Kirjoittajien Kilta

RikuY kirjoitti: ↑15 Huhti 2024 17:59 vaan ennemminkin pääasiassa on maailman esittely - mikä saattaa hyvinkin olla Tolkienin motivaationa alunpitäen

En tiedä tämän paikkansapitävyydestä, mutta olen kuullut Hobbitin olleen alunperin vain iltasatu Tolkienin omille lapsille ja kun lapset oli alkanut osoittaa suullisen kerronnan myötä syntyneitä selviä virheitä tarinassa (siis tyyliin "etkö sä isi viimeksi sanonut, että ne törmäsi peikkoihin eikä maahisiin?") Tolkien lopulta päätyi kirjoittamaan tarinan ylös, jotta faktat pysyy ojennuksessa. Ja siitä lähti sitten laajentamaan Keski-Maata myöhemmin.

RikuY kirjoitti: ↑15 Huhti 2024 17:59 Minusta on alkanut tuntua, että ei tässä ole niinkään kyse sankarin matkasta, vaan ennemminkin pääasiassa on maailman esittely - mikä saattaa hyvinkin olla Tolkienin motivaationa alunpitäen, sillä perusteella mitä nyt tyypin kirjoitustavasta ja -filosofiasta tiedän.

Tämä voi olla se, mikä itselläni ehkä Tolkienissa paljon tökkii - maailman esittelyn laajuus? Täytyy miettiä asiaa, mutta luulen, että tästä voisi olla kyse. Itselleni maailma on aina vähän toissijainen asia tarinoissa.

haikailutaide kirjoitti: ↑15 Huhti 2024 21:05 Sehän on kuitenkin ensisijaisesti kieli- ja kirjallisuushistorian proffan satu, joka vaan toistaa Beowulfin, Nibelungein laulun ja Eddan trooppeja lapsiystävällisemmässä muodossa kuin mitä jokin kanta-anglosaksinen runomitta suolenpätkineen ja irti revittyine käsivarsineen suoraan on lukea.
Se on vasta vähän toissijaisesti TSH:n ja kaiken modernin fantasian alkusoitto (vaikka se jälkiviisaasti onkin helppo sellaisena nähdä).
Arvoituskilvat, näkymättömyysloitsut, lohikäärmeet, muodonmuuttajamiehet ja kääpiöt tulee suoraan näistä keskiaikaisista runoista - sormus samoin, ja Gandalf.
--
Ja Hobitti on mun mielestä aivan hurmaava teos, mutta ei sillä loppujen lopuksi hirveästi sukulaisuutta ole nykyisen eeppisen fantasian kanssa. Se on tavallaan aika suoraa kansansatua.

Mielenkiintoista! Täytyy palata spoileriin, kunhan saan lueskeltua eteenpäin, mutta en aiemmin kuullutkaan Tolkienin inspiroituneen noin paljoa kansansatuihin. Toki tiedän hänen olleen hyvin kiinnostunut mm. Kalevalasta, eli ehkä tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä.
Tolkien ja kirjallisuutensa vaikutus hänen jälkeiseen kirjallisuuteen kiehtoo kyllä itseäni (kun nyt mainittiin fantasian alkusoitto ja nykyinen eeppinen fantasia).

Minä tässä lukiessani totesin, että hyvänen aika, en muista juonen yksityiskohtia juuri lainkaan!

Tuo Southpawn muistama "iltasatu" tuntuu kyllä siltä, että voisi pitää paikkansa -- nyt kun luen sillä silmällä, niin juonen logiikassa on tiettyjä -- öh -- ongelmia ja "jumala koneesta" on hypännyt paikalle useammankin kerran...

