Yhteisön oma lukupiiri. Pidetään tämän alueen huipulle pinnattuna äänestysketjua, jossa osallistujat voivat päättää mitä haluavat milläkin kierroksella lukea ja jokaista kirjaa koskevaa keskustelua varten voidaan sitten luoda oma ketjunsa, jossa käydään varsinainen keskustelu kirjasta.
Southpaw kirjoitti: ↑07 Huhti 2024 00:27
Tälleen spoilaamatta, jos se se yhtään lohduttaa niin minusta Hobitti ja Sormusten Herra ovat toisiinsa verrattuna kuin yö ja päivä. Vaikka sijoittuvatkin samaan maailmaan ja ovat jatkoa toisilleen niin molempien kohdeyleisö on ihan eri ja se toivottavasti tekee Hobbitista helpomman luettavan, jolloin se ei toivottavasti tunnu jälkeenpäin niin pakkopullalta.
Tämä on kyllä totta! Sen verran tiedän aiheesta. Ylipäätään tämä taitaa olla melko tiivistetty teos (?) verrattuna Taruun sormusten herrasta, mikä sekin saattaa auttaa.
shieva kirjoitti: ↑07 Huhti 2024 10:01
Mulla on tuo Toven kuvittama laitos ja mun mielestä on kyllä esineenä niin hieno että en miettis sekuntiakaan kumman ostaisin! Eli vahva suositus sille.
Se kansi oli itsessään niin hieno, että käytin ylimääräistä aikaa varmistaakseni, että varaan kirjastosta oikean version. :D Lisäksi hieman selailin sitä kuvitusta kirjan sivuilla ja sekin vaikuttaa melko ihanalta, koska siinä on tietynlainen muumi-tyyli, josta itse pidän.
Ael kirjoitti: ↑07 Huhti 2024 18:22
Lisäksi hieman selailin sitä kuvitusta kirjan sivuilla ja sekin vaikuttaa melko ihanalta, koska siinä on tietynlainen muumi-tyyli, josta itse pidän.
En taida ehtiä kirjakauppaan ennen tiistaita joten kysynpä tätä kautta... Onko siinä Tove versiossa muakana myös ne Tolkienin itsensä piirtämät kuvat jossain kohtaa kirjaa? Kysyn koska mulla on hämärä muistikuva, että siinä koulun varastossa olleessa versiossa jonka aikanaan luin vuosia sitten olisi ollut muutaman värisivun verran Tolkienin omaa kuvitusta, joista myös pidin, mutta saatan toki olla väärässkin. Jos Tove versiosta löytyy nekin, niin eiköhän tämä ostopäätös käänny silloin ihan lopullisesti Toven voitoksi, vaikkei kansikuvat niin sointuisikaan tuon TSH:n kanssa yhteen
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Southpaw kirjoitti: ↑07 Huhti 2024 20:52
En taida ehtiä kirjakauppaan ennen tiistaita joten kysynpä tätä kautta... Onko siinä Tove versiossa muakana myös ne Tolkienin itsensä piirtämät kuvat jossain kohtaa kirjaa? Kysyn koska mulla on hämärä muistikuva, että siinä koulun varastossa olleessa versiossa jonka aikanaan luin vuosia sitten olisi ollut muutaman värisivun verran Tolkienin omaa kuvitusta, joista myös pidin, mutta saatan toki olla väärässkin. Jos Tove versiosta löytyy nekin, niin eiköhän tämä ostopäätös käänny silloin ihan lopullisesti Toven voitoksi, vaikkei kansikuvat niin sointuisikaan tuon TSH:n kanssa yhteen
Tämä on vuoden 2017 laitos ja tässä on Tove Janssonin kuvitus vuodelta 1962 myös sisäpuolella, mustavalkokuvia. Muutamia isoja koko sivun kuvia ja useampi pieniä. Voin heittää Discordiin varalta ensimmäisestä luvusta. :)
Ite en juurikaan osaa tuota Tove versiota arvostaa, tykkään enemmän Alan Leen (toiv muistin nimen oikein, se kirja on jossain...) kuvituksesta. Siksipä luenkin juuri englanninkielistä versiota. Huitaisin perjantaina nuo viisi lukua lävitte :D
Menee luultavasti äänikirjaversioksi, kun sellainen oli helpoin saada hyppysiin kirjastosta (luulin, että minulta löytyisi tuo hyllystäkin, mutta nopea selaus ei tuottanut tulosta).
No, kunhan ei LegHair The Musical -leffaversiota joudu katsomaan - näin trilogian avausosan ja sehän oli aivan hirveä.
RikuY kirjoitti: ↑09 Huhti 2024 13:39
No, kunhan ei LegHair The Musical -leffaversiota joudu katsomaan - näin trilogian avausosan ja sehän oli aivan hirveä.
