Kirjoittajien Kilta

Kuinka usein törmäätte siihen, että jokin hyvänä pitämänne idea tarinassanne alkaakin muutaman viikon, kuukauden tai jopa vuoden jälkeen tuntua nololta, epäuskottavalta tai muuten huonolta? Mitä silloin teette? Kirjoitatteko/suunnitteletteko/editoitteko vain eteenpäin toivoen, että tunne menee ohi? Yritättekö muokata kyseistä ideaa? Vai hylkäättekö saman tien koko konseptin? Entä jos kyseinen konsepti on todella olennainen osa tarinaa, jonka yhä haluaisitte kirjoittaa loppuun tai jos kaikista ongelmista huolimatta tahtoisitte kovasti säilyttää idean? Jätättekö asian hautumaan? Kysyttekö jonkun toisen mielipidettä, haetteko palautetta? Onko ylipäätään helppo huomata, mikä ideassa mättää, vai pyöriikö päässä vain epämääräinen ajatus, että jotain varmaan pitäisi muuttaa?

Idea/konsepti voi liittyä maailmanrakennukseen, hahmoihin tai vaikka juonenkäänteisiin. En nyt siis puhu siitä, että jokin kohta alkaa jälkikäteen vaikuttaa huonosti kirjoitetulta, vaan siitä, että kokonainen idea – joka on aiemmin saattanut tuntua neronleimaukselta ja on ehkä jo muodostunut yhdeksi tarinanne kulmakivistä – alkaakin herättää cringe-reaktioita aina vastaan tullessaan tai saa vain yhä uudelleen pohtimaan, onko tässä sittenkään mitään järkeä.

Ajankohtainen esimerkki omasta fantasiaprojektistani: suhteellisen pitkäaikaisena ajatuksena on ollut, että kehittelemässäni maailmassa ihmiset voidaan taikapotentiaalinsa perusteella jakaa neljään eri kategoriaan, jotka osittain määrittävät ihmisen yhteiskunnallista asemaa (ja maailmassa vallitsevien uskomusten mukaan myös persoonallisuutta). Viime aikoina tämä konsepti kokonaisuutena on alkanut tuntua sekavalta, kömpelöltä ja hankalasti esiteltävältä, ehkä vähän sellaiselta ei-loppuun-asti-mietityltä. Samalla se on kuitenkin olennainen osa joitakin juonenkäänteitä ja hahmoja, nivoutuu taikasysteemin muihin osiin ja tuntuu itselleni miltei erottamattomalta osalta maailmaa. Nyt sitä sitten ihmettelee, pitäisikö alkaa miettiä asioita uusiksi ja mitkä ovat seuraukset, jos konseptia muokkaa tai jos sen poistaa kokonaan.

Vastaavanlaisia tilanteita tulee itselleni aika usein, mutten ole vielä oppinut erottamaan, milloin idea oikeasti vaatii hiomista tai jopa poistoa ja milloin on kyse vain siitä, että idea on menettänyt uutuudenviehätyksensä ja vaikuttaa tylsältä tai tyhmältä, vaikka konsepti sinällään olisi ihan toimiva. Ehkä joskus voi olla kyse siitäkin, että ideassa on potentiaalia, mutta sitä ei tule hyödynnettyä tarinassa tarpeeksi tai oikealla tavalla.

Ajatuksia? (muokattu, lisäys:) Omia kokemuksia? Esimerkkejä samankaltaisista tilanteista, jotka olette selvittäneet tai jotka ovat jääneet hiertämään?

Mulle tää tuntuu ainakin kaikessa taiteilussa ihan yleiseltä ongelmalta, kaikki varmaan pystyy samastumaan joskus.
Yleensä se iskee joskus vaivannäön puolivälin jälkeen, tai kun oma analyyttinen taito kehittyy, mutta sitä ei vielä osaa soveltaa käytännössä.
Sitä on tosi pitkällä tehdyn työn suhteen, ja samalla kaikki näyttää ihan ties miltä mämmiltä.
Toi uutuudenviehätyksen katoaminen ja yhtäaikainen epävarmuus käytännön ratkaisuista on siis se mitä itekin epäilen.