Minä kyllä nautin maailmasta ja kielestä (ilmeisesti minun ja Aelin ei yleisessä tapauksessa kannata antaa toisillemme kirjasuosituksia)

Olen nyt kuunnellut ehkä kymmenisen lukua äänikirjaa ja tänään saattaa hyvinkin mennä loput käsitöiden lomassa. Voin uskoa, että olisi iltasaduksi kirjoitettu, kun tuntuu ainakin itellä sopivan erityisen hyvin ennen nukkumaanmenoa kuunneltavaksi. Vähän epäilytti aloittaa äänikirja, vaikka tykkäänkin sellaisia kuunnella, koska jostain syystä ajattelen, että hyvät kirjat pitää lukea paperisena. Kuitenkin juuri niistä hyvistä kirjoista saattaa saada myös oikein hyvän äänikirjan.

Ehkä siksikin tämä sopii mulle iltasaduksi, että olen unohtanut monta asiaa, mutta pääpiirteet muistan. On siis sopivasti yllätystä, mutta ei liikaa.

Olen lukenut Hobitin edellisen kerran vuosia sitten, joten voin toistaa Perunan sanoja siitä, että muistan tarinan pääpiirteet, mutta yllätyksiä tulee lukiessa vastaan. Keskustelun alkumetreillä joku totesi, että häntä tökki alussa hyvinkin runsas välimerkkien käyttö. Oletan että tällä tarkoitetaan ajatusviivoja ja sulkuja, ja itse koen, että ne sopivat juuri tällaiseen tekstiin hyvin ja luovat omaa tunnelmaansa (myönnän myös, että tykkään itsekin käyttää runsaanlaisesti sulkuja kirjoittaessa). Erityisesti eräässä kohdassa oleva (hui!) sai minut suorastaan pauloihinsa.

Minulle Hobitin vahvuutena on maailman luominen ja tunnelma. Tarinan alun suorastaan haikea tunnelma, joka vaihtui vitsikkääksi kääpiöiden saapumiseksi, muutamat suorastaan herkulliset luontokuvaukset, myrsky ja kivijättiläiset... Juoni on siellä jossain taustalla, sitä on tarpeeksi asioiden eteenpäin viemiseksi, mutta se hukkuu kuitenkin kaiken muun alle eikä loppujen lopuksi ole se tärkein asia. Ihmepelastumiset nostattaisivat jossain toisenlaisessa kirjassa kulmakarvoja korkealle, mutta Hobitin tunnelmaan ne sopivat. Totta kai ilmassa on taikaa ja ihmeitä.

Yksi kauniista pätkistä (luvusta 8):

Metsähaltijat jäivät Avaraan maailmaan, meidän kuumme ja aurinkomme alle, mutta eniten he rakastivat tähtiä, ja he vaelsivat suurilla saloilla, joita kasvoi ja kukoisti nyt jo kadonneilla mailla.

Tunnustaudun myös sulkujen ja ajatusviivojen ystäväksi! Riippuu toki tekstityypistä kuinka hyvin ne istuvat, mutta olen samaa mieltä että Hobitissa niitä oli käytetty kivasti ja kirjan satumaiseen, vähän lapselliseen tyyliin juuri sopivasti.

En yleensä jaksa lukea pitkiä luontokuvauksia, eikä minusta tässä ollut sellaisia. Ympäristöä kuvaillaan sen verran, että pystyn kuvittelemaan sen mielessäni, mutta ei minusta liikaa. Kun on kyse tällaisesta matkakertomuksesta niin onhan sitä syytä jonkin verran kuvailla, jotta lukija tietää missä mennään :) Ymmärrän kyllä ettei tällainen tarinatyyppi ole kaikkien mieleen. Minulle tämä taas toimii nojatuolimatkailuna oikein mainiosti!

Sain kirjan kuunneltua jo joku aika sitten, kuis muilla kulki? Millainen maku jäi?


Tavallaan kirja oli rikkaampi kuin mitä muistinkaan .... samahan minulla kyllä käy Sormusten Herran (ja Reynoldsin avaruusoopperoiden) suhteen: luulen muistavani tarinan kun todellisuudessa muistan synopsiksen, ja sitten jossain sivun sata kieppeillä tarina on vienyt tuoreenveroiselle lukukokemukselle.


