Kirjoittajien Kilta

Millaiset liikunta- ja urheilumuodot teitä koskettavat - voinemme käyttää näitä käsitteitä varsin väljässä mielessä, kattaen erilaiset kehonhuollolliset jumppamuodot, pubidartsin ja aina kilpaurheiluun saakka; tuskin meille tulee riitaa siitä, mitä tällaisten kattokäsitteiden alle saa tämä porukka sovittaa, vai kuinka?

Mutta niin. Nouseeko hiki otsalle muutenkin kuin deadlinea tuijottaessa; lähteekö kirjoitusjumi parhaiten yin-joogassa vai potkunyrkkeilytreeneissä; onko parasta vastapainoa yksin kirjoituskammiossa ahertamiselle se, että voi lähteä höntsäilemään puulaakipesistä kavereiden kanssa? Miten mieluiten liikut, millaisia liikuntaharrastuksia kaipaat elämääsi (no siinäpä sopiva kyssäri näin vuodenvaihteen kulmille ), mitkä ovat parhaita urheilumuistojasi?


Olen aina ollut ennemminkin soololiikkuja kuin mikään joukkuelajien ystävä. Ala-aste - yläaste -iässä juoksin aika tavalla, ja pyöräilin, ihan huvikseni ja ajankuluksi, mikä kertoo varmaan pienen paikkakunnan harrastusmahdollisuuksistakin jotain Jyväskylään opiskelemaan tultuani aloin treenailemaan erilaisia pääosin itämaisia mustelmalajeja - ne ovat kiehtoneet aina, ja sitten kun on ollut mahdollisuus niin olen tarttunut eri vaihtoehtoihin. Kilpailuviettini ei ole koskaan oikein suuntautunut liikunnan puolelle, ja valitsin sitten paljolti treenattavia lajeja siltä kannalta, että niissä kilpailu ei ollut mitenkään oleellisessa osassa - ennemminkin joko jokin kulttuuris-historiallinen aspekti, tai sitten likaiset, "epäreilut" tekniikat ja taktiikat. Hyvä parikymmentä vuotta sujahti mukavasti, silloin tällöin vöitä suoritellessa jos lajissa/seurassa sitä pidettiin tarpeellisena. Viimeismmän eron aikoihin sitten tuli jonniinmoinen pysähdys, eräänlainen eksistentiaalinen kriisi: olihan siinä kaikkea muuta energian- ja ajankuluttajaa, siinä elämänvaiheessa, mutta samalla sitten aloin miettiä, mitä siinä elämäntilanteessa haen taistelutaidoista, ja saanko sitä sieltä .... ja niin sitten pistin nunchakut naulaan ja do-gin koipussiin. Sen jälkeen harrastin muutaman vuoden boulderointia, ja siinä on kyllä kanssa hauska laji: matalilla seinillä/kallionlohkareilla tapahtuvaa kiipeilyä ilman valjaita: pehmustettu alusta ja kiipeilykengät, siinäpä se varustepuoli. Ehkä siinä on jotain samaa kuin taistelutaidoissakin, jokin avaruudellis-kehollisen ongelmanratkaisun aspekti; joutuu miettimään, miten jostain pulmasta pääsee mahdollisimman sujuvasti eteenpäin, ja sitten valittua strategiaa hiotaan.


Koronan pirulainen katkaisi kohtuullisen hyvin alkuun päässeen boulderointiharrastuksen; vaikka treenipaikat aukesivatkin aika nopeasti, niin ajatus, että menisi huohottamaan naama vasten jotain sellaista otetta, jota joku tuntematon on hiplannut viisi minuttia aiemmin .... se ei vaan oikein kolahtanut omaan neuroottiseen mieleeni. Niin niin sitten tuli breikki siihen, ja en ole sitten oikein osannut palata asioiden normalisoiduttua uudelleen sen harrastuksen pariin.