Mut ehkä jos jotain ratkaisuehdotusta pitäis antaa, tää voi olla hyvä kohta pysähtyä ja pitää pientä puintia.

Ite ainakin tykkään selittää ongelmakohtia auki ääneen - mieluiten jollekulle muulle, koska sillon joutuu selittämään asiat tavalla, jonka joku muu voi ymmärtää.
Siinä puhuessa usein huomaa herkemmin jos joku asia on tosi monimutkainen käsittää, tai jos joku puoli on oikeastaan ihan turha.

Näin tiivistettynä toi ajatus ihmisen jakamisesta erilaisiin persoonallisuustyyppeihin ja sitä myöten jotenkin säätyihin kuulostaa ihan järkeenkäyvältä.
Sehän on käytännössä ollut vallitseva juttu maailmalla eri kulttuureissa tosi kauan, puhutaan sitten intialaisista kasteista tai kiinalaisesta horoskoopista.
Myös eurooppalainen humoraalioppi (sangviinikko, koleerikko, melankolikko, flegmaatikko) yhdistettiin säätyjakoon.

Mun ideat tuntuu aina huonoilta

Minulla on paljon ideoita, mutta kaikki ideat eivät ole verrannollisia keskenään - jotkut ideat ovat oikeasti huonompia kuin toiset. :D Silti tapaan kirjoittaa kaiken, mikä oikeasti innostaa. Usein huomaan, että innostuneena aloitettu teksti ei ole hyvä enää, kun tunne on laantunut. Luotan kirjoittajana joka tapauksessa paljon editointiin: minulle jälkeen päin lukiessa "cringen" kokeminen on vain merkki, että kohta tarvitsee jotain lisää tai vähemmän.

Monesti ratkaisu löytyy, kun yksityiskohtia alkaa syventää, kinkkisten keskiosien jälkeen palaa alkuun nappaamaan sieltä muutaman ajatuksen, joihon palata editoitavassa kohdassa takaisin, tai hauskuuden puuskassa kirjoitettua kohtausta hillitsee ja siistii. Editointiin luottaminen on tapa, joka ei kaikille kirjoittajille sovi, eli tämä on niille, joille sopii/jotka eivät ole vielä kokeilleet sitä, mutta itselleni ensimmäisen kirjoituskerran tekstin ajattelu vain reipasta editoitavana tekstinä on ollut ainoa tapa olla jälkikäteen tyytyväinen työhöni. Monesti rankan editoinnin jälkeen tapaan muistaa jälleen, että pidän ajatuksesta, mutta toteutus kaipasi lisätyötä.

Sitten joskus on ideoita, joista en oikeasti välitä yhtään uudelleen avatessa. Ne erotan editointia kaipaavista töistä sillä, että jälkeen päin lukiessa ei tunnu miltään - ei edes cringetä. Silloin minulle on helppoa todeta, että siirryn jonkin toisen tekstin pariin. Minusta on aina tärkeää kysyä itseltään, kiinnostaako tekstin muokkaaminen itseä vai ei. Jos kiinnostaa, silloin ajattelisin, että "meh"-fiiliksen juurisyyn löytäminen itselleen on se kikka, jolla pääsee eteenpäin.

Kirjoitan monesti hän-muotoista tekstiä, jossa keskityn kertomaan tarinan yhden hahmon näkökulmasta. Oma kompatuskiveni tökkivissä kohdissa on monesti se, että hahmon sisäisen kokemuksen ja hahmosta ulkopuolisen informaation välissä on aukko, eli käytännössä kiireessä kirjoitetuissa kohdissa hahmo joko reagoi ympärillään tapahtuviin asioihin ja/tai informaatiota tulee lisää ja lisää, mutta hahmon suhde informaatioon ei välity, mikä sopii mielestäni actioniin, mutta muuten voi olla turhan kiirehdityn oloinen. Tai vaihtoehtoisesti hahmo ajattelee maailmankaikkeutensa koostumusta, suhteita muihin hahmoihin jne. paljon, mutta hahmon ulkopuolella ei tapahdu mitään, jolloin tekstistä tulee monesti hidastempoinen, millä on myös paikkansa, mutta vain tarkoituksellisissa kohdissa. Monesti nämä paranevat vain editoimalla, eli lisäämällä puuttuvia elementtejä. ^^

