Kirjoittajien Kilta

Mä aloittelen nyt viikonloppuna lukemista ja odotan sitä innolla. Luin tän jo pari vuotta sitten ja jäi sellanen "Tää pitää lukea joskus uudestaan" -fiilis. Silloin mulla ei ollut etukäteen yhtään mitään odotuksia tai ajatuksia, paitsi eräs nimeen liittyvä mielleyhtymä, josta ei tällä erää sen enempää. Nyt mua kiinnostaa, mitä uusi lukukerta tuo tullessaan.

Minäkin olen ihmetellyt niitä Isoja Alkukirjaimia siellä Täällä jokseenkin epäJohdonmukaisesti. Tulee mieleen Nalle Puh jossa kaikki Tärkeät Asiat kirjoitetaan Isolla. Mutta ehkä syy selviää siihen, kun pääsee pitemmälle teoksessa. En kyllä usko että se on kääntäjän keksintö, vaan alkuperäisestä.

Ainakin joku sai kirjan vasta tänään, niin että ehkä aloitetaan tarkempi kommentointi sisällöstä vasta ensi viikolla?

Vähän kiirettä on ollut, mutta jospas pääsisin nyt aloittamaan lukemisen...

Kyllähän siinä niin vain kävi, että suunnilleen kertaistumalta tuli luettua kokonaan. Ne Isot Alkukirjaimet, oli ne vähän ärsyttäviä sen ensimmäisen luvun verran, mutta sitten se väheni samaa tahtia esiintyvyyden kanssa, joten ihan luettavissa oleva.

Kirjastovierailu poiki myös tämän kirjan. Takakansiteksiä lukiessani tuli "Aaa niin joo, tämä kirja...." eli olen lukenut aiemmin, kertaan hieman ennen kuin hyppään mukaan täysillä.


Muistelisin, että yllätyin teoksen intensiivisyydestä: oletin kai jotain Jonathan Strange & herra Norrell -tyylistä viipyilyvyyttä, mutta tämä oli jotain muuta.

Oon nyt jäänyt lukuaikataulusta jälkeen kun oon kirjoittanut ja takonut mun viimeisiä eventtiquesteja 4thewordsissa pois alta. Mutta tänään jatkoin viimein sen verran, että pääsin sivulle 64 ja vihdoinkin Piranesi alkaa kysellä niitä kysymyksiä joilla on väliä.

Mistä pirusta Toinen saa noin vaan kaikenlaista tavaraa?

Tässä vaiheessa voi jo varmaan siitä alusta puhua jo ilman piilotuksia, eivätköhän nekin, jotka saivat kirjan myöhään käsiinsä ole jo ehtineet johonkin asti.
Hmmm. Jos yritän miettiä miltä alku tuntui ennen kuin kupletin juoni alkoi selvitä, niin... tuon Southpaw'n sanoman ohella se, että Piranesi ei kummemmin ihmettele kaikenlaista rojua, mikä tulee Talossa vastaan, ja joka ei liity siellä oleviin ruumiisiin (kuten makuupussi ja tyhjät sipsipussit); tuossa on tiettyä ristiriitaa; hän pitää näitä tavaroita (sitä että sellaisia on) itsestään selvinä, mutta pitää itsestään selvänä sitä, että maailma on tässä, on vain se Talo (joka toisaalta jatkuu vaikka kuinka pitkälle, mutta se on eri juttu).

Rupesin muuten miettimään nimeä "Piranesi" -- kuulostaa kreikalta. "Peira" olisi 'yritys' 'koe', mutta laho muinaiskreikkani ei keksi, olisiko -nesi jokin pääte, eikä sitä kirjassa kukaan selitä missään kohdassa.

Quirinea kirjoitti: ↑12 Tammi 2024 11:02 Rupesin muuten miettimään nimeä "Piranesi" -- kuulostaa kreikalta. "Peira" olisi 'yritys' 'koe', mutta laho muinaiskreikkani ei keksi, olisiko -nesi jokin pääte, eikä sitä kirjassa kukaan selitä missään kohdassa.

Asia alkoi vaivata minua, joten googletin tämän itseasiassa jo ennen kuun vaihdetta. Luulen löytäneeni mahdollisen lähteen nimelle. Eräs italialainen taiteilija ja arkkitehti nimeltä Giovanni Battista Piranesi on tehnyt taidetta, joka vaikuttaa ehkä mahdollisesti olleen inspiraationa kirjalle. Wikipedia-artikkeli ja eräs kuva.

