-kahdella saa ostaa "ikuisen" katseluoikeuden "ostettavaan" uutuusleffaan. Onko sama asia kuin ostaa elokuva omaan hyllyyn dvd:nä? No ei. Elokuvaa saa katsella viaplayn palvelusta, mutta sitä ei saa ladata omalle koneelle. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Viaplay esimerkiksi menee konkkaan, koko ostettu leffakirjasto katoaa taivaan tuuliin.

Toinen ongelma on sensuuri. Olen törmännyt siihen, että Spotify on poistanut palvelustaan yhden Patti Smithin kappaleen n-sanan viljelyn takia. 70-luvulla, jolloin biisi tehtiin, se oli riskaabeli muttei skandaali, eikä Patti Smith todellakaan ole mikään marginaaliartisti. Fanien hyllyissä cd:t säilyvät ihan riippumatta siitä, mihin suuntaan yhteiskunnan asenneilmapiiri kääntyy, mutta jos (1) ihmiset alkavat luottaa sisältöjen säilymiseen suoratoistopalveluissa omien hyllyjensä sijaan, (2) sensuurimieliala yhteiskunnassa kiristyy ja (3) suoratoistopalvelujen omistaminen keskittyy muutamille harvoille, saatamme päätyä tilanteeseen, jossa muutama suuryritys päättää, millaiset sisällöt ovat riittävän moraalisia ihmisten kulutettavaksi. Kaikkia pykälistä (1)-(3) pidän ihan realistisina skenaarioina kymmenen vuoden aikajänteellä.

Fyysisinä kappaleina levitettäville sisällöille on toimivat käytettyjen cd:iden/kirjojen ym. markkinat, joten jonkun fyysisen kappaleen poistaminen myynnistä moraalittomana ei ole samalla tavalla ongelma, kun sen sensuroimattoman voi kuitenkin ostaa käytettynä. Mutta jos ihmiset lopettavat fyysisten kappaleiden ostamisen uusina, ei tulevaisuudessa enää ole niitä käytettyjäkään tarjolla, kun niitä ei ole alun perinkään ostettu.

[Quirinea]

Yksi tekijä muuten fyysisistä kirjoista vs. e-kirjat ja varsinkin äänikirjat: Tekijän (kirjoittajan kääntäjän) saama korvaus paperille painetusta kirjasta on selvästi suurempi kuin e-kirjasta, ja äänikirjasta vielä vähemmän -- jos lainkaan. Sama koskee ns. kirjastokorvauksia (tekijä tai tekijät saavat pienen summan lainauskerrasta).
Kirjailijat tyypillisesti saavat vain sen myyntikorvauksen, paperille painettu suosikkiromaani on saattanut tehdä kirjailijan jopa rikkaaksi. Mutta e-kirjoista ja äänikirjoista saa tuskin mitään.
Kääntäjänä saan tietenkin palkkion käännetystä tekstistä. Jos kirja on ns. vähätöinen, muodostuu tuntipalkka hyvinkin kohtuulliseksi, mutta heti jos joutuu tekemään tutkimustyötä ympäri nettiä ja kirjastoja, summa pienenee. Monilla kääntäjillä jopa kolmannes tuloista saattaa sitten tulla noina lainauskorvauksina, ja mitä enemmän kirjat kuunnellaan, sitä pienemmäksi tuo summa jää.
Jossakin mainostettiin eri käyttötapojen hiilijalanjälkeä. Ja silmään pisti sen paperikirjan kohdalla se, että ilmiselvästi oli laskettu että yksi ihminen lukee kirjan kerran... e-kuirjan lukeminen ja äänikirjan kuunteluhan vie energiaa joka kerta.