Minulle on käynyt tämän oman "cringeilyn" ja "apua miksi minä tällaista kirjoitin" lisäksi myös ihastuttavia oppimistilanteita (johon monet varmaan voivat samaistua), jolloin olen saanut tekstistäni sellaista "no onhan tuo hahmo X aika cringe, mutta se sopii tähän" -palautetta. Ja, minustahan tämä kyseinen hahmo ei edes ole ollut mitenkään nolo, kun olen sitä kirjoittanut :-D

On kyllä harmi, etten ole säilyttänyt yläasteen aikaisia tarinoita, niistä alkaisi kyllä naama varmasti punoittaa. :-D Ja kuten haikailutaide sanoi aikaisemmin, niin oma analyyttinen ajatteluhan se on yleensä kehittynyt, kun huomaa omassa tekstissä noloiluja :-D

Katson omalta osaltani parhaaksi heittää kokonaan roskiin. On ainakin yhdelle idealle käynyt niin, että tää ei nyt vaan lähtenyt, aloitan puhtaalta pöydältä jonkin toisen jutun kanssa. Oon tosi huono suunnittelemaan saman konseptin pohjalta kokonaan uusiksi, jään liikaa kiinni siihen alkuperäiseen suunnitelmaan ja aivot on jumissa. Ehkä jos vuosia odottaisi? Mulla on yksi kuopattu idea, jonka kaivan jossain vaiheessa esiin, mutta kippaan sen sitten kokonaan ympäri. Luulen, että tarvitsen vain aikaa.

Mulla on nyt sellainen ongelma, että mä en ole ihan varma mitä mun pitäisi ajatella tuosta joulukuussa ja Tammituhannen aikana ideoimasta tarinasta. Olen sitä jonkin verran jo kirjoittanutkin, mutta suurin osa ajasta on mennyt tarinan juonimiseen. Ongelma on nyt se, että mäen tiedä haluanko mä kirjoittaa sen tarinan vai en. Idea ja juoni ei musta ole huono. Mutta onko se tarina jonka mä haluan kertoa? Sitä en tiedä. Mietin että jotain siinä nyt ainakin on vialla, jos se ei tunnu ihan omalta. Toisaalta mietin myös sitä, että onko ongelma kuitenkin vaan se, että sen tarinan kirjoittamisen aloittaminen on hankalaa. Ensimmäisen version aloittaminen on mulle aina hieman haastavaa, oli tarina kuinka hyvä vaan.

Joten en tiedä onko se vain kirjoittamisen aloittamisen hankaluus vai onko itse tarina sellainen, että en halua sitä ehkä kirjoittaa. Mietin että pitäisikö sitä tarinaa muokata, muuttaa ehkä aika radikaalistikin vai laittaa se hetkeksi jäähylle ja työstää jotain toista tekstiä/ideaa. Ehkä se tuntuukin taas omalta jo siihen ottaa vähän välimatkaa? Tai sitten huomaan että se ei tosiaan ole sellainen tarina, jonka haluan kertoa.

Periaatteessa tämä nyt ei kuulu tähän ketjuun täysin, sillä idea ei vaikuta huonolta, ehkä enemmänkin väärältä? Mutta sama asia kuitenkin, en nyt tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Ehkä laitan jäähylle hetkeksi.

Saarnetar kirjoitti: ↑16 Helmi 2024 16:36 --- sillä idea ei vaikuta huonolta, ehkä enemmänkin väärältä ---

Kiehtova havainto, laittaa pohtimaan enemmänkin tuota eroa hyvän ja väärän idean välillä, ehkä myös kontekstuaalisuutta ja tilannesidonnaisuutta.

Saarnetar kirjoitti: ↑16 Helmi 2024 16:36 Periaatteessa tämä nyt ei kuulu tähän ketjuun täysin, sillä idea ei vaikuta huonolta, ehkä enemmänkin väärältä? Mutta sama asia kuitenkin, en nyt tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Ehkä laitan jäähylle hetkeksi.

