Kokemuksia maksullisista kirjoituskursseista ja -palveluista

[shieva]

Haluaisin kuulla kokemuksianne siitä, onko rahallinen panostus kirjoittamisessa kehittymiseen tuottanut tulosta. Oletteko osallistuneet esimerkiksi kansalaisopistojen kirjoituskursseille tai peräti pitempiin koulutuksiin? Sosiaalisessa mediassa on tullut vastaan mainoksia yrityksistä, jotka tarjoavat henkilökohtaista valmennusta kirjoittamiseen tai verkkokursseja. Onko kukaan testannut sellaisia? Toivoisin, että jollakulla olisi vähän positiivisempia kokemuksia kuin minulla.

Ensinnäkin pyysin palautetta Nuoren voiman liiton arvostelupalvelusta. Siinä kävi lopulta niin, että palautteen tuleminen venyi useampaan kertaan ja kesti kuukausitolkulla enemmän kuin mitä luvattiin. Jouduin kyselemään palautteen perään aina edellisen deadlinen mentyä. Sain onneksi alennusta, jolloin palautteen hinnaksi (lähetin romaanista noin neljäsosan) tuli viitisenkymmentä euroa. Palautteen laatu oli todella vaihtelevaa. Joitain osuuksia (dialogia, tarinan uniikkia maailmaa) kehuttiin, mutta takerruttiin siihen seikkaan, että kun kyseessä oli nuorten taikakoulufantasiaa, niin se on liian pottermainen. Kaikkiin palautepyynnössäni kysymiini kysymyksiin ei vastattu, ja aika paljon palautteessa käytettiin aikaa lainaten muiden kirjailijoiden tekstejä, jotka palautteen antajan mielestä olivat hyviä, mutta minulle jäi vähän epäselväksi, mitä minun olisi pitänyt niistä pätkistä oppia. Palautteen antaja itse kirjoitti niin polveilevasti, pitkin ja kaartelevin lausein, että aloin epäillä hänen itsensä kirjoitustaitoja. Ainakin hänen käsityksensä hyvästä kirjoittamisesta oli täysin erilainen kuin minulla, itse kun olen aika pragmaattinen kirjoittaja.

Toinen huono kokemus oli kansalaisopiston kirjoituskurssilta, jonka jätin ensimmäisen tunnin jälkeen kesken. Tunnilla annettiin 15 minuuttia aikaa kirjoittaa jonkinlainen tekstinpätkä linnuista, ja kirjoitin novellinpätkän. Sen jälkeen jokainen luki tekstinsä ääneen. Muut onnistuivat kirjoittamaan kauniita runoja, omani oli toisteinen ja aivan karsea. Olin täysin hajalla sen tunnin jälkeen ja tuntui, että kirjoittamisen voisi lopettaa siihen paikkaan (olin ennen sitä osallistunut NaNoon jo kymmenen vuoden ajan). No, kun asiaa sitten viikon verran pohdin, niin totesin, ettei se vain ollut minulle sopiva kurssi. Kirjoitin jopa uudelleen 100 kertaa paremman novellin ja meinasin jo lähettää sen opettajalle, mutta lähetin vain viestin etten pystykään henkilökohtaisista syistä osallistumaan kurssille. Kun asiaa analysoin, niin tajusin, että muut olivat (esittelykierroksenkin aikana kertoneet olevansa) runoilijoita opettajaa myöten, ja minä olin siellä ainut prosaisti ja vieläpä romaanien kirjoittaja. Ei sellaisen kuulukaan saada timanttista tekstiä aikaan 15 minuutissa heti ensimmäisellä kerralla. Joo, varmasti se kurssi olisi kehittänyt minua kirjoittajana, mutta se aiheutti myös tunteen, että minua ei pitäisi olla olemassa. Kun en sitä kestänyt, totesin, että ehkä kehittymistä voi hakea jotain vähän lempeämpääkin kautta. Tavalla, jolla juuri minun tapani kirjoittaa pääsee oikeuksiinsa.

[Aoda]

Mä oon opiskellut kirjoittamista tosi monessa paikassa ja homma on tuottanut tulosta, julkaisen ensi vuonna romaanin.

