Kirjoittajien Kilta

Semmoisen puolisen viikkoa minua on vaivannut hyvällä tavalla ajatus aseemisesta kirjoittamisesta - niin paljon, että ajattelin jossain välissä tehdä siitä oman säikeensä, mutta kun ajatus ei ole muotoutunut sen selkeämpään sanalliseen muotoon kuin "minua on nyt vaivannut ajatus aseemisesta kirjoittamisesta ja sen mahdollisuuksista, mitä mieltä muut" niin ei siitä vielä sen enempää Mutta joo, tuota "teksti"muotoa olen käyttänyt jossain kuvataidejutuissani, ja nyt sitten aloin pohtimaan sen mahdollisuuksia teksteissä - joko lisänä tai omana itsenään. Saa nyt nähdä. Voi olla että tulen tulokseen "Tekotaiteellista ja/tai yltiöfilosofista schaibaa, ei jatkoon", mutta onpahan tökkinyt ajattelukoneistoa jalkeille johonkin suuntaan, sekin.


Samaan aikaan selkeämmässä projektissa kokeilen ekaa kertaa käyttää minämuotoista kertojaa. Saa nähdä, mitä tästäkin tulee

Minä ainakin avasin kirjoituslaitteen, ajatuksenani kirjoittaa muistiin ajatuksia ja ideoita dystopiaani varten.

Tästä ei ehkä ole ihan omaksi aiheekseen, joten pulisen tänne.

Tuli kirjoittaessa mieleen hassu juttu. Melko usein kaunokirjallisuudessa törmää fraasiin "X:n silmät kaventuivat". Luulin pitkään, että tällä tarkoitetaan pupillien kaventumista viiruiksi kuin käärmeellä. Tietenkään oikeassa elämässä ihmisten pupillit eivät kavennu sillä tavalla, joten päättelin että se on liioittelua tai ikään kuin kirjoittajan ja lukijan yhteinen sopimus, että leikisti ihmisten silmät toimivat sillä tavalla, koska siten saadaan kohtauksesta dramaattisempi. Jossain vaiheessa, kun ajattelin asiaa tarkemmin, hoksasin, että kyse onkin silmien siristämisestä.

Äsken sitten olin kirjoittamassa, että "X:n silmät tuikkivat" ja tuli mieleen, että onkohan tässä samanlainen erehdys... Olen siis ajatellut, että silmät leikisti tuikkivat kuin tähdet, mutta pointtina on sanoa, että hahmolla on leikkisä ilme. Voiko olla, että silmien tuikkimisella viitattaisiinkin vaikka silmien räpyttelyyn? Kuinka te muut tämän ymmärrätte?

Kyllä silmien tuike yleensä viittaa leikkimieliseen tai iloiseen ilmeeseen ylipäätään. Räpyttelyn voi tietysti tulkita siihen mukaan, mutta en itse näe sitä suorana merkityksenä :D

Joo, itse ymmärrän myös tuikkimisen jonkinlaisena pilkkeenä joka voi olla joko leikkimielinen tai tilanteesta riippuen viekoitteleva, koska muistan joskus törmänneeni tuohon ilmaisuun myös joissain romanttisissa pätkissä.

Tunnustan myös itse käyttäväni tuota silmien kapenemista silloin kun pitää tavoitella sitä, että hahmo näyttää joko uhkaavalta, epäluuloiselta tai jotenkin muuten kireältä. Joskin myönnän myös sen, että ilmaisu voi olla ficcailumaailmasta peräisin. Monessa animessa silmät nimenomaan kapenevat kuten tässä tai tässä, kun yritetään liioitella tiettyä tunnelmaa ilmeiden avulla. Siristäminen tuo itselleni liikaa mieleen sen, että hahmolla paistaa aurinko tai jokin muu kirkas valo silmiin siinä määrin, että on pakko siristää joten narrowed eyes/kavenneet silmät tuntuu siksi joissain tilanteissa paremmalta tavalla kuvailla sitä mitä haetaan. :D