Minullakin on usein olo, että idea tuntuu väärältä minun kirjoitettavakseni. Kerran tein periaatepäätöksen, että en välitä tuosta tunteesta vaan kirjoitan tarinat siitä huolimatta. Olen ollut hyvin tyytyväinen päätökseen, koska yritän olla urautumatta mihinkään suuntaan. Jos alun perin hyvä idea alkaa myöhemmin tuntua huonolta (eikä vain väärältä minulle), se johtuu yleensä siitä, että huomaan tarinan idean olevan liian suora muunnos kuluneesta ideasta tai jostain aiemmin kirjoittamastani, ja tällöin jätän tarinan kirjoittamatta.

RikuY kirjoitti: ↑16 Helmi 2024 18:43
Kiehtova havainto, laittaa pohtimaan enemmänkin tuota eroa hyvän ja väärän idean välillä, ehkä myös kontekstuaalisuutta ja tilannesidonnaisuutta.

punnort kirjoitti: ↑16 Helmi 2024 23:07
Minullakin on usein olo, että idea tuntuu väärältä minun kirjoitettavakseni. Kerran tein periaatepäätöksen, että en välitä tuosta tunteesta vaan kirjoitan tarinat siitä huolimatta. Olen ollut hyvin tyytyväinen päätökseen, koska yritän olla urautumatta mihinkään suuntaan. Jos alun perin hyvä idea alkaa myöhemmin tuntua huonolta (eikä vain väärältä minulle), se johtuu yleensä siitä, että huomaan tarinan idean olevan liian suora muunnos kuluneesta ideasta tai jostain aiemmin kirjoittamastani, ja tällöin jätän tarinan kirjoittamatta.

Mä tätä kanssa pohdin kun mietin, että mikä mua tässä tarinassa vaivaa. Tulin siihen tulokseen, että idea ei ole huono (tykkään siitä jopa), mutta ehkä se idea on vaan mulle hieman väärä. Väärä siksi, että vaikka ideasta tykkäänkin, niin en tiedä tykkäisinkö tarinan kirjoittamisesta. Enkä edes tiedä saisinko ideasta kaiken irti, koska se saattaa olla väärä idea mulle. Ehkä mä katsoisin tarinaa väärästä vinkkelistä ja se tarina kärsisi siitä. Ehkä mä vaan ajattelen tätä nyt liikaa? :D Tämän takia laitan sen nyt hetkeksi jäähylle, ja katson mitä siitä ajattelen jonkin ajan kuluttua. Koska jos lähden sitä työstämään nyt, niin saattaa olla että mä en pidä sen kirjoittamisesta ja tarinan työstämisestä tulee ns. pakkopullaa ja se tappaa kyllä sitten kaiken ilon siitä kirjoittamisesta. Pahimmassa tapauskessa ei huvita kirjoittaa sitten ollenkaan, yhtään mitään.

Olen monesti lukenut, että kannattaa kirjoittaa tarinoita joita itse lukisi. Periaatteessa siis, kirjoita itsellesi. Mä en ole varma haluaisinko lukea tämän tarinan vai ei. Pitää antaa idean nyt kypsyä hieman ja miettiä myöhemmin miltä se tuntuu.

Havainto itselle vääristä ja oikeista teksteistä herätti ajatuksia. ^^

Olen kirjoittanut monia lahjaficcejä, jotka ovat olleet itselleni vääriä tarinoita, eli tarinoita, joita en lukisi. Silti kokemukseni väärien ideoiden kirjoittamisesta lahjaksi ovat vaihdelleet paljon. Jotkut ficit ovat olleet hauskoja kirjoittaa, koska olen tiennyt, että saan lahjaksi kivaa luettavaa vastineeksi kirjoittamisesta, mikä on auttanut monesti. Joskus olen kirjoittanut myös hätävarakirjoittajana, eli olen kirjoittanut joululahjaksi yms. ficcejä ilman, että minulle olisi ollut tiedossa lahjaa. Näissä tapauksissa palkkiona on ollut tieto, että olen voinut auttaa tapahtuman järjestäjää (järjestäen ihmisiä, joita pidän verkkokavereina) tai että olen kirjoittanut jollekulle, josta oikeasti pidän ja jolla on ollut todella yksinäistä jonkun todella pienen fandomin ainoana aktiivisena jäsenenä.