Mullakin on kokemusta Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelusta, kolmesti oon sinne lähettänyt tekstiä. Kahdella kerralla palaute auttoi eteenpäin, mutta kerran mun mielestä arvostelija takertui liian pieniin yksityiskohtiin ja palaute oli lähinnä lannistavaa. Se tuntui kurjalta, koska oli maksanut paljon. Mutta parilla muulla kerralla palaute kyllä auttoi, etenkin ekalla kerralla, jolloin lähetin koko käsikirjoituksen.

Sit oon tehnyt luovan kirjoittamisen perusopinnot yliopistossa. Nautin niistä, mutta ne oli lyhyitä kursseja eri kirjallisuudenlajeista, joten jäi pintaraapaisuksi, ja mua ei kauheasti kiinnostanut esimerkiksi draama. Tosin tämä on taas ihan oma ongelmani... ja itse asiassa nautin eniten lyriikan kurssista, vaikken koskaan oo kirjoittanut runoja enkä oikeastaan lukenutkaan.

Sitten vuonna 2021 kävin Kirjan talon kurssin Ideasta käsikirjoitukseksi, ja se oli tosi hyvä kurssi. Aloitin siellä tämän kässärin, joka nyt julkaistaan, eli auttoi paljon eteenpäin. Se oli just itselle sopiva kurssi, kun aloitteli uutta projektia. Pääsi hyvin vauhtiin ja löysi heti alussa jonkinlaiset suuntaviivat. Kaikki kurssilla olleet eivät pitäneet kurssista, koska osa oli jo niin pitkällä, ettei kurssilla oikein ollut mitään annettavaa. Itselle kurssi sopi.

Nyt oon opiskellut Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa kaksi vuotta. Se on kahden vuoden mittainen koulu, just alkoi viimeinen lukukausi. Se on ihan ältsin kallis koulu, mutta joka euron arvoinen. On luentoja, harjoituspäiviä, pajoja, ja sitten on tekstivastaanottoja, joille opettaja lukee sovitun määrän tekstiä ja sitten siitä keskustellaan kahden kesken. Vähän samalla tavalla kuin Nuoren Voiman Liitosta saa henkilökohtaista palautetta, mutta tämä annetaan kasvokkain ja on keskustelevampaa. On ollut ehkä omalla kirjoittajataipaleella se kaikkein merkittävin, siis nämä tekstivastaanotot. Aattelin jatkaa vielä kolmannelle vuodelle, joka on "ekstraa" ja on sit pelkkää pajatyöskentelyä.

Nyt kun näitä kirjoittelin tähän niin kelaan, että kaikkein vähiten sain noista Turun yliopiston opinnoista, vaikka ne onkin yliopistotason opintoja. Sinänsä opinnoissa ei mitään vikaa, mutta ehkä itselle niillä ei sitten ollut annettavaa. Yhtenä keskeisenä syynä ehkä just se, että olen ehdottomasti prosaisti ja haluan keskittyä pitkään tekstiin sen sijaan, että kirjoittaisi lyhyitä tekstejä monella kurssilla. Kriittinen korkeakoulu on ollut siitä hyvä, että siellä on saanut työstää kokonaista kässäriä.

[Southpaw]

Itse en voi sanoa, että olisin varsinaisesti opiskellut kirjoituskurssien avulla. Suurin osa oppimastani on opittu lukemalla paljon muiden teoksia, lukemalla kirjoitusoppaita ja tietenkin yrityksen ja erehdyksen kautta kirjoittamalla itse.