Aloin viime viikolla kirjoittaa pitkään ideoimaani romaanikässäriä (Melkein tai …melkein, en ole vielä varma, sisältyisikö työnimeen kolme pistettä vai ei). Oli 800-vuotiaan vampyyrin elämä suunnitelmissa kirjoittaa, mutta päädyinkin keskittymään noin 20-vuotiseen ajanjaksoon (muutto uuteen maahan, rakastuminen, itsepäisyys, tragedia). Ja sitten, kolme päivää sitä kirjoitettuani, sain tiedon Osuuskumman kirjoituskilvasta, ja piti tarttua toiseen teksti-ideaan. Osuuskumma haki korkeaa fantasiaa, Melkein/…melkein on historiallista urbaania fantasiaa. Se sijoittuu vuosiin 1899–1918.

Osuuskummalle suunnittelemassani tekstissä on oikein mielenkiintoisia oivalluksia, jotka tässä vaiheessa luonnostelua tuntuvat todella hyviltä. Saa nähdä, kuinka paljon jurppivat editointivaiheessa.

Sain tuolla jakamispalstalla palautetta, että tarinani olivat ajatuksia herättäviä, mistä olin todella otettu. Tämä onkin se, kuinka yleensä tahtoisin vaikuttaa kanssaihmisiini: Että saisin tarinoilla heidän ajatuksensa rullaamaan. En siis tahdo heidän päätyvän nimenomaan tiettyihin johtopäätöksiin, vaan ajattelemaan saaminen riittää minulle. Toki toivoisin, että he ajattelisivat ennemmin järjellä kuin tunteella, ja siksi erityisesti raapaleissani usein suorastaan pilkkaan huonoa ajattelua. Järjelläkin ja perustellenkin voi toki päätyä hyvinkin erilaisiin johtopäätöksiin, ja heidän johtopäätöksiinsä en tahdo puuttua.

Ensimmäinen sääntö kirjoittamisessani on kuitenkin se, etten tahdo asettaa kirjoittamiselleni sääntöjä, joten en myöskään aseta sellaisia sääntöä, että joka ainoan tarinan on oltava omiaan herättämään ajatuksia. Jos saan hyvän idean ajatuksia herättämättömään tarinaan, kirjoitan sen.

Mitä te muut tahtoisitte tarinoillanne lukijoille antaa?

punnort kirjoitti: ↑08 Maalis 2024 18:02 Mitä te muut tahtoisitte tarinoillanne lukijoille antaa?

Hurjan kiehtova kysymys, johon päädyn vastaamaan: ajattelemisen aihetta ja tunne-elämyksiä. En nyt pidä itseäni mitenkään hirveän originellina ajattelijana tokikaan, mutta maailman kylmentyessä koen, että kaltaiseni maailmaasyleilevä hippi voi tarjota jollei muuta, niin ainakin jonkun, jolle nauraa, että onpa siinä naurettavan idealistinen tyyppi. Tunne-elämyksistä sitten: ihmetystä, kyseenalaistavaa hämmennystä, iloa, surua, toivoa. Minun tekstini menevät paikoin todella synkkiin tunnelmiin (olen kirjoittanut pitkän tekstin koulusurmasta koulusurmaajan näkökulmasta – ei se pirtsakoin juttu), mutta aina niissä on se toivon sävy jossain. Syvällä, mutta silti siellä.

Hirmu kirjoitti: ↑05 Maalis 2024 18:30 Äsken sitten olin kirjoittamassa, että "X:n silmät tuikkivat" ja tuli mieleen, että onkohan tässä samanlainen erehdys... Olen siis ajatellut, että silmät leikisti tuikkivat kuin tähdet, mutta pointtina on sanoa, että hahmolla on leikkisä ilme. Voiko olla, että silmien tuikkimisella viitattaisiinkin vaikka silmien räpyttelyyn? Kuinka te muut tämän ymmärrätte?