Nykyisin treenaan sen minkä treenaan kotosalla. Erilaista kehonpainoharjoittelua, vähän vapailla painoilla tapahtuvaa treenailua .... venyttelyä, kalisteniikkaa, joogaakin, ja kyllä nyt yleensä päivittäin löytyy joku kymmenminuuttinen asepainotteiselle tekniikkadrillille. Viime aikoina minua on alkanut kiinnostamaan nämä Primal Movement-, Animal Flow-, ja mitä näitä nyt onkaan, simppelin näköiset mutta yllättävän haastavan tuntuiset kehonliikuttelutavat - ei nyt kuitenkaan kiinnosta niin paljoa, että laittaisin jonkin kokonaisedullisen 600 USD johonkin sertifioituun nettikurssiin, kunhan höntsäilen youtubevideoiden pohjalta omiani.


En osaa laskea työmatkoja liikunnaksi, enkä edes arkiliikunnaksi, vaikka siihen menee hyvä puoli tuntia kävellen, suuntaansa. En varsinkaan tämän aamun jälkeen, kun joku seitsemänkympin ja saattohoidon välissä oleva papparainen pyyhkäisi takaa rinnalle, kehui työvaatteiden heijastimia ja pinkaisi sitten kohden tulevaa vuotta (puolustukseksi sanottakoon, että minulla oli selässä täysi reppu ja kummassakin jalassa plantaarifaskiitti harvinaisen kiukkuisena)-


Tuo nyt noin niin kuin omasta pohjastani; mitenkäs muut?

Mä olen vähän päinvastoin eli pidän enemmän juuri joukkuelajeista tai sellaisista, missä on se seura ympärillä. Yksin puurtamisessa menee motivaatio hyvin herkästi kun omat tavoitteet on tuolla jossain kuusen latvassa enkä jaksa seurata ohjeita, miten nousta oksalta toiselle. Lapsuudessa harrastamiseen vaikutti syvästi se, että asuin oikeasti maalla ja uhreilupaikat olivat kaupungin toisella puolen eikä vanhemmilla ollut varaa/intoa kuskata. Varojen puuttuminen on haitannut myös kiinnostavien "mustelmalajien" harrastamista, vaikka pari talvea olenkin niitä keräillyt.

Meilläpäin on arvostettu hyötyliikuntaa, koska se on lyhyillä matkoilla polttomoottoriavusteista edullisempaa. Paitsi talvella. Olen... mukavuudenhaluinen, mutta kuitenkin hitusen "kilpailunhaluinen" ja suunnittelen talvipyöräilyn mahdollistamista. Hyötyliikunnaksi lasken myös firman tarjoaman eli palkallisen aamuisen painonnostojumpan ja päivän porrastreenin. Jos päivä on lyhyt tai vapaa, voisin ihan hyvin lähteä puulaakiurheilemaan vaikka potkupalloa.

Sitten minulla on tuo ruudinkäryinen harrastus, jossa kanniskellaan arvokasta välinettä pitkin metsiä tarkoituksena osua (liikkuvaan) kohteeseen ja sitten kantaa se pakastimeen erinäisten välivaiheiden kautta. Aloittaminen vaatii kyllä jonkin verran byrokratia-akrobatiaa ja jokusen vinkin kokeneemmilta.

Pääasiallinen liikuntaharrastus nykyään on tehdä laiskoja kävelylenkkejä pientä koiraa taluttaen ja taskuhirviöitä jahdaten. Pitäisi kyllä jostakin saada pontta jonkinlaiseen lihaskuntoharjoitteluun (jollei muuten niin edes vanhan Wii Fitin parissa). Naapuriin noussut uimahalli ehti mennä takuuremonttiin ennen kuin kerkisin edes käydä kokeilemassa (jonkinlaisena selityksenä kyllä korona, eli se avattiin siinä vaiheessa kun vielä vältti kaikkia ruuhkaisia sisätiloja).

