Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Valvoja: haikailutaide
Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Aina joskus törmään suomalaisiin harrastelijakirjoittajiin, jotka kirjoittavat englanniksi, ilmeisesti laajemman lukijakunnan toivossa. Ajatus saada koko englantia puhuva maailma potentiaalisiksi lukijoiksi kieltämättä houkuttaa minuakin, mutta mielestäni minulla, kuten myöskään noilla harrastelijakirjoittajilla joihin olen törmännyt, ei ole riittävää englannintaitoa kaunokirjallisuuden kirjoittamiseen.
Pystyn lukemaan englanninkielistä kaunokirjallisuutta sujuvasti, ja olen kirjoittanut useamman opinnäytteen englanniksi. Kuitenkin kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vaatii mielestäni paljon kovempaa kielitaitoa kuin asiatekstin kirjoittaminen. Kaunokirjallisuudessa tapa käyttää kieltä on olennainen osa taideteosta, ja useimmilla niillä, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään, tapa käyttää englantia koostuu lähinnä kaikennäköisistä kielitaidon puutteellisuuksista. En esimerkiksi pysty englanniksi vaihtamaan rekisteriä (esim. ylätyylistä katukieleen) sujuvasti, ja vaikka ymmärrän sanojen perusmerkitykset, ei minulla ole riittävää käsitystä siitä, millaisia sivumerkityksiä sanoilla on, tai millaisia mielikuvia ne herättävät natiivipuhujissa. Ja ihan joskus kirjoittaessani englantia joudun laittamaan kömpelön lauserakenteen, kun en osaa ilmaista asiaa sujuvasti.
Millaisia mielipiteitä muilla on? Kirjoitatteko kaunokirjallisuutta muulla kuin äidinkielellänne, tai oletteko harkinneet sitä?
Pystyn lukemaan englanninkielistä kaunokirjallisuutta sujuvasti, ja olen kirjoittanut useamman opinnäytteen englanniksi. Kuitenkin kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vaatii mielestäni paljon kovempaa kielitaitoa kuin asiatekstin kirjoittaminen. Kaunokirjallisuudessa tapa käyttää kieltä on olennainen osa taideteosta, ja useimmilla niillä, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään, tapa käyttää englantia koostuu lähinnä kaikennäköisistä kielitaidon puutteellisuuksista. En esimerkiksi pysty englanniksi vaihtamaan rekisteriä (esim. ylätyylistä katukieleen) sujuvasti, ja vaikka ymmärrän sanojen perusmerkitykset, ei minulla ole riittävää käsitystä siitä, millaisia sivumerkityksiä sanoilla on, tai millaisia mielikuvia ne herättävät natiivipuhujissa. Ja ihan joskus kirjoittaessani englantia joudun laittamaan kömpelön lauserakenteen, kun en osaa ilmaista asiaa sujuvasti.
Millaisia mielipiteitä muilla on? Kirjoitatteko kaunokirjallisuutta muulla kuin äidinkielellänne, tai oletteko harkinneet sitä?
- Vlad
- Harrastelija
- Viestit: 103
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 11:20
- Sanamäärä: 70 193/75 000
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Ns. originaalia kaunokirjallisuutta en oo kirjoittanut kuin suomeksi, mutta fanfictionin puolella kielivalikoimani onkin sitten huomattavasti laajempi. Lasken nyt senkin tässä kaunokirjalliseksi, koska ei se kyllä faktaakaan ole. Tai no, oon mä kirjoittanut originaaliakin englanniksi, mutta se on ollut välivaihe ja oon kääntänyt/uudelleenkirjoittanut sen takaisin suomeksi.
Mä oon itse siinä mielessä kaksikielinen nykyään, että vaikka englanti ei ole mun äidinkieleni, se on nykyään hyvin vahvasti samalla tasolla kuin äidinkieli (eli suomi). En huomaa suurta (tai mitään) eroa siinä luenko/kirjoitanko/puhunko suomea vai englantka, molemmat ovat yhtä vahvoja ja sujuvia (natiivit ehkä huomaa eroja, saatan esim. käyttää natiivin korvaan hassuja sanoja hassuissa paikoissa ja ns. fraasiverbit on olleet aina mulle vaikeita, mutta mulla on (erittäin) hyvä kielikorva). Jotkut suomenkieliset tekstit on vaatineet sen, että oon etenkin hankalammat kohdat kirjoittanut ensiksi englanniksi ennen kuin ne on auenneet suomeksi. Englanniksi mun tapani kirjoittaa on hieman erilainen kuin suomeksi, joten joskus kielen vaihtaminen auttaa (ja oman kaksikielisyyden huomaa siinäkin, että mulla saattaa vaihtua tahattomasti kieli myös kesken virkkeen - sekä suomeksi että englanniksi, eli harrastan ns. codeswitchingiä sekä kirjoittaessa että puhuessa).