Menneiden kokemusten valossa omalla kohdallani ajattelen, että minulla on kirjoitusideoita, jotka palkitsevat lopussa ja tekstejä, joissa palkinto tekstin valmistumisesta tuntuu vaivaan nähden liian pieneltä.

Pitkissä tekteissä myös minulle palkkion pitää olla se, että valmis teksti on minulle hyvää luettavaa, mutta lyhyissä teksteissä riittävä palkkio voi olla jotain muuta.

Minulla on siis kokemusta useista itselleni väärien (lyhyempien) tekstien kirjoittamisesta, mutta vain yksi kokemus tilanteesta, jossa kirjoittaminen on oikeasti tuntunut pahalta. Silloin ainoa palkkio tekstin valmistumisesta oli oman ylpeyden säilyttäminen ja sekin kyseenalainen tekstin julkaisun jälkeen, koska idea oli väärä, lahjan saajana minulle epämieluisa ihminen, organisoijana minä. Altruistinen mielihyvä jäi puuttumaan ja ideaan ei ollut ideaa, minkä seurauksena teksti oli suoraan sanottuna sitä itseään. :D En koskaan hävennyt julkaistua tekstiä, koska kompensoin tarinan tyhjyydentuntua editoimalla niin pitkään, että objektiivisesti teksti oli kielillisesti paras työ, jonka olen koskaan kirjoittanut. Sisältö silti tuntui ontolta, mikä tökki ja harmitti kirjoittamisen jälkeen, mutta konsepti oli niin väärä minulle, ettei minulla ollut siihen sanottavaa. Kommentit ja kudokset tekstiin ärsyttivät, koska kirjoittamisen päätteeksi olin alkanut vihata tekstin idean lisäksi myös hahmoja ja kesti pitkään, että halusin lukea minulle ennen rakkaasta fandomista mitään tuon epäonnisen koettelemuksen jälkeen.

Juu, tämä on ihan normaali osa kirjoitusprosessiani. Käsittelen nyt enemmän tässä perusideaa eli juonta kuin pienempiä ideoita ja yksityiskohtia. Taustatietoa: Vaikka haaveilen julkaisevani joku päivä kirjan, tässä vaiheessa kirjoitan kuitenkin pelkästään harrastuspohjalta ja omaksi ilokseni.

Yleensä se aktiivisin työstövaihe eli kirjoittaminen kestää muutaman kuukauden. Ideat pyörii päässä epämääräisiä aikoja on/off etukäteen ennen työstövaihetta. Tuossa aktiivisen vaiheen jälkeen tulee… nolostelu-/myötähäpeävaihe? Idea alkaa tuntua huonolta ja se teksti ei kertakaikkiaan vaan tunnu hyvältä. Idea on surkea. Toteutus ideaakin huonompi. Tämä tulee oikeasti ihan aina, jokaisen tekstin ja tarinan kanssa, joiden kanssa pääsee pidemmälle. Poikkeuksen tekevät hyvin lyhyet novellit ja one-shotit.

Valitettavan usein tulee hylättyä idea ja siirryttyä seuraavaan. Kirjoittaminen on harrastukseni, joten koen tuossa vaiheessa saaneeni tarpeeksi irti tekstistä omiin tarpeisiini. Minulla oli hauskaa kirjoittaa sitä, idea on jossain määrin nyt paperilla, siinä se, seuraavaa seikkailua kohden. Joskus palaan takaisin ja yritän editoida paremmaksi, mutta kun en oikein tiedä, että missä se ongelma tarkalleen on, niin editoiminen on vaikeaa.

Minä uskonkin, että ongelma ei ole varsinaisesti siinä ideassa vaan minussa. Itselleni suurin ongelma on, että alkuhuuman jälkeen olen liian kriittinen itseäni, ideaani ja tekstiäni kohtaan. Minähän en uskalla luetuttaa muilla tarinoitani ja puhun hyvin vähän kirjoittamisestani ja ideoistani edes lähimmäisilleni. Avopuolisolleni selitän ideoitani joskus, mutta hyvin suurpiirteisesti ja silti stressaan asiaa. Lähimmäiset kaverinikaan eivät tiedä, että edes kirjoitan. Täällä selitän ideoistani jonkin verran, mutta en mene hurjan syvälle yksityiskohtiin vaan pidän tietyn määrän vain itselläni.

