Creepypastat

[punnort]

Valvon pitäkälle yöhön, ja tyypillisesti minulla on ollut tapana katsella elokuvia öisin. Nyttemmin olen totaalisen kyllästynyt suoratoistopalveluiden suurella rahalla tehtyihin elokuviin, jotka toistelevat paria perusjuonta korkeilla tuotantoarvoilla. Eräs vaihtoehto, jonka olen löytänyt tälle, ovat suomennetut ja luetut creepypastat. Niitä löytyy useammankin henkilön tekeminä youtubesta. Voisi mainita käyttäjätunnukset Mantikori ja Pelottavia juttuja.

Creepypastat ovat ensimmäisessä persoonassa kerrottuja kauhujuttuja, joita lähetellään kuvalaudoille englanninkielisessä maailmassa. En tunne tätä kulttuuria kunnolla, enkä tiedä, onko tarkoitus uskotella lukijoille, että tarina olisi oikeasti tapahtunut viestin postaajalle. Luen mielelläni amatöörituotantoa kahdesta syystä: (1) tahtoisin kulttuurin kallistuvan enemmän siihen suuntaan, että myös muuta kuin suurella rahalla tehtyä arvostettaisiin (2) ne eroavat siitä rahan avulla pyörivästä valtakulttuurista tyyliltään ja tuovat vaihtelua.

Näissä kauhutarinoissa on usein sisäistetty se, että tuntematon pelottaa eniten, eikä mitään selityksiä oudoille jutuille anneta. Silloin kun tarinassa on yliluonnollisuutta, se ei ole mitään ylitsepursuavaa ihmeellisyyttä, jota suuren rahan tuotannossa kuvattaisiin näyttävillä efekteillä, vaan hienovaraista omituisuutta. Myös ihan ihmispsykopaatteihin perustuvia tarinoita löytyy, joskin itse yritän valikoida joukosta ne yliluonnoiliset.

Joissain näissä tarinoissa on piirre, joka tekee minut surulliseksi. Joskus nimittäin kauhun lähteeksi riittää se, että jokin ihminen toimii oudosti, ehkä jollain yliluonnollista sivuavalla tavalla, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Epäilen, että tällaiset tarinat ovat osaltaan lietsomassa pelkoa normeista poikkeavia ihmisiä kohtaan, mikä ainakin minusta outona hiipparina on valitettavaa. Ennemmin toivoisi sellaista ihmiskuvaa, jossa selkeästi tuotaisiin esiin, että ihminen voi olla eettinen, vaikka hän ei käytökseltään mukautuisikaan normeihin.

[Miksu]

Luulisin lukeneeni joskus muinoin ainakin yhden creepypastan, vaikka creepypasta terminä ei tuolloin ollutkaan tuttu. Muistaakseni aloitinkin jutun lukemisen sillä oletuksella että postaaja kertoi tositarinaa. Lukemani tarinan "minä" kertoi harjoituksesta, jossa kuviteltiin itselle kaksoisolento. Pikku hiljaa tämä kaksoisolento tuli aina vain todellisemmaksi ja tapahtumat kävivät koko ajan ahdistavammiksi. Tarina oli mielestäni hyvä ja pelottava, pitäisi ehkä yrittää löytää se uudestaan, kun en nyt enää muista loppuratkaisua.

Voisi olla kiva lukea/kuunnella muitakin creepypastoja, sillä ne saattaisivat olla minulle juuri sopivan pelottavaa matskua. Kauhuelokuvat ovat itselleni usein liiankin pelottavia, varsinkin sellaiset, joissa viljellään jumpscareja. Osaatko punnort suositella jotain tiettyä hyvää tarinaa vaikka noilta mainitsemiltasi kanavilta? (Ei kai nuo videot yleensä sisällä jotain äkillisiä pelottavia ääniä?)

[punnort]

Osaatko punnort suositella jotain tiettyä hyvää tarinaa vaikka noilta mainitsemiltasi kanavilta? (Ei kai nuo videot yleensä sisällä jotain äkillisiä pelottavia ääniä?)

