Mitä on hyvä kielioppi?

[Quirinea]

Minä hyvin helposti teitittelen vierasta ihmistä (joskus jopa se "te" on lipsahtanut uudestaan kun kohde on sanonut ettei tarvitse teititellä. Tuosta "anteeksi, onko teillä maksamakkaraa", niin minusta se "teillä" tarkoittaa tässä liikkeessä, ja suoraa puhuttelua ei ole. Jos kysynyt "Anteeksi voitko / voitteko kertoa missä on maksamakkaraa", niin siihen sisältyy puhuttelu. Siinä pussin pyytämisessä kassalla on se että se kassassa istuva henkilö nimenomaisesti antaa sen pussin -- eli pyyntö kohdistuu häneen. Puhutteluongelman voi tietysti kiertää pyytämällä "anteeksi voisinko saada pussin".

Sinuttelu ja teitittely ovat eri asioita eri kielissä -- ja jopa saman kielen eri kulttuureissa. Ruotsissa ei juuri teititellä, mutta sain aikoinaan lonkkaleikkauksen jälkeen huonetoverikseni ahvenanmaalaisen mummelin, joka ei puhunut suomea. Varovasti aloitin teitittelemällä, ja se oli selvästi oikea tapa (syy kielikylpyyn oli vähän pitempi tarina). Saksaksi ei tosiaankaan sinutella kuin ihan lähipiiriä, eikä ranskaksi.
Italian ja espanjan puhutteluista tulee mieleen että italiaksi voi olla törppö jos taivuttaa verbin väärin (kun päätteet menevät hassusti ristiin), kohteliaisuusmuotohan on 3. persoona. Espanjaksi kun muistaa lisätä "usted" niin vastapää ymmärtää että kyllä tuo ulkomaanpelle yrittää olla kohtelias.
Englanniksi sinuttelua ei nykykielessä ole lainkaan. (Hast thou ever heard?)

Arabiaksi ei teititellä, vaan pistetään sitten krumeluureja ja herroittelua (eli ei ole kieliopillista kohteliaisuusmuotoa). Aika monessa kielessä taas on hyvinkin mutkikkaita kieliopillisia kohteliaisuusmuotoja. Muistan nepalin, josta löytyi kolme tasoa, ja sillä alimmalla olisi ehkä uskaltanut puhutella pyhää lehmää, seuraavakin oli intiimi tai alentuva ja sitä kohteliainta piti käyttää. Japani ja korea tietääkseni myös hyvin mutkikkaita.

[haikailutaide]

Joo siinä on ehkä pieni liukuma merkityksessä tuossa hyvin kapealla korporaatioalueella, että puhuttelenko koko yritystä vai teitä, henkilöä, mutta kielenkäyttäjän näkökulmasta ainakaan mulle itelleni siitä ei aiheudu mitään isoa tenkkapoota. Te olette te, kauppa.

Ruotsissakin on teititelty aikoinaan enemmän, ja veikkaan, että sillä mallilla se on myös suomalaiseen "korrektiin" puheeseen vakiinnutettu (+ myöhemmin venäjän vaikutuksesta).
Ainakin Eerikinkronikan suomennoksen johdannossa käsiteltiin teitittelyn aihetta keskiajan ruotsissa todella kiinnostavan kappaleen verran - osa hahmoista saattaa vaihtaa teitittelystä sinutteluun keskenään yhdenkin keskustelun sisällä ikään kuin eri asemasta toiseen vaihtaessaan, vaikka hahmot olisivat tutut keskenään ja tilanne välitön.

Esimerkkivuoropuhelussa ystävä tulee kertomaan toiselle, että kuningas tahtoo mestauttaa tämän. Henkilö A on kuninkaan palveluksessa, ja konflikti heijastuu siis myös kielenkäyttöön, kun hahmo väkisin virallistaa puheenparttaan. (Olikohan niin päin, että "minun herrani kuningas on päättänyt tappaa sinut - olen pahoillani teidän puolestanne" vai toisin perin... Pitää etsiä käsiini taas.)

Kohteliaisuuksiinhan liittyy olennaisesti monessa kielessä myös nimet ja niiden liitteet - just esimerkiksi herroittelu ja muu, jotka nekin on suomeksi aika tehokkaasti kadonneet käytöstä.
Japanilaisittain on niitä loppuliitteitä, venäjäksi teitittelyn lisäksi näitä vakiintuneita erilaisia versioita nimestä.
Ivan Sergejevitsh Ivanov - milloin häntä kutsutaan sukunimellä, milloin kotoisammin patronyymillä Ivan Sergejevitshiksi (mutta toisinaan teititellen), milloin hän on Vanja tai ehkä jopa mummollensa Vanka.

[Quirinea]

Muistan kun venäläissyntyinen (emigranttisukuinen, eli tavat saattoivat olla ajalta ennen vallankumousta) työtoveri kertoi minulle, että venäjäksi ei tosiaan sinutella ketä sattuu, ja se kohtelias puhuttelu on etunimi + patronyymi. Ei sukunimeä.
Kohtelias neuvostopuhuttelu taisi olla toveri + sukunimi (en osaa venäjää, enkä tiedä tarkemmin, joku varmaan korjaa)?

Toisaalta tulee mieleen matka Viipuriin vuonna 2010, jolloin papereissa kysyttiin "isännimeä". Ihmettelin mitä siihen pitäisi tunkea, isäni oli kyllä samalla matkalla, mutta ei minulla patronyymia ole.

[haikailutaide]

Se on justiin se välinimi, ollut tosiaan ilmeisesti enemmän tai vähemmän vakiokysymys vielä nykyäänkin monissa virallisluontoisissa asioissa. Pääsääntö on -ovitsh/-jevitsh miehellä ja -ovna/-jevna naisella isän nimestä muodostettuna, vähän omine taivutussääntöineen.
Neukkuaikana toki venäjälläkin pyrittiin vääntämään monia käytöstapoja uudenaikaisiksi.
Mä puhun siis venäjää joten kuten opintojen perästä ja suvussa ja kavereissa on suomenvenäläisiä.

[sayaxoxo]

Minä hyvin helposti teitittelen vierasta ihmistä (joskus jopa se "te" on lipsahtanut uudestaan kun kohde on sanonut ettei tarvitse teititellä. Tuosta "anteeksi, onko teillä maksamakkaraa", niin minusta se "teillä" tarkoittaa tässä liikkeessä, ja suoraa puhuttelua ei ole. Jos kysynyt "Anteeksi voitko / voitteko kertoa missä on maksamakkaraa", niin siihen sisältyy puhuttelu. Siinä pussin pyytämisessä kassalla on se että se kassassa istuva henkilö nimenomaisesti antaa sen pussin -- eli pyyntö kohdistuu häneen. Puhutteluongelman voi tietysti kiertää pyytämällä "anteeksi voisinko saada pussin".

Kiitos hyvästä pohdinnasta! ^^ Kuulostaa järkevältä ajatella, että "missä teillä"-rakenteessa "teillä" on enemmän paikka kuin varsinainen puhuttelu, koska nyt kun asiaa miettii, itsekin kyllä käytän kaupassa "teillä"-rakennetta ilmaisemaan suurin piirtein samaa asiaa kuin "tässä rakennuksessa".