Eli kreikka-assosiaationi meni pieleen. Kirjan kannessa oleva satyyri mokoma vihjasi siihen suuntaan. No jaa, voihan se viitata roomalaisiinkin.

Kun asiat alkoivat tapahtua (vastustan kiusausta kirjoittaa "Kun Asiat alkoivat Tapahtua") niin luin koko loppukirjan siltä istumalta. Voisi sanoa, että se teki vaikutuksen. Aikuisiällä luetuista varmaan suurimman vaikutuksen sitten... ei minkään. Edes Harry Potter ei vavahduttanut näin totaalisesti.

Oisko tää pitänyt laittaa spoilereihin?

Ehkä ei niinkään intertekstuaalisesti, mutta jotenkin tunnelmaltaan minulle tulevat mieleen romaanit Alkumetsä, Haiteksti ja Ruusun nimi; kellään muulla samaa fiilistä, nouseeko muita tekstejä mieleen - mikä olisi yhteinen nimittäjä/nimi genrelle?

Haitekstiä en ole lukenut, mutta hmmm. Ajatteletko sitä että on useampi aika rinnakkain? Hmmm. Onko Ruusun nimessä (siitä on aikaa kun olen sen lukenut)?

Quirinea kirjoitti: ↑13 Tammi 2024 22:06 Haitekstiä en ole lukenut, mutta hmmm. Ajatteletko sitä että on useampi aika rinnakkain? Hmmm. Onko Ruusun nimessä (siitä on aikaa kun olen sen lukenut)?

Ehkä ennemminkin muistin ja identiteetin tutkiminen semioottisessa viitekehyksessä olisi se yhteinen pohja

Timli kirjoitti: ↑13 Tammi 2024 17:56 Aikuisiällä luetuista varmaan suurimman vaikutuksen sitten... ei minkään.

Minusta tuntui suunnilleen samalta, kun luin tämän pari vuotta sitten. Lukukokemuksena samaa luokkaa kuin 8-vuotiaalle Paulalle Susan Cooperin Pimeä nousee, teini-ikäiselle Taru sormusten herrasta, parikymppiselle John Irvingin Ystäväni Owen Meany ja kolmikymppiselle Haruki Murakamin Kafka rannalla. Vaikea sinänsä analysoida, mikä näissä on lukuhetkenä niin kovasti kolahtanut verrattuna muihin erinomaisiin kirjoihin. Oon vaan onnellinen, että tällaisia kokemuksia edelleen tulee!

RikuY kirjoitti: ↑14 Tammi 2024 00:06 Ehkä ennemminkin muistin ja identiteetin tutkiminen semioottisessa viitekehyksessä olisi se yhteinen pohja

Muisti ja identiteetti on ehkä lempiteemani kirjallisuudessa. (Melkein kaikissa omissakin jutuissani jossain määrin lipeän mietiskelemään samaa aihetta.) Yksi minusta todella hyvä tähän sarjaan kuuluva teos on David Marksonin Wittgenstein's Mistress.

Paula kirjoitti: ↑14 Tammi 2024 12:48

Timli kirjoitti: ↑13 Tammi 2024 17:56 Aikuisiällä luetuista varmaan suurimman vaikutuksen sitten... ei minkään.

Minusta tuntui suunnilleen samalta, kun luin tämän pari vuotta sitten. Lukukokemuksena samaa luokkaa kuin 8-vuotiaalle Paulalle Susan Cooperin Pimeä nousee, teini-ikäiselle Taru sormusten herrasta, parikymppiselle John Irvingin Ystäväni Owen Meany ja kolmikymppiselle Haruki Murakamin Kafka rannalla. Vaikea sinänsä analysoida, mikä näissä on lukuhetkenä niin kovasti kolahtanut verrattuna muihin erinomaisiin kirjoihin. Oon vaan onnellinen, että tällaisia kokemuksia edelleen tulee!

Niinpä! Ja Pimeä nousee oli myös mulle järisyttävä lukukokemus. Tosin taisin lukea sen vasta Sormusten herran jälkeen. Mutta se sarjan nimikirjan tunnelma on yhä mun suosikkeja <3