Saarnetar kirjoitti: ↑25 Huhti 2024 10:41
Tiedän kyllä että olen vähemmistössä tämän asian kanssa. Siksi pitääkin kiinnittää huomiota siihen, syödäänkö mun tarinoissa yhtään mitään, ikinä koskaan :D
Sanoisin, ettei se välttämättä ole paha asia. Itse toki kokkina nautin ruokakuvauksista, koska monesti fiktiossa esiintyvät ruuat on sellaisia, että sitä haluaisi yrittää luoda tosielämän jäljennöksen jostain ruuista, mutta kun nyt mietin omaa keskeneräistä projektia niin ruoka ja syöminen esiintyy vain kaksi tai kolme kertaa nykyisessä versiossa. Mutta sitten taas ymmärrän hyvin tuon, että se on kuitenkin niin arkinen asia jota jokainen tekee jossain välissä, ettei sitä tarvitse välttämättä huomioida muuten kuin "yhtä ruokataukoa myöhemmin hahmot teki sitä ja tätä" tyyppisillä sivumaininnoilla jos ruuan sijaan keskittyy ennemmin johonkin muuhun kuvailuun. (Ja reiluuden nimissä, eipä ne hahmot kovin usein vessassakaan käy, niin en näe miksi siitä syömisestä, nukkumisesta tai mistään muustakaan pitäisi tehdä isoa numeroa jos tarina itsessään ei sitä jostain syystä vaadi )
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
@Southpaw
Tuossa on kyllä järkeä, pakko sanoa. Ei se ruoka minullekaan sellainen "minun-pitää-saada-tähän-tarinaan-ruokailukohtaus" - tyyppinen asia ole. Mutta jos se edistää tarinan tapahtumia jotenkin, niin miksi ei.
Southpaw kirjoitti: ↑25 Huhti 2024 15:52
(Ja reiluuden nimissä, eipä ne hahmot kovin usein vessassakaan käy, niin en näe miksi siitä syömisestä, nukkumisesta tai mistään muustakaan pitäisi tehdä isoa numeroa jos tarina itsessään ei sitä jostain syystä vaadi )
Siinä samassa ketjussa, jossa pohdittiin sitä ettei hahmot syö, joku mainitsi myös tämän. Sanoi aina ihmettelevänsä eikö hahmot tarvitse vessakäyntejä, koska niistä ei ikinä kirjoiteta. Luin kerran kirjaa, jossa päähenkilö kävi suihkussa joka ikinen aamu. Se ei ollut yhdellä lauseella mainittu vaan se meni sinne suihkuun ja se siellä sitten ajatteli kaikenlaista. Mä jätin sen kirjan lukemisen kesken, juuri tämän ainaisen suihkussakäynnin takia. Vaikka se hahmo joka kerta ajatteli eri asioita siellä, se oli aivan kamalaa toistoa kuitenkin. Se olisi ihan hyvin voinut tehdä sen ajattelemisen jossain muualla. Saatan siis kuvitella että hahmojen vessassa ramppaaminen saisi mun heittämään kirjan seinään hyvin äkkiä. Se vessassa käyminen on musta sellainen asia (monen muun asian ohessa) joka tapahtuu tekstin ulkopuolella. Sitä ei tarvitse mainita (ellei ole oleellinen osa juonta, jollain tavalla) koska se ei ole tärkeää. Se ei liikuta juonta eteenpäin. Tämä on varmaan itsellä myös tuon syömisen kanssa. Ellei siinä samalla tapahdu jotain, joka kuljettaa juonta (tai kertoo jotain oleellista hahmoista) niin en sitä ruokailua sinne kirjoita. Tai jos kirjoitankin, niin ruoka mainitaan vain ohimennen ja keskityn keskusteluun tai muuhun.
Aiheen viertä hetken tarpoakseni... Yhden fantasiakirjan olen saanut suomeksi kohdata, jossa tosiaan useammankin kerran käytiin käymälässä ihan hahmojen mukana paikan päällä.
Siellä taisi bisneksillä tulla välillä melkoisia valaistumisia, kun hahmo päätti käyntinsä perästä ryhtyä ihan uusiin seikkailuihin, mutta niin tarkkaan askel askeleelta asioimisen jälkeen maininta pelkästä käsien "nopeasta huuhtaisusta" oli melkein pahempi kuin se, ettei pesemistä olisi mainittu lainkaan...
