Tarinoiden nimeäminen

[Ael]

Mistä te muut saatte inspiraatiota tarinoiden nimiin? Mielestäni se on kaikkein tuskastuttavin osa kirjoittamisessa, koska ajatus lyö aina pelkkää tyhjää. Jopa projektinimen keksiminen on vaikeaa, vaikka tietäisi, että sitä voi vaihtaa myöhemminkin.

[punnort]

"Anna Karenina" -tyyppinen tarinan nimi on mielestäni huonoin mahdollinen: Romaanin henkilön nimi ei sano lukijalle mitään ennen kuin hän on lukenut romaanin. Tätä tyyppiä välttelen, vaikka ideoiden puutteessa olen muutaman tarinan nimennyt näinkin.

Toisinaan nimi on itsestäänselvä: Tarina vain tarjoaa itselleen jotain nimeä. Tällöin nimessä on yleensä joku tarinaan liittyvä nokkeluus. Haluaisin käyttää enemmän nimiä, joissa tuo nokkeluus on sanaleikki, mutta jostain syystä en yleensä keksi sellaisia.

Yleensä tarina ei tarjoa itselleen nimeä, mutta tällöin pyrin tarinan nimessä yleensä korostamaan jotain sellaista tarinan aspektia, johon tahdon lukijan kiinnittävän huomiota. Tämän voi tehdä monella tavalla, mutta erityisesti kun kirjoitan opettavaisia raapaleita, tahdon korostaa jotain yleistä periaatetta esittämällä yksittäistapauksen, jossa tuo periaate ilmenee. Tuolloin haluan tuon periaatteen otsikkoon. Esimerkiksi yhden raapaleen nimi on "Huomauttelusta", kun tahdon lukijan kiinnittävän huomiota siihen, että päähenkilö huomauttelee, en siihen mitä hän huomauttelee.

EDIT: Tarinan keskeinen elementti on myös hyvä kandidaatti tarinan nimeksi. Jos tarinassa on keskeistä maaginen piironki, niin sitten tarinan nimeksi sopii Piironki.

[talvihaamu]

Minulla tarinoiden nimi voi olla se, mistä koko juttua lähden kirjoittamaan. Projekti M:n todellinen nimi tuli ensimmäisenä, ja rakensin nimen ympärille maagiset kyvyt ja kaiken muunkin. Minulla on jokin hassu synestesian muoto, jossa jokainen sana on pääni sisällä aistikokemusten rypäs, esimerkiksi sana sana ei ole s+a+n+a tai oma ääneni sanomassa ”sana”, vaan sulkakynä, joka tanssii ruutupaperilla ruudusta toiseen, piirrellen koukeroita. Siksi yksittäinen sana voi tuoda kokonaisen tarinan hyvinkin helposti.

Tuon …melkein-projektini nimi on ollut vaikka mitä. Turmelus oli pitkään, sitten Yksinäinen soturi (päähenkilön nimi on Einar, joka tulee yksinäistä soturia tarkoittavasta einherjar-sanasta), välillä oli Epätoivo… mutta sitten siitä tuli …melkein. Tiedän tarinan loppuvan tuohon sanaan, kaikkine pisteineen, ja tiedän, että se on jossittelijoiden, jollainen Einar on, suosikkisanoja. ”Melkein onnistuin, jos vain olisin…”

Oikeastaan mikään teksti ei ole ikinä tuottanut nimen keksimisen suhteen ongelmia. Nimi-ideoita yleensä riittää kymmenittäin, siitä vaan valitsemaan.

[Southpaw]

Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että tähän asti tarinoiden nimet on vain... tulleet, ilman, että olen edes ajatellut niitä tietoisesti. Nimi vain ilmestyy ja solahtaa paikalleen kuin palapelin palanen. (Toki ne voi edelleen muuttua jos joskus ylitän jonkin tarinan kanssa julkaisukynnyksen ja siellä joku markkinointi-ihminen päättää, että tämä ei ole hyvä, mutta ei mennä siihen vaan puhuttakoon nyt nimistä sellaisina kuin ne nyt on.)