Ainoa kurssi, jolle olen osallistunut on kansalaisopiston kurssi, jossa konsepti on sama kuin tuossa shievan kuvailemassa ryhmässä. Eli tunnin alkuun on noin 10-15 minuuttia aikaa kirjoittaa ja sen jälkeen jokainen lukee oman tekstinsä. Voi lukea joko sen tunnin alussa kirjoitetun tai sitten jotain mitä on kirjoittanut kotona, tuntien ulkopuolella. Ikärakenne ryhmässä jossa itse osallistun on sieltä vanhemmasta päästä ja joukossa on sekä runoilijoita, että pitempien tekstien kirjoittajia, joten omalla kohdallani ne ensimmäiset kurssikerrat ei onneksi ollut ihan niin murskaavia. Tunnistan kuitenkin tuon... sanotaan nyt paremman ilmaisun puutteessa tietynlaisen erilaisuuden tunteen. (Ulkopuoliseksi en onneksi ole jäänyt. Ryhmän jäsenet on aivan ihania ihmisiä.) Lähestulkoon kaikki ryhmästä kirjoittaa siis joko niitä runoja ja/tai enemmän arkirealismiin nojaavia tekstejä, joten vaikka olenkin nauttinut ryhmään osallistumisesta, en tiedä olenko välttämättä saanut ihan samalla tavalla merkityksellistä palautetta, jota olen saanut vaikkapa palauteringistä, muilta jotka kirjoittaa enemmän viihteellistä tekstiä, koska kansalaisopiston ryhmässä olen tällä hetkellä ainoa joka keskittyy enemmän täysin fiktiiviseen tekstiin, siinä missä muut saattaa kirjoittaa nuoruusmuistoja, maisemakuvauksia yms. Luulen, että tätä konseptia hyödyntävillä kursseilla paljon voi olla kiinni siitä, että millainen ryhmä kurssille milloinkin hakeutuu. Jos käy kuten shievan tapauksessa, että suurin osa on runoilijoita, voi se palaute jäädä aika ohueksi, koska runoilija joka ei tunne jonkin genren tapoja ja lainalaisuuksia, ei välttämättä osaa keskittyä palautteessa siihen mikä olisi genrelle olennaista vaan ehkä keskittyy enemmän juuri lausetason ratkaisuihin runotaustansa vuoksi? Ja sama voi päteä toisinkin päin. Itse en osaisi kommentoida runoa kriittisesti vaikka pääsisinkin runon tunnelmaan kiinni. Lisäksi on vielä se, että kuunnellessa ainakin itse saatan kiinnittää huomiota eri asioihin kuin jos lukisin tekstin ihan itse paperilta ja pääsisin näkemään välimerkit ja muut joita ei voi puheesta kuulla. Siksi sanoisin, että ryhmän suurin anti itselleni ei niinkään ole ollut palaute ja oppiminen vaan enemmän yhteisöllisyys ja se, että lähestyvä kurssikerta pakottaa jatkamaan omaa tekstiä kurssin ulkopuolella, jotta olisi seuraavalla kerralla taas uusi pätkä luettavaksi.

Mutta kursseista palaan vielä kirjoitusoppaiden kautta tapahtuvaan itseopiskeluun siinä määrin, että omalle kirjoittamiselleni nimenomaan Save the Cat -writes a novel, oli se käänteentekevä kokemus. Ennen sen kirjan lukemista en ollut koskaan saanut mitään kokonaan omaa valmiiksi, pelkästään ficcejä enkä kyennyt kuollaksenikaan määrittämään ongelmaani eli miksi sain vaan ficit valmiiksi, mutta omia ideoitani en. Vasta tuon Save the Cat kirjan lukeminen herätti kunnolla tajuamaan eron: ficcien kohdalla minulla on aina ollut jonkinlainen pään sisäinen tiekartta olemassa, koska ne ovat perustuneet roolipelihahmoihini ja vaikka suunnitelmat ovatkin välillä kirjoittaessa muuttuneet, olen silti pystynyt käyttämään sitä karttaa suunnistaakseni kohti ennalta määritettyä loppua. Tein siis kaksi vuotta sitten kirjan avulla beatsheetin omalle idealle jotta minulla olisi tiedossa loppu jota kohti suunnistaa ja matkan varrella välipisteitä, joiden kautta kulkea ja nyt vihdoin ollaan siinä pisteessä, että päähenkilöt lähestyvät lopputaistelua, eikä ensiversion valmistuminen olisi paljosta kiinni kunhan vain saisin potkittua itseni näppäimistön ääreen.

[Ael]

Joitain vuosia sitten menin tällaiselle kirjoituspiirimäiselle kansanopiston kurssille, joka järjestettiin kohtuu myöhään arkisin kerran viikossa koko syksyn ajan. Muistaakseni 80-100 % osallistujista oli joko eläkeikäisiä tai lähellä eläkeikää ja kirjoittivat nimenomaan elämäkertojaan. Minulla ei mitään ole kumpaakaan ryhmää vastaan, mutta valitettavasti vannoutunut fantasiankirjoittaja Ael 17v. ei ihan kokenut olevansa oikeaa kohderyhmää ja jätti menemättä toisen kokoontumiskerran jälkeen. Sielläkin oli kirjoitusharjoituksia ja sitten lisäksi sai viedä jokaiselle kerralle parin liuskan verran kotona kirjoittamaansa tekstiä, joka luettiin yhdessä ja siitä sai palautetta. Kuuntelin kyllä ihan sujuvasti muiden tekstejä, mutta muistaakseni muutkaan eivät osanneet oikein sanoa mitään Ael 17v.:n kirjoitelmista. Ei jäänyt sillain pahaa makua tai mitään, mutta oli ihmisenä vähän ulkopuolinen tunne ja en kokenut itselleni hyödylliseksi kirjoittamisen kannalta. En ole suunnitellut kokeilevani uudestaan kansanopiston kirjoituspiirejä. Mainittakoon siis, että Ael 21v. kävi kuitenkin reippaasti koko syyskauden kansanopiston saksan kielen kurssilla ja sujuvasti jutusteli ja tutustui siellä käyvään eläkeläisporukkaan eli ei siinä kirjoituskurssissa ja sen sopimattomuudessan pelkät iät painaneet.