Ficcien kohdalla taas kirjoitan huomattavasti useammalla kielellä. Joskus kielivalikoimaan kuului myös ruotsi, mutta oon unohtanut siitä kielestä niin ison osan, että pystyn kyllä jossain määrin lukemaan ruotsiksi (ymmärrän ehkä 70%), mutta en pysty itse tuottamaan sujuvaa tekstiä. Sääli, koska kirjoitin siitä pistettä vajaa E lukiossa ja mun keskiarvo ruotsissa on joskus ollut 10. Englanniksi ficcaan aika paljonkin, osittain just sillä, että yleisö on laajempi kuin suomeksi. Ja osa mun lempparitropeista/-parituksista on sellaisia, että niistä ei kerta kaikkiaan kirjoiteta suomeksi (aka ei ole juuri lukijoita suomeksi, eli jos haluan lukijoita, niin pakko kirjoittaa englanniksi). Jääräpäisyyttäni oon koittanut tuoda niitä skenejä suomalaiseen ficcaamiseen myös, mutta melkein poikkeuksetta ne on mun vähiten luettuja/kommentoituja ficcejä. HP on toki fandomina edelleen suosittu suomeksi eli sen perusteella ei olisi ”pakko” kirjoittaa enkuksi, mutta mun suosimat teemat etenkin pitkissä ficeissä on vaan suositumpia englanniksi. Toki parissa mulla on coconspirator, että sikäli ei ole aina pakko kirjoittaa englanniksi Englannin lisäksi ficcaan satunnaisesti myös japaniksi ihan vaan ylläpitääkseni omaa kielitaitoani (opiskelin japania yliopistossa sivuaineena parin vuoden ajan ja sen jälkeen oon vaihtelevalla aktiivisuudella opiskellut itsenäisesti eteenpäin, nykyään pitäisi jo alkaa kertaamaan, meinaa sekin mokoma unohtua, kun ei pääse naapurienkaan kanssa juttusille/ei uskalla huikata mitään japaniksi). Silläkin kielellä on tullut lähinnä kirjoitettua HP-ficcejä (HP = Harry Potter, just for clarification (ja esimerkki codeswitchingistä), mutta myös yksittäisiä muita fandomeita. Englanniksi kirjoittamisessa mun jonkinasteinen lukivaikeus hankaloittaa vähän, koska saatan unohdella sanoja välistä ja kirjaimet menee solmuun (ei ole diagnosoitu, mutta jo vuosia sitten on herännyt epäily ja nyt lukivaikeuksista opiskelleena jotkin asiat mätsäisi).
Mulle kyllä rekisterinvaihdot on jostain syystä helpompia englanniksi kuin suomeksi. Koen toisaalta, että mun kirjoitustyylini on kohtuu samanlainen kummallakin kielellä - eli suhteellisen lyyrinen, mutta silti jossain määrin samaan aikaan karu ja yksinkertainen (oon saanut kritiikkiä lyyrisyydestä, ja osa tuntuu tykkäävän ja osa ei todellakaan tykkää - mun kirjoitustyyli tuntuu jakavan mielipiteitä). Nykyään se on kummallakin kielellä yksinkertaistunut huomattavasti (siis siinä mielessä, että lyyrisyys on jäänyt vähemmälle. Rakenteellisesti ja ehkä joskus kieliopillisesti se ei ole niinkään aina yksinkertaista), mutta rakastan edelleen leikkiä kielellä ja sanoilla. Mun teksteissä saattaa englanniksi ja suomeksi olla käytetty ihan mitä vaan sanoja ihan missä vaan merkityksessä ja niillä saattaa olla kummallisiakin merkityksiä.
//Puhun siis itse brittienglantia skottilaisella aksentilla. Tää aksentti vaan korostuu, jos satun olemaan Skotlannissa tai kuuntelen/kuulen skottiaksenttia. Ja oon kuullut tätä nyt useammasta natiivisuusta, että mun puheessa on skottilainen vivahde (etenkin tietyissä sanoissa). Jos kuulen jotain muuta aksenttia, niin automaattisesti alan omaksua siitä piirteitä, vaikka se ”oma” aksentti pysyykin (mutta skottiaksentti saattaa voimistua tai heiketä huomattavasti ympäristöstä riippuen). Ja joitain asioita en osaa ees ilmaista suomeksi, vaan pakko selittää englanniksi. Mutta osaan myös ns. maskata skottiaksentin pois, jos on tarve ja puhua RPtä (tai ns. Queen’s English), mutta silloin mun puheen pitch nousee (ja se sattuu ennenpitkää kurkkuun).
Mä oon itse siinä mielessä kaksikielinen nykyään, että vaikka englanti ei ole mun äidinkieleni, se on nykyään hyvin vahvasti samalla tasolla kuin äidinkieli (eli suomi). En huomaa suurta (tai mitään) eroa siinä luenko/kirjoitanko/puhunko suomea vai englantka, molemmat ovat yhtä vahvoja ja sujuvia (natiivit ehkä huomaa eroja, saatan esim. käyttää natiivin korvaan hassuja sanoja hassuissa paikoissa ja ns. fraasiverbit on olleet aina mulle vaikeita, mutta mulla on (erittäin) hyvä kielikorva). Jotkut suomenkieliset tekstit on vaatineet sen, että oon etenkin hankalammat kohdat kirjoittanut ensiksi englanniksi ennen kuin ne on auenneet suomeksi. Englanniksi mun tapani kirjoittaa on hieman erilainen kuin suomeksi, joten joskus kielen vaihtaminen auttaa (ja oman kaksikielisyyden huomaa siinäkin, että mulla saattaa vaihtua tahattomasti kieli myös kesken virkkeen - sekä suomeksi että englanniksi, eli harrastan ns. codeswitchingiä sekä kirjoittaessa että puhuessa).