Mihin se pyyhkiminen jäi???? Pliis, sano että käytit saippuaa tai ettet ainakaan tunkenut käsiäsi sinne yhteiseen PUHTAAN veden tynnyriin vaan käytit jotain kuuppaa..... Jooko...........
Se meinasi olla välillä vähän liikaa. Luettiin tää lopussa ylireijan kanssa yhteistyöllä loppuun, oli liikaa yhdelle ihmiselle.
EIPÄS VAAN ON TOINENKIN, Mifongin perintö yllätti myös sillä että pissahätä oli useammallakin hahmolla useassa kohtauksessa. Sävy alkoi olla aika lähellä sellaista 70-luvun äijäpulppia välillä. Vanhemmissa dekkareissa näkee joskus tätä outoa fiksaatiota ruumiineritteisiin...
Se nyt tosin ei varmaan enää kuulu ruokapöytään se aihe. Ainakaan toivottavasti.
Ruokailu on kuitenkin yleensä vähän sillai aistillisesti yleisesti miellyttävämpänä pidetty ja sosiaalinen tapahtuma.
Piimän Paavali, joka kertoi kauhutarinan työpaikan kahvihuoneen kokkelipurkista... Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/27 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
Voin kääntää keskustelun kelkan ilmoittamalla että tein inventaarion tähänastisesta tekstistäni.
Yllätyin ihan oikeesti itsekin nyt siitä, että nää ruokailukohtaukset paljastuivat koko juonen selkärangaksi, joten oli pakko selvittää, paljonko niitä on...
"Ruokailukohtaus" tarkoittaa tässä mitä tahansa kohtausta, jossa hahmoni konkreettisesti käyvät yhdessä jollain tapaa jaetun aterian ääreentai laittavat ateriaa yhdessä - esim. istumalla ruokapöytään, teehetkelle, jaetulle juomien kilistelylle, tai muulle murkinalle.
Muut maininnat aterioista ovat rajatapauksia, ja karsin ne tässä pois sen perusteella, käydäänkö ruoan ääressä jotain keskustelua, joka edistää juonta.
LUKU 1: 2 ruokailukohtausta (silakkaa, kuoretta jne. pikkusinttiä nuotiolla serkkupojan kanssa; kalakeiton laittoa perheen kesken kun lanko tulee kylään)
LUKU 2: 1 isohko ruokailukohtaus (häät isossa maalaistalossa, tarjolla kaikkea, mitä nyt saattaa ollakaan)
LUKU 3: 1 ruokailukohtaus (vierailu tuttavaperheen luona kaupungissa päivällisellä/illallisella) ja 1 diskattu maininta ruokailusta (eväät veneessä yhden lauseen mainintana ajankohdan ilmoittamiseksi)
LUKU 4: ei ruokailukohtauksia (muutama maininta aterioinnista)
Ensimmäisen neljän luvun ruokailukohtausten saldo on siis 4/4. Vaikka neljännessä luvussa ei ollut sellaista, se vasta toi meidät tasoihin.
LUKU 5: 1 ruokailukohtaus (teetuokio linnanneidon kanssa)
LUKU 6: 1 pieni ja 1 isohko ruokailukohtaus (jaetaan piiras keittiörengin kanssa; tärkeän palaverin lounastarjoilut, joihin osa ihmisistä osallistuu, osa nimenomaan ei)
LUKU 7: ei ruokailukohtauksia, mutta kohtauksessa on tarjolla virvokkeita ja ruokitaan eläintä, joten tää on varmaan ,5
LUKU 8: 2 ruokailukohtausta (aamiainen palvelusväen tuvassa; toinen teehetki linnanneidon kanssa)
Seuraavat neljä lukua tuovat summan valitettavasti jo 9,5 kohtaukseen 8:ssa luvussa, aletaan lipsua yli, vaikka taas oli nimellisesti ruokailuton luku välissä.
LUKU 9: luulin tämän olevan pelastukseni, kunnes tajusin, että kaksi ihmistä käy pöydän ääreen keskustelemaan ja tarjolla on hienot liköörit. koko luku on 1 pitkä ruokailukohtaus.
