[F] Vaatetus, muoti ja asusteet historiassa

[Lelle Svenner]

Luon tällaisen "rätei ja lumpui" -osaston, koska tämä on omaa ammatillista osaamisaluettani. Tänne kaikki kysymykset siitä, miten paljon vaatteet ja kankaat ovat maksaneet ennen teollisuuden ja massavalmistuksen aikaa, kiristetäänkö korsetit oikeasti niin tiukoiksi että niissä ei voi hengittää ja sisäelimet siirtyvät, kuinka samettia on tehty käsipelillä ja mitkä ovat vaihtoehdot housuille. Myös tekstiilien nimiä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi voi kysellä.

Koska pitää päteä heti alkuun, paljastan, että tudor- ja renessanssiajan maalauksissa eivät kaikki korut ja helmikirjailut ole aidoista helmistä tehtyjä (viljeltyjen makeanveden helmien kaupallinen aika alkaa vasta n. 100 vuotta sitten, kun Japanissa 1930-luvulla kehiteltiin keino, jolla simpukoiden sisään saadaan ujutettua "siemen" tappamatta niitä).

Helmiä (siis helmiäishelmiä, jotka näyttävät luonnonhelmiltä) on tehty niin lasista, vahasta, alabasterista kuin kalansuomuistakin. Facebookissa yhdessä Tudor-ryhmässä on ollut spekulointia siitä, miten todennäköisesti muotokuvien upeat, isoista helmistä tehdyt vaatteiden kirjonnat ovat lasisia helmiäishelmiä (koska niistä näkyy läpi, toisin kuin aidoista). Näitä näkyy mm. kuningatar Elisabeth I:n muotokuvissa. Lisäksi jos haluatte fantasiamaailmaanne veristä draamaa, voitte lisätä sinne lasinvalmistajien ja peilien valmistajien suorittamia murhia ja pidätyksiä kiltojen ulkopuolisien "salaisuuksien paljastajien" pään menoksi. Muranon saari Italiassa (tai siis Venetsian kaupunkivaltiossa) oli vuosisatojen ajan täysin ulkopuolisilta suojeltu ja varjeltu paikka.

"As with many rare and expensive natural products, from the earliest times a cheaper and more readily available alternative to the pearl was sought so that those who couldn’t afford the real thing could purchase a convincing lookalike. In Ancient Rome glass beads were coated with silver and then coated again with glass in an attempt to replicate the lustre of pearls. Small balls of clay coated with mica powder and then baked, were another early attempt to create the appearance of natural pearls."

"Two forms of faux pearls were manufactured in Italy, the earliest, produced from at least the 13th century, and hailing from the ingenious glass workshops of Venice, were imitation glass pearls. Some of these pearls were apparently made from an intriguing mixture of powdered glass, snail slime and egg white. This mix was pressed into shape and a hole inserted into the bead before the mixture hardened. In 1440, a publication revealed the secret of making pearls from shells and fish scales. The Venetian pearl merchants felt so threatened by the trade in false pearls, that they made it illegal to produce them and violation was punished by the loss of the maker’s right hand and a ten year enforced exile. The Venetian glass makers guild was just as tough in their decisions to protect their own interests!

The second form of imitation pearls to originate in Italy, were known as Roman Pearls (later this term was sometimes also applied to blown glass imitation pearl beads). These were formed from alabaster coated with an essence extracted from fish scales."

https://www.bigbeadlittlebead.com/guide ... pearls.php

[PikkuSirius]

Sametin historia kiehtoisi? Kuinka kallista se on oikeasti ollut, entä sen värjääminen? Sen tiedän että violetti on ollut todella kallis väri, mutta entäs ne muut?

[Lelle Svenner]

Sametin historia kiehtoisi? Kuinka kallista se on oikeasti ollut, entä sen värjääminen? Sen tiedän että violetti on ollut todella kallis väri, mutta entäs ne muut?