Ficcien kohdalla taas kirjoitan huomattavasti useammalla kielellä. Joskus kielivalikoimaan kuului myös ruotsi, mutta oon unohtanut siitä kielestä niin ison osan, että pystyn kyllä jossain määrin lukemaan ruotsiksi (ymmärrän ehkä 70%), mutta en pysty itse tuottamaan sujuvaa tekstiä. Sääli, koska kirjoitin siitä pistettä vajaa E lukiossa ja mun keskiarvo ruotsissa on joskus ollut 10. Englanniksi ficcaan aika paljonkin, osittain just sillä, että yleisö on laajempi kuin suomeksi. Ja osa mun lempparitropeista/-parituksista on sellaisia, että niistä ei kerta kaikkiaan kirjoiteta suomeksi (aka ei ole juuri lukijoita suomeksi, eli jos haluan lukijoita, niin pakko kirjoittaa englanniksi). Jääräpäisyyttäni oon koittanut tuoda niitä skenejä suomalaiseen ficcaamiseen myös, mutta melkein poikkeuksetta ne on mun vähiten luettuja/kommentoituja ficcejä. HP on toki fandomina edelleen suosittu suomeksi eli sen perusteella ei olisi ”pakko” kirjoittaa enkuksi, mutta mun suosimat teemat etenkin pitkissä ficeissä on vaan suositumpia englanniksi. Toki parissa mulla on coconspirator, että sikäli ei ole aina pakko kirjoittaa englanniksi Englannin lisäksi ficcaan satunnaisesti myös japaniksi ihan vaan ylläpitääkseni omaa kielitaitoani (opiskelin japania yliopistossa sivuaineena parin vuoden ajan ja sen jälkeen oon vaihtelevalla aktiivisuudella opiskellut itsenäisesti eteenpäin, nykyään pitäisi jo alkaa kertaamaan, meinaa sekin mokoma unohtua, kun ei pääse naapurienkaan kanssa juttusille/ei uskalla huikata mitään japaniksi). Silläkin kielellä on tullut lähinnä kirjoitettua HP-ficcejä (HP = Harry Potter, just for clarification (ja esimerkki codeswitchingistä), mutta myös yksittäisiä muita fandomeita. Englanniksi kirjoittamisessa mun jonkinasteinen lukivaikeus hankaloittaa vähän, koska saatan unohdella sanoja välistä ja kirjaimet menee solmuun (ei ole diagnosoitu, mutta jo vuosia sitten on herännyt epäily ja nyt lukivaikeuksista opiskelleena jotkin asiat mätsäisi).
Mulle kyllä rekisterinvaihdot on jostain syystä helpompia englanniksi kuin suomeksi. Koen toisaalta, että mun kirjoitustyylini on kohtuu samanlainen kummallakin kielellä - eli suhteellisen lyyrinen, mutta silti jossain määrin samaan aikaan karu ja yksinkertainen (oon saanut kritiikkiä lyyrisyydestä, ja osa tuntuu tykkäävän ja osa ei todellakaan tykkää - mun kirjoitustyyli tuntuu jakavan mielipiteitä). Nykyään se on kummallakin kielellä yksinkertaistunut huomattavasti (siis siinä mielessä, että lyyrisyys on jäänyt vähemmälle. Rakenteellisesti ja ehkä joskus kieliopillisesti se ei ole niinkään aina yksinkertaista), mutta rakastan edelleen leikkiä kielellä ja sanoilla. Mun teksteissä saattaa englanniksi ja suomeksi olla käytetty ihan mitä vaan sanoja ihan missä vaan merkityksessä ja niillä saattaa olla kummallisiakin merkityksiä.
//Puhun siis itse brittienglantia skottilaisella aksentilla. Tää aksentti vaan korostuu, jos satun olemaan Skotlannissa tai kuuntelen/kuulen skottiaksenttia. Ja oon kuullut tätä nyt useammasta natiivisuusta, että mun puheessa on skottilainen vivahde (etenkin tietyissä sanoissa). Jos kuulen jotain muuta aksenttia, niin automaattisesti alan omaksua siitä piirteitä, vaikka se ”oma” aksentti pysyykin (mutta skottiaksentti saattaa voimistua tai heiketä huomattavasti ympäristöstä riippuen). Ja joitain asioita en osaa ees ilmaista suomeksi, vaan pakko selittää englanniksi. Mutta osaan myös ns. maskata skottiaksentin pois, jos on tarve ja puhua RPtä (tai ns. Queen’s English), mutta silloin mun puheen pitch nousee (ja se sattuu ennenpitkää kurkkuun).
Viimeksi muokannut Vlad, 01 Maalis 2024 16:41. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Et Eärello Endorenna utúlien.
Sinomë maruvan ar Hildinyar tenn' Ambar-metta.
Sinomë maruvan ar Hildinyar tenn' Ambar-metta.
- haikailutaide
- Kiltavalvoja
- Viestit: 484
- Liittynyt: 04 Joulu 2023 10:45
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Luulen että oot aivan oikeilla jäljillä siinä, ettei virallisesti ja arkisesti natiivipuhujien kanssa sujuva kielenkäyttö tai akateeminen taitavuus vielä todellakaan tarkoita kaunokirjallista sujuvuutta.