Samoihin aikoihin aloitin toistakin kansanopiston kurssia, mutta se oli tavoitteellisempi ja koulutuspainotteisempi ja selkeästi erilaiselle kohderyhmälle. En muista miksen käynyt sitä kovin kauaa, olisiko tullut jotain elämäntilanteen kanssa tmv. Saattoi olla myös, että siellä puolestaan oli oletus romaanikässäristä ja sitä olisi pitänyt alkaa työstämään ja antaa muiden lukea sitä ja se oli vähän liikaa itselleni siinä vaiheessa. Oma ongelmani on se, että kammoan hieman antavani omia juttujani muille luettavaksi. Ennemmin siis vain kävisin läpi harjoitteita, teoriaa ja työskentelisin itsekseni. Tuon kurssin kanssa koin kuitenkin olevani enemmän samaa kohderyhmää. Voisin kuvitella käyväni sen kokonaisuudessaan jossain vaiheessa.

Kiitos, Aoda! Toivoinkin, että juuri sinä ilmaantuisit kertomaan kokemuksestasi. Pystyisitkö kertomaan omasta kokemuksestasi Kriittiseen korkeakouluun hakemisesta ja siitä prosessista?

Olisiko kellään kokemusta esim. kirjoittaminen.fi:n kursseista? Olen niitä vähän katsellut jo kauemman aikaa.

[shieva]

Mä oon opiskellut kirjoittamista tosi monessa paikassa ja homma on tuottanut tulosta, julkaisen ensi vuonna romaanin.

Mullakin on kokemusta Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelusta, kolmesti oon sinne lähettänyt tekstiä. Kahdella kerralla palaute auttoi eteenpäin, mutta kerran mun mielestä arvostelija takertui liian pieniin yksityiskohtiin ja palaute oli lähinnä lannistavaa. Se tuntui kurjalta, koska oli maksanut paljon. Mutta parilla muulla kerralla palaute kyllä auttoi, etenkin ekalla kerralla, jolloin lähetin koko käsikirjoituksen.

Täytyy vielä omastakin NVL-kokemuksestani painottaa sitä, että mulle todennäköisesti sattui vaan tosi huono tuuri arvostelijan sekä hänen elämäntilanteensa suhteen. Deadlinejen ohitus kielii siitä, että hänellä oli kiireistä ja se näkyi myös palautteessa. Eniten palautteesta jäi paha maku suuhun sen takia, että tuntui, oliko arvostelija edes lukenut tekstiäni ainakaan ajatuksella. Kyllä hän sentään viittasi sekä alkukohtaan että loppuun, joten ehkä olikin, mutta ei toisaalta ollut maininnut mitään tekstini kohtia esimerkeiksi. Oli palautteessa muutamia hyviäkin pointteja, mutta ei oikein rahalle vastinetta.

Nyt oon opiskellut Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa kaksi vuotta. Se on kahden vuoden mittainen koulu, just alkoi viimeinen lukukausi. Se on ihan ältsin kallis koulu, mutta joka euron arvoinen. On luentoja, harjoituspäiviä, pajoja, ja sitten on tekstivastaanottoja, joille opettaja lukee sovitun määrän tekstiä ja sitten siitä keskustellaan kahden kesken. Vähän samalla tavalla kuin Nuoren Voiman Liitosta saa henkilökohtaista palautetta, mutta tämä annetaan kasvokkain ja on keskustelevampaa. On ollut ehkä omalla kirjoittajataipaleella se kaikkein merkittävin, siis nämä tekstivastaanotot. Aattelin jatkaa vielä kolmannelle vuodelle, joka on "ekstraa" ja on sit pelkkää pajatyöskentelyä.

