Lokakuu 2024 - Tero Niemi: Linnunradan kapteeni

[Paula]

Minä olen ollut varovainen siksi, että tuppaan lukemaan nämä aina aivan liian aikaisin, ja sitten kun on lukenut pitemmälle kuin aikataulu, on hankalaa muistaa mistä asioista on ajanhetkellä x lupa kommentoida.

Ja sitten toinen juttu on, että minusta on vaikuttanut että suurin osa lukupiiriläisistä lukee kirjat hiukan myöhästetyssä aikataulussa, jolloin keskustelua asiasta x joutuisi joka tapauksessa odottelemaan kuun lopulle, jolloin voi saman tien itsekin odotella sinne asti, ennen kuin rupeaa avaamaan tänne lukukokemustaan.

Minusta tämä on siis ihan okei näin! Selitin vaan omaa näkökulmaani kun @Southpaw näitä mietiskeli.

[Saarnetar]

Silloin kun lukupiiri laitettiin pystyyn ja sovittiin et katotaan aikataulu kirjakohtaisesti, ymmärsin sen idean olevan että kirjan lukuaikataulusta sovitaan juurikin siksi, että tiedetään missä kohtaa kuukautta uskaltaa puhua mistäkin kohdasta ilman spoileripelkoa, niin että keskustella voi pitkin kuukautta, vähän kuin livekommentoiden lukukokemusta. Eli jos kuun puolivälissä pitäisi olla luvussa X niin olisi ihan sallittua keskustella sitä lukua X edeltävistä asioista ilman spoilereita. Osallistujakunta vaan on näistä sovituista aikatauluista huolimatta ollut kovin varovainen spoilerien suhteen jostain syystä? (Miettinyt jo sitäkin pitääkö sääntöjä muuttaa tai loppukyselyssä kysellä onko tälle varovaisuudelle joku erityinen syy tms.)

Niinhän sitä alussa tosiaan sovittiin. Niinhän se myös yleensä menee lukupiireissä, kirjasta saa kommentoida jo lukuhetkellä, ei tarvitse odottaa loppuun asti. En tiedä miksi me ei olla innostuttu kommentoimaan pitkin luku-urakkaa vaan vasta lopussa. Olisiko siksi, kun osa saa kirjan käsiinsä vasta myöhemmin ja muut ei sitten uskalla kommentoida mitään, ettei spoilaa tarinaa niiltä, jotka ei ole pystyneet aloittaa lukemista aiemmin? Eli ollaan vähän varovaisia vaikka aikataulu olisikin selvä?

Mä luulen että mä kommentoin yleensä vasta kirjan lopussa siksi, että silloin on saanut luettua koko tekstin ja toisinaan ne ajatukset on saattaneet muuttua siitä, mitä ne oli kirjan alussa. Mikä nyt ei sinänsä ole väärin tai huono juttu jos aiemmat kommentit sotiikin sitä vastaan mitä lopussa sanoo. Ehkä mulla ei yleensä vaan ole sanottavaa tarinasta, ellen ole lukenut sitä loppuun? Tai siihen ei vaan ole tottunut? Siihen että kommentoi kesken lukemisen jotain tiettyä juonikäännettä. Hmm. Tätä pitää nyt vähän pohtia itsekin vähän enempi.

[Saarnetar]

Minä olen lukenut kirjan. Laitoin itse asiassa jo piiiitkän kommentin aiheesta, heti kirjan luettuani, mutta poistin sen. Syystä että hetken mietittyäni totesin että sanottavaa oli enemmänkin. Joistain asioista mieli vähän muuttui kun pohdin niitä hieman enemmän. Nukun yön yli ja kommentoin sitten huomenna uudestaan.

Mulla on hyvin ristiriitaiset ajatukset tästä kirjasta. Toisaalta pidin siitä, toisaalta en pitänyt. Pidin kuitenkin sen lukemisesta, vaikka kirjassa oli minusta monta häiritsevää seikkaa. Joten palaan myöhemmin asiaan.

[Quirinea]

Eiköhän nyt voi jo kommentoida...
Maailmanrakanneus oli käsittämättömän runsasta ja omaperäistä, ja myös hahmoissa oli syvyyttä. Juonessa vauhtia minun makuuni vähän liikaakin.

Mutta loppu sai minut hämmennyksiin. Se tuntui olevan hyvin lyhyt tilannekuvaus kokonaisesta uudesta tilanteesta ja varsinkaan munkkien osa siinä ei mitenkään tuntunut liittyvän loogisesti edeltävään.
Olen jo palauttanut kirjan, niin että en nyt muista yksityiskohtia kovin tarkkaan, mutta olisin tosiaan odottanut joko toisenlaista loppua tai sitten kokonaista uutta kirjaa.

[Saarnetar]

Mulla tulee taas pitkä teksti, toivottavasti jaksatte lukea.

Ensinnäkin tavallaan tykkäsin kirjan lukemisesta. Se oli todella omaperäinen. Myös helposti luettava vaikka siellä tulikin paljon tieteellistä tietoa (joka joko on täyttä faktaa tai sitten ei ole, minä en tiedä). Missään vaiheessa en ajatellut jättää kirjaa kesken.

