Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä

[haikailutaide]

(Modena kommentoin sen verran vain, että kaikki edellisten palauterinkien keskustelut jäävät kyllä alueelle.
Tiedostoina jaetut palautteet tietysti säilyvät vain niin kauan kuin tiedosto itsessään on jaossa.
Turha myöskään pahoitella keskustelussa aiheeseen liittyvää ja asiallista keskustelua, jatkakaa ihmeessä.)

Oli muuten hyvä myös tuo sayaxoxon huomio siitä, että suora kääntäminen englanniksi ja suomeksi on kielten erilaisen logiikan takia todella vaikeaa.
Duolingossa tämän huomaa helposti. Tuntuu välillä siltä, että kaikki muut indoeurooppalaiset ryhmät, romaaniset ja slaavilaiset kielet, mutta jopa ihan eri sukuinen arabia, jonka vähän aikaa sitten aloitin, ovat paljon suoremmin ymmärrettävissä suomeksi ajatellen kuin englannin kautta vääntäen.

[sayaxoxo]

Hm. No en minä kyllä ole sitä heiltä kysynyt, se täytyy myöntää. Ja täytyy sanoa, ettei se minustakaan kovin arvokasta palautetta ole. En vain ole kehdannut sanoa sitä ääneen, kun en halua loukata kenenkään tunteita. Hehän ovat kohtuullisen vieraita minulle kuitenkin.

Ymmärrän hyvin, että palautteesta palautteen jättämisen haluaa jättää väliin. Minusta olisi silti ihan kohteliasta kysyä palautetta jättäneiltä lukijoilta, pystyisivätkö he erittelemään, mitä he korjaisivat.

Sain myös molemmat yksityisviestisi, jossa olit jakanut kirjoituksiasi. ^^

Jatkan keskustelua täällä, koska minusta vieraalla kielellä kirjoittaminen on aihe, josta moni muu Killan jäsen todennäköisesti pystyisi nimeämään minua paremmin aiheeseen liittyviä ilmiöitä. En itse koe olevani erityisen hyvä opettaja tai betalukija, minkä takia tahdon puhua yleisellä tasolla niistä havainnoista, joita olen tehnyt suomenkielisenä englanniksi kirjoittajana. Ehkä näistä ajatuksista on hamassa tulevaisuudessa apua niille kirjoittajille, jotka suunnittelevat kirjoituskielen vaihtamista suomesta englanniksi. Kirjoitan mieluiten amerikanenglantia, mistä lähtökohdasta tämä viesti on kirjoitettu.

Minusta nykyiset oikolukutyökalut ovat hyviä peruskieliopin kanssa ja haluan keskittyä tässä viestissä peruskieliopin ulkopuolisiin asioihin, koska koen, että se klikkaa itsekseen, kun kielelle on altistunut tarpeeksi.

Olen siis aina ajatellut, että jokaisessa kielessä on kieliopin lisäksi paljon kirjoittamattomia sääntöjä, jotka eivät kuulu kielioppiin, mutta joiden mukaan natiivit kuitenkin toimivat. Niiden sääntöjen takia jotkut kieliopillisesti oikein olevat lauseet tai sananparret voivat kuulostaa vierailta äidinkielisten korviin. Yksinkertaisin esimerkki tästä on tilanne, jossa sanat eivät sovi keskenään yhteen: en keksi mitään syytä, miksi suomeksi "artesaanikarkit" olisi kieliopillisesti väärin, kun puhutaan käsityönä tehdyistä karkeista, mutta kielikorva sanoo, että "artesaanimakeiset" olisi luonnollisempi. Tällaiset pienet "mikä sana sopii mihin sanaan" oppii ajan myötä, mutta aivot tarvitsevat tarpeeksi dataa, että ne pystyvät tunnistamaan ne.

Seuraavien asioiden hanskaaminen on ollut minulle tärkeää kirjoittajana:

1. Rekisteri
- mitä rakenteita ja sanoja käytetään virallisissa ja rennoissa tilanteissa?

Monesti vieraasta kielestä opitaan ensin peruskohtelias rekisteri, joka sopii työelämään tai muihin kohtaamisiin uusien ihmisten kanssa. Kavereiden kanssa jutellaan rennommin, mutta joissain tilanteissa ensin opetettu rekisteri ei ole tarpeeksi virallinen, vaan pitäisi hanskata vielä hienompi tapa puhua.