Jokaiselle idealle ja tarianllehan varmasti löytyy jokin lukija. Uskon, että todella harvoin jokin idea on ihan oikeasti huono, vaan joku varmasti nauttisi minun tai kenen tahansa meistä tarinasta, vaikka se itselle tuntuisikin huonolta. Meillä vain on erilaisia makuja.

Uskon myös, että ongelma on usein kirjoitustaidoissani itseni kohdalla. En todellakaan tarkoita tällä sanoa, että kaikki mitä kirjoitan olisi huonoa tekstiä. Enemmänkin sitä, mitä moni kokee taiteen kanssa - mielessä on hieno, monisävyinen maalaus, jonka haluaisi toteuttaa. Sitten täytyisi vain saada kädet liikkumaan ja siirtää se maalaus mielestä oikeasti paperille ja fyysiseen maailmaan. Otat pensselin käteen, kastat sen maaliin ja alat piirtää ensimmäistä puuta. Ohhoh, nyt paperillasi onkin epämääräiset, mahdollisesti kolmionmalliset ääriviivat. Siirryt taustaan. Värit ovat ihan erit kuin mitä aioit käyttää. Lopputulos ei ole lainkaan mitä ajattelit. Sama kirjoittamisen kanssa. Mielessä on hienoja ideoita, hienoja kohtauksia… mutta taidot eivät useinkaan riitä ilmaisemaan niitä. Omalla kohdallani siis. Päälle sitten vielä se liika kriittisyys. Eikä se haittaa. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Täytyy vain harjoitella. Minua tämä ei haittaa, koska jälleen kerran - kirjoittaminen on harrastus. Olisi ihan mahtavaa olla seuraava Finlandia-palkittu, mutta se ei ole itseisarvo tälle harrastukselle. :D Täytyy silti yrittää löytää ne keinot, jolla pystyn kehittämään itseäni ja löydän ne keinot itseni ilmaisemiseen kirjallisesti. Uskon, että taitava kirjoittaja saisi ihan oikeasti heikomman idean toimimaan myös paperilla.

Usein olen huomannut, että vaikka jonkin tarinan kirjoittaminen jää kesken, se ei suinkaan ole huono asia. Samoja teemoja ja ideoita ja ajatuksia tulee käytettyä toiseen tarinaan ja ne parantavat ja antavat syvyyttä sinne. Keskeyttäminen ei siis ole huono asia aina. Toisaalta joskus pitäisi varmaan puskea itseään myös sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja lähteä editoimaan. Katsoa, alkaisiko teksti parantua ja tuntuisiko idea paremmalta.

Kysymykset “haluanko kertoa tämän tarinan” ja “onko tämä tarina väärä minun kirjoitettavakseni” ovat myös mielenkiintoisia. Olen törmännyt myös tähän huonolta tuntuvien ideoiden kanssa. Nuokin tunteet voivat johtua minulla monesta syystä. Joskus tulee itsellä priorisoitua toista tarinaa enemmän, koska haluan ennemmin kertoa sen. Joskus alkaa tuntua, että idea on jo niin kerrottu, onko itsellä mitään lisättävää. Joskus jokin idea ei tunnu tärkeältä. Joskus tuntuu, että joku muu kertoisi omien kokemustensa takia tarinan paremmin. Sitten on myös cultural appropriation / kulttuurin omiminen ja sen hieman lievemmiksi ajattelemani serkut - osaanko kertoa jotain hahmoa tarpeeksi hyvin, onko minun paikkani kertoa jotain tiettyä tarinaa, osaanko kertoa joistakin kokemuksista. Usein tulee valitettavasti myös “osaanko kertoa tätä ideaa tarpeeksi hyvin?”. Eli taas se aikaisempi pointti - tuntuu, että idea on todella hyvä, mutta taidot eivät vielä riitä. Ja sitten idea alkaa tuntua väärältä, koska en osaisi kertoa sitä tarpeeksi hyvin ja se menisi “hukkaan”. Tämähän on ihan potaskaa, kirjoittamalla oppii, aina voi editoida ja välttelemällä ei ainakaan saavuta niitä taitoja.