Uskon samalla, että se on harjoiteltavissa nimenomaan kaunokirjallisuutta lukemalla (kuten suomeksikin). Lisäksi tarvitsee kyllä oikeaa kielellistä kokemusta nimenomaan yksikielisessä ympäristössä. Juurikin mainitut rekisterivaihtelut.
Tähän on varmasti myös eri vastauksia riippuen omasta oppimistaustasta.
Mulle aksentin/lausunnan omaksuminen on aina ollut vieraissa kielissä kielioppia helpompaa. Lisäksi oli läpi 3.-9. luokkien yksi ja sama opettaja, joka teroitti nimenomaan aksenttia ja lausuntaa.
Olen myös hirvittävän kiinnostunut kielistä ja etenkin niiden murre- ja rekisterivaihtelusta. Mua kiehtoo valtavasti erilaiset mahdollisuudet kielenkäyttöön.
Puhun siis brittienglantia sellaiseen sekavan lontoolaiseen tyyliin, että aksentti saa kommentteja paitsi suomessa, myös englanninkielisiltä ihmisiltä itseltään. "Oletko asunut" siellä tai täällä briteissä tulee usein, mutta ei, en. Kyllä musta kuulee, ettei englanti ehkä ole äidinkieli, mutta puhetapa paikannetaan silti tosi tukevasti britteihin.
Haluan väittää, että mulle itselleni brittiläisittäin kirjoittaminen olisi helposti hiottavissa kuntoon.
Jenkkiläinen kielellinen arki taas on paljon vieraampaa.
Se on tosi kaksipiippuinen juttu - toisaalta kuulostan joillain kielilläni tosi kömpelöltä puhujalta ennakko-oletuksista poiketen, toisaalta positiivisesti syvään päätyyn joutuu kyllä, kun äidinkielinen puhuja alkaa rupatella avoimesti, eikä tajua, että oon vaan taitava apinoimaan enkä oikeasti ymmärrä hirveen paljon.
Uskon samalla, että se on harjoiteltavissa nimenomaan kaunokirjallisuutta lukemalla (kuten suomeksikin). Lisäksi tarvitsee kyllä oikeaa kielellistä kokemusta nimenomaan yksikielisessä ympäristössä. Juurikin mainitut rekisterivaihtelut.
Tähän on varmasti myös eri vastauksia riippuen omasta oppimistaustasta.
Mulle aksentin/lausunnan omaksuminen on aina ollut vieraissa kielissä kielioppia helpompaa. Lisäksi oli läpi 3.-9. luokkien yksi ja sama opettaja, joka teroitti nimenomaan aksenttia ja lausuntaa.
Olen myös hirvittävän kiinnostunut kielistä ja etenkin niiden murre- ja rekisterivaihtelusta. Mua kiehtoo valtavasti erilaiset mahdollisuudet kielenkäyttöön.
Puhun siis brittienglantia sellaiseen sekavan lontoolaiseen tyyliin, että aksentti saa kommentteja paitsi suomessa, myös englanninkielisiltä ihmisiltä itseltään. "Oletko asunut" siellä tai täällä briteissä tulee usein, mutta ei, en. Kyllä musta kuulee, ettei englanti ehkä ole äidinkieli, mutta puhetapa paikannetaan silti tosi tukevasti britteihin.
Haluan väittää, että mulle itselleni brittiläisittäin kirjoittaminen olisi helposti hiottavissa kuntoon.
Jenkkiläinen kielellinen arki taas on paljon vieraampaa.
Se on tosi kaksipiippuinen juttu - toisaalta kuulostan joillain kielilläni tosi kömpelöltä puhujalta ennakko-oletuksista poiketen, toisaalta positiivisesti syvään päätyyn joutuu kyllä, kun äidinkielinen puhuja alkaa rupatella avoimesti, eikä tajua, että oon vaan taitava apinoimaan enkä oikeasti ymmärrä hirveen paljon.
Piimän Paavali, joka kertoi kauhutarinan työpaikan kahvihuoneen kokkelipurkista...
Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/28 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/28 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
- Quirinea
- Kiltavalvoja
- Viestit: 513
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 22:58
- Sanamäärä: Raapaleita 74 / 100
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Minä olen kuullut joidenkin väittävän, että osaavat paremmin kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä englanniksi kuin suomeksi. Ja sitä en kyllä usko. Kyseessä siis Suomessa asuvat, yksikieliset (tässä lasken kaksikieliseksii vain henkilön joka on alle kouluikäisestä alkaen käyttänyt säännöllisesti kahta kieltä), suomeksi koulunsa käyneet henkilöt, ja kyse ei ollut ficeistä. Niiden kohdalla voin käsittääkin, että tekstin maailma on luotu englanniksi, ja on helpompi jatkaa siitä kuin kääntää se suomeksi.
Mutta epäilen vahvasti että tässä "kirjoitan englanniksi paremmin" -väitteessä on harha: kun ei ymmärrä kieltä sittenkään lähelläkään natiivitasoa, niin se oma teksti näyttää paremmalta, kun ei näe vivahteita.
