Toinen nimi, jota mietin on Märta Tikkasen teoksen Miestä ei voi raiskata nimi. Hurja nimi. En ole kirjaa lukenut juuri siksi, että nimi puistattaa. Olen antanut itseni ymmärtää, että nimi saattaa olla teoksen sisällön kanssa ristiriidassa, mutta en ole silti uskaltanut kirjaan tarttua.
Kuten Hirmu kirjoitti, riippuu lauseen sisällöstä. Myös pituudesta jossain määrin – viisi sanaa alkaa olla suomeksi maksimi. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli mielestäni hyvä nimi, kirjan kokonaisuuteen sopiva. Mutta onhan tämä nimityyli jo klisee. (Ja hutaistusti käsinkirjoitetun näköisenä, isoin kirjaimin, vähän vinossa siinä kirjan kannessa? Vielä kliseisempi.)
Meresmaan trilogia (Dodo, Khimaira, Kerberos) on nimiltään tältä pohjalta ongelma, koska nuo nimet herättävät minulla liian voimakkaita mielikuvia. Toki ymmärrän, että valtaosa ihmisistä ei ole obsessiivisesti lukenut kreikkalaisesta mytologiasta, eikä siksi omaa hirveän vahvoja mielipiteitä Khimairasta (taruolentona, ei siis kirjana), eli sinänsä minun liian voimakkaat mielikuvani eivät tee nimistä huonoja.
Tässä voisi ihan tulla sellaiseen johtopäätökseen näiden höpötysteni pohjalta, että jokaiseen sääntöön on poikkeuksia, ja että kirja + nimi -yhdistelmän osuvuus selviää ns. lopullisesti vasta kirjan lukemisen myötä, ja että yksittäisenä ihmisenä voin olla pitämättä kirjan nimestä ihan henkilöhistoriaan liittyvästä syystä.