Kiinnitän mieluusti huomiota rekisteriin dialogissa ja tykkään kuvata todella erilaisia tilanteita hahmojen välillä, mihin rekisterin hallitseminen on hyvästä.

Rentoon kieleen kuuluvat muun muassa muoti-ilmaukset (esim. nuorison nyt suosima "it's giving", mutta jos teksti sijoittuu 2000-luvun loppuun, "epic fail" oli joka paikassa, voisi toimia nykykielessä vähän pihalla olevan isähahmon suusta), puhekieliset ilmaukset ja idiomit (esim. hahmo sanoisi kaverilleen "I don't get it" eikä "I don't understand"), täytesanat ja täytelauseet (esim. empivä hahmo laitetaan sanomaan "what I'm trying to say is that.." alkuun ennen kuin päästään pointtiin), lyhennetyt sanat (esim. "we went to the vet" eikä "veterinarian") ja ylipäätään mutkien suoraksi vetäminen sieltä, missä se on mahdollista.

Minusta jo se, että tuo rohkeasti idiomeita dialogiin auttaa hyvään alkuun vähän rennomman rekisterin löytämisessä. ^^ Rekisteri on tärkeä myös siksi, että eri hahmoilla on eri tapa käyttää sitä. Asia on ehkä vähän no brainer näin suomenkielisessä kirjoituskeskustelussa, mutta halusin puhua rekisteristä siltä kannalta, että minusta se on paras seuraava askel kieliopin jälkeen vieraassa kielessä.

2. Implisiittisyys vs eksplisiittisyys
- mitä voidaan jättää sanomatta ennen kuin ymmärrettävyys kärsii ja toisaalta miten paljon voidaan sanoa ennen kuin kieli alkaa toistaa itseään?
Tämä on minusta yksi huomattavimpia eroja suomen ja englannin välillä, mutta valitettavasti en osaa nimetä ilmiötä. Todennäköisesti muut kiltalaiset pystyisivät nimeämään ja selittämään minua paremmin?

En halua jättää tätä asiaa ilman huomiota, mutta saatan puhua ihan puuta heinää seuraavassa osassa, joten haluan tehdä tässä vaiheessa selväksi, että kuvaan havaintoa eroista kuin olen sen itselleni järkeillyt.

Minusta jokaisessa kielessä on joku "taso" sille, millainen määrä implisiittisyyttä ja missä asiassa on ymmärrettävää, missä minusta suomen ja englannin ero on ihan huomattava. Tämän minusta huomaa hyvin, kun yrittää kääntää toimintakohtauksia suomesta englanniksi: suomesta englanniksi suoraan kääntäessä monesti tuntuu, että vaikka teksti periaatteessa selittää kaiken tarvittavan, englanniksi sama ei toimi, vaan kohta jää epäselväksi, jos tekstiin ei lisää muutamaa tarkentavaa verbia ja tekijää, kun taas suomeksi meillä joku kuudes aisti, että miten asiat liittyvät toisiinsa, mutta se katoaa jonnekin kielen vaihtamisen jälkeen. Sama pätee joihinkin tunneilmauksiin, joita suomessa yleensä pehmitetään häivyttämällä persoonaa, kun taas englannissa kokijan kokemus on keskiössä.

3. Kulttuurierot
- onhan tunneilmaukset ja muut lokalisoitu kohdekielelle?
Englantia puhuvien eri aluiden välillä on valtavia eroja, mutta yleistäen se määrä sanoja, joka suomessa menisi ylitsevuotavasta saattaa kuulostaa englanniksi vähän vaisulta. Mega-hyper-extra-ilmauksia ei tarvitse suotta välttää kuin ruttoa, varsinkaan amerikanenglannissa. Karkea jako on, että englanniksi kohteliaisuus on usein aktiivista ja suomeksi passiivista: englanniksi tullaan verbaalisesti lähelle, suomeksi jätetään kohteliaasti tilaa.

4. Rakenne & syntaksi
- onko lauseissa riittävästi rakenteellista vaihtelua?
Vaikka englannissa syntaksi on vähemmän joustava kuin suomessa, sillä voi ja kannattaa leikitellä. Tämä ei välttämättä liity vain vieraalla kielellä kirjoittamiseen, vaan myös kirjoittamisen aloittamiseen. Jos kirjoituskielen vaihtaa, asiasta on hyvä olla tietoinen, koska monesti uudella kielellä tulee kiusaus käyttää jo hyväksi havaittuja rakenteita, koska uusi kirjoituskieli on omanlaisensa alku.