Tähän asti kirjoittamissani tarinoissa nimi yleensä viittaa johonkin asiaan joka tapahtuu tarinassa tai paikkaan tai tärkeään esineeseen joka voi olla tarinalle niin oleellinen, että ansaitsee päästä osaksi nimeä. (esim. Azusa I: Tehtävä, Azusa II: Hebigakure tai Hebigakure: Neljäs ninjasota), mutta joissain tapauksissa nimi voi myös kuvata tarinan kaarta (esim. Tinga I: Tie ninjaksi, joka on vähän kuin prologi Tingan varsinaiselle tarinalle ja kertoo lähinnä takaumakohtausten kautta millaisen koulutuken Tinga on mestariltaan saanut yms. hahmolle olennaisia tapahtumia ennen varsinaista päätarinaa). Sitten on myös monimerkityksisiä nimiä, jotka voi viitata useaankin asiaan tarinassa. Esimerkiksi Kuoleman Jumalatar (jota nyt työstän) voi nimenä viitata hyvin joko kirjaimellisesti Kuoleman Jumalattareen tai päähenkilö Sennaan koska eräällä tapaa hänestä ja jumalattaresta tulee yksi ja sama.

[HannaTulijoki]

Itsekin nimeän aika geneerisesti, tyyliin "Koirala", jos tarinassa olevan talon nimi on Koirala. Tai "Paluu Koiralaan". Joskus saatan laittaa tunnetilaan liittyvän nimen, kuten vaikka "Kaivatun paluu" tai jotain. Kunhan se on jotain, jonka itse muistaa ja joka viittaa jollain lailla johonkin tarinan elementtiin.

[ylireija]

Komppaan kyllä kaikkia vastauksia. Monesti kysyn myös lukijoilta mikä kannattaisi laittaa tarinalle nimeksi, ja sieltä sitten tulee usein tosi hyviä vinkkejä :-)

Pelkät paikkojen nimet kirjan nimenä (ellei sitten ole kysymys esimerkiksi juuri Tohmajärven biografiasta, ja silti) ovat tappavan tylsiä eivätkä kyllä saa tarttumaan kirjaan. Myös ihmisten nimet samassa kontekstissa (punnortin mainitsema Anna Karenina, ja omasta mielestäni myös fantasiakirja Eragon). Tietokirjat ovat hieman eri juttu, ja on vain hyvä jos kirjan nimi kertoo tarkasti mistä puhutaan, kuten Uusi kurssi kohti diskurssia tai Suomen limasienet.

Kaunokirjallisissa tarinoissa kliseiset nimet voivat joko toimia tai sitten eivät. Ensimmäinen kirjallinen tekeleeni (ehkä kakkosluokalla kirjoitettu) on nimeltään Tyttö ja koira. Erittäin kuvaava, mutta ei kovin kiinnostava, juonen tuntien siihen olisi voinut lisätä esimerkiksi Tyttö ja koira - psykotrooppinen seikkailu. Paljon kiinnostavampi.

Kirjoitan novellikokoelmaa, joka pohjaa suomalaiseen mytologiaan. Sille ei parhaalla tahdollakaan ole vielä mitään nimeä, joka nivoisi kaikki tarinat yhteen, vaikka kaikki tarinat kuuluvatkin tavalla tai toisella toisiinsa. Luotan esilukijoihini tässäkin taas :-D Joku varmasti hoksaa. Esim. hyvä ystäväni (haikailutaide) keksi päähenkilönlleni parhaan mahdollisen amerikkalaisen nimen suomalaisen nimen rinnalle/päälle :-) Useammat aivot tarkoittaa yleensä useampia oivalluksia !

Ja lisään vielä sen, että todellinen no go on kirjoittajan joku omakeksimä termi tarinan/kirjan nimenä. Makuja on toki monia.

[HannaTulijoki]

On mukava kuulla muiden näkemyksiä. Erään kirjoitusprojektin alkuperäinen nimi oli englanninkielinen, "Shattered Family". Mutta niistä ajoista se on muuttunut ja henkilögalleria on vaihtunut senkin sata kertaa. Ja koska tekstistä on nyt olemassa myös suomenkielinen versio, nimenä on "Pilviä elämän taivaalla". Ehkä vähän filosofista jonkun mielestä, mutta elämä ei aina ole niin mutkatonta.

[talvihaamu]

Ja lisään vielä sen, että todellinen no go on kirjoittajan joku omakeksimä termi tarinan/kirjan nimenä. Makuja on toki monia.