Tiedätkö... itse luen ne kirjaimellisesti eli tuikkivat kuin tähdet. Vaikka sinänsä tietäisin, että niitä ei kuulu lukea niin vaan kuvaillaan varmaan jotain leikkisyyttä! En vain osaa havainnollistaa itselleni ilmettä pelkän tuollaisen kielikuvan (?) perusteella, tässä tai useassa muussakaan ilmaisussa.

punnort kirjoitti: ↑08 Maalis 2024 18:02 Mitä te muut tahtoisitte tarinoillanne lukijoille antaa?

Hmm. Pohjimmiltaan kirjoitan vain itselleni, joten itsekkäästi kirjoitan tekstejä enemmänkin sen perusteella, mitä haluan itselleni antaa. Purkaa turhautumista, tarjota ilmaista terapiaa, uppoutua johonkin muuhun maailmaan. En ole oikeastaan miettinyt, mitä haluaisin antaa muille. Ehkä kykyä katsoa maailmaa monesta näkökulmasta, pohtia ja kyseenalaistaa asioita ja tarjota pakopaikkaa oikealta maailmalta ja todellisuudelta.

punnort kirjoitti: ↑08 Maalis 2024 18:02 Mitä te muut tahtoisitte tarinoillanne lukijoille antaa?

Hyvä kysymys, josta varmaan saisi aikaan kokonaisen ketjun.

Itse haluaisin tarinoillani herättää lukijassa tunteita, tarjota elämyksiä. Toivon, että tekstini itkettää, naurattaa, lohduttaa, saa perhoset lepattamaan vatsassa tai sormet vapisemaan jännityksestä sivua kääntäessä. Toivon onnistuvani kirjoittamaan tarpeeksi aidontuntuisia ja samastuttavia hahmoja, jotta heidän tilanteisiinsa voi eläytyä, vaikkei koskaan olisi kokenut mitään samanlaista eikä itse toimisi ollenkaan samalla tavalla kuin hahmot.

Ehkä vähän toissijaisena on sitten se, että saisi lukijan pohtimaan tarinassa käsiteltyjä teemoja (jotka eivät yleensä ole itsellenikään täysin selviä vielä kirjoittaessa). Ihanteellisesti tekisin tämän siten, että esittäisin hahmojen kohtaamiin hankaliin kysymyksiin eri ratkaisuja, joista hahmot valitsisivat itselleen luonteenomaisimmat ja kohtaisivat seuraukset ilman, että samalla alleviivataan kuinka tämä oli oikein tai väärin. Lukija saisi miettiä, miten itse olisi toiminut, jos oikeaa vastausta edes oli. Toisaalta tarinoissani on myös aika yksiselitteisiä teemoja.

Kuuntelin tänään King Diamondin The Eye -biisin. Kyseessä on geneerinen hevibiisi, jota on maustettu lisäämällä lyhyitä välisoittoja keskiaikaiselta kuulostavalla melodialla hevitaustan päälle. Asioita, jossa tehdään geneerinen suositun genren edustaja jollain pienellä eksoottisella mausteella on muitakin. Esimerkiksi Rednex-bändin biisit ovat geneeristä ysäridiscohumppaa minimaalisilla kantrivaikutteilla.

Sama ilmiö löytyy kirjallisuudestakin. Esimerkiksi Max Barryn Jennifer Government sijoittuu suuryritysten hallitsemaan tulevaisuuteen, jossa jokaisen ihmisen sukunimi on sen firman nimi, jossa hän työskentelee. Asetelmaa käytetään kuitenkin kirjassa lähinnä kulissina hyvin geneeriselle trillerille.

Yllämainitut toimivat minulle varoittavina esimerkkeinä siitä, kuinka en tahdo kirjoittaa. Pyrin siihen, että joka novellissa on jotain erikoista, mutta missään nimessä en halua, että tuo erikoinen olisi mauste tai kulissi geneeriselle tarinalle. Sitä vastoin pyrin kirjoittamaan tarinat niin, että koko tarina toimii tuon erikoisen asian ehdoilla, sitä tarkastellen.