Leffat olivat tosiaan aika kuraa. Mutta tuo leffakantinen versio kirjasta, joka itselläni on, on kuitenkin sisäpuolelta ihan kelpo painos. Tolkienin omat kuvitukset, ja näistä osa lopussa väriliitteenä, plus kartat hyvälaatuisina myös.
Mites teillä muilla on lukeminen sujunut? Minä tykkäsin tästä vielä vähän enemmän kuin muistelin. Ehkä se leffatrilogian minun makuuni liian farssimainen pieruhuumori oli muuttanut muistoja tai jotain, mutta kirja oli hauskempi kuin luulin.
...joo, kukaan ei ollut vahtimassa Jacksonia... Olin ykkösosaa katsomassa pojan kanssa ja aina välillä jupisimme yhteen ääneen: "Jaaaaaacksooooon!" Parasta olivat näyttävät efektit...
Itse olen juuri aloittamassa, piti ensin lukea kirjastosta haettu Narrenturmin jälkipuoli...
Olen lukenut reilun kolmasosan, ja kiva on lukea. On nautinnollista uppoutua taas Tolkienin fantasiamaailmaan, joka tuntuu ihanan tutulta ja selkeältä sen jälkeen kun on viime aikoina lukenut vaikeaselkoisempia fantasiatarinoita.
Hetkittäin häiritsee se, että jotkin juonenkäänteet muistan liian hyvin. Toisaalta paljon yksityiskohtia olen näköjään unohtanutkin.
(Pitäisi oikeastaan joskus katsoa ne leffat uusiksi, että olivatko ne todella niin huonoja...)
M.A.R.R.A.S.: 642/3000 minuuttia -- 100x100: 16/100 raapaletta
Osasyynä on se, että niitä vertaa Sormusten Herra -trilogiaan. Jossa ensinnäkin kirjamateriaalia oli takana kuusinkertainen määrä ja toisekseen kaikki tehtiin todella kunnianhimoisesti. Jos ne Hobbitti-filmit katsoo Indiana Jones -silmin, niin on niissä pma hupinsa.
Olen aika hyvin päässyt äänikirjassa alkuun. Täytyy todeta, että tässä versiossa on tuotantoarvot kohdillaan: olen välillä jättänyt äänikirjat kesken sen takia, että kuulostaa kuin nauhoitus olis tehty jossain pyykkituvassa tai jotain, tunkkaista mutinaa jonka päällä vielä jotain omituista huminaa. Tässä sen sijaan on erittäin onnistunut toteutus, selkeä lukija (Lauri Komulainen), joka kuulostaa kevennetyltä versiolta Lars Svedbergistä, ei eläydy liikaa. Perustuu Kersti Juvan suomennokseen, runojen suomennos Panu Pekkanen.
Pitääkin lisätä, tuosta runojen suomentajasta kun tuli mieleeni, että edellisessä viestissäni en muistanut sitä, miten paljo näissä Tolkienin teoksissa on lauluja ja runoja. Onneksi kaikista lajityypin attribuuteista se ei pesiytynyt yhtä vahvasti fantasiagenren muiden tekijöiden tuotoksiin - pidän kyllä runoudesta, riimillisestäkin, mutta sen mitallinen kääntäminen proosatekstin lomaan niin, että tuotos on jollain tapaa mielekäs ja tarinaa eteenpäin vievä .... se on aikamoinen projekti.
Mitä muuta? Näin alkuun tuli fiilis, että olisipa kiva pelata jotain ratakiskoilla kulkevaa DnD -kampanjaa nollalevelin hahmolla, kun kiltti pelinjohtaja kuskaa tarinaa apunaan vahva joskin hieman kaoottinen NPC -lauma.
A-haa, Hobitistakin on Kersti Juvan suomennos? Minä muistelin, että se olisi kääntänyt (aikaisemmin kuin TSH:n) joku muu. Luen nimittäin itse englanniksi ja nyt muistan yhden syyn jonka takia en voinut lukioikäisenä laskea LoTR:ia käsistäni (vaan luin kaikki välitunnitkin, taisi näkyä englanninnumerossa kun maikka näki): se kieli, se kieli... todella nautittavaa viehättävästi hieman vanhanaikaista englantia...
Edit: niinpä löytyikin. Se oli suomennettu 1973 nimellä Lohikäärmevuori lastenkirjana, ja sitten uudestaan 1985 Kersti Juvan tekemänä.
Luin muutama päivä sitten ensimmäiset viisi lukua. Lähdin kahvilaan lukemaan ja palkitsin itseni aina luvun jälkeen sallimalla juoda osan kahvistani ja pitämällä kännykkätauon, jolloin tein myös epämääräisiä muistiinpanoja jokaisesta luvusta. Näkee, että ei ole taaskaan tullut pitkään aikaan luettua fyysistä kirjaa...