Okei, ennen teollisia kutomakoneita sametti on ollut hyyyvin hidasta valmistettavaa - ja kalliimpaa kuin kulta. Oikeasti. Sametti oli kuninkaallisten ja muiden überrikkaiden kangas, myös materiaalinsa eli silkin vuoksi. Sametti kudotaan käsin niin, että siinä on kaksi erillistä kudetta: pohjakude, joka pitää kaiken kasassa ja poimittava kuviokude (sori, en enää muista oliko se nimeltään tuo - siitä on 15 vuotta aikaa kun opiskelin artesaaniksi). Poimittava kuviokude muodostaa kankaan pinnalle lenkkirivistöjä, englanniksi bouclé, joka joskus suomennetaan bukleeksi. Tässä linkissä on heti ekassa kuvassa helmipoimittuja pikkuisia neliöitä, joiden keskellä on pieni ryijynukitettu neliö.
https://punomo.fi/kasityotekniikat/kivi ... -projekti/

"Helmien" eli lenkkien poiminta tehdään kutoessa niin, että kudelankaa kierretään ohuen tangon (sametin ollessa kyseessä metallitangon) tai tankojen ympärille, ja samalla pujotellaan sitä joka kierroksella alakautta loimilankojen ympärille. Lenkkiriveistä vedetään tankoja pois sitä mukaa, kun kutomisessa edetään ja käytetään tangot uudestaan. Kun kangas on valmis, lenkkirivit leikataan käsipelillä (monesti keritsimiä muistuttavilla saksilla) auki, jotta kangas saa tasaisen nukkapinnan. Tekniikka on sinänsä yksinkertainen ja helppo, mutta se tosiaan vie ihan hitosti aikaa. Siitä siis korkea hinta jo muinoin, kun työvoima oli halvempaa kuin nykyään.
Enkuksi löytyy artikkeleita (mukana kuvia tai linkkejä kuviin) mm. Metropolitan-museolta:
https://www.metmuseum.org/toah/hd/velv/hd_velv.htm
ja Handwoven-lehdeltä:
https://handwovenmagazine.com/history-of-velvet/



Violetin värin kalleus liittyy purppuraan - aitoa purppuraa, ns. tyyroksenpurppuraa saatiin Välimeressä elävistä pienistä kotiloista, joiden naaraita pusertamalla saatiin pikkuriikkinen pisara erittäin voimakasta violettia väriä. Minulla oli aikoinaan ilo päästä näkemään mikroskoopilla jäänteitä aidosta purppurasta, kun eräs unkarilainen luennoitsija toi Budapestin läheltä kaivetuista roomalaisajan haudoista pikkuisia kultaspiraaleita, joiden sisällä oli kulkenut purppuralla värjätty silkkilanka. Mikään - MIKÄÄN - mun näkemäni violetti ei ole ollut yhtä intensiivinen. Siis se oli kuin puhdasta pigmenttiä - niin voimakas intensiteetti, että se varmaan loistaa pimeässä. Purppura ei ole viininpunainen, ainakin niissä mun näkemissäni jäänteissä oli sellainen jännä kylmä sävy.
Aitopurppura siis oli himoittua mutta hemmetin harvinaista koska sitä saatiin niin vähän kerrallaan, ja samalla purppurakotilot kuolivat lähes sukupuuttoon. Niitä ilmeisesti elää hyvin pieni ja hyvin rauhoitettu kanta jossain Kreikan rannikolla. Siksi purppura valittiin antiikin Roomassa keisarin ja senaatin ylimysten väriksi, ja sama jatkui Bysantin keisarikunnassa,
Tässä yhdet maailman kuuluisimmista mosaiikeista: Bysantin keisari Justinianus ja keisarinna Teodora kultaisella taustalla - molemmat puettuna tyyroksenpurppuraan (mun silmääni Teodoran vaatteen sävy on hyvin lähellä oikeaa, mutta kuvassa turhan hailakka) :
https://smarthistory.org/wp-content/upl ... scaled.jpg
https://i2.wp.com/byzantinepainting.com ... na-321.jpg
Lähikuva Justinianuksesta, tässä voimakkuus on lähes yksi yhteen: https://i.pinimg.com/originals/6a/ae/8f ... a7ce33.jpg