Siltikin, ei se minusta kovin hyvä ollut. Juoni oli olemattoman ohut sivumäärään nähden. Tuntui että tarina eteni todella hitaasti ja iso osa tekstistä oli silkkaa maailmanrakennusta. Mikä sinänsä oli ihan mielenkiintoista, mutta välissä kyllä mietin että onko ihan pakko jokainen asia selittää tieteellisesti, eikö voi vain sanoa että se on näin, koska minä sanon niin? Mä tykkään lukea scifiä, mutta mä en tykkää hard scifistä jossa kaikelle pitää olla tieteelliset perusteet ja syyt ynnä muuta. Ensinnäkin mä en ymmärrä siitä puoliakaan (tiede ei ole sellainen joka mua kiinnostaa niin paljon että viitsisin ottaa selvää tai opiskella sitä) ja toiseksi, mua ei yksinkertaisesti kiinnosta miten jokin asia toimii tai ei toimi. Mä luotan siihen jos kirjoittaja sanoo että alus pystyy kulkemaan nopeutta X koska se nyt vaan on niin. Joten tämä asioiden selittäminen, mitä joku asia tekee, miten se toimii yms. oli musta välissä vähän liikaa. Mutta ymmärrän että toiset saattaa tykätä siitä minua enemmän.

Kirjassa on luku jossa Prinsessa oli kertojana. Se kertoi asioita minä muodossa. Samassa luvussa kuitenkin käytettiin myös hän-kertojaa. Ihan sikin sokin molempia. Ensin Prinsessa saattoi sanoa jotain minä muodossa ja sitten puhuttiin Kapteenista ja jostain sellaisesta, josta Prinsessa ei voinut millään tietää. Se luku oli kyllä niin sekava. Tätä toki tapahtui siellä täällä aiemminkin. Muistan että jossain vaiheessa Charlie kertoi jotain ja yhtä äkkiä oltiin kuitenkin Kapteenin pään sisässä. Eli kertoja oli välissä vähän hakusessa.

Prinsessan historiasta kertova luku oli todella mielenkiintoinen.

Tarina alkoi myös hassusti. Siinä kerrottiin tarina, joka ei millään tapaa liittynyt koko kirjan tarinaan. No joo, voihan sanoa että se tavallaan liittyi, koska puhuttiin erilaisista olennoista, joita Linnunradalla elää ja niiden käyttäytymisestä ja suhteesta muihin. Mutta toisaalta, eikö sen alun olisi voinut tehdä niin, että kerrotaan tarina, jossa kirjan päähenkilöt on esillä? Nyt esitellään henkilöitä ja tapahtumia joilla ei tarinassa ole mitään roolia. Periaatteessa vaan lisää maailmanrakennusta.

Samoin se kirjan loppu, Loppunäytös, oli sellainen että mua alkoi jo kyllästyttää. Sitä luin jo vähän nopeampaan tahtiin. Sen olisi voinut lyhentää paljon pienemmäksi pätkäksi.

Kapteenin kuolema oli myös jotenkin todella antikliimaksinen. Se oli elossa ja sitten se yhtä äkkiä oli vaan kuollut. Mua ei hetkauttanut se millään tavalla. Joka kertoo siitä, että mä en oikeastaan välittänyt yhdestäkään hahmosta kovin paljoa. Tai sitten se Kapteenin kuolema oli niin mitäänsanomaton, ettei siihen oikein osannut reagoida muutoin kun että "ai noinko se nyt sitten kuoli?". Ehkä sen kuoleman olikin ihan tarkoituksellisesti tuollainen. Yksi, mitäänsanomaton ihminen kuolee jossain päin Linnunrataa. Ketään ei juuri kiinnosta, yksittäinen ihminen (tai muu) on vain pienen pieni hiekanjyvä kaiken muun lomassa. Siltikin se oli vähän typerä. Koska lukijaa kiinnostaa. Se loppu oli niin äkkinäinen, tapahtui paljon pienessä ajassa.

Kapteenin rakastumiset tuli vähän puskista. Kun Charlie sanoi että Kapteeni rakasti Xaraa niin kyllä mulla silmät suureni kun ei minkäänlaista osviittaa tästä ollut aiemmin. Eikä kyllä ollut ehkä myöhemminkään... Seksi ei aina tarkoita rakkautta. Ja miksi ihmeessä jokaisen ihmisparin (tai ei-kokonaan ihmisparin) pitää harrastaa seksiä? Prinsessa ja se sen kaverikin suuteli keskenään ja ymmärsin että olisi ehkä muutakin tapahtunut. Miksi ei vaan voi olla ystäviä keskenään? Ei me ihmiset musta nyt ihan noin kamalia olla että kuka vaan kelpaa, kunhan on ihminen ja vähän toisesta välitetään :D Toisaalta ehkä se halus tällä kuvainnollistaa sitä, miltä tuntuu olla ihminen maailmassa, jossa ihmisiä ei juuri ole. Se yhteyden kaipuu toiseen ihmiseen. Mutta olis sen voinut ilman seksiäkin tehdä, minusta ainakin.