LUKU 10: ei ruokailukohtauksia
LUKU 11: 1 ruokailukohtaus (edellisen luvun riidanpoikanen ratkeaa, kun käydään yhdessä aterialle palvelusväen tuvassa)
LUKU 12: 1 ruokailukohtaus (satutaan keskelle aatelisväen keskeytynyttä lounasta, ja joudutaan mukaan riitelyyn)
LUKU 13: 1 ruokailukohtaus (vieraana toisella kartanolla, toinen sukukokous omissa riidoissaan illallispöydän ääressä)
Yhteensä ollaan siis tilanteessa, jossa tarina alkaa olla puolessavälissä, ja 13:ssa luvussa ehtii olla yhteensä 13,5 ruokailukohtausta.
Että joo. Näinkin voi sitten ihan oikeesti vahingossa rakentaa tarinansa niin, että juoni ihan oikeasti etenee vaan pöydästä toiseen.
Save the cat? Ei. Set the table. Herramunjee... :D
Piimän Paavali, joka kertoi kauhutarinan työpaikan kahvihuoneen kokkelipurkista... Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/27 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
Mä olen kirjoittanut yhden raapaleen, joka sijoittuu kulttuuriin, jossa ulostaminen on meidän ruokailumme tapainen sosiaalinen tapahtuma, kun taas syöminen on meidän ulostamisemme kaltainen tabu. Kun julkaisin raapaleen fb:ssä, joku linkitti samaan ideaan perustuvaan tv-sketsiin.
Minä muistan jonkun kerran väittäneen että jossakin olisi (ollut) tällainen kulttuuri. Mutta se oli pälätystä opiskelijabileissä, joten ei mitään mielikuvaa oliko kyseessä todellinen vai ajatusleikki.
Eikös muinaisessa Roomassa ulostaminen ollut vähän niin kuin sosiaalinen tapahtuma. Istuttiin porukalla monireikäisessä käymälässä ja turistiin. (Voi olla, että tämä oli lähinnä vain miesten juttu?) Heillä tietysti oli niitä isoja sosiaalisia syöminkejäkin...
Eikä, ihana keskustelu! 🤭 Kauhun ystävänä olen monesti lukenut tilanteista, joissa retkeilevät hahmot majoittuvat telttaan metsässä, mikä tarkoittaa yöllisiä puskakäyntejä, jotka puolestaan ovat monesti syy sille, miten päähenkilö päätyy huomaamaan silmäkulmassaan jonkin oudon hahmon liikkuvan teltan ympärillä. Tuon troopin kanssa en kiinnitä huomiota siihen, että periaatteessa teksti puhuu avoimesti hahmon vessakäynnistä, koska se ei ole keskiössä, vaan järkevin mahdollinen selitys sille, miksi hahmo lähti teltasta pois ja päätyi huomaamaan teltan ympärillä tapahtuvat asiat. Ulostaminen sosiaalisena tapahtumana sen sijaan kuulostaa ehdottamasti huumoritroopilta, vaikka onhan se asia, joka kuuluu ihmiselämään, ehkä jopa syömiskolikon kääntöpuoli. :D
Saan muuten myös kiinni siitä, miksi syöminen voisi olla tabu joissain kulttuureissa, koska periaatteessa myös se on todella kehollista tekemistä. Voisin siis helposti kuvitella jonkun fantasianovellin, jossa ylimmistö pitää yhdessä syömistä erittäin rahvaanomaisena, koska heidän pitää näyttää muulle maailmalle niin yli-inhimmillisiltä, ettei heidän sovi näyttäytyä syömässä. ^^
sayaxoxo kirjoitti: ↑27 Huhti 2024 03:05
Voisin siis helposti kuvitella jonkun fantasianovellin, jossa ylimmistö pitää yhdessä syömistä erittäin rahvaanomaisena, koska heidän pitää näyttää muulle maailmalle niin yli-inhimmillisiltä, ettei heidän sovi näyttäytyä syömässä. ^^
Tää toi mieleen muistikuvan Mandalorianista, missä syöminen tapahtui yksin (koska et saa ottaa kypärää pois ja näyttää kasvoja toisen ihmisen läsnäollessa jos elää sääntöjen mukaan). Näin jälkeenpäin ajatellen, pidän hienoa maailmanrakennuskeinona sitä, että syöminen oli tuossa tapauksessa ei-sosiaalinen tapahtuma. Yhdessä leiriytyessä yksi vain jakoi muille ruaan, minkä jälkeen jengi hajaantui syömään yksin ja ainoastaan metsästysretken "johtaja" sai jäädä syömään leiritulen ääressä.