Mutta sitten toisaalta taas, violetti on helpoimpia värejä värjätä kasviväreillä. Ei muuta kuin ensin värjää sinistä indigolla tai meidän eurooppalaisella värimorsingollamme, ja sitten päälle punaista, jota on saatu värimatarasta tai kermes-kirvoista (kermes-kirvat muuten korvattiin Etelä-Amerikan löytämisen jälkeen sieltä kotoisin olevilla kokenillikilpikirvoilla, joista saatava punainen on voimakkaampaa - karkkien ja huulipunien punainen pigmentti muuten sitten on näitä kuivattuja, jauhettuja ja taatusti myrkyttömiä kirvoja).
Siitä on aikaa, kun luin opiskeluaikoina yhtä väreistä ja värjäyksestä kertovaa kirjaa (Judith H. Hofenk de Graaffin "The Colourful Past - Origins, Chemistry and Identification of Natural Dyestuffs".), mutta muistan, että siellä oli anekdootti siitä, miten varhaisella keskiajalla ennen Konstantinnopolin hävitystä joku bysanttilainen herraisoherra yritti päteä muistaakseni italialaiselle tai englantilaiselle diplomaatille, miten heillä hallitsijat pukeutuvat aitoon purppuraan, ja sai vastaukseksi hymähdyksen, että "jaa, meillä violetti on ihan katuhuorien käyttämä väri, ei siinä mitään erikoista ole." (Kyllä, rumaa sanaa käytettiin.)

Muut luonnonvärit ovat olleet tietysti edullisempia, tuontivärit kuten Intiasta kotoisin oleva indigo tietenkin kalliimpaa, mutta köyhimmilläkin on ollut mahdollisuus värjätä vaatteitaan, jos villan luonnonvärit (valkoinen, ruskea, harmaa ja "lampaanmusta" eli lähes musta ruskea) eivät ole kelvanneet. HUOM: pellavan ja hampun värjääminen luonnonväreillä ei ole ollut tapana, koska näiden kuitujen pinta on hyvin sileä ja kiiltävä, eli värjäyspigmentit eivät tartu kunnolla tai ollenkaan. Mä olen nähnyt pellavaa värjättävän vain indigolla, koska sen pigmenttihiukkaset eivät muutenkaan uppoa kuidun sisään, vaan jäävät pieninä pisteinä pinnalle. Todella helppo tunnistaa mikroskopoidessa jopa maatuneempia kankaanpaloja tutkiessa. (Ja tästä syystä muuten ennen huomasi, jos farkut oli värjätty huonosti: niistä irtosi väriä jalkoihin ja kämmeniin, jos niitä pyyhkäisi. Nykyään aitoa indigoa ei pahemmin käytetä.)

Toivottavasti tämä vastasi vähän kysymyksiin!

Edit: pistetäänpäs vielä todisteeksi kuvaa ja juttua ruotsalaisen historianelävöittäjän ja Uppsalan yliopiston tekstiilihistoriatutkijan Eva Anderssonin pukublogista.
Hän teki toisinnon Norjan Uvdalin kirkon hautalöydöistä - 1300-luvun tytön hauta, jossa oli säilynyt vainajan vaatteita, ja pellavainen alusmekko (ei paita) oli värjätty värimataralla alias krapilla, josta tulee kirkkaanpunaista kun värjätään villaa. Pellavasta tulee haalean lohenpunainen.
Kuva värikylvyn tekemisesta (huom: kangas oli jopa puretettu tanniineilla, eli siihen tarttui edes vähän väriä, ja se lillui värjäysliemessä viikon verran)
http://1.bp.blogspot.com/-u1Iqh-7yuAA/V ... gardin.jpg
Ja lopputulos:
http://1.bp.blogspot.com/-XZulHd1IV14/V ... kshift.jpg

Koko prosessi villaisesta päällysmekosta lähtien:
http://evashistoricalcostumes.blogspot. ... -from.html

[PikkuSirius]

Okei mikä tää juttu ammattisalaisuuksista oli? Salamurhaavia peilinvalmistajia!

[Lelle Svenner]

Okei mikä tää juttu ammattisalaisuuksista oli? Salamurhaavia peilinvalmistajia!