[softblackstars_]

Pääsääntöisesti lainaan lukemani kirjat kirjastosta. Syitä on monia. Ensinnäkin olen erittäin pienituloinen, ei minulla olisi mitenkään varaa ostaa edes murto-osaa niistä kirjoista joita luen. Ja koska luen melko paljon ja monenlaista, en näe mitään syytä omistaa sellaisia kirjoja, joita en kuitenkaan koskaan lukisi uudelleen. Ylipäänsä kaunokirjallisuutta erittäin harvoin luen uudelleen. Lisäksi en halua hamstrata tavaraa kotiini eikä olisi tilaakaan sellaiselle. Ylipäänsä tavaroiden omistaminen ja ostelu kiinnostaa minua erittäin vähän, pyrin tekemään vain harkittuja hankintoja.
Omistan toki kuitenkin jonkin verran kirjoja, mutta niistä pääosa on tietokirjoja, joihin palaan vuodesta toiseen uudelleen. Harrastan mm. linturetkeilyä, niin lintuoppaita ja muita luonto-oppaita tarvitsen jatkuvasti.
Toisaalta haluaisin kyllä tukea kirjailijoita ostamalla kirjoja, haaveilenhan itsekin kirjailijuudesta ja toivoisin sitten että joku ostaisi kirjojani. Mutta kaikkeen ei vaan ole varaa ja mahdollisuutta. Tuen kirjailijoita kuitenkin lainaamalla kirjastosta heidän teoksiaan.
Ja niin, kaikki tämä koskee siis fyysisiä painettuja kirjoja. E-kirjoja ja äänikirjoja en käytä ollenkaan.

[Paula]

Luen aika paljon, tyypillisesti yli sata kirjaa vuodessa. Tulisi aika kalliiksi ostaa ne kaikki omaksi, puhumattakaan niiden säilömisen ongelmasta. (Yritin sivumennen sanoen näyttää tämän ongelmani laajuuden tuolla shelfie-ketjussa, mutta eipä mun kuvat suostu tulemaan esiin. Kokeilin niin että kuvat oli google drivessa ja imgboxissa, mutta kumpikaan ei toiminut vaikka sinänsä ne linkit olivat kyllä toimivat.) Luen siis varmaan noin 70-prosenttisesti kirjastolainoja.

Omaksi hankin kirjoja monella eri perusteella ja välillä ilman mitään sen kummempia perusteita; minusta fyysiset kirjat ovat ihania ja jos nyt ihminen johonkin tuhlaa niin ei tämä ole suurin synti maailmassa. Ostan pienkustantamoilta kannatuksen vuoksi; ostan englanninkielistä spefiä, jota on tyypillisesti vain kappale tai pari kirjastossa, jos en jaksa odottaa varausjonossa; ostan sellaisia joista kuvittelisin sekä itseni että puolison pitävän, koska silloin kirjalle tulee ainakin kaksi lukukertaa; joidenkin kirjailijoiden uusimmat ostan aina omaan hyllyyn.

Laitan kirjoja kyllä myös aika surutta kiertoon, jos minusta tuntuu ettei niitä enää tule luettua, mutta jostain niitä aina ilmaantuu lisää. Varsinkin aiemmin luin kirjoja usein uudelleen. Nykyään kun kirjastosta voi varata ilmaiseksi, käytän enemmän kirjastoa ja siksi sitten vähemmän omaa hyllyä.

Luen kyllä jonkin verran e-kirjojakin, lähinnä gutenberg.orgista tai joskus kirjastosta, mutta ei se ole sama. Äänikirjoja kuuntelen käsitöitä tehdessä. Nyt ei ole tosi pitkään aikaan vaan tullut tehtyä mitään käsillä, ja mulla on roikkunut Proustin Guermantesin tie 1 (Erja Manto lukee, löytyy Yle Areenasta) keskeneräisenä ties kuinka kauan sen takia.

[white elm]

Nykyään tulee luettua paljon kirjoja (fiktiota) vuosittain, mutta olen tosi nirso sen suhteen, mitä haluan lukea. Kirjastosta on ihan turha kuvitella niitä löytyvän (joskus harvoin saattaa olla jotain kirjaa kappale tai pari, mutten jaksa jonotella + kirjastojen sijainnit on huonot), eikä niitä täältä kirjakaupoistakaan saa. Lähes kaikki omistamani kirjat onkin siis ostettu netin kautta ja suurin osa ulkomailta. Useimmiten luen kirjan ekaa kertaa e-kirjana ja jos pidän siitä tarpeeksi paljon, hankin sen fyysisenä ja jos mahdollista myös äänikirjana. Äänikirjoissa suosin teoksia, jotka on jo valmiiksi tuttuja, koska valtaosaksi niitä tulee kuunneltua töissä, jossa pitää tietysti keskittyä siihen työhön enemmän kuin kirjaan.

