Tosi hyviä pointteja tässä keskustelussa jo tullutkin, samoja juttuja olen pohtinut paljon itse. Osallistuin NaNoon ensimmäistä kertaa vuonna 2010, silloin ja parina ensimmäisenä vuotena tuli voitto ihan rehellisesti, vaikkakin siinä ja siinä. Jossain vaiheessa rupesin "huijaamaan" eli laskemaan sanamääriin mukaan myös päiväkirjatekstit. Huomasin lopulta, että kirjoitin sitten päiväkirjaani jotain roskaa ihan vain että saisi sanamäärän täyteen. Tajusin jo pari vuotta sitten, että eihän tämä nyt enää toimi. Kokeilin viime vuonna Campin aikana aikatavoitetta ja se onnistui ihan hyvin, tosin tavoitteena oli 15 minuuttia päivässä ja sitten vedin 2-3 tunnin päiviä ja monta päivää ilman kirjoittamista, eli sekään ei ollut ihanteellinen ratkaisu.
Marraskuun NaNon suhteen olen luovuttanut jo aiemmin, Campeihin olen osallistunut esim. 30k tai joskus 15k tavoitteella. Työllistymisen jälkeen totesin, että ruumis ei fyysisestikään kestä sitä, että istuu ensin työpäivän koneella koodaamassa ja sitten pitäisi vielä illalla kirjoittaa n. tunnin ajan (sen verran minulla suunnilleen menee 1667 sanan kirjoittamiseen, hyvinä päivinä). Viimeistään kuun puolessa välissä selkä oli täysin jumissa. Marraskuu nyt ei muutenkaan ole niitä parhaita kuukausia fyysisesti pimeyden ja kylmyyden takia, huhti- ja heinäkuu menee huomattavasti kivuttomammin.
Ehkä se yhteisöllisyys on juuri se maaginen tekijä, joka erottaa NaNon ensimmäiset ja viimeiset vuoteni. Ekoina vuosina tuli notkuttua foorumeilla ja Campin cabineissa, ja suunnilleen vuosina 2012-2016 kävin Lahden miiteissä. Sen jälkeen olen kerran käynyt Helsingin miitissä. Ja siinä se. Ehkä yhteisöön kuulumisen tunteen puuttuminen on tehnyt tavoitteestakin vaikeammin saavutettavan. Toivottavasti nyt pääsen taas siihenkin kiinni.
Kun nyt huomasin, että sanamäärätavoitteet eivät minulle toimi, niin mietin mikä sitten toimisi. Rasti kalenteriin tai jotain? Sellaistakin kokeilin, mutta ei tuntunut hyvältä. Kuukausi sitten keksin sen. Otin pienen vihon ja kirjoitan siihen jokaisen kirjoituskerran jälkeen onnistumisista: mitä projektia kirjoitin, miltä tuntuu (aina hyvältä ja aikaansaavalta), mitä oivalluksia tein. Siihen saa kirjoittaa myös silloin, kun on editoinut (sanamäärähän voi olla silloin miinusmerkkinenkin) tai kun on vain saanut jonkun idean ja kirjoittanut siitä muistiinpanoja. Reilun kuukauden jälkeen kirjoituspäiviä on kertynyt 10, kun viime syksynä niitä oli 0. Vielä en ole asettanut mitään tavoitetta (vihkon täyttäminen on tavoite, mutta aikarajaa sille ei ole), mutta ehkä se olisi juurikin tuo 10 päivää kuukaudessa.
haikailutaide kirjoitti: ↑26 Helmi 2024 23:58
Uskon itse vakaasti, että nanowrimon tyyppinen määrä edellä -haaste on aivan varmasti aiheuttanut myös haittaa kirjoittajille.
Se voi ihan taatusti tehdä kirjoittamisesta stressaavaa. Varmasti jollekulle siitä on tullut liiaksi kilpailu.
Luulen, että sanamäärien tuijottaminen voi myös viedä fokuksen pois luovuuden mutkittelevasta luonteesta, sekä suunnitteluun ja kokeiluihin käytettävästä ajasta.
Romaanin työstö saa kuitenkin varmaan olla hidasta ja edestakaista? Ei se tule valmiiksi kertarykäyksellä, vaikka kuinka yrittäisi.
Tämän allekirjoitan täysin, ja lisäisin vielä, että kirjoittajien lisäksi se on varmasti aiheuttanut haittaa myös kustantamoille. Koronan jälkeen oli haastateltu kustantajia siitä, kuinka heille lähetetyt käsikirjoitukset (ja niiden laatu) räjähtivät käsiin. Kuulemma samaa tapahtuu usein myös kesä- ja joululomien jälkeen, kun ihmisillä on ollut aikaa kirjoittaa. Veikkaanpa, että kustannustoimittajalta saattaa päästä suusta kirosana, jos mainitsee lähettämänsä käsikirjoituksen olevan NaNoWriMon aikana kirjoitettu. En tietenkään sano, etteivätkö NaNo-romaanit voisi olla hyviä, tiedän että niitä on olemassa, mutta kuinka paljon sitten onkaan niitä, jotka ovat päätyneet suoraan roskakoriin kustantamoissa...
Kirjoittajana NaNoWriMo on varmasti alkuun ollut minulle käänteentekevä. Se, että saa paperille jotain aikaiseksi, vaiennettua sisäisen kriitikon jne. Nyt kun haluaisi saada aikaiseksi jotain sellaistakin, mitä joku voisi lukea, se ei ehkä olekaan enää niin hyvä juttu. Pitäisi opetella raakatekstin tuottamisen lisäksi myös editoimaan, ja sitähän NaNoWriMo ei itsessään opeta. Jos on aina burnoutissa NaNoWriMon jäljiltä, niin milloin sitä jaksaa tehdä?
Se on riittänyt itselleni yhteisöllisyydeksi ja sen takia tällaiset haasteet ja yhteisöt ovat olleet tärkeitä myös ennen koronaa. En halua sanoa, että korona itsessään olisi ollut mitenkään hyvä juttu, mutta hyvänä puolena se kyllä mahdollistutti vielä suuremman yhteisöllisyyden netin kautta, koska yhtäkkiä vähän kaikki olivatkin ruutujen takana.