Oletusarvoisesti olen samaa mieltä, mutta Projekti M:n todellinen nimi on itse keksimäni termi. Se on toki yhdyssana, yhdistelmä kahta suomenkielistä sanaa, joita ei ole tässä muodossa (Google-haun perusteella) yhdistetty. Rakenne tyyliä ”vedensääntö”.

Vai tarkoititko sellaisia ei-yhdyssanoja, siis täysin uusia sanoja? Ne ovat riski toki. Elina Pitkäkankaan Sang ja Naraka ovat niminä mielestäni onnistuneita, vaikka ovatkin näennäisesti itse keksittyjä. Kuitenkin rakenteeltaan sanat ovat ”järkeenkäypiä”, eikä niissä tapahdu korkean fantasian helmasyntiä: heittomerkkien ylenpalttisuutta.

(Typotin muuten helmasynnin helmisynniksi. Kiehtova konsepti sekin.)

[ylireija]

Vai tarkoititko sellaisia ei-yhdyssanoja, siis täysin uusia sanoja? Ne ovat riski toki. Elina Pitkäkankaan Sang ja Naraka ovat niminä mielestäni onnistuneita, vaikka ovatkin näennäisesti itse keksittyjä. Kuitenkin rakenteeltaan sanat ovat ”järkeenkäypiä”, eikä niissä tapahdu korkean fantasian helmasyntiä: heittomerkkien ylenpalttisuutta.

Juu, tarkoitin juuri niitä sanoja, jotka eivät ole mitään oikeaa kieltä, vaan jotka kirjailija on keksinyt päästään (esim. Mifonki). Lukijalla ei silloin voi olla mitään hajua mistä kirja tai tarina ylipäänsä kertoo. Projekti M sitä vastoin herättää heti mielenkiinnon ! Pääseekö jostakin lukemaan otteita siitä? :-)

[talvihaamu]

Vai tarkoititko sellaisia ei-yhdyssanoja, siis täysin uusia sanoja? Ne ovat riski toki. Elina Pitkäkankaan Sang ja Naraka ovat niminä mielestäni onnistuneita, vaikka ovatkin näennäisesti itse keksittyjä. Kuitenkin rakenteeltaan sanat ovat ”järkeenkäypiä”, eikä niissä tapahdu korkean fantasian helmasyntiä: heittomerkkien ylenpalttisuutta.

Juu, tarkoitin juuri niitä sanoja, jotka eivät ole mitään oikeaa kieltä, vaan jotka kirjailija on keksinyt päästään (esim. Mifonki). Lukijalla ei silloin voi olla mitään hajua mistä kirja tai tarina ylipäänsä kertoo. Projekti M sitä vastoin herättää heti mielenkiinnon ! Pääseekö jostakin lukemaan otteita siitä? :-)

Aah, nyt ymmärrän! Ja olen samaa mieltä.

Projekti M:stä ei ole otteita missään vielä (paitsi ystäväni Discord-yksäreissä erään eläinhahmon juttuja). Haen varmaankin keväällä esilukijoita kyllä, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Ja sitten, kun (suuruudenhulluus- ja manifestointivaihde silmään) voitan Osuuskumman kilpailun tuolla, niin aikanaanhan tuo on hyvinvarustelluissa kirjakaupoissa.

[Ael]

Projekti M:stä ei ole otteita missään vielä (paitsi ystäväni Discord-yksäreissä erään eläinhahmon juttuja). Haen varmaankin keväällä esilukijoita kyllä, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Ja sitten, kun (suuruudenhulluus- ja manifestointivaihde silmään) voitan Osuuskumman kilpailun tuolla, niin aikanaanhan tuo on hyvinvarustelluissa kirjakaupoissa.

Vain hyvinvarustelluissa? Kyllä kai se sitten löytyy jokaikisestä kirjakaupasta ja päivittäistavarakaupasta ja kiltalaisten kirjahyllyistä!

[talvihaamu]

Projekti M:stä ei ole otteita missään vielä (paitsi ystäväni Discord-yksäreissä erään eläinhahmon juttuja). Haen varmaankin keväällä esilukijoita kyllä, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Ja sitten, kun (suuruudenhulluus- ja manifestointivaihde silmään) voitan Osuuskumman kilpailun tuolla, niin aikanaanhan tuo on hyvinvarustelluissa kirjakaupoissa.