Toisaalta ne Kapteenin ajatukset siitä yksinolosta (ja teot siihen liittyen) ja siitä, että se on viimeinen ihminen oli ihan mielenkiintoisia. Ehkä tää on suurin syy miksi jatkoin lukemista?

Sitten se kysymys. Näet äidistä unta ja vastaus on että itken. Musta tää oli outo. Mä mietin itse sitä vastausta ja tulin siihen tulokseen että en tee mitään. Musta tuo vastaus oli huono, koska se riippuu niin ihmisestä ja tilanteesta, suhteesta siihen äitiin ja kuluneeseen aikaan, että mitä ihminen tuossa tapauksessa tekisi. Jonkun äiti olisi voinut kuolla jo vaikka 30 vuotta sitten, se tuskin itkisi. Saattaisi hymyillä ja ajatella äitiä. Jollekin se saattaisi olla painajainen, jos äiti on ollut sellainen hahmo elämässä, joka ei ole iloa tuonut, vaan surua. Ymmärrän että siinä haluttiin puhua tunteista, koska tämän kirjan mukaan ihmiset on lähes ainoita joilla on tunteet, mutta se ei musta ihan osunut maaliin.

Tästä kirjasta puuttui kaikki tunne! Oli jotenkin hyvin kliininen kuvaus asioista, tunteistakin. Sanotaan että Kapteeni rakastui Xaraa, mutta mikään mitä luin ei viitannut siihen millään tavalla.

Kuten Quirineakin sanoi, se Munkkien rooli jäi lopulta vähän epäselväksi. Mä aloin myös miettiä, että mikä oli se toinen viesti, jonka Munkki sanoi Kapteenin lähettäneen? Oliko se se jossa se osti sen jonkin siemenen? Oletin että Munkeilla olisi ollut jotenkin isompi rooli lopussa. Mutta niin, se loppu olikin minusta vähän liian nopeasti taputeltu.

Eli. Tykkäsin lukea tämän, jostain syystä. Ei tämä kuitenkaan mun mittapuulla mikään kovin hyvä ollut. En esim. lähtisi tätä suosittelemaan kovinkaan monelle. Siltikin, mietin tätä lukemisen jälkeen kauankin (heräsin jopa keskellä yötä ja en meinannut saada unta, koska ajattelin Kapteenia haha) ja koska tosiaan luin ihan mielelläni, niin ei se kovin huonokaan voi olla? Mulla on tosi ristiriitaiset ajatukset tästä kirjasta. Ehkä se on tarpeeksi? Ei tarvitse sanoa onko se hyvä vai huono.

[Peruna]

Samaistun tuohon ristiriitaan, että kirja ei ollut kovin hyvä, mutta toisaalta sitä luki mielellään, mikä on sit kuitenkin hyvä asia. Mulle kävi myös niin. Maailmassa ja hahmoissa oli jotain hirveän mielenkiintoista, mutta samalla mun oli vaikea saada itseäni välittämään siitä, mitä kirjassa tapahtui. Varsinkin aivan lopussa meinasi kiinnostus loppua kesken. Minäkin olisin kaivannut tarinaan enemmän tunnetta, joka olisi ehkä saanut myös kiinnittymään siihen paremmin. Lukukokemuksena tämä oli kuitenkin enimmäkseen positiivinen, koska tarinassa ja sen maailmassa oli mukava "olla".

[Nemja]

Pidin tämän lukemisesta, täytti ne odotukset mitä minulla olikin. Avaruuslentojutut oli hyvin kuvattu, se että pysyttiin "oikeassa fysiikassa" ja tuotiin esiin tähtienvälisten lentojen todelliset aikaskaalat. Olen kovan scifin ystävä, joten tekninen ja tieteellinen selostaminen ei kauheasti häirinnyt. Tosin vaikka olenkin koulutukseltani fyysikko, aina en minäkään jaksanut pohtia, onko tässä nyt taustalla ihan oikeaa tiedettä vai pelkkää sanahelinää.

Pidin tavasta jolla erilaiset älykkäät olennot oli kuvattu, ja vaikkapa siitä, miten biologian rajoitteista oli päästy yli, ja tietoisuus saattoi elää siitä riippumatta. Munkit ehkä jäivät vähän teennäisiksi. Kenties siinä näkyi se miten vaikeaa on kuvailla lajia, joka olisi kyvyiltään aivan ylivertainen ihmisiin verrattuna.

Mitä tunteen vähäisyyteen tulee, niin ei tämä genressään (kova avaruusscifi) mielestäni huono ollut. Hahmot olivat siihen nähden ihan inhimillisiä. Jos sattuu olemaan viimeinen ihminen maailmankaikkeudessa, eikä ole teini-iän jälkeen ollut muiden ihmisten kanssa tekemisissä, niin ehkä sitä vähän eksyksissä onkin.

Maailmanrakennuksen yksityiskohtia kyllä oli niin kiehtovan paljon, että pitänee lukea tämä joskus uudestaan ihan vain niihin syventymisen ilosta.