Minäkin olen kirjoittanut tieteellistä ja muuta asiatekstiä englanniksi hyvinkin paljon (olen julkaissut yhden teoksen; toisen henkilön kanssa; uusassyrialaisen kauden asiakirjoja, SAA 12), sekä humanistista että luonnontieteellistä. Yhteen nanoteelmykseen kirjoitin ensin osittain englantia, henkilö luki kuvitteellisia nettisivuja jotka olivat englanniksi. Ekalla editointikierroksella käänsin niitä sitten suomeksi, ja totesin, että olin kuitenkin kirjoittanut englantia enkä suomea englannin sanoilla, koska se käännös ei mennyt ihan automaatilla kuitenkaan, rakenteita joutui miettimään. Mutta suomi on se tunteiden ja vivahteiden kieli.
Mutta epäilen vahvasti että tässä "kirjoitan englanniksi paremmin" -väitteessä on harha: kun ei ymmärrä kieltä sittenkään lähelläkään natiivitasoa, niin se oma teksti näyttää paremmalta, kun ei näe vivahteita.
Minäkin olen kirjoittanut tieteellistä ja muuta asiatekstiä englanniksi hyvinkin paljon (olen julkaissut yhden teoksen; toisen henkilön kanssa; uusassyrialaisen kauden asiakirjoja, SAA 12), sekä humanistista että luonnontieteellistä. Yhteen nanoteelmykseen kirjoitin ensin osittain englantia, henkilö luki kuvitteellisia nettisivuja jotka olivat englanniksi. Ekalla editointikierroksella käänsin niitä sitten suomeksi, ja totesin, että olin kuitenkin kirjoittanut englantia enkä suomea englannin sanoilla, koska se käännös ei mennyt ihan automaatilla kuitenkaan, rakenteita joutui miettimään. Mutta suomi on se tunteiden ja vivahteiden kieli.
H.E.I.N.Ä.16046 / 16000 sanaa
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Olen kirjoittanut jonkin verran puoliakateemisia tekstejä englanniksi ja ollut modettamassa englanninkielistä taistelutaitofoorumia, mutta kaunokirjalliset jutut kirjoitan kyllä suomeksi; detaljit, denotaatiot, jopa aivan homonymia yms eivät välttämättä itsellä luonnistu muilla kuin suomen kielellä.
Sitä paitsi, tässä joku aika sitten tuli niin kannustavaa palautetta englannin ääntämyksestä työkavereilta, että se se vallan rohkaiseekin pitämään englantiani jotenkin sujuvana: lopettelin töitä aamuna eräänä, ja sanoin intialaistaustaiselle työkaverille englanniksi kutakuinkin, että oli huomattavasti helpompi työyö kuin edellinen. "Sorry, I don't understand" tuli vastineeksi laulavalla intialaisaksentilla, mihin minä (ääntäen kuin Dolph Lundgren esittämässä venäläistä androidia): "Last night, very difficult. Tonight, much easier. Right?" "Sorry, I don't understand. Could you please speak English?"
Sitä paitsi, tässä joku aika sitten tuli niin kannustavaa palautetta englannin ääntämyksestä työkavereilta, että se se vallan rohkaiseekin pitämään englantiani jotenkin sujuvana: lopettelin töitä aamuna eräänä, ja sanoin intialaistaustaiselle työkaverille englanniksi kutakuinkin, että oli huomattavasti helpompi työyö kuin edellinen. "Sorry, I don't understand" tuli vastineeksi laulavalla intialaisaksentilla, mihin minä (ääntäen kuin Dolph Lundgren esittämässä venäläistä androidia): "Last night, very difficult. Tonight, much easier. Right?" "Sorry, I don't understand. Could you please speak English?"
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Akateemisia tekstejä olen kirjoittanut melkeinpä pelkästään englanniksi, mutta kirjoitan kaunokirjallisuutta aina suomeksi. Välillä kun olen lukenut syystä tai toisesta pääasiassa englanninkielistä kaunokirjallisuutta, huomaan että kirjoittaessa ajattelen tekstin ensin englanniksi ja sitten yritän kääntää sen suomeksi, ja tulos on vallan karmea... Tästä oppineena pyrin lukemaan enemmän kotimaista erityisesti siinä vaiheessa kun yritän keskittyä kirjoittamiseen, jotta ajatukset pysyisivät oikeankielisinä. Uskoisin että tämä saattaa olla yksi syy, minkä takia joku ajattelee kirjoittavansa paremmin englanniksi. Jos kaunokirjallisuutta lukee vain englanniksi, ei välttämättä osaa kaunokirjallisuus-suomeakaan riittävän sujuvasti. Ja sen englannin kohdalla ei huomaa vajavaisuuksia yhtä selvästi.
Mutta siis: täällä on nostettu hyviä pointteja esiin, ja olen samaa mieltä siitä että vaikka vieraan kielen taito olisi kuinka hyvä, se on hyvin harvoin kuitenkaan kaunokirjallista tasoa muilla kuin omalla kielellä (ja siis toki kaksikielisellä niitä omia kieliä on sitten kaksi.)
Mutta siis: täällä on nostettu hyviä pointteja esiin, ja olen samaa mieltä siitä että vaikka vieraan kielen taito olisi kuinka hyvä, se on hyvin harvoin kuitenkaan kaunokirjallista tasoa muilla kuin omalla kielellä (ja siis toki kaksikielisellä niitä omia kieliä on sitten kaksi.)
