Kuinka tulla paremmaksi palautteen antajaksi?

[HannaTulijoki]

Hm. Mielenkiintoista.
Mäkin yritän kysyä kysymyksiä ja kommentoida tekstin tapahtumia sitä mukaa, kuin luen. He jotka ovat saaneet minulta palautetta, ymmärtävät varmasti, mitä tarkoitan. Olen melko varma, että olen ymmärtänyt muutamankin yksityiskohdan tarinasta ihan väärin. Mutta kysymykset ja kommentit ovat, ainakin minulle, aina tervetulleita.

[PikkuSirius]

Tässä onkin pähkinää pureksittavaksi. Monella kommentoijalla on tosi hyviä pointteja ja esim tämä on superhyvä!

Sit hyvä vinkki: jos et osaa antaa mitään kommentteja, kysy kysymys. Se voi olla tyyliin "mihin oot pyrkinyt tällä kohtauksella", "mitä tälle hahmolle tapahtuu tulevaisuudessa", "onko tän kohtauksen tarkoitus olla x" jne tms. Sen ei tarvii olla edes sellainen kysymys, joka sisältäisi jonkinlaisen "palautteen siemenen", vaan ihan vaan sellainen mielenkiinnon ilmaus. Oon kokenut kivaksi tunneilla sen, että multa kysytään yksityiskohtia tekstistä. Ja se myös auttaa eteenpäin! Nimittäin sitten oppii hahmottamaan tekstiä paremmin ja saa kiinni myös siitä, mihin lukija kiinnittää huomiota.

Aina on myös hyvä itse palautteen antajana tarkastaa mitä palautteen saaja haluaa. Kävi nimittäin kerran niin, että ystäväni antoi minulle opparinsa tarkastettavaksi ja piti olla "niin tarkka kuin pystyi". Käytin siihen parin työpäivän ajan sitten aikaa ja vaivaa, kun tiesin miten tärkeää hyvä arvosana hänelle oli. Lopputulema oli kuitenkin, että sain hänet itkemään. Toki tämä palaute oli opinnäytetyöhön eikä esim oman tarinaan, johon on vuodatettu sydänveret ja sielun syvimmät salaisuudet. Vaikeaa. Kysynkin nykyään aina tarkennettuja esimerkkejä palautteesta, että mitä se voisi olla esimerkiksi.
Riippuu aina kyllä siis henkilöstä kenelle sitä palautetta annetaan, koska editoin erään sukulaiseni kanssa hänen romaanitekstiään (ollaan tehty tätä jo useamman vuoden ajan), ja mikään kommentti ei osu kohteeseen, ellei sitä anna napakasti ja suoraan.

Että joo.. juuri tänä aamuna annoin tästä romaanista palautetta, niin on hyvin mielenpäällä. Tykkään myös itse saada mahdollisimman analyyttistä ja kriittistä palautetta. En sellaista "en tykännyt päähenkilöstä, niin siksi vihasin koko tekstiä".

Musta tää opparin arvostelulla toisen itkemään saaminen on jo sinänsä saavutus!

[ylireija]

Musta tää opparin arvostelulla toisen itkemään saaminen on jo sinänsä saavutus!

Älä viitsi :') se oli kauheaa! No, ainakin hän sai siitä opparista toiseksi parhaan arvosanan.

[HannaTulijoki]

No se sentään oli hyvä, että oppari meni kirkkaasti läpi. Mutta kyllähän se alussa varmasti ottaa koville jos on kokemattomampi vastaanottaja ja palaute on rankkaa.

[sayaxoxo]

Palaan hieman aiempaan keskusteluun, koska olen myös oppinut kantapään kautta, että vaikka toisinaan ihmiset pyytävät tarkkaa ja analyyttista palautetta, lopulta todella harva on valmis kohtaamaan sitä. Jokainen on omille virheilleen ja puutteilleen sokea, minkä takia palautetta halutaan, mutta ehkä siksi monille todella analyyttinen palaute tulee shokkina. Ilmiö on ollut minulle vaikea, koska minusta jokaisen olisi hyvä tuntea itsensä ja omat tarpeensa palautteen vastaanottajana ennen kuin palautetta pyytää. Siksi minusta itselleen saa olla armollinen, jos huomaa, että palaute on ollut rankkaa vastaanottajalle.