Vain hyvinvarustelluissa? Kyllä kai se sitten löytyy jokaikisestä kirjakaupasta ja päivittäistavarakaupasta ja kiltalaisten kirjahyllyistä!

Yritin olla vähän maltillinen sentään!

[Nyrkes]

Kiinnostava keskustelu! Komppaan talvihaamua, mullakin yleensä tarinoiden nimet juontuu suoraan siitä ensimmäisestä ideasta. Mulla yleensä koko tarinan juoni syntyykin yhdestä jostakin kuulemastani tai lukemastani sanasta tai lauseesta. Mulle itselleni omien kirjoituksien työnimillä ei ole juurikaan väliä, mutta aika usein ne on yksinkertaisia substantiiveja tai adjektiiveja. Esim. tämän hetken projekti on tylsästi ”Vihreän sävyjä”, koska siinä puut ja luonto ovat tärkeässä roolissa ja sain idean kesällä, kun seisoin ulkona ja huomasin, miten nättiä ympärillä on.

Tykkään lukea myös ihan vain kirjaluetteloita, niistä saa ihan hyvän käsityksen siitä, millainen nimi on mihinkin tarkoitukseen toimiva. Varsinkin korkeaan fantasiaan mun mielestä kuuluu tietty mahtipontisuus (esim. tulee vähän eri fiilikset, että onko kirjan nimi ”Taru sormusten herrasta” vai ”Sormus”) Samoin esimerkiksi ”*Päähenkilön nimi* ja *Asia X*” -rakenne saa heti ajattelemaan lasten- tai nuortenkirjaa.

Mitä mieltä olette lausemuotoisesta kirjan nimestä? Esim. jokin aika sitten se tuntui olevan ihan trendi (Kaikki se valo jota emme näe, He eivät tiedä mitä tekevät…).

[Miksu]

Viimeisimmän projektini työnimi tuli minulle lopulta aika helposti, kun rupesin pohtimaan, mistä tarinassa pohjimmiltaan on kyse -- mikä on se suurin konflikti tai ongelma. Parhaat ehdokkaat olivat muotoa "jonkin/jonkun jotain". Tästä heräsi myös ajatus, että ehkä erästä toista projektia on ollut vaikea nimetä siksi, ettei sen juoni ole vielä tarpeeksi selkeä. (Sillä on kyllä työnimi, mutta se ei tunnu enää sopivan.)

Mielestäni ei ole mitään tiettyä kaavaa, jolla muodostettu nimi olisi automaattisesti hyvä. Yksisanainen nimikin voi olla kiinnostava, jos sana herättää tarpeeksi voimakkaita mielikuvia. Pelkkä henkilön tai paikan nimi ei kyllä saa itseänikään kiinnostumaan kirjasta ainakaan ilman kontekstia.

Mitä mieltä olette lausemuotoisesta kirjan nimestä? Esim. jokin aika sitten se tuntui olevan ihan trendi (Kaikki se valo jota emme näe, He eivät tiedä mitä tekevät…).

En mitenkään erityisesti tykkää, mutta tässäkin riippuu lauseen sisällöstä. Sinällään mikä tahansa nimeämistrendi voi alkaa kyllästyttää, kun siihen törmää tarpeeksi usein. Fantasiassa vaikuttavat suosituilta nimet, joiden kaava on "jonkin ja jonkin jotain" (esim. Tulen ja jään laulu). Ja kuten joku totesi joskus Discordin puolella, "Auswitchin jotain" on myös hurjan suosittu kaava.

[Southpaw]

Noista yhden sanan nimistä tuli vielä mieleen sellainen pointti, että vaikka nimi itsessään voi olla epäkiinnostava, niin yleensä kansikuva voi kuitenkin pelastaa tilannetta ja saada sen epäkiinnostavan nimenkin näyttämään kiinnostavalta. Voisi olla joskus ihan mielenkiininen kokeilu, että saisi vain listan (ei tunnettuja) kirjojen nimiä ja niiden nimien perusteella pitäisi sitten tehdä päätös mitä lukea. Siinä voisi saada ihan erilaisen käsityksen siitä mitkä nimet vetoaa noin yleisesti kun vertaa tilanteeseen, jossa lukija näkee nimen lisäksi myös sen kansikuvan