Jos idea tuntuu huonolta siinä mielessä, että ei ole inspiraatiota tai halua kirjoittaa sitä - sitten minusta on ihan oikein jättää se joko hautumaan tai siirtyä ihan vain seuraavaan asiaan. On niin monia kertomattomia tarinoita, että ihan turha käyttää aikaansa pakkopullaan. Siihen olen itse päätynyt. Harrastamisen täytyy olla kivaa.

(Oho, tulipa tästä pitkä viesti... Lihavoin pääpointteja, jospa se helpottaisi suunnistamista.)

Viime ja toissa marraskuun nanot ovat olleet sellaisia, että voisi sanoa että idea vaikuttaa huonolta. Etsin ideaa uusille tarinoille, luulin löytäneeni ja ei kun meni väkisin vääntämiseksi. Saavat jäädä levynkulmalle. Toissa vuonna tapahtui se, että minulla oli jonkinlaista juonta, mutta hahmoille ei tullut nimiä. Väänsin niitä BehindTheNamen avulla (persialaisilta kuulostavia fantasianimiä), mutta jotenkin juttu ei vain lähtenyt mihinkään suuntaan, hahmot eivät eläneet.

Ehkä nanon aika olisi ollut ohi ilman sitä katastrofiakin -- se että pyrkii saamaan aikaan mahdollisimman paljon sanoja lyhyessä ajassa ei enää johda mihinkään. Aikoinaan se johti -- olin kirjoitellut paria fantasiatarinaa ja hionut pikku yksityiskohtia loputtomiin vaikka tarinan runkokaan ei ollut valmis. Nyt on kasassa paljon materiaalia joka pitäisi kirjoittaa loppuun tai hioa tai molempia, ja hylätä ne epäonnistuneet.

Viimevuotisessa nimiä kyllä löytyi (koska tarina perustui Raamattuun, niin sieltä nimetkin mukailtu), mutta ei lähtenyt lentoon, ei. En ollut Gaiman vaikka kuinka yritin...

Ehkä tässä on vuosien varrella takki tyhjentynyt ja olisi parempi jatkaa keskeneräisiä teelmyksiään tai sitten tehdä jotain ihan muuta.

Tämä ketju kolahti aika hyvin, koska mulla on jokunen vuosi sitten valmiiksi saatu projekti, joka oli mulle just sellainen "OON NIIN NERO" ja kirjoitin sitä suurella sydämellä ja rakastin sen työstämistä yms. Sain valmiiksi, annoin jäädä muhimaan ja yritin aloittaa editoimisen. Mutta kappas, yhtäkkiä epäilen koko tekstiä. Mikä siinä on pointti? Onko siinä mitään hyvää? Omasta mielestäni ei, mutta sitten taas... Päässä pyörii sata ja yksi ideaa, pointti, tunnetta, merkitystä, kohtausta... mutta kun silmäilen valmista raakileversiota, tuntuu kuin se olisi jostain sikalan viemäristä vedetty. Miten siitä muka editoida hyvä? En koe osaavani editoida. Epäilen todellakin, että onko siinä yhtään mitään potentiaalia. Aitoa potentiaalia timantiksi.

Tää on tää mun huijarisyndrooma todennäköisesti. Kuvittelen, että oon kirjoittanut teennäistä kuraa, jolla ei ole sen syvällisempää merkitystä. Miten mun teksti voisi olla kenenkään mieleen? Mutta sitten ajatukset kääntyvät sellaisille raiteille, jossa muistuttelen itseäni, että höh, eihän se näin saa mennä. Se on mun teksti, ei mun ole tarkoitus miellyttää muita. Sen on tarkoitus miellyttää mua ensisijaisesti. Sitten palaan taas lähtöpisteeseen, missä mietin, että ei oo motivaatiota alkaa editoimaan, kun ei siinä kuitenkaan ole potentiaalia. Kaikki siinä tuntuu huonolta ja laiskoilta ideoilta, ihan (olemattomasta) maailmanrakennuksesta lähtien.

Mutta rakastan silti sitä tekstiä. Pitäisikö se silti jättää taakse? Alkaa editoimaan? Mistä lähteä edes liikkeelle? Ehkä oon ollut liian kauan erossa kirjoittamisesta ja siitä tekstistä.