Keskeneräiset ja niiden sanamäärät
Kuoleman Jumalatar: 128,649
Tie ninjaksi: 10,838
Aloitetaan aiheen vierestä. Kohta palaa maassa on myös vessakäyntejä, ja aika usein käytän niitä epäsuorasti kuvailemaan päähenkilön humalatilaa, että kuinka paljon menee ohitse. Pyttyäkin halitaan aika ahkeraan. Mutta tavallaan siihen rappiolliseen inhorealistiseen kuvaukseen ne vähän kuuluukin mukaan. Ja on siellä myös sosiaalisia vessakäyntejä. Mutta ovat osa juonta ja en nyt ihan kaikkea vessakäyntejä ole sinne kuvaillut. Lähinnä se vessahätä on näppärä keino saada esim päähenkilön pitkä ajomatka katkeamaan, vessassa käymällä joku hahmo on hetken poissa tilanteesta yms. Ja kyllä siitä tietty mielikuva tulee, kun päähenkilö pohtii oliko suoritus hyvä vai huono, jos puolet menee pönttöön ja puolet lattialle.
Ja sitten aiheesen. Kohta palaa maassa käytän aika paljon ruokaa kertomaan hahmojen rahatilanteesta ja taustoista. Päähenkilön veljellä on ehkä jonkinasteinen syömishäiriö, ja häntä kuvaillaankin usein jättävän ruokaa välistä. Päähenkilö taas kokonsa puolesta syö enemmän ja tätäkin aina välillä tuon esiin. Tulevaa anoppia kun mennään tapaamaan on pöytä täynnä leipomuksia, mutta sitten päähenkilön äidin luona raavitaan kahvipaketin pohjia. Paljon sillä ruokailutilanteella voi kertoa ja niitä kyllä on tuonne muutama eksynyt. Pitäisköhän itsekin käydä ihan läpi, että kuinka paljon niitä on oikeesti.
Eräässä tarinassa kahvilla oli suuri rooli tarinan kannalta. Kahvi huononi samaa tahtia toisen hahmon mielenterveyden kanssa. Lopussa oli eilisistä röpöistä toiseen kertaan keitettyä kylmää kahvia.
Nyt kun mainitsit, mä itse asiassa sain tänään eräältä kaverilta tulkinnan, joka yllätti - ei siks että se olisi perusteeton, vaan ihan vaan koska se on niin kaukana mun omasta ajattelusta, ettei tullut mieleenkään.
Ruoka ja ruokailu ylipäätään on mulle aika neutraaleja ja positiivisia asioita.
Siksi en varmaan myöskään oo edes pannut merkille, kuinka paljon ne juonta kannattelee.
Paitsi että rentoja ruokailutilanteita on paljon, mulla on myös ollut näkökulmahenkilön ulkopuolisuutta ja ahdistusta kuvaamassa usein se, että totuttua hienommissa ruokailutilanteissa tulee epämukava olo, tai että jännittämisen takia ei ihan saa syötyä.
Sellainen helppo ja halpa oikopolku, että mulle itselleni tuollainen heikotus on ehkä vahvin ahdistusrefleksi jota ikinä itelle tulee. Myös keskittymisvaikeuksien myötä ruokailu tai nälän tunne helposti unohtuu muun puuhan ohessa.
Oon tässä ehkä itse hakenut sitä, että uusi miljöö ja väki on vierasta niin perinpohjaisesti, että jopa ruokatottumuksissa on jotakin epämukavaa - siis että ruoka on tavallaan vertaus myös muulle outoudelle ympärillä.
Nyt kaveri tuumasi, että hän siitä herkästi alkoi saada syömishäiriöviboja hahmon suhteen.
Ei olis koskaan tullut mieleenkään, eikä ollut tarkoitus, mutta ymmärrän täysin miten vaikutelma saattaa syntyä nyt, kun joku sen sanoi. Oli kyllä tosi hyvä huomio häneltä tää.
Kannattanee vähän käydä läpi tällä silmällä, että tarvitseeko/voiko joitain kohtauksia sanoittaa uusiksi.
Piimän Paavali, joka kertoi kauhutarinan työpaikan kahvihuoneen kokkelipurkista... Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/27 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
)
