Mutta niin. Nouseeko hiki otsalle muutenkin kuin deadlinea tuijottaessa; lähteekö kirjoitusjumi parhaiten yin-joogassa vai potkunyrkkeilytreeneissä; onko parasta vastapainoa yksin kirjoituskammiossa ahertamiselle se, että voi lähteä höntsäilemään puulaakipesistä kavereiden kanssa? Miten mieluiten liikut, millaisia liikuntaharrastuksia kaipaat elämääsi (no siinäpä sopiva kyssäri näin vuodenvaihteen kulmille
), mitkä ovat parhaita urheilumuistojasi?Olen aina ollut ennemminkin soololiikkuja kuin mikään joukkuelajien ystävä. Ala-aste - yläaste -iässä juoksin aika tavalla, ja pyöräilin, ihan huvikseni ja ajankuluksi, mikä kertoo varmaan pienen paikkakunnan harrastusmahdollisuuksistakin jotain
Jyväskylään opiskelemaan tultuani aloin treenailemaan erilaisia pääosin itämaisia mustelmalajeja - ne ovat kiehtoneet aina, ja sitten kun on ollut mahdollisuus niin olen tarttunut eri vaihtoehtoihin. Kilpailuviettini ei ole koskaan oikein suuntautunut liikunnan puolelle, ja valitsin sitten paljolti treenattavia lajeja siltä kannalta, että niissä kilpailu ei ollut mitenkään oleellisessa osassa - ennemminkin joko jokin kulttuuris-historiallinen aspekti, tai sitten likaiset, "epäreilut" tekniikat ja taktiikat. Hyvä parikymmentä vuotta sujahti mukavasti, silloin tällöin vöitä suoritellessa jos lajissa/seurassa sitä pidettiin tarpeellisena. Viimeismmän eron aikoihin sitten tuli jonniinmoinen pysähdys, eräänlainen eksistentiaalinen kriisi: olihan siinä kaikkea muuta energian- ja ajankuluttajaa, siinä elämänvaiheessa, mutta samalla sitten aloin miettiä, mitä siinä elämäntilanteessa haen taistelutaidoista, ja saanko sitä sieltä .... ja niin sitten pistin nunchakut naulaan ja do-gin koipussiin. Sen jälkeen harrastin muutaman vuoden boulderointia, ja siinä on kyllä kanssa hauska laji: matalilla seinillä/kallionlohkareilla tapahtuvaa kiipeilyä ilman valjaita: pehmustettu alusta ja kiipeilykengät, siinäpä se varustepuoli. Ehkä siinä on jotain samaa kuin taistelutaidoissakin, jokin avaruudellis-kehollisen ongelmanratkaisun aspekti; joutuu miettimään, miten jostain pulmasta pääsee mahdollisimman sujuvasti eteenpäin, ja sitten valittua strategiaa hiotaan. Koronan pirulainen katkaisi kohtuullisen hyvin alkuun päässeen boulderointiharrastuksen; vaikka treenipaikat aukesivatkin aika nopeasti, niin ajatus, että menisi huohottamaan naama vasten jotain sellaista otetta, jota joku tuntematon on hiplannut viisi minuttia aiemmin .... se ei vaan oikein kolahtanut omaan neuroottiseen mieleeni. Niin niin sitten tuli breikki siihen, ja en ole sitten oikein osannut palata asioiden normalisoiduttua uudelleen sen harrastuksen pariin.
Nykyisin treenaan sen minkä treenaan kotosalla. Erilaista kehonpainoharjoittelua, vähän vapailla painoilla tapahtuvaa treenailua .... venyttelyä, kalisteniikkaa, joogaakin, ja kyllä nyt yleensä päivittäin löytyy joku kymmenminuuttinen asepainotteiselle tekniikkadrillille. Viime aikoina minua on alkanut kiinnostamaan nämä Primal Movement-, Animal Flow-, ja mitä näitä nyt onkaan, simppelin näköiset mutta yllättävän haastavan tuntuiset kehonliikuttelutavat - ei nyt kuitenkaan kiinnosta niin paljoa, että laittaisin jonkin kokonaisedullisen 600 USD johonkin sertifioituun nettikurssiin, kunhan höntsäilen youtubevideoiden pohjalta omiani.
En osaa laskea työmatkoja liikunnaksi, enkä edes arkiliikunnaksi, vaikka siihen menee hyvä puoli tuntia kävellen, suuntaansa. En varsinkaan tämän aamun jälkeen, kun joku seitsemänkympin ja saattohoidon välissä oleva papparainen pyyhkäisi takaa rinnalle, kehui työvaatteiden heijastimia ja pinkaisi sitten kohden tulevaa vuotta
(puolustukseksi sanottakoon, että minulla oli selässä täysi reppu ja kummassakin jalassa plantaarifaskiitti harvinaisen kiukkuisena)-Tuo nyt noin niin kuin omasta pohjastani; mitenkäs muut?