- sayaxoxo
- Käännöskirjallisuuden sanansaattaja
- Viestit: 102
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 10:28
- Sanamäärä: 5008 / 20,000
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Olen kirjoittanut fanfictionia (amerikan)englanniksi monta vuotta ja ymmärrän erilaisia rekistereitä ja muita kielen nyansseja hyvin. En ole todennäköisesti siis oikea henkilö vastaamaan kaunokirjallisuuden kysymyksiin ja allekirjoitan Paulan pohdinnat siitä, että kaunokirjallisuus on oma lajinsa, joka todennäköisesti tuntuu tutuimmalta sillä kielellä, jolla sitä on enimmäkseen lukenut, ainakin aluksi. Voin kuitenkin puhua vieraalla kielellä kirjoittamisesta omien kokemusteni kautta, minkä takia tämä viesti keskittyy nimenomaan englanniksi kirjoittamiseen. Kokemus olisi todennäköisesti hyvin erilainen, jos vieraana kielenä olisi pieni kieli.
Quirinean nosto fanfictionin erityisroolista tapauksena, jossa englanniksi kirjoittaminen voi olla helpompaa kuin suomeksi, pitää omalla kohdallani paikkaa, koska kirjoitan järjestäen anime-fandomeista, jotka on dubattu englanniksi Yhdysvalloissa, eli englanniksi kääntänyt henkilö on miettinyt, miten sarjoissa esiintyvät fantasiasanat ja kullekin sarjalle omalaatuiset termit käännetään, millaista rekisteriä hahmot käyttävät jne, mistä on helppoa jatkaa eteenpäin samalla ajatuksella. Sen sijaan suomeksi kirjoittaessa ficcailuun liittyisi hurjasti ihan oikean käännöstyön tekemistä. Tämä on nähdäkseni syy sille, miksi moni ficcaaja kokee, että englanniksi kirjoittaminen on usein helpompaa: varsinaista käännöstyötä ei tarvitse tehdä, vaan kirjoittamaan pääsee heti, ellei ole yksi niistä ihmisistä, jotka (esimerkiksi) lukevat mangoja japaniksi ja haluavat silti ficcailla englanniksi, mutta suurimmaksi osaksi ficcailun näennäisessä englannin helppoudessa kyse on siitä, että materiaali on käännetty englanniksi, mutta ei suomeksi, eli jos valitsee englannin, aikaa vievän käännöstyön saa jättää väliin. Suoraan kääntäminen voisi olla yksi ratkaisu aikapulmaan, mutta usein suorat käännökset kuulostavat kömpelöiltä ja joskus yhden sanan kääntämiseen voi kulua suhteettomalta tuntuva määrä aikaa.
Fanfictionissa myös sosiaalinen puoli on todella tärkeää: meille tuli laajakaista, kun olin esiteini. Siitä lähtien olen höpöttänyt englanniksi muiden ihmisten kanssa lempihahmoista ja -bändeistä, minkä johdosta minusta tuli vahingossa ihan hyvä englannissa ja olen sen ansiosta vuosien saatossa pystynyt omatoimisesti tekemään aktiivista työtä kirjoitustaidon kartuttamisen eteen kielellä, joka ei ole minulle äidinkieli. Kirjoitan englanniksi, koska haluan olla isoissa fandom-yhteisöissä ja luoda niissä jotain omaa. Siksi myös olen halunnut opetella englantia tasolla, jolla pystyn tuottamaan vivahteita ja leikkimään kielellä.
Ja tästä päästään vihdoin itse asiaan, eli kirjoittamistaidon kehittämiseen vieraalla kielellä: monella suomenkielisellä on todella hyvä passiivinen kielitaito englannin osalta, eli kieltä ymmärretään, koska englanninkielistä materiaalia on kuunneltu paljon. Aktiivinen kielitaito on silti asia erikseen. Se kehittyy vain käyttämällä kieltä. Passiivinen kielitaito tukee aktiivista kielitaitoa, mutta ei voi koskaan korvata sitä. Erilaisten tekstien analysointi varmasti auttaa rekisterin hahmottamisessa, minkä lisäksi Youtubessa on todella paljon hyvää kirjoittamiseen keskittyvää materiaalia englanniksi, mutta minusta paras tapa oppia kirjoittamaan jollain kielellä on kohdekielellä tekeminen. Tykkään katsella "Writing with Andrew"-nimistä kanavaa runomateriaalin takia, mutta kanavalla on paljon muita kirjoittamiseen liittyviä videoita, joista osa sisältää oikeilla opiskelijoilla teetätettyjä kirjoitusharjoituksia, joista osa on oikeasti ihan hauskojakin. ^^
Quirinean nosto fanfictionin erityisroolista tapauksena, jossa englanniksi kirjoittaminen voi olla helpompaa kuin suomeksi, pitää omalla kohdallani paikkaa, koska kirjoitan järjestäen anime-fandomeista, jotka on dubattu englanniksi Yhdysvalloissa, eli englanniksi kääntänyt henkilö on miettinyt, miten sarjoissa esiintyvät fantasiasanat ja kullekin sarjalle omalaatuiset termit käännetään, millaista rekisteriä hahmot käyttävät jne, mistä on helppoa jatkaa eteenpäin samalla ajatuksella. Sen sijaan suomeksi kirjoittaessa ficcailuun liittyisi hurjasti ihan oikean käännöstyön tekemistä. Tämä on nähdäkseni syy sille, miksi moni ficcaaja kokee, että englanniksi kirjoittaminen on usein helpompaa: varsinaista käännöstyötä ei tarvitse tehdä, vaan kirjoittamaan pääsee heti, ellei ole yksi niistä ihmisistä, jotka (esimerkiksi) lukevat mangoja japaniksi ja haluavat silti ficcailla englanniksi, mutta suurimmaksi osaksi ficcailun näennäisessä englannin helppoudessa kyse on siitä, että materiaali on käännetty englanniksi, mutta ei suomeksi, eli jos valitsee englannin, aikaa vievän käännöstyön saa jättää väliin. Suoraan kääntäminen voisi olla yksi ratkaisu aikapulmaan, mutta usein suorat käännökset kuulostavat kömpelöiltä ja joskus yhden sanan kääntämiseen voi kulua suhteettomalta tuntuva määrä aikaa.
