Kirjoittajien Kilta

Luin tämän tänään loppuun. Lukukokemus (joka ei siis missään vaiheessa ollut huono) parani huimasti vielä loppua kohden!

Onko lukeminen edennyt kenelläkään? Tai tullut jotain sanottavaa mieleen? Kuukausi taas lähestyy loppuaan.

Tosiaan nyt voi olettaa, että haasteeseen osallistuvat ovat päässeet teoksen loppuun.

Olin lukenut tämän teininä ja mielikuvani oli että teos on villiä satiirista iloittelua (jonka taustalla sitten on se islantilainen kansanluonne). Mutta kirjahan on -- maagista realismia! Piti oikein katsoa, ja itse asiassa yllättävää, että tätä tyylilajia ei ole Laxnessin yhteydessä mainittu (etenkin kun näköjään on ilmestynyt samoihin aikoihin kuin Márquezin sadan vuoden yksinäisyys).

Ilmeisesti hänen pääteoksinaan pidetään noita realistisempia Islannin kuvauksia (Läpi harmaan kiven, Maan valo, Sálka Valka), jotka ovat hyvin eri tyyppisiä.

Tosiaan niin kuin noissa aiemmissa viesteissäni sanoin, takakansi lupaili minusta jotain Paasilinnan ja Márquezin sekoitusta (eli pohjoista huumoria plus maagista realismia), ja sitähän se pitkälti oli.

Oma lukukokemus meni jotenkin näin: Pidin alusta, mutta en innostunut. Kyllästyin vähän keskivaiheilla. Ihastuin lopussa, kun se maagisen realismin puoli nousi enemmän pinnalle.

Yleisenä huomiona mietiskelin lukiessa sellaista, että miksiköhän pohjoismaisessa kirjallisuudessa niin usein luonto ja ympäristö tuntuu jokseenkin rujolta ja epämiellyttävältä? Joo, onhan täällä toki ikävä sää jne., mutta toisaalta omalla tavallaan majesteettisen upeat maisemat. Toisin sanottuna olisin kai kaivannut tällä hetkellä jotain fiilistelevää maisemamatkaa Islantiin, ja sitä tämä ei missään tapauksessa ollut.

Mie en oikein tiedä mitä mie ajattelen tästä kirjasta. Alkuosa oli jopa ihan hauska, siellä oli hyviä kohtia useampiakin. Itsekin Paulan tavoin vähän kyllästyin keskivaiheilla, tosin asiaan vaikuttaa vähän sekin, että luin tätä hyvin pitkälti työaikana pitkin kuukautta, ja keskeytyksiä oli hyvinkin paljon. Lopusta pidin.

Lukukokemuksena tämä nyt ei ehkä kuitenkaan ollut ihan sellainen kuin mitä alun perusteella kuvittelin. Kuten todettu, keskivaiheilla iski kyllästyminen ja nimenomaan siihen jaaritteluun. Ei siinä sinänsä mitään vikaa, mutta pappi Jónin jälkeen kun tuli niitä muita tyyppejä mukaan, niin oma ymmärrykseni alkoi joutua jo koetukselle eri keskustelujen suhteen. Ja joskus oli vaan liikaa hahmoja samanaikaisesti äänessä.

Mutta joo, ihan mukiinmenevä kirja. Voisin kuvitella lukevani tämän joskus uudestaankin.

Mielenkiintoinen lukukokemus. Henkilöhahmojen kuvaus oli kiehtovaa, heistä tuli omalaatuisia ja persoonallisia. Islantilainen kansanluonnekin tuli esiin, sikäli kuin he sitä edustivat. Maisematkin menettelivät, vaikka karuja olivatkin. Pidän karuudesta, ankarista luonnonoloista ja sitkeistä eliöistä, jotka sinnittelevät sellaisissa paikoissa.

Samoilla linjoilla lukukokemuksen etenemisestä kuin Paula ja Zairah. Alku oli lupaava. Keskivaiheilla alkoi puuduttaa, ehkä liikaa niitä pohdiskelevia keskusteluja joissa en väsyneenä jaksanut pysyä perässä. Loppupuoli oli taas kiinnostavampi.

Luin nyt tässä illalla yhteen menoon koko kirjan ja hmm...

Ihan ensimmäisillä sivuilla heräsi mielenkiinto, mutta sitten aloin mennä vähän sekaisin ihmisistä, keskusteluista ja vähän kaikesta. 1/3 kohdalla tuli tämä kirkkokohtaus ja siinä vaiheessa olin täysillä mukana ja halusin tietää mitä kirkossa oli tapahtunut. Sen jälkeen meni niin abstraktiksi ja filosofiseksi ja itselleni sekavaksi, että lähinnä yritin päästä eteenpäin. Itse en loppua kohden edes innostunut, mutta loppukohtauksesta itse asiassa pidin. Jotkut kertojan ja pastorin keskustelut olivat suosikkejani. Vaikka samaan aikaan pidin kirjaa vähän sekavana, pidin silti yllättävyydestä.

Jotenkin en itsekään tiedä ajatuksistani. :D Pitäisi joskus lukea paremmalla ajalla, rauhallisemmin, pohtivammin? Ehdottomasti oli kuitenkin sellainen, johon en muuten olisi tarttunut, eli sikäli pidän antoisana kuukauden kirjana. Olen tyytyväinen, että tuli luettua. Oli kohtuullisen nopea lukea, ainakin, kun ei ollut ajatukset ihan matkassa.

Mullekin tämä oli sellainen kirja, johon en olisi ehkä osannut muuten tarttua. Jos olisin löytänyt kirjan itse, olisin varmaan todennut, että ei vaikuta yhtään kiinnostavalta, mutta olikin hyvin positiivinen lukukokemus. Välillä kyllästytti ja välillä mentiin yli mun ymmärryksen, mutta aina kuitenkin kiinnostus palasi takaisin ja tekstiä oli ilo lukea.