Tunnistan silti tarpeen keskustelevalle sävylle analysoivan palautteen kanssa, minkä takia annan palautetta muille todella harvoin.

(Postauksen tuleva viimeinen kappale ei muuten ole enää kommentointia aiempaan aiheeseen, vaan tiukasti oman palautteeni analysointia. ^^)

Olen huomannut itsestäni, etten pysty pitkäjänteiseen ihmiskeskeisyyteen palautetta antaessa, koska olen lopulta asiakeskeinen ihminen, vaikka aika petollisen sympaattinen sellainen. Ehkä siksi monesti nuorempana palaute minulta koettiin raadolliseksi, vaikka ylikriittisyys ei ole ikinä ollut tarkoitukseni. Tämä on hieman itsekäs näkemys, mutta lisäksi jos olen rehellinen itsellen, en koe usein saavani mitään irti palautteen antamisesta. Tämän itselleni selkeytyminen on tehnyt minusta paremman kirjoituskaverin, koska sen myötä olen pystynyt tunnistamaan paremmin tilanteita, joissa minulle on järkevää harkita palautteen antamista ja vastaavasti tilanteita, joissa parasta minulle on kieltäytyä kohteliaasti palautepyynnöistä. Minulle hyvä keskustelu palautteen vastaanottajan kanssa vaatii lopulta paljon henkilökohtaista mielenkiintoa projektiin, mutta koska omia ideoita on usein liikaa, minulle on vaikeaa upota toisten projekteihin ja ajatuksiin, minkä seurauksena koen, että olen harvoin se oikea henkilö antamaan palautetta.

[haikailutaide]

Lupasin tehdä koko ylläpitotiimin puolesta pienen koosteen tai pari siitä, mitä kirjastosta lainaamani läjä kirjoitusoppaita sanoo palautteen antamisesta.
Suurin osa niistä nimittäin onneksi omistaa sille oman lukunsa, tai ainakin muutaman sivuhuomautuksen.
Muistakaa kans nykiä mua hihasta, jos unohdan myöhemmin jatkaa tätä tiivistelmöintiä. :D

Alkuun ihan olennaisesti se monelle henkisesti hankalampi puoli, koska sillä on kuitenkin kytköksensä palautteen antamiseen, eli

Palautteen vastaanottaminen

Historiallisen fiktion kirjailija Anneli Kannon sanoin kirjailija usein väittää hakevansa palautetta, vaikka salaa toivoo pelkkiä kehuja.
Palautekeskusteluissa on Kannon mukaan kolmea sorttia kirjoittajia, joille palaute on ongelma: maanmatonen, torjuntavoittaja ja palauteuskovainen.

Maanmatonen murtuu palautteen edessä täysin, masentuu lopullisesti ja toteaa, ettei hänestä koskaan ollut eikä ole kirjoittajaksi, kun kerran pieninkin pilkunviilaus osui kohteeseensa.
Torjuntavoittaja vastaa kaikkeen palautteeseen nyrkit pystyssä ja haarniska päällä taistellen, selittelee itsensä sen yläpuolelle ja toteaa alun perinkin pyrkineensä epäloogisuuteen.
Palauteuskovainen taas ottaa ylikuuliaisesti vastaan ihan kaiken, ihan kaikilta saamansa palautteen. Lopputuloksena vaihtuvat kokonaan niin kertomuksen juoni, hahmot, tyylilaji kuin teema ja kertojaäänikin, jos sellaisia enää edes on lopussa jäljellä.

Näistä lähtökohdista me kaikki varmaan käsitämme, ettei saamansa palautteen kanssa voi päästä kovin pitkälle.
Tägätkää ittenne, tai pohtikaa ainakin mielessänne, onko taipumusta johonkin näistä ;)

(Mulle se oli varmasti torjuntavoittaja aiemmin. Siksi aloin pitää periaatteena, että ylipäätään vastailen palautteeseen mahdollisimman vähän, jos ollenkaan, ellei kyse ole läheisten ja hyvin tuntemieni rehtien kavereiden kanssa vänkäämisestä. He osaavat sanoa että nyt hei pässi pää pois pensaasta, ja mä pässi kans ymmärrän heiltä kuullessani, että se on omaksi parhaakseni.)

