Epäluotettava kertoja

[Nanumea]

Mitä mieltä olette epäluotettavista kertojista ja oletteko kirjoittaneet (tai lukeneet) sellaisia itse? Onko olemassa raja, jonka yli lukijan harhaanjohtamisessa ei saa mennä (ja alkaa ärsyttää)? Saako vain minämuotoinen kertoja olla epäluotettava, entäs jos kaikkitietävä kertoja tietääkin väärin?

Millaisia keinoja korostaa kertojan epäluotettavuutta tiedätte? Entä esimerkkejä kirjallisuudesta?

[Ael]

Mielenkiintoisia kysymyksiä! Epäluotettava kertoja kiehtoo minua aiheena todella paljon ja ehkä vielä joskus haluaisin kirjoittaakin sillä.

Ihan tällain omana pallottelunani minäkertoja on kai hyvin usein jollain tasolla epäluotettava kertoja, koska kertoo asioita omasta näkökulmastaan - vaikka emme luokittelisikaan useimpia epäluotettaviksi. Tätä olisi nimenomaan mielenkiintoista miettiä vielä kirjoittamisessa joskus, kunhan olisi aikaa sellaisellekin projektille. Usein epäluotettavuus kai vedetään sellaiseen hyvin selkeään rajaan, jota en kuitenkaan osaa kuvata. Vaikka todellisuudessa kertojan luotettavuutta kai voisi kuvailla spektrinä ja epäluotettavuuden ylittäminen on kai vain luokittelukysymys.

Itselläni harhaanjohtamisessa raja menee siinä, jos epäluotettavuus tulee ihan puskista. Mielestäni siinä pitää olla sellainen selkeä kaari, kuinka jossain vaiheessa alkaa tulla vastaan huomiota herättäviä seikkoja. Joku väittää päin naamaa, että eihän tämä asia näin mennyt jne. Jos asia valkenee lopussa, pitää osata kertoa hetkiä, jolloin kertoja oli epäluotettava ja minulla lukijana pitäisi olla mahdollisuus huomata epäluotettavuus. Minun ei tarvitse huomata sitä kesken tarinan ja lopussa voi olla sellainen hieno mindblown-hetki, mutta siinä täytyy olla selkeä logiikka. Toisella lukukerralla minun pitäisi olla oppinut ja huomata ne pienet vinkit, joissa epäluotettavuus näkyy ja tavallaan tarinan pitäisi saada toinen kerros? Jos tässä sepostuksessa on nyt mitään järkeä. :D Tavallaan epäluotettavuutta pitää pohjustaa ja toisella lukukerralla minun pitäisi pystyä listaamaan merkit epäluotettavuudesta.

Spoilerissa on eräs Agatha Christien teos, jossa mielestäni, muistaakseni on epäluotettava kertoja. Älkää avatko, ellette halua spoileria:

Roger Ackroydin murha

Tuossa teoksessa lopussa osoitettiin selkeä logiikan puute eräässä kohdassa, minkä olisi pitänyt ehkä kertoa lukijalle jo aiemmin epäluotettavuus, mutta itse ainakaan en huomannut asiaa ensimmäisellä lukukerralla. Muuten kertoja vain jättää kertomatta asioita ja yrittää ehkä etäännyttää itseään hänelle epäsuotuisista tapahtumista. Yksi suosikkikirjoistani.

Lopuksi:

Saako vain minämuotoinen kertoja olla epäluotettava, entäs jos kaikkitietävä kertoja tietääkin väärin?