Mantikori on lukijana amatööri jopa siihen pisteeseen, että se hiukan häiritsee, mutta hänen kanavallaan on mielenkiintoisin sisältö. Kun kerran ollaan kirjallisuuspalstalla, pannaan kirjastoaiheinen tarina. Tarinan yliluonnolliset elementit ovat vähemmän hienovaraisia kuin tyylilajissa yleensä, mutta audio on ihan yksinkertaista luettua tekstiä ilman mitään tehosteita.

https://www.youtube.com/watch?v=1Ymd7cARVTY

[sayaxoxo]

Iso kiitos keskustelun avaamisesta! ^^

Aihe on lähellä sydäntäni, koska olen aina tykännyt kauhusta.

Minulla on ollut jo pitkään tapana kuunnella creepypastoja iltaisin ja nukahtaa matalaäänisen kertojan sanoihin hiljaisen pianomusiikin soidessa taustalla. Nykyään harvoin enää luen creepypastoja tai Redditin NoSleep-subreddittiä, vaan nimenomaan kuuntelen niitä ääneen luettuina. Sivusta sanoen Redditin NoSleep-subredditin idea on sama kuin Hirmun kuvailussa: postaajat kertovat kauhujuttuja tositarinoina minä-muodossa. Muut keskustelijat kommentoivat ketjuja pysymällä hahmossa, eli he leikkivät ottautuvansa aloituspostaajan pelottaviin ongelmiin tarjoamalla ratkaisuehdotuksia, esittämällä kysymyksiä jne. Siksi minusta NoSleepin sisältö menee samaan kategoriaan kuin creepypastat, koska creepypastatkin ovat alkaneet samanlaisena interaktiivisena tarinankerrontana, mutta joissain harvoissa ja valituissa creepypastoissa kerrotaan tarina kolmannessa persoonassa.

Luulisin lukeneeni joskus muinoin ainakin yhden creepypastan, vaikka creepypasta terminä ei tuolloin ollutkaan tuttu. Muistaakseni aloitinkin jutun lukemisen sillä oletuksella että postaaja kertoi tositarinaa. Lukemani tarinan "minä" kertoi harjoituksesta, jossa kuviteltiin itselle kaksoisolento. Pikku hiljaa tämä kaksoisolento tuli aina vain todellisemmaksi ja tapahtumat kävivät koko ajan ahdistavammiksi. Tarina oli mielestäni hyvä ja pelottava, pitäisi ehkä yrittää löytää se uudestaan, kun en nyt enää muista loppuratkaisua.

Kuulostaa tutulta! Yhdessä vaiheessa creepypastoissa oli tulpa-trendi. Muistaakseni ensimmäiset aiheeseen liittyvät keskustelut putkahtivat eri palstoille joko aivan 2000-luvun lopussa tai 2010-luvun alussa. Aiheeseen liittyy ainakin yksi klassikkocreepypasta, joka kulkee ihan vain nimellä "The Tulpa". Sen kirjoittajan henkilöllisyydestä ei ole tietoa, joten tarina kreditoidaan anonyymille kirjoittajalle. Moni youtubettaja, mm. MrCreepyPasta, Jiry Otis ja TheCreepVault, ovat lukeneet tarinan ääneen. Myös MKGamerr-niminen tubettaja on suomentanut ja lukenut tarinan. Oma lemppariversio on MrCreepyPastan vuoden 2021 uusintaversio.
Creepypastojen kontekstissa tulpa on mielikuvitusystävä, joka tuodaan eloon ajatuksen voimalla ja jonka kanssa pitää olla tarkkana (tai muuten käy köpelösti), mutta alkuperäinen konsepti kuuluu tiibetinbuddhalaisuuteen.

Tällä hetkellä omia creepypastojen suosikkilukijoitani ovat Mr. Creeps, Lighthouse Horror ja The Dark Somnium Youtubessa. Pidän heidän äänistään. Lisäksi The Dark Somnium säveltää itse videoissa käyttämänsä musiikin.

Creepypastoista (ja muista vastaavista, kuten NoSleepeistä yms) mieleen ovat painuneet mm. nimimerkin ThatExoGuy "The Thing In The Basement Is Getting Better At Mimicking People", "Accounts from a Lonely Broadcast Station" (julkaistu alun perin Redditissä nimimerkillä Wendingus, mutta sittemmin julkaistu kirjana kirjoittajan nimellä Kel Byron) ja nimimerkin vainercupid "Infected Town Case Files". Kaikki näistä tarinoista ovat vähän pidempiä ja kuunneltavissa Youtubesta.