Olen vähän "late bloomer", koska lukeminen alkoi kiinnostaa vasta ollessani noin 20-vuotias. Sitä ennen luin vastahakoisesti koulun pakottamat kirjat enkä juuri mitään muuta. Taru Sormusten Herrasta oli ainoa kirja, jonka luin omaksi ilokseni noin kerran vuodessa. Kunnollinen kirjainnostuminen alkoi vasta vajaat kolme vuotta sitten, jolloin myös kirjakokoelmani alkoi kasvaa nopeasti. Viime keväänä muuton yhteydessä ostin ison kirjahyllyn, jossa on vielä tällä hetkellä paljon tyhjää tilaa enkä malta odottaa, että se joskus tulee täyteen. En yhtään muista, montako fyysistä kirjaa ostin 2022, mutta viime vuonna niitä oli 34. Tänä vuonna en ole ostanut vielä yhtään, mutta se asia kyllä korjaantuu pian.

En ole laskenut, paljonko rahaa menee vuosittain kirjoihin, mutta on se aika paljon. Olen aina ollut säästeliäs, jopa pihi, mutta kirjojen kohdalla ei hintalappu juuri kiinnosta. Kirjat on hienoja ja niiden omistaminen ja kirjakokoelmani ihastelu tuottaa mulle paljon iloa.

[Quirinea]

Tjaa-ahs. Kirjahyllyillä on minun kokemukseni mukaan taipumus tulla täyteen turhankin nopeasti. Syytimme aikoinaan äitiäni siitä että hän on takuulla pyyhkinyt hyllyjä kostealla ja ovat kutistuneet.

[Crysarcher]

Tilanpuutteen takia en ole keräillyt kirjoja niin paljon kuin olisin halunnut, sillä on todella kiva hipelöidä ihan fyysisiä kirjoja joita omistaa. Minulla on tosi paljon harrastuksia jotka vievät tilaa, joten kirjahylly vuokrakämppään on hieman vaikea iskeä, kun kaapit on jo muuta täynnä, mutta kenties jos isompaan tai paremman pohjaratkaisun omaavaan kämppään pääsisi voisi kirjahyllynkin koko kasvaa. Tällä hetkellä ostan kirjoja hyvin harvoin, viimeisin oli kirja Nyt on saumaa! Ompeluharrastajan kirja, ja sen takia että haluan rauhassa harjoitella ja tehdä kirjaan merkintöjä ja sitä ei kirjaston kirjoille voi tehdä.

[shieva]

Kuten monet tässä ketjussa ovatkin jo todenneet, niin eihän siinä ole mitään järkeä ostaa joka kirjaa, jos lukee paljon. Kirjastosta lainaan suurimman osan lukemistani kirjoista.

Oma ihannekirjahyllyni olisi sellainen, että se kertoisi omistajastaan olennaiset asiat. Tietokirjoja aiheista, joista on oikeasti kiinnostunut ja romaaneja, jotka ovat aiheuttaneet tunteita suuntaan tai toiseen. Persoonallisuuden rakennuspalikoita. Itse en kyllä ole ihannekirjahyllyäni saavuttanut, koska monia tärkeitä teoksia puuttuu ja toisaalta on sellaisia, jotka ovat oikeastaan aika yhdentekeviä.

Meillä on lapsuudenkodissani monta metriä kirjahyllyä "varastossa", siinä on kirjoja jo isomummostani alkaen ja sinne on kerätty papan kirjakerhoklassikot, iskän dekkarit, äitin Nora Robertsit ja minun ja siskoni heppakirjat. Sinne syydetään kaikki sellaiset kirjat, jotka eivät omiin hyllyihin mahdu. Eli kyllä, fyysisten kirjojen ostaminen ja arvostus on minulla ihan geeneissä.

Toisaalta osaan myös luopua kirjoista, joita en todennäköisesti itse enää lue. Esimerkiksi Ida Rauman Hävitys oli sellainen, että vaikka se oli esineenä tosi kaunis ja olisi ollut kiva hyllyssä, niin en usko että olisin sitä toiste lukenut tai lainannut sitä kellekään lähipiirissä. Sen sijaan halusin pistää kirjan kiertoon sellaiselle, joka tarinaa tarvitsee, joten vein sen kirjaston kierrätyshyllyyn.