Hurjan mielenkiintoinen kysymys! En tiedä! Teoriassa kaikkitietävä kertoja ei kai olisi enää [stereotyyppinen] kaikkitietävä kertoja. Voiko kertojaa laskea tässä vaiheessa ollenkaan kaikkitietäväksi? En tiedä. Mielestäni tämän voi toteuttaa, mutta ehkä kaipaisin sitten jotain syytä kaikkitietävän epäluotettavuudelle. Tätäkin olisi hauskaa testata. :D

[salikon]

Mulla on idea tarinalle, jonka kertoja on äärimmäisen epäluotettava, ja tavallaan yritin kirjoittaa sitä tämän vuoden Nanossa. Tuntuu kuitenkin, että en ole vielä tarpeeksi taitava kirjoittaja toteuttamaan ideaani. Haluaisin tätä silmälläpitäen lukea tarinoita, joiden kertoja on epäluotettava. Ongelmaksi muodostuu, että mun ideassa lukija ei alussa tiedä, että kertoja on epäluotettava, ja jos saan suosituksia tällaisista kirjoista, tiedän jo valmiiksi kertojan olevan epäluotettava :D

[Nanumea]

Jep, noita suosituksia on ehkä hieman vaikea jakaa, koska sitten kertojan epäluotettavuus paljastuu heti, ja se olisi nimenomaan hauska päästä arvaamaan itse :D Lukisin silti mielellään esimerkkitapauksia.

Minulla on työn alla tarina, jonka päähenkilö on päihderiippuvainen ja mielenterveysongelmainen ja sitä kautta lukija luultavasti alkaa hahmottaa, että kaikkiin hänen perusteluihinsa ei ihan ole luottaminen. Tai ehkä kertoja onkin lopulta luotettava, mutta vain vaikuttaa epäilyttävältä! En tiedä vielä.

Myös lapsikertoja tai hyvin lapsenomainen kertoja voisi toimia tässä!

Emma Donoghuen Huoneessa lapsikertoja kertoo sinänsä totuuden, mutta oman versionsa siitä hyvin mielenkiintoisella tavalla, koska ei ymmärrä kaikkea, mitä tapahtuu.

[Ael]

No niin, päivitän tänne, että kävin tekemässä vielä erikseen keskustelun kirjasuosituksista, joihin liittyy kertojan epäluotettavuus.

Ongelmaksi muodostuu, että mun ideassa lukija ei alussa tiedä, että kertoja on epäluotettava, ja jos saan suosituksia tällaisista kirjoista, tiedän jo valmiiksi kertojan olevan epäluotettava :D

Juu, ja siis minua houkuttaa ylipäätään lukea kirjoja, joissa on epäluotettava kertoja... mutta kun jos saa suosituksia, se pilaa hieman sitä lukufiilistä. :D

Jep, noita suosituksia on ehkä hieman vaikea jakaa, koska sitten kertojan epäluotettavuus paljastuu heti, ja se olisi nimenomaan hauska päästä arvaamaan itse :D Lukisin silti mielellään esimerkkitapauksia.

Täytyy kai vain ottaa sellainen analyyttinen asenne sitä lukemista kohtaan! Hyvä kirja on hyvä kirja, vaikka tietäisikin juonta etukäteen. :D

[ylireija]

Luen tällä hetkellä kirjaa, jossa kaikkitietävä kertoja on todella epäluotettava. Oikeastaan on sellainen olo, että kirjailija pitää lukijaa ensin tyhmänä, mutta ei kuitenkaan halua paljastaa tarpeeksi ? Tärkeitä faktoja tupsahtelee oudoissa kohdissa, vaikka kaiken järjen mukaan niistä olisi pitänyt jo kertoa tarinan alussa. Kertoja puhuu myös kuin poliitikko, eikä koskaan voi tietää missä tarinan moraalinen käsitys milloinkin kulkee. Muutenkin eteneminen on kuin olisin täi tervassa, kun tarinassa on kaiken kukkuraksi erittäin koukeroisia ja pitkiä lauseita. Turhauttavaa!

Epäluotettava minäkertoja tai epäluotettavan henkilön näkökulmasta kerrottu tarina on kyllä yleensä mieleeni. Etenkin jos tulee olo, että kirjoittaja pääsee yllättämään nokkeluudellaan ja olen "astunut ansaan".

Mielelläni kuulisin, jos olet lukenut jonkin hyvän kirjan, jossa oli epäluotettava kaikkitietävä kertoja.

[Timli]

Täytyykö epäluotettavan kertojan valehdella lukijalle tietoisesti?

