Yllytä hullua
Valvoja: haikailutaide
Yllytä hullua
Koska tämäkin on parhainta antia niin entisessä elämässä kuin täälläkin, Parhaiden palojen ynnä muun lisäksi, haluaisin että täällä pelastuveneessäkin voi yllyttää ( tai hyllyttää ) hullua. You know what to do ;)
”Elämä on aika kummallista. Tässä sitä on ikänsä uskonut, että hopeatarjotinta voi käyttää vain yhdellä tavalla, ja sitten se onkin paljon parempi johonkin aivan muuhun.” -Muumimamma
Re: Yllytä hullua
Siirrän yleiseen kirjoituskeskusteluun, koska sinne tämä kirjoitusaiheisena ketjuna kuuluu. Ja myös infona nanon ulkopuolisille ihmisille joita tänne myöhemmin toivottavasti ilmaantuu, ketjun idea on siis yllyttää muita kirjoittajia lisäämään jotain tarinaansa ja monesti yllytyksistä voi hakea ideoita ja inspiraatiota siihen mihin suuntaan lähteä omaa tekstiä viemään. Yllytettävä asia voi olla jotain järkevää tai sitten vähemmän järkevää, ihan sen mukaan mitä mieleen juolahtaa.
Ja teenpä tässä myös ensimmäisen yllytyksen eli lisää tarinaasi mekaaninen, taskukellon tavoin käyntiin vedettävä myyrä.
Ja teenpä tässä myös ensimmäisen yllytyksen eli lisää tarinaasi mekaaninen, taskukellon tavoin käyntiin vedettävä myyrä.
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Re: Yllytä hullua
Mekaanisesta myyrästä tuli mieleen eräs olemassa oleva kirjasarja. Ei sillä mielenkiintoinen yllytys silti.
Laitoin spoilerin taakse etten spoilaa ketään, vaikka ei iso spoileri olekaan. Hyvä kirjasarja se kyllä on. Voin suositella ainakin jos pidät ya kirjallisuudesta ja fantasiasta.
Mutta ettei olisi ihan offtopic pari yllytystä, jotka on saaneet alkunsa joko sitkeästä väärin kuulemisesta tai lausumisesta: Piparinuotti ja poromaljakko.

- Quirinea
- Kiltavalvoja
- Viestit: 527
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 22:58
- Sanamäärä: Raapaleita 74 / 100
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Yllytä hullua
Sijoita tarinaasi karkaileva käärme ja suljetun terraarion arvoitus.
(meillä on useampaan otteeseen jahdattu terraariostaan ulos livahtanutta boaa, ja se mistä se on päässyt ulos on vaatinut selvittämistä useampaan kertaan...)
(meillä on useampaan otteeseen jahdattu terraariostaan ulos livahtanutta boaa, ja se mistä se on päässyt ulos on vaatinut selvittämistä useampaan kertaan...)
H.E.I.N.Ä.16046 / 16000 sanaa
Re: Yllytä hullua
Hehee, tämähän on hauska viestiketju (meinasin kirjoittaa veitsiketju).
Kirjoita tarinaasi mysteeri, joka päähenkilön tulee selvittää yhdessä vuorokaudessa, muuten tarinan aitojuoni ei voi jatkua (hyvä mahdollisuus siis murmelipäivään xD).
Kirjoita tarinaasi mysteeri, joka päähenkilön tulee selvittää yhdessä vuorokaudessa, muuten tarinan aitojuoni ei voi jatkua (hyvä mahdollisuus siis murmelipäivään xD).
Re: Yllytä hullua
Lisää tarinaasi hahmo nimeltä Marjatta Liimatta, jolla ei ole marjoja eikä liimaa.
- Quirinea
- Kiltavalvoja
- Viestit: 527
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 22:58
- Sanamäärä: Raapaleita 74 / 100
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Yllytä hullua
Tähän en voi olla toteamatta, että minulla on serkku joka on kumpaakin. Vaimostaan en tiedä.
H.E.I.N.Ä.16046 / 16000 sanaa
Re: Yllytä hullua
Lisää tarinaasi taikapeili, jolla on vastenmielinen persoonallisuus.
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
-
- Harrastelija
- Viestit: 197
- Liittynyt: 10 Maalis 2024 21:14
Re: Yllytä hullua
Okei, mä en tiedä nyt sitten, onko tässä järkeä, mutta voihan joku saadakin tästä jotain tolkkua.
Joku voisi kirjoittaa tarinan serkuksista. Serkukset ovat siis aidosti ensimmäiset serkut, ja serkun A isä on serkun B eno.
Joku voisi kirjoittaa tarinan serkuksista. Serkukset ovat siis aidosti ensimmäiset serkut, ja serkun A isä on serkun B eno.
Parhain terveisin,
Hanna
Hanna
Re: Yllytä hullua
Mun seuraavassa projektissani on serkukset, mutta heidän äitinsä ovat sisarukset.HannaTulijoki kirjoitti: 17 Huhti 2024 23:50 Okei, mä en tiedä nyt sitten, onko tässä järkeä, mutta voihan joku saadakin tästä jotain tolkkua.
Joku voisi kirjoittaa tarinan serkuksista. Serkukset ovat siis aidosti ensimmäiset serkut, ja serkun A isä on serkun B eno.
minulla on tarjota vain
paljas sieluni
hiekkapaperilla hienoksi kiillotettu
paljas sieluni
hiekkapaperilla hienoksi kiillotettu
Re: Yllytä hullua
Kirjoita tarinaasi kohtaus, jossa päähenkilöt syövät jotakin paikallista perinneherkkua.
Re: Yllytä hullua
Aika kaivaa yllytysketju naftaliinista...
Lisää tarinaasi identtiset mutantit aamiaisjogurtissa.
Lisää tarinaasi identtiset mutantit aamiaisjogurtissa.
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
- Quirinea
- Kiltavalvoja
- Viestit: 527
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 22:58
- Sanamäärä: Raapaleita 74 / 100
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Yllytä hullua
Lisää tarinaasi joku joka uhkailee ikkunalaudalla (valitse itse onko uhkailija ikkunalaudalla vai onko ikkunalauta se, jolla uhataan).
H.E.I.N.Ä.16046 / 16000 sanaa
Re: Yllytä hullua
Lisää tarinaasi lapsia kaappaava stripparijoukko.
Kaikkihan on jo sanottu, ainakin kaikki tärkeä.
Kirjoitan rivien väliin sen, missä ei ole järkeä.
Kirjoitan rivien väliin sen, missä ei ole järkeä.