Katsoin Kuopion kaupunginkirjastosta niin omakustanteena julkaisemani lastenkirja on lainattu jo toista kertaa tänä talvena. (Joo, mun kirjojen suosio on sitä luokkaa, että ilonaiheet ovat tällaisia.)

Mä oon viimeksi kirjoittanut 5. maaliskuuta. Yhtään mitään en ole sen jälkeen kirjoittanut, en edes aamusivuja. En ole myöskään käynyt täällä koko viikkona. Tänään tulin, luin keskusteluja ja ai että mua alkoi innostaa kirjoittaa! Just nyt! Mulla oli tapana käydä täällä päivittäin, mutta en nyt tiedä miksi sekin jäi. Ehkä mua vaan ahdisti tuo tarina niin kovaa etten osannut oikein tehdä yhtään mitään kirjoitukseen liittyvää? Laitoin sen nyt telakalle, olkoot siellä kuinka kauan on, tai hautautukoot sinne, en jaksa sitä nyt katsella.

Mutta siis, pointti oli se, että tulin tänne ja inspiroiduin. Kiitos teille kaikille ja kiitos että tämä foorumi on olemassa.

Saarnetar kirjoitti: ↑16 Maalis 2024 17:16 Mä oon viimeksi kirjoittanut 5. maaliskuuta. Yhtään mitään en ole sen jälkeen kirjoittanut, en edes aamusivuja. En ole myöskään käynyt täällä koko viikkona. Tänään tulin, luin keskusteluja ja ai että mua alkoi innostaa kirjoittaa! Just nyt! Mulla oli tapana käydä täällä päivittäin, mutta en nyt tiedä miksi sekin jäi. Ehkä mua vaan ahdisti tuo tarina niin kovaa etten osannut oikein tehdä yhtään mitään kirjoitukseen liittyvää? Laitoin sen nyt telakalle, olkoot siellä kuinka kauan on, tai hautautukoot sinne, en jaksa sitä nyt katsella.

Mutta siis, pointti oli se, että tulin tänne ja inspiroiduin. Kiitos teille kaikille ja kiitos että tämä foorumi on olemassa.

Ihanaa, että olet palannut! :)
Tunnistan itsestäni tuon ilmiön, että välillä jokin pieni asia alkaa ahdistaa ja sitten asia vyöryy ja suurenee ja kaikki asiaan liittyvä alkaa ahdistaa ja haluaa vältellä. Mutta kuten sanoin jossain muuallakin täällä, tauot on hyväksi ja kuuluu asiaan ja itse tunnistan intohimoni kirjoittamista kohtaan siitä, että aina lopulta tulee kuitenkin palattua kirjoittamisen ja kirjallisuuden pariin.

Ja ihanaa, että täällä on kävijöitä!

punnort kirjoitti: ↑14 Maalis 2024 00:37 Katsoin Kuopion kaupunginkirjastosta niin omakustanteena julkaisemani lastenkirja on lainattu jo toista kertaa tänä talvena. (Joo, mun kirjojen suosio on sitä luokkaa, että ilonaiheet ovat tällaisia.)

Aiheellinen ilonaihe! Kaksi lukijaa on enemmän kuin ei yhtään ja kirjastossa saattaa tulla lueskeltua myös paikan päällä, ilman että lainaa itse kirjaa, eli ihan hyvin voi olla enemmänkin lukijoita. :)

Tällä hetkellä kirjoittamisrintamalle kuuluu sellaista, että muokkasin erästä vanhempaa tekstiäni ja jätin sen sitten koneelleni uudessa muodossaan. Lukija ei ainakaan sanonut POV - asiasta mitään, joten kai se sitten oli kunnossa vanhemmassakin versiossa. Uudessa se ainakin on, sen uskallan luvata. Ja ehkä niiden hahmojen suhdettakin on vähän valotettu enemmän.