[Quirinea]

Täytyykö epäluotettavan kertojan valehdella lukijalle tietoisesti?

Minusta ei. Epäluotettava kertoja voi myös muistaa tai ymmärtää väärin. Tuossa joku mainitsi lapsen mahdollisena epäluotettavan kertojan tyyppinä.

[Inkki]

Mun projektissa, kohta palaa maassa on epäluotettava minä-kertoja. Muutamissa kohdissa se näkyy pienissä yksityiskohdissa. Mutta esim välissä tarinassa poliisien toiminta on hyvin "outoa", niin päähenkilö kertoo tilanteen miten se olisi hänelle itselle parempi. Samoin myös kaikki kohdat, missä päähenkilö tappelee jonkun kanssa. Hän ei tunnu koskaan itse saavan turpiinsa. Vähän semmoinen kuin hän kertoisi ryyppyillan tapahtumia kaverilleen seuraavan päivänä, vähän väritettynä ja muunneltuna. Toisaalta, välillä tilanne on se että päähenkilö on itsekin tiliossa, joissa se ei itsekään tiedä todellisia tapahtumien kulkua ja kertoo ne parhaansa mukaan. Mutta uskoisin, että epäluotettavuus käy varsin nopeasti lukijalle selväksi. Kerronta on muutenkin semmoista, että päähenkilön asenne tulee hyvin vahvasti ilmi. Perustelut on asioille myös sitä, miltä ne hänelle näyttävät tai mitä hän haluaa asiasta uskoa.

[Ael]

Mielelläni kuulisin, jos olet lukenut jonkin hyvän kirjan, jossa oli epäluotettava kaikkitietävä kertoja.

Suosittelen huhuilemaan suosituksia myös tuolta kirjallisuuskeskustelun puolelta! :)

Täytyykö epäluotettavan kertojan valehdella lukijalle tietoisesti?

Minusta ei. Epäluotettava kertoja voi myös muistaa tai ymmärtää väärin. Tuossa joku mainitsi lapsen mahdollisena epäluotettavan kertojan tyyppinä.

Samaa mieltä Quirinean kanssa. Mielestäni epäluotettava kertoja voi olla epäluotettava monella tavalla eli joko valehtelemalla tietoisesti tai tiedostamatta.

Mun projektissa, kohta palaa maassa on epäluotettava minä-kertoja. Muutamissa kohdissa se näkyy pienissä yksityiskohdissa.

Inkin projektin kertoja kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Oletko joutunut kiinnittämään paljon huomiota noiden yksityiskohtien kirjoittamiseen?

[Inkki]

Mun projektissa, kohta palaa maassa on epäluotettava minä-kertoja. Muutamissa kohdissa se näkyy pienissä yksityiskohdissa.

Inkin projektin kertoja kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Oletko joutunut kiinnittämään paljon huomiota noiden yksityiskohtien kirjoittamiseen?

Kiitos. Kyllä nuissa kohdissa joutuu miettimään. Yleensä lähden siitä, että miltä se näyttää päähenkilösta itselleen, mikä on motiivi sille epäluotettavuudelle. Yhdessä kohdassa sekoittaa juomaa ja syy miksi murtoluvut ei täsmää, on että päähenkilö ei osaa murtolukuja kovin hyvin. Tää selittyy päähenkilön taustalla, ja se myöhemmin viittaa vielä tähän. Mutta, sitten lukijalle se merkitys on, että lukija ei voi sitten enää tarkkaa tietää kuinka luotettava tämä päähenkilön "baarimikkoilu" oikein onkaan ja täsmääkö määrät enää ollenkaan. Yleensä pyrin että nuilla epäluotettavilla kohdilla olisi jokin selitys, ne olisi siellä johdonmukaisesti. Esim henkilö josta päähenkilö ei tykkää, niin tekee siitä koko ajan ei-niin-imartelevia päätelmiä, vaikka sen toisen henkilön eleet ja repliikit voi kieliä ihan muusta. Kuitenkin yritän aina jättää tilaa sille, että lukijalla olisi mahdollisuus huomata epäluotettavuus.