[RikuY]

--

3. Kulttuurierot
- onhan tunneilmaukset ja muut lokalisoitu kohdekielelle?
Englantia puhuvien eri aluiden välillä on valtavia eroja, mutta yleistäen se määrä sanoja, joka suomessa menisi ylitsevuotavasta saattaa kuulostaa englanniksi vähän vaisulta. Mega-hyper-extra-ilmauksia ei tarvitse suotta välttää kuin ruttoa, varsinkaan amerikanenglannissa. Karkea jako on, että englanniksi kohteliaisuus on usein aktiivista ja suomeksi passiivista: englanniksi tullaan verbaalisesti lähelle, suomeksi jätetään kohteliaasti tilaa.

---

Alueellisista eroista, ja sitten yleiskeskustelun alla olleesta puhuttu murre -säikeestä, tuli mieleeni: onko englannin murrealueista samanlaisia trooppeja/kliseitä kuin suomesta - ts. jos pohojaalaaset ovat kliseisesti jäyhiä ja suorapuheisia, ja savvoo viäntävät vähän ketkuja oman elämänsä piällysmiehiä, niin löytyykö tällaisia yleisesti englanninkielisessä kulttuuritraditiossa jaettuja mielikuvia, ja voiko sellaisia ilmaista sitten rekisteri/murrevalinnoilla? Kuinka tarkka siinä pitää (mielestäsi) olla, jotta piilomerkitykset välittyvät?


[Aaa itse itselleni vastaten, osittain: no onhan tosiaan itarat - ja sotaisat - skotit aika tunnettu trooppi, mutta löytyykö muita?]

[haikailutaide]

Näistähän puhutaan silloin kun tulee puheeksi kielivariantin prestiisi, sen maine.

Tässä on alueellisia eroja - jenkeissä paikallisia prestiisimurteita ei juuri ole paria poikkeusta lukuunottamatta, etnisyyteen liitettyjä eroja enemmän.
Esim. AAVE, African American Vernacular English on korostetusti matalaprestiisisenä/huonomaineisena nähty, vaikka sillä onkin pop-kulttuurissa jalansijaa.

sellainen oikea paikallisen murre-eron prestiisiin liittyvä mielleyhtymä tulee mun muistaakseni etelävaltioiden murteissa - rannikkoalueen ärrätön aksentti nähdään herraskaisena, Appalakkien vuoriston puhetyyli vanhahtavine murteellisine verbimuotoineen ja monikkoineen taas tosi takapajuisena.
Jos on simpsoneita joku katsonut, niin siinä se yksi ihan slummioloissa elävä insestiperhe apinoi justiin tätä kielivarianttia, ja se on se yleinen mielleyhtymä.

Briteissä luokkaerojen hahmotus puheesta taas on tosi rankkaa vielä nykyäänkin. Englantilaisen korvaan kuulostaa yleensä siltä, että mitä vahvempi paikallismurre, sen vähemmän kouluja on käyty ja sen vähemmän rahaa löytyy, oli se murre mikä tahansa.

Paikallismurteita on hissukseen alettu arvostaa, mutta siellä saattaa oikeesti jäädä työpaikat saamatta aksentin takia. Tai vähintäänkin pelko siitä elää edelleen tosi lujassa.
Korkean prestiisin aksenttina voi pitää RPtä (received pronunciation, joka on siis opetettu ja opeteltu kouluaksentti, ei mikään paikallinen kielimuoto) ja laajemmin eteläisen thames-jokilaakson ja Lontoon murrealuetta (ns. estuary english).
Ylemmät yhteiskuntaluokat kouluttautuu puhumaan tätä tällästä siistittyä kieltä, joka hämärryttää sen, millaiselta murrealueelta on lähtöisin.
Vähän vastaava ajatus, kuin jos suomessa kaikkien olisi pakko opetella virkamies-, media- ja asiakaspalvelutehtävissä puhumaan täyttä kirjakieltä.

Myös jotkut skottiaksentit, ns. skotlantilainen RP, tai jotkut intialaiset aksentit kuuluu tähän, mutta pääsääntöisesti kaikki laajemman brittiläisen kansanyhteisön murteellisuus saa aika ylenkatsovaa asennetta osakseen.
Walesiläisiä pidetään vähän tyhminä, varkaina ja huijareina, irlantilaisia ehkäpä vielä pahempina, skotteja kai aika yksinkertaisina ja tosiaan hyvin nuukina. karibialaisista, afrikkalaisista tai intialaisista murteista nyt puhumattakaan.
(toim.huom.: kärjistän tässä aika rankasti, mutta kuitenkin.)