Kyllä. Killat olivat tarkkoja suojaamaan toimintaansa ja sitä, että kukaan ei-killan jäsen ei ruvennut tekemään ulkopuolisena ammattitöitä ja polkemaan hintoja. Joihinkin ammatteihin liittyi myös voimakkaasti ammattisalaisuus, kuten lasin ja etenkin peilien valmistamiseen.
Peilit olivat nimittäin todella kalliita luksustuotteita - ennen lasipeilin keksimistä ja pitkään sen jälkeenkin itseä saatettiin peilata vain veden pinnasta tai kiillotetuilta metallilevyiltä (pronssipeilit olivat suosittuja muinaisessa Egyptissä). On vaikea kuvitella sitä nyt, mutta peilit olivat harvinaisia ja suorastaan maagisina pidettyjä esineitä. Meidän tuntemamme lasipeilin esi-isä keksittiin joskus 500-luvulla, kun joku onnekas lasinpuhaltaja tai alkemisti tms. keksi ensimmäisenä, miten saa kirkkaaseen lasiin kiinni hopea-elohopea -seoksen. (Hopea on muuten ollut syy siihen, miksi myyttien mukaan vampyyrit eivät näy peileissä.) Tämä ei ollut mitenkään helppoa, ei edes siinä vaiheessa kun peilien - kuvastimien - tekijöitä oli tarpeeksi ammattikunnan ja killan nimittämiseksi. Ensin lasinpuhaltajien piti saada aikaan väritöntä ja värjäämätöntä, tasaisen ohutta ja kirkasta, kuplatonta lasia, ja sitten siihen piti saada valettua päälle kerros sulaa metallia ilman, että lasi säröilisi tai hajoaisi. Vasta joskus 1200-1400 -luvulla tekninen kehitys oli niin pitkällä, että lasipeilit alkoivat muistuttaa meidän peilejämme. Kehitys tapahtui maailman huippulasinpuhaltajien kotona ja kehdossa, Venetsian kaupunkivaltion Muranon saarella. Murano on edelleenkin Se Paikka maailmassa, jossa suunnittelijat käyvät puhalluttamassa taidelasinsa. Meikäläisistä mm. Oiva Toikka teki niin koko uransa ajan.
Lasinpuhallus on muutenkin vaikea taitolaji, ihan massan valmistamisesta asti. Suomalaisen käyttölasin tunnistaa siitä, että siinä on vihreä vivahde - meidän hiekkamme on muistaakseni niin kupariperäistä, että siitä ei saa mitenkään täysin väritöntä lasia.

Lasista ja etenkin peileistä maksettiin huippusummia, joten lasinpuhaltajat ja peilintekijät halusivat suojella valmistuksen salaisuuksia. Ns. teollisuusvakoiluun suhtauduttiin äärettömän vakavasti ja jopa vihamielisesti. Muranon saarelta poistujia valvottiin tarkasti, jotta kukaan ei pääsisi livahtamaan muualle Eurooppaan valmistustietojen kanssa, ja rangaistukset olivat ankaria, jos jäi kiinni. Ainakin yhdessä vaiheessa rangaistuksena oli käden katkaisu ranteesta kirveellä.

"There were several critical issues that posed a challenge to glass mirror production throughout the ages. The most important obstacles were in creating untinted and uncolored glass, making large panes that were uniformly thin and flat, and finding a way to apply molten metal to the glass without inducing thermal cracks and breakage. Techniques of plane glassblowing and silvering were so elusive that successful methods were not reliably developed until around the 12th century AD. Different metal alloys and glassblowing techniques were common throughout different periods, but in the 13th - 15th centuries a surge of technical development yielded a clearly superior process, rooted in Venice, Italy. By the mid 1200s, there were accounts of the thriving glass making community in Venice, and this place was the epicenter of mirror making for several hundred years (Melchoir-Bonnet 19).

The Venetian industry exported its mirrors to royalty and private bourgeois clients across Europe in the late 1500's and 1600's, for equivalent prices in the range of several hundred to several thousand British pounds. Venetian mirrors were often worth more than fine art from high-renaissance painters like Raphael, which speaks to the valuable luxury of these items during this time (Melchoir-Bonnet 30). Although the Venetian industry sought to keep their techniques somewhat of a trade secret, competition from abroad eventually led to the rise in technical capacity of glassblowers from a range of cities and cultural centers throughout Europe. The high cost of mirrors, however, would keep them accessible only to the wealthiest bourgeois clients for some time to come."

https://www.brown.edu/Departments/Jouko ... /7306.html

Kirjastoista ja kirppiksiltä/antikoista löytyy varmasti vuonna 2004 suomennettu Sabine Melchior-Bonnetin "Kuvastin: Peilin historiaa" -kirja, jos haluaa lukea enemmän peilien matkasta luksusesineestä arkipäivän tavaraksi.