Totta puhuen olen laiska, mukavuudenhaluinen ja epäliikunnallinen. Minua ei saa punttisalille ja lenkkeilyäkin harrastettu lähinnä pokemonien tai harry potter vastaavien perässä. No vaunulenkkeilyä on harjoitettu ilmankin lapsen parasta ajatellen (ja kun varsinkaan esikoinen ei muuten nukkunut päiväunia vauvana). Joukkuelajeista en oikein tykkää, kiitos varmaan koululiikunnan, enkä oikein ole kilpailuhenkinenkään. Harrastan siis liikuntaa, jos se itse tekeminen on kivaa. Uimassa olen jonkin verran käynyt, tosin siinäkin taisi muu pulikointi ja rentoutuminen olla isommassa osassa kuin oikeasti uiminen.

Lopulta löytyi se laji, joka saa minut liikkeelle. Nimittäin parkour, jonka aloitin n. 1,5v sitten ja odotan nyt vain ohjattujen harjoitusten joulutauon päättymistä. Ei, en hyppää sellaisia mielettömiä hyppyjä mitä videoissa voi nähdä. Olen kyllä nähnyt harjoituksissa kokemeempien lähes tulkoon lentävän - tai siltä se näyttää kun joku ponkaisee oikeasti metrien mittaisen matkan. Parkour on hauskaa, kun saa hyppiä, tasapainoilla ja kiipeillä, mutta myös raskasta. Hiljalleen siellä onkin kunto kohentunut ja tullut voimaa lihaksiin. (Aloittaessani en ollut oikeasti mitenkään hyvässä kunnossa.)

Nykyään ensisijainen liikuntamuotoni on juokseminen, pari-kolme lenkkiä viikossa ympäri vuoden. Lämpimämpinä vuodenaikoina myös suunnistan. En ole erityisen nopea enkä kilpailullinen, kunhan tykkään metsissä kuljeskelusta, ja useimmiten löydän rastitkin. Kaipa 2-7 päivän rinkkavaelluksetkin liikunnaksi lasketaan.

Niitä itämaisia mustelmalajeja on tullut kokeiltua paria erilaista. Aikido jäi koronan myötä, enkä ole saanut aikaiseksi palata lajin pariin. Kiipeillytkin olen, aikanaan yläköydellä, ja korona-aikana boulderoin silloin tällöin. Alkuvuoden tavoitteena olisi ottaa boulderointi takaisin ohjelmaan, samoin uiminen.
Tiedän myös, että jonkinlainen lihaskuntotreeni tekisi hyvää, mutta jotenkin en motivoidu sellaiseen.

Aikanaan harrastin aktiivisesti myös laskuvarjourheilua, mutta se oli viime vuosituhannella se.

Ai että, urheilu. Monen vuoden uintiharrastus loppui omalta osaltani koronaan, ja liikunnan harrastaminen muuttui varsin epäsäännölliseksi. Aina olen tykännyt kyllä liikkua, mutta jotenkin oma pää kaipaisi säännöllisyyttä. Kilpailullinen olen suunnilleen kaikessa muussa, mutta omat liikunnaliset kykyni eivät ole koskaan kilpaurheiluun riittäneet Nykyään käyn noin kerran viikossa kuntosalilla rauhassa tekemässä vähän sitä sun tätä. Uimisenkin pariin olisi kiva palata pitkästä aikaa, mutta jotenkin hallille lähteminen tuntuu paljon kuntosalia raskaammalta... Lajia kaipaan, mutta kestävyyskunto ja tekniikkakin ovat sen verran romahtaneet, että paluu altaaseen tuntuu vaikealta. Välttelyä on nyt jatkunut sen verran kauan, että kaipa alkuvuodesta pitää vihdoin koittaa oikeasti edes kokeilla, miltä uiminen kunnolla taas tuntuukaan. Juoksemisen aloittamista olen harkinnut ja nyt talven aikana kuntosalin juoksumatto on tullut sen verran tutuksi, että ehkä vihdoin keväällä uskallaudun ulos juoksemaan. Saa nähdä, miten käy

Autottomana tulee käveltyä jonkun verran, mutta varsinaisesta urheilusta en välitä. Sitä vastoin sellaiset kevyet pelit kuin petankki ja kroketti ovat hauskoja, ja niitä tulee kesäisin pelailtua. Talvilajia etsin pitkään, mutta viime talvena löysin: Shuffleboard, joka on Suomessa brändätty pöytäcurlingiksi. Siinä liu'utetaan metalli/puukiekkoja liukkaaksi tehdyllä pöydällä; pituutta pöydällä on joku neljä metriä. Idea on sama kuin petankissa, mutta maalina ei ole pikkupallo vaan pöydän toinen pää, jota lähelle kiekot siis pitää saada liu'utettua. Kuopiossa on onneksi yksi biljardisali, josta löytyy kaksi shuffleboard-pöytää.