Tosi alaluokkaisina, rumina, ja ihan tutkitusti puhujan tulkittuun älykkyyteen vaikuttavina kotimaisina kielivariantteina korostuu Länsi- ja Keski-Englannin (West Country, Midlands ja ns. Black Country) murteet, jotka taas (kuten noi Appalakit jenkeissä) on säilyttäneet ns. arkaaisempia murremuotoja ja lausuntaa.
Myös pohjoinen saa samaa lokaa osakseen, mutta sinne mennessä se ajatus on kai pikemmin että hellyyttävää höpöhöpökieltä, joku kalastajakylä siellä.
West country/black country on valitettavasti stereotyypeiltä enemmän että rosvo, juoppo, romani, seilori, kaivosmies, teiniäiti.

Voisin suositella seuraavan kerran iltapäivällä kun on maikkari auki, että katsotte yhden jakson Emmerdalea.
Mitä enemmän jakson draama liittyy maatiloihin, teiniraskauksiin tai siihen että Cain Dingle yrittää selvittää jonkun sukuriidan haulikolla, sen vahvempi on midlands/northern aksentti; mitä enemmän kyse on bisneshuijauksista tai siitä, kuka Emmerdalen kartanossa kulloinkin asuu, sen selkeämmin hahmojen puhe on lähellä RPtä.

Näistä erityisesti erityisesti Birminghamin (brummie) ja Liverpoolin (scouse) murteet on sellasia joista brittiläiset natiivipuhujat oikeasti opettelee pois maksamalla maltaita kielikursseilla.
Olin kurssilla jossa brittiläinen opettaja suositteli tätä myös yhdelle kaverilleni, koska mediasta omaksuttu birminghamilainen aksenttinsa oli kuulemma liian kaunis ja luonteva. Että jos koskaan akateemisen pestin tahtoo Briteistä, niin mieluummin rallienglannilla.

Lontoostakin löytyy nää omat matalan prestiisin murteensa/aksenttinsa, vanhempi Cockney (verrattavissa meillä vanhaan stadin slangiin) ja uudempi Multicultural London English (ehkäpä verrattavissa meikäläiseen uudempaan stadin slangiin).
Niissä nimenomaan kuuluu se paikallisuus ja taas se että millaisista lähtökohdista duunariluokka tulee, ja sitä britti kuuntelee sit kieroon.

Ja varmuuden vuoksi vielä lisäyksenä, etten todellakaan pidä tätä brittikulttuurin vihamielisen luokkatietoista asenteellisuutta ihailtavana tai viehättävänä, mutta se kuuluu valitettavasti siihen kieleen.

LISÄYS JA LINKKIVINKKI koska siis yks brittienglannille leimallinen piirre kumpuaa just tästä pelosta käyttää "tavallista", "rahvaanomaista" kieltä.

Ns. "U/Non-U" puhe, eli upper class/non-upper class, erottuu sanastossa nimenomaan sillä, että ministeristason yksityiskoulutettu väki puhuu ihan surutta your house, on a bike, i feel sick, kun taas erottelee sosiaalisesti ylöspäin kavunneen ihmisen nimenomaan kaunistelevasta puheesta, your home, on a cycle, under the weather.

Jos hahmosi sanoo "I'm so sorry, I'm terribly under the weather, I must leave now. Your home is very beautiful, I'll come around for tea some other time", hän ei kuulosta vanhalta rahalta, vaan joltakulta, joka yrittää puhua soveliaammin kuin tosiasiassa osaakaan.
Jos hahmo taas sanoo "sorry, I got sick, I've got to go. Your house is nice, I'll come around for dinner some other time", on puhe vähän epäloogisesti periaatteessa yläluokkaisempaa.

Ja tää on varmasti sellainen kulttuurinen konnotaatio, johon "hienostunutta" brittienglantia imitoiva toisenkielinen helposti kompastuu. Eikä se auki kirjoitettuna ehkä kovin uskottavaa olekaan, kun aksentti puuttuu.

[HannaTulijoki]

Pakko sanoa, tämä on ollut mielenkiintoista ja avartavaa, olenhan ei - natiivi englannin puhuja ja kirjoittaja. Siispä big thank you to all of you out there somewhere!