"Paholaisen työkalu, yleellisyysesine ja teollisuusvakoilijoiden himoitsema salaisuus…
Nykyisin peilejä on joka puolella, joten on vaikea kuvitella sitä ihmetystä, jota on koettu
ensimmäisten peilien ääressä. Sabine Melchior-Bonnet'n kiehtova tietokirja näyttää, kuinka
läpikotaisin peili on vaikuttanut länsimaiseen yhteiskuntaan. Kautta aikojen peilit ovat heijastaneet
ja sekoittaneet kuvia. Keskiajalla peili oli kateuden ja turhuuden tiivistymä, sittemmin siitä tuli
itsetuntemuksen väline.
Arkisen esineen kautta Kuvastin sukeltaa syvälle Euroopan historiaan, esimerkiksi Ranskan ja
Venetsian kiivaaseen kamppailuun peilien valmistuksessa. Tässä tuoksinassa syntyi paljon
katkeruutta ja ruumiita.

Sabine Melchior-Bonnet toimii tutkijana Pariisin Collège de Francessa. Kuvastin on käännetty
myös englanniksi."

https://kirjapino.fi/wp-content/uploads ... 7_0053.jpg

[RikuY]

Yleisestä uteliaisuudesta ja tiedenörttiydestä kumpuava kyssäri väljästi topiciin: millaiset luonnontieteelliset havainnot ja tutkimusmenetelmät ovat vaikuttaneet viime aikoina tekstiilien historialliseen analyysiin?


Varmaan kajoavia ja materiaalia tuhoavia metodeja pyritään välttämään, mutta käytetäänkö silti vaikkapa spektrometrisiä analyysejä tms; tai onko jokin historiallinen botaniikka olemassaoleva ilmiö tällä saralla (niin kuin, tuleeko teesejä tyyliin "kankaan pellava on aikakaudelle tyypillistä Keski-Aasian kuosia, mutta kuteeseen takertuneet takiaiset viittaavat Skotlantiin, joten voidaan olettaa kauppareittien kulkeneen...")?

[Lelle Svenner]

Yleisestä uteliaisuudesta ja tiedenörttiydestä kumpuava kyssäri väljästi topiciin: millaiset luonnontieteelliset havainnot ja tutkimusmenetelmät ovat vaikuttaneet viime aikoina tekstiilien historialliseen analyysiin?


Varmaan kajoavia ja materiaalia tuhoavia metodeja pyritään välttämään, mutta käytetäänkö silti vaikkapa spektrometrisiä analyysejä tms; tai onko jokin historiallinen botaniikka olemassaoleva ilmiö tällä saralla (niin kuin, tuleeko teesejä tyyliin "kankaan pellava on aikakaudelle tyypillistä Keski-Aasian kuosia, mutta kuteeseen takertuneet takiaiset viittaavat Skotlantiin, joten voidaan olettaa kauppareittien kulkeneen...")?

Anteeksi kun en ole käynyt täällä pitkään aikaan - yritetäänpä vastata kuitenkin. :)

Tutkimusmenetelmät, joita itse käytin opiskellessani ja tutkiessani kahta arkeologista villatekstiiliä, toinen Tanskasta 1300-luvulta, toinen Turusta (1400-luku?) :
mikroskopointi. Mikroskooppi on erittäin hyvä ja käytännöllinen laite: sillä näkee kankaan rakenteen, lankatiheyden (tällä on merkitystä, kun mietitään kankaan käyttötarkoitusta) ja joissakin tapauksissa jopa pigmentin (indigo on helppo tunnistaa, koska se ei uppoa värjättäessä kuituun, vaan jää hiutaleina pinnalle - tästä syystä huonosti värjätyistä farkuista irtoaa sinistä väriä pyyhkäisemällä ). Mikroskoopilla erottaa myös materiaalin. Vanhoissa historiallisissa kangasfragmenteissa mahdollisia materiaaleja on oikeastaan vain kolme: villa, silkki ja pellava/hamppu (viimeksimainitut kuidut ovat niin samankaltaisia, että niitä ei välttämättä erota toisistaan). Villa on superhelppo tunnistaa läpivalaisumikroskoopilla, koska villakuidun pinta on suomuinen. Pellava ja hamppu ovat vähän kuin bambun varsia, solmuisia, ja silkki on sileää.

Pigmenttianalyyseja ei tekstiileille tehdä Suomessa. Koko Euroopassa ainoa tekstiilipigmenttien tunnistuslaitos ja -laite on Belgiassa. Metropolialla ja VTT.llä on spektrometrit, mutta ainakin Metropolian laitetta käytettiin/käytetään maalien ja epäorgaanisten aineiden tunnistamiseen. Historialliset kasvivärit kun ovat orgaanisia... Yhden värianalyysin saa Belgiasta n. 300-350 eurolla, siksi joihinkin arkeologisiin materiaalitutkimuksiin on joukkorahoitus meneillään.