Parhaat "urheilu"muistoni liittyvät petankkiin, jota pelasimme kavereiden kanssa abivuonna valoisina kesäöinä kulkien pelin tahtiin rantaa pitkin hiekkatietä.

Heh, meitsi aina ajatteli ettei urheilu oo miun juttu. No, ei se tavallaan olekaan... Mutta kuntosalilla aloin käymään vuoden alussa! Ostin sellaisen tutustumiskurssin, 2kk, ja oli kyllä arvokas juttu. Liikunnan lisääminen elämään on ollut hyvä juttu, koska painon pudotus terveyssyistä on ajankohtainen. Pelkkä kävely on tylsää, vaikka silloin voisikin kuunnella kirjaa tai musiikkia.

Kovasti vaan hirvittää, että kurssin nyt loputtua salilla käyminen hiipuu. Viime viikko oli mielenterveydellisistä syistä vaikea, kävin vain viimeisellä ryhmätunnilla, mutta sain itteni patistettua liikkeelle sitten tänään. Pudotin miehen töihin, ja siitä oli sitten kätevä päräyttää salille. Tartteisi sen noin kolme käyntiä viikkoon, jotta saisi tarpeeksi sitä liikettä.

Oli kyllä kiva yllätys, miten juokseminen olikin aika jees kuntosalin juoksumatolla. Ulkona aina keuhkot ovat sanoneet stop hyvin nopeasti, mutta juoksumatolla kesti pidempään :D Nyt oon taas vähän plääh suhteessa tuohon juoksuun, mut eiköhän se tule taas takaisin...

Mun pitäis aloittaa liikunta. Ylipainoa on reippaasti ja suurin osa on sukumme ylväiden geenien perusteella kertynyt vatsan seudulle. En ole pystynyt tekemään kuukausiin muuta kuin pissattamaan koiraa noin kilometrin kerrallaan 2-3 krt päivässä (muut ovat hoitaneet loput ulkoilutukset). Nyt ei ole enää koiraakaan viemässä ulos säällä kuin säällä. Mies ei pysty kävelemään tuolla loskassa, koska hän kaatuu, hän on cp-vammainen.

Täällä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin kävelemistä, hiihtämistä (johon en uskalla alkaa vielä, viimeksi sain kerrasta kortisonipiikin polveen) ja koululla on pieni kuntosali, joka on auki arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Sinne kai pitäis mennä. Fysioterapeutti lupasi tehdä mulle salille ohjelman, jonka pystyn tekemään myös mun kipeällä selällä, sekä kotijumppaohjelman kuminauhoilla ja käsipainoilla.

No on täällä joku hyvinvointistudio, jossa on torstaiaamuisin pilates ja illalla FlowYoga. Näistä jompikumpi kiinnostais, mutta en ole saanut mistään tietoa, paljonko ne maksaa.

Kunhan pyörätiet on kunnossa, niin lähdetään avustajan kanssa pyöräilemään lähiseutuja ja valokuvaamaan. Mulle ostettiin juuri uusi pyörä, jota ois syytä jaksaa polkea, oli se sen verran kallis investointi.

En tiedä, yltääkö tämä harrastukseksi saakka, mutta töihin on hankittu erilaisia kuntovempeleitä: keppijumpan jumppakeppi, kuminauhoja, leuanvetotankoja (siinä sitä on hirveä kapistus treenitauon jälkeen) - ja kahvakuula. En ole tuollaista aiemmin vemputtanut, mutta se tuntui niin hauskalta että hankin kotiinkin sellaisen pölyä keräämään.