Minuakin tässä genressä kiehtoo nimenomaan kaupallisuuden puute ja toisaalta myös yhteisöllisyys, joka on mahdollista, jos kaikki osallistujat roolipelaavat tarinan äärellä ja hetken aikaa yhdessä pohtivat yliluonnollista.

[Marskiih]

Tykkään erityisesti kuunnella Creepypastoja (ja NoSleep tarinoita), mutta niiden lukeminen on vähäisempää. Ja tämä innostus on hieman kausittaista. Olen nössö ja menetän herkästi yöuneni kauhutarinoiden takia :D Juuri nyt tekisi taas vähän mieli käydä kuuntelemassa jotain kauhutarinoita.

Tykkään kyllä enemmän NoSleep tarinoista, jotka ovat mielestäni yleensä laadukkaampia kuin Creepypastat.
Eniten tykkään kuunnella näitä tarinoita MrCreepypastan lukemina, mutta myös Spotifystä löytämäni The Nosleep Podcast on aika hyvä. Lempitarinoitani, joihin palaan aina silloin tällöin, ja joita voin suositella myös muille ovat Penpal (Kirjoittaja on Dathan Auerbach ja Borrasca ja Borrascan jatko-osa Borrasca V, molempien kirjoittaja on C.K. Walker. Näissä tarinoissa kauhuelementti on aika hienovaraista ja osittain se tuntuu jopa sellaiselta, että jotain tällaista voisi oikeasti tapahtua. Niissä ei siis juoksentele sekopäistä pelottavan näköistä sarjamurhaajaa, jolta kukaan ei ole turvassa ja jossa mässäillään liiallisella gorella.

[sayaxoxo]

Lempitarinoitani, joihin palaan aina silloin tällöin, ja joita voin suositella myös muille ovat Penpal (Kirjoittaja on Dathan Auerbach ja Borrasca ja Borrascan jatko-osa Borrasca V, molempien kirjoittaja on C.K. Walker. Näissä tarinoissa kauhuelementti on aika hienovaraista ja osittain se tuntuu jopa sellaiselta, että jotain tällaista voisi oikeasti tapahtua. Niissä ei siis juoksentele sekopäistä pelottavan näköistä sarjamurhaajaa, jolta kukaan ei ole turvassa ja jossa mässäillään liiallisella gorella.

Minullekin "Penpal" ja "Borrasca" ovat tuttuja, mikä saa luvan toimia aasinsiltana takaisin aloituspostauksen mainitsemaan surulliseen kauhuun. 🙌

Noista ja monista muista tarinoista mieleeni on jäänyt kaihoisa kerrontatapa, mutta minusta kauhun ja melankolian välinen yhteys on luonnollinen, koska menetyksenpelko on todella inhimmillistä ja usein läsnä genressä. Ehkä kauhussa menetyksestä, kuolemasta tai niiden pelosta voidaan puhua outojen ja vaarallisten tapahtumien kautta ilman, että tunnetta täytyy pohjustaa. Se vain usein on läsnä alusta loppuun.

Sama pätee myös muihin raskaisiin aiheisiin, koska kauhussa hahmot voivat tuntea syvää neuvottomuutta ja paineita selvittää, miten voisi edes lähestyä uhkaa. Hahmot voivat kyseenalaistaa omat havaintonsa ja pelätä, että havaittu uhka ei ole itsen ulkopuolella vaan sisällä, mikä on luonnollinen pelko, koska se on niin eristävä tunne.

Tästä tuli mieleen vielä yksi suositus, "The Man in My Basement Takes One Step Closer Every Week" nimimerkiltä Polterkites. Tarina on surumielinen, koska siinä käsitellään rikkoutuneita ihmissuhteita ja menneisyyden virheitä monen hahmon toimesta, mutta kertoja kyseenalaistaa myös, voiko hän luottaa omiin havaintoihinsa. Siten kauhuelementtinä toimii selittämättömyys, mikä on minulle pelottavinta: jos vaaraa voi ymmärtää, siitä voi selvitä, mutta ilman ymmärrystä mahdollisuudet tuntuvat niin pieniltä, mikä minulle tekee selittämättömästä kaikista selkäpiitä karmivinta kauhua.