Fanfictionissa myös sosiaalinen puoli on todella tärkeää: meille tuli laajakaista, kun olin esiteini. Siitä lähtien olen höpöttänyt englanniksi muiden ihmisten kanssa lempihahmoista ja -bändeistä, minkä johdosta minusta tuli vahingossa ihan hyvä englannissa ja olen sen ansiosta vuosien saatossa pystynyt omatoimisesti tekemään aktiivista työtä kirjoitustaidon kartuttamisen eteen kielellä, joka ei ole minulle äidinkieli. Kirjoitan englanniksi, koska haluan olla isoissa fandom-yhteisöissä ja luoda niissä jotain omaa. Siksi myös olen halunnut opetella englantia tasolla, jolla pystyn tuottamaan vivahteita ja leikkimään kielellä.
Ja tästä päästään vihdoin itse asiaan, eli kirjoittamistaidon kehittämiseen vieraalla kielellä: monella suomenkielisellä on todella hyvä passiivinen kielitaito englannin osalta, eli kieltä ymmärretään, koska englanninkielistä materiaalia on kuunneltu paljon. Aktiivinen kielitaito on silti asia erikseen. Se kehittyy vain käyttämällä kieltä. Passiivinen kielitaito tukee aktiivista kielitaitoa, mutta ei voi koskaan korvata sitä. Erilaisten tekstien analysointi varmasti auttaa rekisterin hahmottamisessa, minkä lisäksi Youtubessa on todella paljon hyvää kirjoittamiseen keskittyvää materiaalia englanniksi, mutta minusta paras tapa oppia kirjoittamaan jollain kielellä on kohdekielellä tekeminen. Tykkään katsella "Writing with Andrew"-nimistä kanavaa runomateriaalin takia, mutta kanavalla on paljon muita kirjoittamiseen liittyviä videoita, joista osa sisältää oikeilla opiskelijoilla teetätettyjä kirjoitusharjoituksia, joista osa on oikeasti ihan hauskojakin. ^^
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Mulla on ajatuksia, mutta pitää sanoa heti alkuun, että mä en tähtää tekstien julkaisuun, vaan vissiin vaan johonkin itseilmaisuun tjsp.
Mun mielestä on parempi kirjoittaa intohimoisesti huonolla ei-natiivikielellä, kuin intohimottomasti/ pakosta/ epäonnistumisen pelosta natiivikielellä. Lisäks tekemällä oppii, että ei missään nimessä kannata torpata eri kielellä kirjottamista, ennen kuin sitä kokeilee ja ennen kuin sillä pääsee vauhtiin.
Mulle on vastenmielistä kirjoittaa dialogia suomeksi. Kaikki mun suomenkieliset tarinat on sellasia, missä päähenkilö on 95% ajasta yksin, kokee asioita yksin, ajattelee ja tuntee asioita yksin. Vihollinen/vastavoima on melkein aina persoonaton ja näkymätön, tai joku jossain muuten vaan kaukana. Kohtaamiset hahmojen välillä on melkein poikkeuksetta kahden tai useamman toisiaan luotaantyöntävän introvertin kohtaamisia. Suomi on mulle ensisijaisesti vihan ja yksinäisyyden kieli, minkä lisäksi kontrasti kirjakielen ja puhekielen välillä on vastenmielinen ja luonnoton. Mä en ymmärrä miks kaunoa ees kirjotetaan kirjakielellä. Dialogiin se ei varsinkaan kuulu.
Englanniksi mä kirjotan tekstejä, mitkä on 60-70% dialogia. Ne on aktiivisia tarinoita, joissa on paljon huonoja vitsejä ja yliampuvaa draamaa pikkuasioista. Siellä on liikaa hahmoja ja kaikilla on hirveet määrät tyhjänpäiväisyyksiä, mitä ne haluaa toisilleen kertoa. Niillä on hankalia, vaivaannuttavia, väkivaltaisia, epäonnistuvia ja joskus satunnaisesti tyydyttäviä kohtaamisia vihollisten kanssa. Isomman skaalan vuoksi niitä on paljon vaikeampi, mutta kielen ja tunnekirjon vuoksi ehdottomasti hauskempi kirjoittaa, kuin suomenkielisiä tekstejä.
