Tykkäämiset
Tykkäämiset
En olisi ikinä uskonut, että minä kysyn tällaista, mutta: Pystyykö täällä tykkäämään viesteistä? Tykkäisin, jos voisi. Mutta jos on liian vaikea toteuttaa, ei ole niitä tärkeimpiä ominaisuuksia.
Re: Tykkäämiset
Mä mielelläni tykkäilisin viesteistä myös, jos sen lisääminen onnistuisi joskus, jotenkin.
Marras 18 104/25 000
Joulukalenteritarina 6936
Joulukalenteritarina 6936
Re: Tykkäämiset
Tällä hetkellä ei ole phpbb:lle olemassa tykkäysominaisuutta luonnostaan tai lisäosaa joka toisi tykkäykset osaksi ohjelmistoa. (Kannattaa muistaa, että nanofoorumeilla käytössä ollut Discourse alusta oli siinä mielessä outolintu, että se tykkäyksillä ja muilla vastaavilla ominaisuuksialla nimenomaan yhdisteli sosiaalista mediaa ja foorumeita keskenään, kun taas näillä perinteisillä foorumialustoilla ei sitä yleensä ole, koska idea nimenomaan on, että jos komppaat jonkun viestiä niin sanot sen ääneen sen sijaan, että olisi jotain tykkäyksien kaltaisia sosiaalisuuspisteitä. Joten jos tykkäät jonkun viestistä muttei sinällään ole mitään lisättävää, niin on aina sallittua kommentoida vain lyhyesti olevansa samaa mieltä )
Mutta laitetaan tämä toive muistiin joka tapauksessa. Jos jotain tykkäysominaisuutta lähdetään lisäämään sen pitäisi olla luultavasti silloin itse koodattu, koska lähin vastaava jonka lisäosapankista löysin oli jokin "Kiitä viestistä" ominaisuus, joka ei kuitenkaan tällä 3.3 versiolla toiminut vaan oli tarkoitettu foorumialustan jollekin todella vanhale 3.1 tai 3.2 versiolle.

Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Re: Tykkäämiset
Okei, mä olen sitten tottunut liian hyvään, kun palloilen Vau.fi foorumilla. Siellä voi tykätä + muutama muu reaktio.
Re: Tykkäämiset
Okei, jäin tappeleen sen löytämäni Thanks lisäosan kanssa useammaksi tunniksi kun lueskelin support foorumia ja tosi moni tykkäyksiä haluava nimenomaan suositteli sitä joten ryhdyin selvittämään miksi se ei ilmestynyt admin paneeliin samalla tavalla kuin muut lisäosat. Kauan siinä kesti, mutta sain kuin sainkin ongelman selvitettyä ja asennettua sen, joten nyt pitäisi muiden viesteissä näkyä tuollainen thumbs up nappula, josta voi kiittää/tykätä postauksesta. Niitä muita reaktioita jos haluatte niin ne joutuu koodaamaan edelleen itse Mitä nyt kävin tutkimassa tuota. vau.fi foorumia niin heillä näytti olevan käytössä joku maksullinen alusta nimeltä XenForo.
Edit: Ja toistaiseksi toi lisäosa on vaan englanniksi. Katon josko meidän kääntäjäksi ilmoittautuneilla olisi aikaa kääntää tuon lisäosan infot niin, että ne näkyy tarvittaessa suomeksi ja vaikka ruotsiksikin.
Edit: Ja näköjään se ei tullutkaan näkyviin normikäyttäjille vielä mut admin tunnuksilla näkyy. Selvitän tän ongelman ens yönä. Nyt pitää saada nukkua ennen töitä.
Edit: Ja toistaiseksi toi lisäosa on vaan englanniksi. Katon josko meidän kääntäjäksi ilmoittautuneilla olisi aikaa kääntää tuon lisäosan infot niin, että ne näkyy tarvittaessa suomeksi ja vaikka ruotsiksikin.
Edit: Ja näköjään se ei tullutkaan näkyviin normikäyttäjille vielä mut admin tunnuksilla näkyy. Selvitän tän ongelman ens yönä. Nyt pitää saada nukkua ennen töitä.
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Re: Tykkäämiset
Ooo, toimii! Kiitos kovasti Southpaw!Southpaw kirjoitti: 08 Joulu 2023 04:02
Edit: Ja näköjään se ei tullutkaan näkyviin normikäyttäjille vielä mut admin tunnuksilla näkyy. Selvitän tän ongelman ens yönä. Nyt pitää saada nukkua ennen töitä.
Marras 18 104/25 000
Joulukalenteritarina 6936
Joulukalenteritarina 6936
- sayaxoxo
- Käännöskirjallisuuden sanansaattaja
- Viestit: 103
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 10:28
- Sanamäärä: 11,201 / 20,000
Re: Tykkäämiset
Huomenta kiltalaiset,
Täällä puhuu yksi kääntäjistä. ^^ Pian postauksista voi kiittää suomeksi. Kaikki on oikolukemista vaille valmista lähetettäväksi Southpawille. Ennen sitä minulla on kuitenkin yksi toive esittää: voisiko joku kiittää minua tästä postauksesta ja sittemmin poistaa kiitoksensa?
Tämä auttaisi minua hahmottamaan pari muotoilua, joista tulee käännösten myötä käyttäjille eniten esiintyviä suomennoksia. Täydellistä sen lupaa, mutta eniten näkyvät tekstit mieluusti hion parhaani mukaan ja käännän niin sujuvalle suomen kielelle kuin osaan.
Kiitos jo etukäteen~