1. luku
Muutamalla ensimmäisellä sivulla oli ihan liikaa erikoismerkkien käyttöä omaan makuuni, siis sulkeita ja viivoja ja sellaisia. Häiritsivät jotenkin lukemisen rytmiä. Sen jälkeen tämä joko rauhoittui tai ehkä osittain itse totuin niihin.
Tolkienin teoksissa ihailen hänen luomaa maailmaansa ja sitä, kuinka paljon maailmanluontia siellä on.
Arvostan sitä, kuinka tarina lähtee heti käyntiin. Alussa on hyvin lyhyt esittely siitä normaalitilasta ja sitten itse juoni lähteekin käyntiin.
En ole varma, onko tolkienilainen fantasia edelleenkään ihan minun juttuni, mutta sillain luin ihan mielelläni ja alku ja kirjoitustyyli viihdyttivät.
2. luku
Toisessa luvussa jäin miettimään... jos hobitit ovat niin hyviä pakenemaan paikalta ja osaavat esittää kuin näkymätöntä... miksei Bilbo vain häivy takavasemmalle tämän taitonsa turvin ja väitä eksyneensä, jos Gandalf myöhemmin tulee kyseenalaistamaan katoamista??
Taistelu peikkojen kanssa oli ihan viihdyttävä. Jäin kuitenkin miettimään peikkojen kokoa. Ajattelin ne itse jotenkin elokuva-Hagridin tai kahden kokoiseksi, mutta kuvassa ne olivatkin lähes vuoren kokoisia.
3. luku
Ilmeisesti paljoa ei jäänyt mieleen, koska muistiinpanoissani lukee ison kuvan olleen mieleeni. Mutta se kuva oli kyllä mieleeni.
4. luku
Ensinnäkin - poniparat.
Toisena - onpa inspiroiva idea vuori/kallio, jonka sisällä on kokonainen otusten kylä.
Kolmantena - vuorikuva oli ihana.
5. luku
Tässä luvussa olin eniten innoissani siitä, että Bilbo ei enää vain raahaudu toisten mukana vaan joutuu tekemään itse, yksinään, ihan oikeita päätöksiä. Tähän asti on vaivannut Bilbo päähenkilönä. Hän vain roikkuu mukana. Nyt Bilbo on tietyllä tapaa tilanteen herra ja vastuussa, koska muita ei ole enää hänen ympärillään tekemässä päätöksiä.
Klonkkua käy sääliksi. Kuulostaa siltä, että siellä on taustalla jonkinlainen traaginen tarina ja sitä kautta hän sitten päätyy pahikseksi? (Muistikuvani Klonkusta ovat hitusen hatarat, siitä on joku 10-15 vuotta, kun olen elokuvat nähnyt... ja useampi vuosi siitä, kun luin sen ensimmäisen Taru sormusten herrasta -kirjan.)
Joka tapauksessa, tämä oli tähän mennessä paras ja mielenkiintoisin luku. Pidin kovasti sen toteutuksesta.
Ael kirjoitti: ↑14 Huhti 2024 19:09
---
Tolkienin teoksissa ihailen hänen luomaa maailmaansa ja sitä, kuinka paljon maailmanluontia siellä on.
Arvostan sitä, kuinka tarina lähtee heti käyntiin. Alussa on hyvin lyhyt esittely siitä normaalitilasta ja sitten itse juoni lähteekin käyntiin.
---
Tässä luvussa olin eniten innoissani siitä, että Bilbo ei enää vain raahaudu toisten mukana vaan joutuu tekemään itse, yksinään, ihan oikeita päätöksiä. Tähän asti on vaivannut Bilbo päähenkilönä. ---
Minusta on alkanut tuntua, että ei tässä ole niinkään kyse sankarin matkasta, vaan ennemminkin pääasiassa on maailman esittely - mikä saattaa hyvinkin olla Tolkienin motivaationa alunpitäen, sillä perusteella mitä nyt tyypin kirjoitustavasta ja -filosofiasta tiedän.
Genren kliseistä ja troopeista: eräs, mistä aika vähän pidän, ja jonka siemenet näyttäisivät olevan jo tässä teoksessa itämässä, on essentialismi - tämä, että on hyviä rotuja ja pahoja rotuja.
Loikkaan tänne kesken kaiken, olin halunnut liittyä mukaan jo aiemminkin, mutten jotenkin vaan millään meinannut saada aikaan.
Rupesin kuuntelemaan englanniksi äänikirjana jokin aika sitten, ja Hobitissa on kyllä sellainen ihanan höpöttelevä tyyli mun mielestäni...?