Kriittinen korkeakoulu on muakin kiinnostanut, ja Aelin tavoin myös tuo hakuprosessi. En tiedä onko mulla mitään mahdollisuuksia sinne päästä, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla. Ylipäänsä joku pitempään kirjoittamiseen painottuva kurssi olisi varmasti minullekin sopiva.

Southpawin ja Aelin kanssa mulla oli hyvin samanlainen kokemus muiden (runoilijoiden) palautteenantokyvystä. Minunkin pätkästä (jonka tiesin kyllä kamalaksi jo ennen kuin sen ääneen luin ja siinä vaiheessa tajusin että se oli vielä kamalampi) sanottiin vaan että "no joo, sehän oli proosaa". Juu, kiva että kuitenkin tunnistitte tyylilajin.

Joitain vuosia sitten menin tällaiselle kirjoituspiirimäiselle kansanopiston kurssille, joka järjestettiin kohtuu myöhään arkisin kerran viikossa koko syksyn ajan. Muistaakseni 80-100 % osallistujista oli joko eläkeikäisiä tai lähellä eläkeikää ja kirjoittivat nimenomaan elämäkertojaan. Minulla ei mitään ole kumpaakaan ryhmää vastaan, mutta valitettavasti vannoutunut fantasiankirjoittaja Ael 17v. ei ihan kokenut olevansa oikeaa kohderyhmää ja jätti menemättä toisen kokoontumiskerran jälkeen.

Sain nyt kyllä synninpäästön siitä että itsekin jätin ekan kerran jälkeen kesken :D Vaikka totta kai niin pitää tehdä, jos ei tunne jotakin paikkaa omakseen. Kuitenkin takaraivossa pieni ääni sanoo, että ei saa luovuttaa ja kyllä se parantaa kirjoitustaitoja vaikka pahalta tuntuu. Mutta jos ekan kerran jälkeen tuntuu siltä että en kirjoita enää ikinä, niin ehkä se oli parempi jättää kesken.

[HannaTulijoki]

Hassua kyllä, mä olen käyttänyt NVL myös. Ja palaute oli ihan...ok, voisi sanoa. Mutta sen jälkeen siellä ovat ihmiset vaihtuneet ja varmasti moni asia on muuttunut. En tiedä, uskaltaisinko enää kokeilla, varsinkaan tuon jälkeen, mitä kuulin nyt teiltä.
Vaikka täytyy sanoa, että tekstini silloin olivat vähän eri maata kuin nyt. Nettiä ei ollut vielä keksitty, joten idealähteetkin olivat minulla vähän erilaisia. Mutta nyt netti on keksitty.
Eräästä toisesta maksullisesta paikasta sain kahteenkin otteeseen palautetta. Proosa suoraan lytättiin, että ei kerta kaikkiaan toimi.
Kun lähetin sinne runoja, palaute oli ihan erilaista. Ne kuulemma olivat aitoja. No, olivathan ne, kun ne oli kirjoitettu enemmän tunteella kuin se aiempi proosa.
Siinä onkin jännä ristiriita, että itse tunnen pitäväni enemmän proosasta kuin runoista, mutta ainakin tuon yhden ammatilukijan mielestä runoissani on tunnetta. Harmi, että hän, joka antoi silloin minulle palauttteen, on nyt edesmennyt.
NVLn palautteen antoi mies, ja tämän toisen paikan palautteen antoi nainen. Ja tämä nainen on se, joka on edesmennyt.

[Timli]

Osallistuin romaaniklinikkaan, jossa sain kirjoitettua romaanini loppuun ja vielä hiottua sitä siihen kuntoon, että vetäjä kehotti laittamaan vain kustantamoihin. Ei silti tärpännyt, sillä kyseessä oli 2-osaisen kirjasarjan eka osa, eikä toista ollut (eikä ole) vielä kirjoitettu. Kehuja se kyllä sai, mutta useammasta paikasta sanottiin, etteivät julkaise sarjoja kuin poikkeustapauksissa. Kunhan ehdin, niin teen niin, että kirjoitan jatkon samaan romaaniin niin, että tämänhetkinen osuus on "osa 1" ja jatko on "osa 2". Jos ei vieläkään mene läpi, niin antaa olla.