Kahvakuula on vehje josta totesin, että ei minun juttuni. Kokeilin aikoinaan jollakin Motivuksen yhdistelmätunnilla (taisi olla alkupuoli kahvakuulaa ja lopussa tehtiin vatsajumppaa), ja pelkäsin koko ajan että pudotan sen omille tai vielä pahempi jonkun toisen (vaikka ne toiset olivatkin kanssajumppaajia eivätkä viattomia sivullisia) varpaille.

Mä kokeilin myös kerran kahvakuulaa, ja totesin, että ei mulle. Fibromyalgian takia kyynärpäät on kroonisesti kipeät, enkä pystynyt ylläpitämään oikeaa otetta millään. Jälkifiilikset oli vähän sellaiset kuin Loru Sorbusten Herrasta -kirjassa että "Pas*a reissu mutta tulipa tehtyä".

Fibromyalgia kuulostaa perhanan ikävältä vaivalta

Hirveästi en omien varpaitteni puolesta pelkää, ne ovat murtuneet ennenkin. Ja työkaverit nyt saavat huolehtia itsestään Kotiin hankkimassani kahvassa on hitusen liukas kromipinta, mutta kyllä sen kanssa tulee toimeen.


Youtubesta on löytynyt ihan ymmärrettäviäkin opetusvideoita, niiden "Hey what's up guys, before todays instructions I want to talk about my journey to fitness training. Everything started when I was at age of three .... And now a quick word about this video's sponsor...." lisäksi.

Mun liikuntatausta on sellainen, että mä harrastin joskus lapsena useamman vuoden tanssia, lajina hiphop. Hiphop on edelleen sydäntä läsnä ja oon miettinyt aloittavani sen uudestaan heti, kun löydän hyvän paikan, porukan ja saan siihen aikaa. Koitin toissavuonna (2022-2023) aloittaa sen uudestaan kansalaisopiston kautta ja muutamissa reeneissä jaksoinkin käydä, mutta mulla oli aika raskas työvuosi siinä kohtaa, joten se lopahti aika nopeasti. Totesin kuitenkin tykkääväni lajista edelleen, vaikka se olikin odottamaani rankempaa. Kunto kuitenkin kasvoi nopeasti ja sen näki ja tunsi. Noista lapsuusajoista asti oon kuitenkin tiennyt, että tanssi on se ns. mun laji.

Mulla liikuntaa hankaloittaa/rajoittaa/monimutkaistaa mm. vaikea keuhkosairaus, jonka oon ehkä ekaa kertaa vuosiin saanut nyt vihdoin taas tasapainoon. Ekaa kertaa ikinä en oo tarvinnut kohtauslääkitystä ennen liikuntasuoritusta tai sen aikana ja enemmän liikunnan aikana mulla loppuu fyysinen kunto kuin keuhkojen kunto. Lisäksi mulla on skolioosi, jonka takia mun pitäisi pitää huoli siitä, että mun keskivartalon lihaksisto on erityisen hyvässä kunnossa - mitä se ei todellakaan ole, ja sen kyllä huomaa arjessa, mm. siitä, että mulla kipeytyy selkä todella helposti, välillä invalidisoivalla tasolla. Lisäksi epäilen, että mulla on jalassa virheasento vanhan vamman seurauksena, koska se kipeytyy edelleen, jos liikun paljon.