Hyvä peukalosääntö on tarttua siihen, mikä itsestäkin kuulostaa oikealta tai mitä itsekin on jo epäillyt.

-Kanto teoksessaan Kirjoittamassa (2021)

Tämän mä allekirjoitan täysin. Kaikki tekstit eivät sovi kaikille lukijoille, eikä joka palaute ole hyödyksi jokaiselle tekstille.
Usein oma vaisto kuitenkin kertoo jo, että jokin on pielessä, ja jos se saa vastakaikua tekstiä kommentoineilta, kannattaa ongelmalle tehdä jotakin.
On huomattavasti parempi, että joku kommentoi kummallisia juonenkäänteitä, ohueksi jääneitä hahmoja ja sekavia selityksiä ennen, kuin kirja on painettu ja lähetetty kaupan hyllyyn.

Samaa sanoo myös Shimo Suntila artikkelissaan Kummallisen kirjoittajat -kokoelmaan (2014):

Tietenkin tekstinsä voi yrittää julkaista myös kysymättä tai kuuntelematta muiden mielipiteitä, mutta se vain siirtää vääjäämätöntä tuomiohetkeä, sillä viimeistään lukijat antavat palautetta. Kun teksti on julkaistu painetussa mediassa, korjausten tekeminen saadun kritiikin perusteella on myöhäistä.
(...)
Kirjoittajapiiriltä saan sen verran ristiriitaista palautetta, ettei kaikkea voi toteuttaa, eikä edes kannata. Yhden jäsenen mielestä juttu on liian yksinkertainen, toinen haluaisi lisää selvennyksiä. Poimin joukosta vain ne huomautukset, jotka pohtimisen jälkeen kuulostavat mielekkäiltä.

Palautetta hakiessa ja sitä saadessa on siis paras ottaa rauhassa, ja olla rehellinen sekä itselleen että palauteporukkaa ajatellen.

Tahdonko oikeasti rehellistä vertaiskritiikkiä, jolla kehittää työtä eteenpäin, vai tahdonko taputuksia päälaelle?

On kaikille helpompaa, jos tätä pohtii itse itselleen ennen, kuin ryhtyy maanmatoseksi tai torjuntavoittajaksi kirjoittajatovereitaan kohti.

Lukion luovaa kirjoittamista varten suunniteltu Särmä-tehtäväkirja muistuttaa seuraavasti:

Palaute auttaa kirjoittajaa tiedostamaan oman tekstin toimivat ja ongelmalliset kohdat. Se myös valmentaa kirjoittajaa mahdolliseen julkaisuun.

(...)

Kirjoittajan on valittava se palautteenantaja, joka ymmärtää kirjoittajan tyyliä ja sitä, mihin hän pyrkii. Palaute ei toimi, jos kirjoittaja noudattaa ehdotuksia ulkokohtaisesti.

Palautteen jälkeen tulisi omalle tekstille antaa aikaa. Uudelleen kirjoittaminen ei merkitse sitä, että tekee pelkkiä pintamuutoksia. Omaa tekstiä tulisi oppia kyseenalaistamaa sellaisella tavalla, joka ei lannista omaa luovuutta, vaan innostaa oppimaan uutta.

Kirjoittaja ottaa vastaan vinkkejä, mutta lopullinen päätäntävalta on hänellä itsellään.

Lisäksi mukana on ryhmätehtävä. Seuraavaa voi halutessaan pohtia tähän ketjuun lisää, mutta varmasti myös itsekseen mietittynä se saattaa avartaa suhtautumista palautteeseen ja sen antamiseen ja vastaanottamiseen:

Palautekokemuksia

Keskustelkaa ryhmissä siitä, mitä kokemuksia teillä on palautteesta.
Miten ja millaista palautetta olette saaneet? Miltä se tuntui? Ovatko kommentit menneet ristiin?
Millaisena olette kokeneet palautteen antajan roolin? Milloin on vaikea antaa palautetta ja miksi?