Joskus vanhoista opinnoista on hyötyä. Tanskalainen kangas oli kudottu ruudulliseksi (kolme väriä loimessa, kolme väriä kuteessa). Yksi väreistä oli indigonsininen, yksi luultavasti valkoinen, ja kolmas ehkä punainen. Kangas oli palttinaa, eikä siinä ollut hulpioreunaa, joten kudontasuuntaa olisi ollut mahdoton päätellä - PAITSI että kankaassa oli kudontavirhe! Loimea niisittäessä 700 vuotta sitten elänyt kutoja oli vahingossa (ja tyypillisesti) pujottanut raitojen välissä kaksi lankaa samaan niisivarteen, jolloin kankaaseen tulee kutoessa koko pituudelta juokseva virhe. Tämä virhe on mahdollinen palttinaa kutoessa VAIN loimen suuntaisesti. Sain siis kirjoitettua auki kankaankuvan (eli miten ruudut ovat syntyneet) sekä loimen suunnan. Jos joku haluaisi kutoa samanlaista kangasta, se siis onnistuisi.



Muokataanpa sen verran, että saan muinoiset kuvailuni toiselta foorumilta tänne talteen:

Kyseinen palanen on 1400-luvulta, se on villapalttinaa (vanuttamatonta) ja siinä on ruudullinen kuviointi. Loimilangoissa on kolmea väriä: vaalea (tällä hetkellä beige), punaruskea (voi olla krappia tai sitten ei) ja tumma sinimustahko (indigo?). Loimen raidoitus on mielenkiintoinen: fragmentissa on ensin pari lankaa beigeä (?), n. 1 cm tummaa sinimustaa, n. 3 mm punaruskeaa, 3 mm. beigeä, 3 mm punaruskeaa, n. 3 cm tummaa sinimustahkoa, 1,5 cm beigeä, 2 cm punaruskeaa, 2 cm beigeä ja n. 2 cm beigeä. (Tämän jälkeen langat hapsottavat liikaa ja ovat hyvin haalistuneita.)
Kuteen raidat ovat säännölliset: n. 1 cm beigeä, n. 1 cm punaruskeaa, n. 1 cm beigeä, n. 1 cm punaruskeaa, n. 1 cm beigeä ja n. 0,5 cm punaruskeaa.
Suuremmasta fragmentista on vaikea sanoa mitään, se kun on ollut pienemmän ympärillä ja haalistunut itse vuosisatojen kuluessa. Mutta siinäkin on aavistuksenomaisesti erotettavissa vaaleahko raita tai kaksi.

P.S. Ei ollut riemullani rajoja, kun löysin lisäksi omasta pikku palasestani kaksi (!) kudontavirhettä (niisintävirhettä). ;D



Vielä siistimpää on se, että tutkimani ja konservoimani Turusta kaivettu (Åbo Akademi, 1998) keskiaikainen tekstiilifragmentti ei olekaan ihan tavallinen palanen: kun aloin piirtää sitä mikroskoopin läpi katsellen, huomasin jotain jännää..

Eli palanen on siis erittäin hyvin kudottua ja molemmin puolin vanutettua villapalttinaa (laatu näkyy vielä näin 600-700 vuoden jälkeen). Maj Ringgaard, Tanskan Kansallismuseon tekstiilikonservaattori totesi minulle, että se on varmaan ollut punaiseksi värjätty (tällä hetkellä pala on vaalea, kirkas punaruskea). Palasen toisessa reunassa on vielä pikkuinen pala toista kangasta -siis ihan erilaista, lankakin on eri. (Palttinaa, todella, todella joustavaa ja paljon "pääkangasta" tiiviimpää palttinaa, ja vielä eri väristä.)
2 senttiä ommelta on vielä jäljellä, vaikka nurjalta puolelta ompelulanka onkin katkeillut. Ommel on tavallista yliluottelua, eli tämän sivun ylin kuva:
http://heatherrosejones.com/archaeologi ... /wool.html

Olin vähän ihmetellyt ja hymähdellyt, kun ommel (kertaamatonta villalankaa) näkyi oikealle puolelle. Ihmettelin luokkakaverin kanssa, että onkohan kyseessä jonkun lapsen harjoittelutyö. No, rupesin sitten eilen piirtämään kyseistä saumaa, ja...
Sauman päälle, oikealle puolelle on kangasta yhteen ommeltaessa kiinnitetty kahdesta langasta kierretty nyöri. Kyseinen nyöri on selvästi erivärinen, kuin paljon vaaleampi ompelulanka. Eli sekin on näköjään koristeeksi tarkoitettu.
Nyt kun vain joskus saisi tietää, että onko tuo fragmentti vaatteesta vai pussukasta...