Sopii ääneen luettavaksi: tilannekomiikkaa on, juonen idikset helppoja sulattaa, kerronta ehtii tunnelmoimaan outoja paikkoja rauhassa. :)
RikuY:n kanssa oon kyllä samaa mieltä siitä, että Tolkienin hyvä/paha-maailmankuva on toisinaan vähän lattea.
Toisaalta ainakaan Hobittiin ei mun mielestäni kovin paljon syvempi pohdinta ehkä mahdukaan.
Sehän on kuitenkin ensisijaisesti kieli- ja kirjallisuushistorian proffan satu, joka vaan toistaa Beowulfin, Nibelungein laulun ja Eddan trooppeja lapsiystävällisemmässä muodossa kuin mitä jokin kanta-anglosaksinen runomitta suolenpätkineen ja irti revittyine käsivarsineen suoraan on lukea.
Se on vasta vähän toissijaisesti TSH:n ja kaiken modernin fantasian alkusoitto (vaikka se jälkiviisaasti onkin helppo sellaisena nähdä).
Arvoituskilvat, näkymättömyysloitsut, lohikäärmeet, muodonmuuttajamiehet ja kääpiöt tulee suoraan näistä keskiaikaisista runoista - sormus samoin, ja Gandalf.
Spoilerin alla loppuratkaisuun liittyen, jos joku täällä luki ekaa kertaa... ja jos viikinkitarut ei kiinnosta:
Gandalf on alun perin Odin jne jne kulunutta ja koluttua taivastelua, ei mennä siihen nyt...
Beowulf on meille suomalaisille ehkä skandimyyttejä ja Wagneria vieraampi, mutta se sijoittuu Tanskaan ja Göötanmaalle ja koostuu ihan samasta germaanisesta aineksesta, vaikka onkin englantilainen runo.
Parin muun seikkailun lisäksi nimihenkilö Beowulf päihittää lohikäärmeen, jonka herätti aarrekammioon hiipinyt voro - ja sehän voitetaan nimenomaan niin, että pitää etsiä tietty heikko kohta yhden suomun takaa ja iskeä sinne.
Samaa lohikäärmeen kanssa kamppailua löytyy myös Eddan runojen ja Nibelungein laulun Sigurd Fafnirinsurman seikkailuista.
Kaveri nimensä mukaan surmaa Fafnir-lohikäärmeen. Mutta ei ennen arvoituskilpaa, tietenkään, kyllä siinä ehditään kysellä että kenenkäs poikia olet ja mistäs tulet ja kuka sinut tänne puolestaan jallitti.
Fafnir-lohikäärme on samalla myös kääpiö (juu, logiikka pitää vain niellä, viikinkikääpiö on ehkä pikemmin "maahinen" tai "haltija" sillee... ei sillai ku tolkien-haltiat) ja juuri hänen oma kääpiöveljensä laittoi Sigurdin puolestaan taistelemaan lohikäärmeen kanssa, jotta saisi Fafnirin ryöstämät aarteet takaisin.
Ja kääpiöveljien aarteeseen kuuluu myös kirottu verirahasormus, jolla jumalat ovat aiemmin leikkineet, ja se sormus ajaa kaikki omistajansa ennen pitkää vielä pahempaan kiroukseen ja kadotukseen.
Oikeesti se varsinainen juonellinen logiikka on siis vielä Hobitin aikaan vähän hujan hajan. Tässä vaiheessa Tolkien vasta tekee myytillistä moodboardiaan.
Ja Hobitti on mun mielestä aivan hurmaava teos, mutta ei sillä loppujen lopuksi hirveästi sukulaisuutta ole nykyisen eeppisen fantasian kanssa. Se on tavallaan aika suoraa kansansatua.
Mulla on kanssa toi Toven kuvittama Hobitti, ja se on myös versio, jonka ensimmäisenä luin ala-asteella. Oli paikallisessa kirjastossa ihme alahyllyllä aina piilossa.
Omani sain pari vuotta sitten yhdeltä kaverilta lahjaksi ♥
Jätti jäljen ja ihana on, vaikka sittemmin oon nähnyt myös Tolkienin omat kuvitukset ja pidän toki niistäkin.
(Luin TSH ensin, heti kun vain sain vanhemmilta luvan, se suomipainoksen kansi kiehtoi niin paljon.)
Piimän Paavali, joka kertoi kauhutarinan työpaikan kahvihuoneen kokkelipurkista... Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/28 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
Ihan sivupolkuna, mutta luettuani taikasysteemi -säikeessä olleen postauksen, ja nyt tuon ylläolevan; haluaisin päästä haikailutaiteen vetämälle kulttuurihistorian (tai vast.) luentosarjalle. Mutta tiedänpähän ainakin kelle kohdistaa faktantarkastuksia alalta.