Tanssin suhteen mua houkuttelee tutun hiphopin lisäksi myös ns. commercial dance (plus contemporary), samoin erilaiset street tanssit yleisesti. Breaking ei ehkä niinkään, koska se on liian akrobaattista mulle ja mun pelkotiloille, plus saan niin herkästi mustelmia, että olisin aina ihan sinimusta. Siitä oon onnellinen, että oon tällä hetkellä opiskelija ja yliopiston liikuntamaksun maksamalla pääsen osallistuun erilaisille ryhmäliikuntatunneille + pääsen kuntosalille, ja voin hyödyntää myös inasen edullisempia PT-palveluita. Aattelin nimittäin, että voisin oikeasti ostaakin PT-paketin ja lähteä sitä kautta rakentaan itelleni liikuntarutiinia, joka a) olisi kestävä, b) motivoisi mua liikkumaan monipuolisesti ja c) tukisi mua terveydellisesti, esim. selän kanssa. Koululiikunta ei noin muuten ollut oikein mun juttu, mutta siitä tykkäsin, että siellä pääsi tekemään monipuolisesti asioita, esim. joku päivä saattoi olla lentopalloa, mutta seuraavalla kerralla kuntopiiri. Ja mä toisaalta tykkään myös vetää itseni äärirajoille. Lapsuuden hiphop-reeneissä alkulämmöillä oli aina ns. 2min rääkki, joka todellakin oli nimensä mukainen, mutta omalla kierolla tavallaan tykkäsin siitäkin hirveästi. Tällä hetkellä mun liikuntaharrastukseni on hyvin satunnaista pyöräilyä ja erilaisia kehonpainotreenejä youtube-videoiden ohjaamana. Haluaisin silti tehdä enemmän ja tavoitteellisemmin, mm. nostaa painoja, koska sekin olisi arjen kannalta tosi hyödyllistä (mun työni on fyysisesti raskasta). Kiipeilykin tavallaan kiinnostaisi, mutta mulla on sen verran paha korkeanpaikan kammo, että siitä ei tasan tule mitään. Jos mua pelottaa jo nousta keittiöjakkaralle, niin ehkä kiipeily ei ole mun juttuni. Parkouria oon kanssa kokeillut joskus koulussa, se oli ihan hauskaa, mut vaikka sekin kiinnostaisi ihan harrastuksena, niin en oo päässyt oikein alkuun sen kanssa, kun en tiedä oman kaupungin mahdollisuuksista esim. ohjauksen suhteen.

Olen aina ollut vähän huono liikkuja ja se näkyy ja tuntuu. Nyt pikkuhiljaa alkaa tuntua (okei... melko pitkään jo...) että pitäisi keksiä jotain. Lapsena ja nuorena vaihtelin harrastuksia aina muutaman vuoden välein ja aikuisuudessa sitten on ollut vaikeuksia keksiä mitään, kun mikään ei ole oikein tarttunut. Olen todella huono motivoitumaan yksin kotona, mutta toisaalta olen huono myöskään lähtemään mihinkään ja ruuhkaisilla urheilupaikoilla olo on yleensä kiusaantunut.

Arkiliikuntaa yritän ylläpitää. Olen melko laiska, mutta olen nyt pakottautunut kävelemään lounastunneilla ruokalaan, vaikka auto houkuttaisikin. Parempi kuitenkin autolle ja itselleni kävellä päivittäin se vajaa vartti suuntaansa, vaikka muut hurauttavatkin autolla.

Positiivisena löytönä tajusin, että lähistöllä on yllättävän hyvä (ja ilmainen ja vieläpä hiljainen ) ulkokuntosali. Kävin sen kävellen katsastamassa ja näyttää siltä, että siellä voisi yrittää käydä pelleilemässä aina välillä. Noin muuten tekisi mieli kokeilla tuhatta ja sataa lajia. Jousiammuntahaaveet ovat palanneet. Ratsastusvuosinani olisin halunnut kokeilla ratsastusjousiammuntaa, mutta se ei koskaan järjestynyt. Miekkailu vieläkin kiehtoo, mutta se tuntuu turhan pelottavalta ainakin toistaiseksi. Tankotanssia kävin joskus kokeilemassa ja se kiinnostaa edelleen, mutta ehkä palaan siihen joskus. Haaveilisin paremmasta kehonhallinnasta, jotta saisin enemmän irti edes alkeistunneista.

Boulderointia kävin tänään kokeilemassa. Se oli ihan jees. Avopuoliso innostui enemmän ja pärjäsi paremmin, joten varmaan "joudun" nyt käymään seurana. Sellaista köysivarmenteista seinäkiipeilyä myös ajateltiin käydä kokeilemassa. Varpaani vähän vihoittelee, joten se vähän on vaikeuttanut ja vaikeuttaa mitään kiipeilyä.