Hobitissa tuli sitten loppusuorilla Gandalfin/Tolkienin kuittailua sankarin matka -tulkintaa vastaan; tulee se eeppisin taistelu, ja näkökulmahahmo on sen ajan käytännössä tajuttomana .... ja sitten hänelle sanotaan, että et kait sinä luullut, että tämä on sinun tarinasi


Oli teoksella hetkensä, mutta en ehkä ole ihan kohdeyleisöä .... toisaalta tuota voisi olla hauska repostella, vetää jonkin kenties epäkonventionaalisen näkökulman kautta palasiksi ("Hobitti metaforana englantilaisesta konservatistisesta eristäytymispolitiikasta....").

Tavallaan Hobbitissa on hyvin paljon, mutta toisaalta siinä tulee hirmuineen märä hösötystä suuntaan ja toiseen, ja tosiaan useampi deus ex machina tyyppinen juonenkäänne. Ja loppu tuntuu hyvin äkkiä vetäistyltä -- Bilbo palaa kotiinsa joka on hyvää vauhtia joutumassa muiden haltuun ja sitten täytyy osoittaa, että huhut kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja.

Tavallaan enemmän esityö ja maailmanluontia, joka sitten puhkeaa kukoistukseensa Sormusten Herrassa. Se maailmanluonti ja tosiaan kieli olivat minusta se paras osa.

Ja tavallaan tästä näkee myös kuinka se maailma ja tarina on vähitellen kasvanut JRRT:n mielessä: esimerkiksi sormus ei tässä vielä vaikuta mitenkään erityisen pahaenteiseltä tai vaaralliselta -- kiva kapine joka tekee näkymättömäksi.

Niistä juonenkäänteistähän sitte Jackson pääsi liian hyvään vauhtiin (ja ihan alussa poikkesi kirjasta hyvin oudosti: Jacksonin kääpiöt remuavat ja rellestävät Bilbon kotona, kirjassa he käyttäytyvät ihan hyvien tapojen mukaan.

Quirinea kirjoitti: ↑29 Huhti 2024 19:14 Jacksonin kääpiöt remuavat ja rellestävät Bilbon kotona, kirjassa he käyttäytyvät ihan hyvien tapojen mukaan.

Jos jotain oon valmis antamaan Jacksonille anteeksi siitä sovituksesta ja vapauksista joita meni ottamaan niin tämän. Kun kääpiöitä on se 13, niin jollain tavalla se on ruudulla näytettävä, että nämä kääpiöt tuntevat toisensa ja siten, että heidän jälleennäkemisensä on katsojalle kiinnostavaa ja unohtamatta sitä että jokainen heistä on oma persoonansa. Kirjan sivuilla suuri osa kääpiöistä jäi minulla lähinnä nimilitaniaksi, sen sijaan että olisivat olleet omia hahmojaan omine motiiveineen, haluineen ja persoonallisuuksineen, joten kokonaisuuden kannalta olisi saattanut olla parempi, että kääpiöitä olisi ollut vähemmän.

Mä kans mietin tuota, että jotkut kääpiöt jäivät lähinnä nimiksi, vaikka pääasiassa pidin kirjan hahmoista. Juoni oli välillä jotenkin höpsö, mutta ei niin että olisi minua haitannut. Kirja vei mennessään melkein kuin olisi ollut ihan tuntematon tarina ja sen maailmaan oli mukava upota. Varmaan otan sen vielä joskus toistekin iltasatukirjaksi, kunhan vähän ehdin taas unohtaa tapahtumia.

Sain Hobitin luettua loppuun pari päivää sitten. Nauraa hykertelin sitä, kuinka Peter Jackson on onnistunut saamaan muutaman mittaisesta sotakuvauksesta aikaiseksi kokonaisen elokuvan (jos en väärin muista, niin Hobitti-elokuvatrilogian kolmas osa keskittyy melkein kokonaan viiden armeijan taisteluun). Inspiroiduin kirjasta kuitenkin sen verran, että aion lähitulevaisuudessa katsoa elokuvat ja vertailla vähän niiden tunnelmaa ja tapahtumia kirjaan.