Kiitin ja poistin kiitoksen. En oo varma tuleeko poistosta sulle ilmoitusta, mutta toivottavasti kuitenkin auttoi :D
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
- sayaxoxo
- Käännöskirjallisuuden sanansaattaja
- Viestit: 103
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 10:28
- Sanamäärä: 11,201 / 20,000
Re: Tykkäämiset
Ilmoitukset vastaanotettu! Auttoi paljon. ^^
Edit: minulla itse asiassa vielä yksi pyyntö Killalle: kokeillaaan samaa tähän viestiin, eli vähintään 2 käyttäjää kiittää ja sitten poistaa. Tuolla koodien seassa on hämärä muoto, joka näyttää ehkä siltä, että sen on tarkoitus lähettää ilmoitus useasta poistetusta kiitoksesta, mutta koodilukutaidottomana en ole aivan satavarma ^^'

Mulla taitaa itse asiassa olla useamman tykkääjän postaus jos siitä on apua miten se näkyy. Voisin kuvitella et useamman tykkäyksen poistaminen näkyy hyvin samankaltaisin sanankääntein.
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
- sayaxoxo
- Käännöskirjallisuuden sanansaattaja
- Viestit: 103
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 10:28
- Sanamäärä: 11,201 / 20,000
Re: Tykkäämiset
Hah, epäilen jo tietäväni, mistä kohtaa kiikastaa, kun se on englanniksikin 'has thanked' tuossa, vaikka monta ihmistä kiitti! Laitan kohta yksityisviestiä, me taidetaan olla kohta valmiita - pientä iterointia todennäköisesti kaivataan käännöstenkin jälkeen, koska ollaan vielä niin alussa, että joistakin jutuista oli vähän vaikeaa hahmottaa kontekstia, joissa käännökset näyttäytyvät, mutta enimmästä englannista päästään eroon palttiarallaa nyt. ^^
Re: Tykkäämiset
Käännös otettu onnistuneesti käyttöön ja hyvältä näyttää. Omaan silmään ei ainakaan ole osunut mitään hassua, mikä pistäisi silmään :D Laitoin sulle kans sen lupaamani erikoistittelin. (Jos sulle tulee myöhemmin mieleen joku kivempi joka miellyttää enemmän itseä niin nykäise vaan meitä kiltamestareita hihasta.)
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
- sayaxoxo
- Käännöskirjallisuuden sanansaattaja
- Viestit: 103
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 10:28
- Sanamäärä: 11,201 / 20,000
Re: Tykkäämiset
Aivan mahtava titteli, kiitän!
Ja hyvä, ettei karmivia kirjoitusvirheitä näkynyt. ^^ Jään seuraamaan tätä ketjua siltä varalta, että joulukuun edetessä vastaan loikkii typoja, missä tapauksessa saa nykäistä hihasta. Uskon vielä tässä vaiheessa suurin piirtein muistavani, mistä mitäkin komentoa vastaava rimpsu löytyy, joten jos tulevat päivät näyttävät, että korjatulle versiolle esim. kuun loppuun mennessä on tarvetta, se on suhteellisen helppoa tehdä nyt, kun rakenne on mietitty. c:

- Quirinea
- Kiltavalvoja
- Viestit: 527
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 22:58
- Sanamäärä: Raapaleita 74 / 100
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Tykkäämiset
Minä yritän tänään nykäistä aikaa sen ruotsinkielisen vääntämiseen. Taitaa kyllä jäädä testaaminen vähiin,
Hmmm. ruotsi ei ole edes valittavana käyttöliittymäkieleksi.
Paras varmaan on "jättää se pakettiin", ja tehdä jossakin (esim. foorumin säännöissä) selväksi että ruotsi on saatavilla pyynnöstä.
Vaikka sitten olisi se yksi käyttäjä (vrt. tarina Japanista: erästä rautatieasemaa käytti muutaman vuoden yksi ainoa lukiota käyvä tyttö. Niin kauan kuin tyttö kävi lukiota, tarvittavat junat pysähtyivät siinä)

H.E.I.N.Ä.16046 / 16000 sanaa
Re: Tykkäämiset
Kyllä sen ruotsin siellä vaihtoehtona pitäisi olla. Viime viikolla nimenomaan asensin sen kielipaketin vaihtoehdoksi kun tarjouduit kääntämään ruotsiksi ja totesin, että kaipa se toinen kotimainen pitää huomioida vaikka tällä hetkellä sen aktiivisia käyttäjiä ei olekaan.
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838