(Mielenkiintoinen fakta: krappi säilyttää arkeologiset tekstiilit paremmassa kunnossa kuin mikään muu aine. Maj teki aikanaan erään toisen tutkijan kanssa muutaman vuoden kestäneen kenttäkokeen, ja krapilla värjätyt tekstiilit lahosivat huomattavasti hitaammin kuin muut. Kyse ei ole puretusaineesta, vaan nimenomaan jostain värimataran sisältämästä aineesta. NESATissa pitivät joskus 2000-luvun alussa luennon näistä kokeista.)

Huom! Nyöri on sitten todella ohut, ehkä maksimissaan n. 1-2 mm halkaisijaltaan. Eli ei mitään seiskaveikasta kierrettyä (oikeastaan seiskaveikan paksuus taitaa olla aika lähellä tuon nyörin paksuutta...)

[Miksu]

Mua kiinnostaisi, mitkä oli suosituimpia materiaaleja eri yhteiskuntaluokkien vaatetuksessa varhaismodernissa Euroopassa. Mitä oli helposti kaikkien saatavilla? Mihin oli varaa vain aatelisilla/rikkailla ja miksi? Ja sitten noista väreistä, joista olikin puhetta jo aiemmissa viesteissä: kuinka kallis väri (kirkkaan)pinkki on ollut?

[haikailutaide]

Pistän väliin muutamia omia pointteja kun mulla on itellä ollut tällaista tutkimusta viime ajat!

Mua kiinnostaisi, mitkä oli suosituimpia materiaaleja eri yhteiskuntaluokkien vaatetuksessa varhaismodernissa Euroopassa. Mitä oli helposti kaikkien saatavilla?

Varhaismoderni Eurooppa on tosi iso ja kulttuurisesti hajanainen rajaus, jossa isoin yhdistävä tekijä on kristinusko - käytännössä karkein jako voidaan siis tehdä roomalaiskatolisen ja kreikkalaiskatolisen/ortodoksisen kirkon välillä, myöhemmin lisäksi protestanttiset muodit.
Siitä huolimatta ylivoimasesti yleisimmät kankaat on olleet villa ja pellava/hamppu. Villa päällysvaatteisiin, koska se pärjää pesussa huonommin mutta ottaa väriä paremmin; pellava alusvaatteisiin, koska sen vois keittää vaikka jossain ydinlaitoksen hulevedessä eikä se ois millänsäkään. Kuituhamppu ja pellava on ominaisuuksiltaan oikein käsiteltynä sen verran samanlaiset materiaalit, että niitä käytetään ja niihin viitataan usein ihan samana liinana.
Erityisesti pohjoismaissa on ollut myös nokkoskangasta. Se on työlästä, mutta taas oikein käsiteltynä jopa pellavaa hienompaa, joten se on varattu alus- ja liinavaatteisiin, jotka on ihoa vasten. Puhe siis ihan nokkosnokkosesta - nykyään markkinoilla oleva samanhenkinen ramie tulee aasiasta ja on vähän eri kasvista, jos onkin nokkosen sukua.

Mihin oli varaa vain aatelisilla/rikkailla ja miksi?

Silkkiin; sitä tuodaan ekaa kertaa jo roomalaisaikana ja sitä löytyy viikinkihaudoista päällikkötason rouvien hautalahjoista ja puvuista. Se oli tuotantopaikaltaan (kiina, myöhemmin intia, sitä myöhemmin arabimaat), valmistustavoiltaan (yksi säie kuorittava aina toukan kotelosta) ja vaatimaltaan materiaalilta (mulperipuu + toukat) tosi vaikeasti saatavaa eli silloin myös kallista.
Kultakankaaseen; ymmärrettävästä syystä.
Turkiksiin, kontekstista riippuen; niistä maksettiin etelä-euroopassa niin hyvin hovipukujen vuoraukseen pienen jääkauden aikana, että turkiskauppias pohjoisesta todennäköisemmin käytti rahat (=oravat) rahana ja puki itse villaa.Toisaalta paimenelle lampaan-, vuohen- tai porontalja on vain tuote muun teurastavaran joukossa, oli se kuinka kashmiria tahansa.
Puuvillaan; ennen yhdysvaltain orjaplantaaseja puuvillan pääasialliset tuotantopaikat oli intiassa ja egyptissä/arabimaissa, missä niistä tehtiin kuuman sään hovivaatteita. Ottaa väriä kai vähän pellavaa paremmin, kestää pesua ihan ok. Vielä pitkään 1700-luvulle asti se on euroopassa "hieno" siirtomaatuote.
Myös monet hienommiksi käsitellyt, vanutetut villakankaat on olleet todella kalliita verrattuna kotona kudottavaan karkeampaan sarkaan.