Mä kans mietin tuota, että jotkut kääpiöt jäivät lähinnä nimiksi, vaikka pääasiassa pidin kirjan hahmoista.

Jep. Osaako joku nopealla kädellä sanoa, mitä eroa oli vaikka Oinilla, Gloinilla, Norilla ja Dorilla? Vai olikohan Dori se ystävällinen kääpiö, joka hiisiseikkailun aikana kantoi Bilboa olkapäillään...

Kaiken kaikkiaan Hobitti on iloinen, tarpeeksi hauska ja menevä tarina. Kirjalla on sen verran vahva klassikkoasema, että heikkoudet on helppo sivuuttaa. Eniten kirjassa pidin Beornista ja kauniista lauseista, vähiten juonen hypähtelystä ja liian helpoista ratkaisuista.

Luin nuo toisen viikon luettavat jo viikko sitten, mutta en saanut aikaan laittaa viestiä. Tänään luin loppuun, kun odottelin auton kesärenkaiden vaihtoa. Tässäpä jonkinlaisia mietteitä luku kerrallaan - en avaa niitä tarkemmin, koska väsyttää liikaa enkä muista ilman kontekstia juuri nyt itsekään kaikkea.

Kuudes luku
- Tykkäsin sellaisista syy-seuraussuhteista ja tapahtumien jatkumosta ja kuinka niitä vähän manipuloidaan haluttuun lopputulokseen - vaikka toisaalta melkoista tuuripeliä tämä Bilbon matka.

Seitsemäs luku
- Boernin persoonallisuus oli ehkä viihdyttävin. Lisäksi Gandalfin kieroilut.

Kahdeksas luku
- Vähän alan lämmetä tarinalle.
- Turhan paljon selitetään asioita auki asti, mutta toisaalta tämä on kai lapsille.

Yhdeksäs
- Runot ei kyllä ole minun makuuni tarinan keskellä.
- Vähän liian helposti kaikki ratkeaa.

Kymmenen
- Vähän jäi lyhyeksi tämä kohtaus - olisi voinut venyttää vähän sitä rauhallista, vaaratonta juhlahetkeä. Ainakin paperilla, jos ei ajallisesti.
- Runot tuntuvat usein itselle vähän päälleliimatuilta - mutta tästä saa olla eri mieltä.

Yksitoista
- Okei, ehkä rauhallinen hetki jatkui täällä.

Kaksitoista
Ekanakin - poniparat, mikä Tolkienilla on poneja vastaan?
Tokana - lohikäärme <3
Kolmantena - Bilbon kasvu tapahtui turhan nopeasti oman makuun.

Kolmastoista
- Etenevä.

Neljästoista
- Vähän turhan helppoa.
- Oliko oikeasti tarpeellinen luku tähän väliin? Olisiko voinut ratketa myöhemmin ihan vain puheiden kautta, eikä viedä tarinaa toiseen näkökulmaan, toiseen maisemaan?
- Lohikäärmekuva <3

Viidestoista-Seitsemästoista
- Anteeksi, mitä? Nyt täällä on täysi sota käynnissä?
- "Hobitinkuvatus! Alimittainen - voro!"
- Äh, ei jaksa kiinnostaa sotiminen.

Kahdeksantoista
- Thorinin kuolema tapahtui nopeaa, en jotenkin sisäistänyt.
- Kuka hullu ottaa arkun hopeaa ja arkun kultaa? Tiedätkö lainkaan, minkä arvoista hopea on? Mitättömän verrattuna kultaan! T. koruartesaani-opiskelija
- Sinänsä pidin lopusta, jossa kaikki tavatut otukset vielä palaavat yhteen ja ajattelin matkalla tapahtuneiden lopputulosten vaikuttavan sodan järjestymiseen

Yhdeksästoista:
- Hauska loppu, itse pidin tästä luvusta!