Käytännössä kaikki, mikä pitää tuoda kaukaa ja/tai vaatii vaikean prosessin, on aina kallista. Toisaalta esim. Ruotsin valtakunnassa oli eurooppalaisittain hyvin myöhäinen herääminen minkään sortin ylellisyyssäädöksiin (mulla on tähän lähteitäkin, jos kiinnostaa) ja koko keskiajan sääntö oli käytännössä "jos sulla on varaa, ei sua voi kieltääkään". Vielä 1600-luvullakin ruotsalaiset ylellisyyssäännöt saattoi kiertää sanomalla olevansa muualta kotoisin, koska esim. saksalaisiin kauppiaisiin sovellettiin heidän oman kotikaupunkinsa lakia.

Ja sitten noista väreistä, joista olikin puhetta jo aiemmissa viesteissä: kuinka kallis väri (kirkkaan)pinkki on ollut?

Riippuu vähän, kuinka kirkas/minkä sävyinen ja missä/milloin ollaan. Kovin kirkkaat pinkit ei edes ole olleet mahdollisia ennen 1800-luvun kemikaalivärejä.
Tai siis kaikki on mahdollista, mutta ennen pitkää luonnonväri aina haalistuu. Mitä syvempi väri, sen arvokkaampi se olisi lähtökohtaisesti esimodernissa ajattelussa, koska se meinaa, että on ollut varaa värjätä kunnolla ensimmäisessä virutuksessa ja värjätä uudelleenkin.
(Musta esimerkiksi on ollut käytännössä olematon vaatteiden väri ennen 1500-luvun tehostuvia värjäystekniikoita, jollei käytä vahvoja rautavärejä ja sinisiä valmiiksi mustan/ruskean villan päälle. Ja ennen pitkää rautaväri syövyttää kangasta.)

Oikea kotilopurppura on väkevän sinipunaista ja vaatii litrakaupalla muusattuja kotiloita ja kuulemma haisee kuin synti, eli todellakin luksustuote. Siitä saa lähimpiä aniliininpunaisia sävyjä ennen aniliininpunaista.
Monista sienistä ja jäkälistä, joita kasvaa jopa pohjoismaissa, saa vekä väkeviä punaisia, että hempeämpiä roosan ja vaaleanvioletin / siniharmaan sävyjä, ja näitä on käytetty jo viikinki- ja keskiajalla ihan yleisesti. Verihelttaseitikki esimerkiks on yksi näistä, nimikin kertoo sävyn.
Samoin tuo LelleSvennerin mainitsema krappi eli värimatara on ollut ihan yleinen värikasvi (jos nyt suomessa kallis tuontituote) ja siitä saa kaikkea tummanpunaisesta ruosteenruskeaan, hempeään roosaan ja keltaiseen.
Morsingonsininen on suomalaisissa rautakautisissa haudoissa merkittävä väri, mutta varhaismodernilla ajalla varsinkin länsi-euroopassa jo sen verran yleinen, että yhdistyy viimeistään 1700-luvulla ihan palvelusväkeen. Väkevänä se on kuitenkin hankala sävy saada aikaan, ja siksi morsinkoa väkevämpi intialainen indigo on ollut arvossaan.

[Miksu]

Toisaalta esim. Ruotsin valtakunnassa oli eurooppalaisittain hyvin myöhäinen herääminen minkään sortin ylellisyyssäädöksiin (mulla on tähän lähteitäkin, jos kiinnostaa) ja koko keskiajan sääntö oli käytännössä "jos sulla on varaa, ei sua voi kieltääkään".

Voisi kiinnostaakin lähteet tuosta aiheesta!

Ja kiitos tuhannesti vastauksesta! :) Hyödyllistä tietoa.