Tähän vaikuttaa se, että mulla on pitkä traumatausta suomenkielisten kanssa. Nykyelämässä saattaa mennä kuukausia, etten puhu suomea ääneen ollenkaan, vaikka asun Suomessa. Päivittäisessä elämässä mä käytän vaan englantia. Ja toiseks vaikuttaa se, että mä en tähtää "hyvään kaunokirjalliseen tasoon", mitä se sitten onkaan, vaan vaan siihen, minkä mä koen tekstin totuudeksi. Se on ihan toissijaista tykkääkö joku muu siitä vai ei. Mä en ite ilmeisesti ees tykkää kaunokirjallisuudesta, kun en muista aikoihin lukeneeni ainuttakaan hyvää kaunokirjaa. Toisaalta trauma-aivot nyt on vähän mitä on :D että kyllä siellä varmaan joku hyvä oli, en vaan muista.
Mun mielestä on parempi kirjoittaa intohimoisesti huonolla ei-natiivikielellä, kuin intohimottomasti/ pakosta/ epäonnistumisen pelosta natiivikielellä. Lisäks tekemällä oppii, että ei missään nimessä kannata torpata eri kielellä kirjottamista, ennen kuin sitä kokeilee ja ennen kuin sillä pääsee vauhtiin.
Mulle on vastenmielistä kirjoittaa dialogia suomeksi. Kaikki mun suomenkieliset tarinat on sellasia, missä päähenkilö on 95% ajasta yksin, kokee asioita yksin, ajattelee ja tuntee asioita yksin. Vihollinen/vastavoima on melkein aina persoonaton ja näkymätön, tai joku jossain muuten vaan kaukana. Kohtaamiset hahmojen välillä on melkein poikkeuksetta kahden tai useamman toisiaan luotaantyöntävän introvertin kohtaamisia. Suomi on mulle ensisijaisesti vihan ja yksinäisyyden kieli, minkä lisäksi kontrasti kirjakielen ja puhekielen välillä on vastenmielinen ja luonnoton. Mä en ymmärrä miks kaunoa ees kirjotetaan kirjakielellä. Dialogiin se ei varsinkaan kuulu.
Englanniksi mä kirjotan tekstejä, mitkä on 60-70% dialogia. Ne on aktiivisia tarinoita, joissa on paljon huonoja vitsejä ja yliampuvaa draamaa pikkuasioista. Siellä on liikaa hahmoja ja kaikilla on hirveet määrät tyhjänpäiväisyyksiä, mitä ne haluaa toisilleen kertoa. Niillä on hankalia, vaivaannuttavia, väkivaltaisia, epäonnistuvia ja joskus satunnaisesti tyydyttäviä kohtaamisia vihollisten kanssa. Isomman skaalan vuoksi niitä on paljon vaikeampi, mutta kielen ja tunnekirjon vuoksi ehdottomasti hauskempi kirjoittaa, kuin suomenkielisiä tekstejä.
Tähän vaikuttaa se, että mulla on pitkä traumatausta suomenkielisten kanssa. Nykyelämässä saattaa mennä kuukausia, etten puhu suomea ääneen ollenkaan, vaikka asun Suomessa. Päivittäisessä elämässä mä käytän vaan englantia. Ja toiseks vaikuttaa se, että mä en tähtää "hyvään kaunokirjalliseen tasoon", mitä se sitten onkaan, vaan vaan siihen, minkä mä koen tekstin totuudeksi. Se on ihan toissijaista tykkääkö joku muu siitä vai ei. Mä en ite ilmeisesti ees tykkää kaunokirjallisuudesta, kun en muista aikoihin lukeneeni ainuttakaan hyvää kaunokirjaa. Toisaalta trauma-aivot nyt on vähän mitä on :D että kyllä siellä varmaan joku hyvä oli, en vaan muista.
- Vlad
- Harrastelija
- Viestit: 103
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 11:20
- Sanamäärä: 70 193/75 000
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Musta on jännää, että ihmiset on niin vahvasti sitä mieltä, että suomenkielinen ei voi kirjoittaa kaunokirjallista tasoa olevaa tekstiä muulla kielellä kuin suomeksi. Mitä on kaunokirjallinen taso? Se, että saa kirjan perinteisesti julkaistua? Koska veikkaan, että aika harva suomalainen pystyy siihen, koska niin pieni osa kustantamoihin tarjotuista teksteistä julkaistaan. Mulle kaunokirjallinen teksti on kaunokirjallisuutta riippumatta siitä, onko se pöytälaatikossa tai kansissa eikä mun mielestä ole määriteltävissä mitään erityistä "kaunokirjallista tasoa". Koska jokaisella on oma käsityksensä siitä, mikä on hyvä teksti tai hyvä kaunokirjallisuus.
Mä en itse allekirjoita sitä, että suomalaisena kirjoittaisin ehdottomasti parempaa tekstiä suomeksi, vaikka suomi äidinkieli onkin. Jollain tasolla mä kirjoitan englanniksi jopa vivahteikkaampaa kieltä, koska uskallan kokeilla asioita enkä ole niin kaavoihin kangistunut kuin suomeksi. Mun mielestä myös tunteita on helpompi ilmaista kaunokirjallisuudessa englanniksi kuin suomeksi, koska englannissa on mun mielestä vaan niin paljon voimakkaampia ja vivahteikkaampia sanoja kuin suomessa. Enkä koe, että kirjoittaisin välttämättä suomeksi automaattisesti parempaa kieltä (kieliopillisesti, vivahteikkuudeltaan jne) kuin englanniksi pelkästään sen takia, että suomi on mun äidinkieli ja englanti vieras kieli. Mulle englanti on siinä mielessä se vivahteikkaampi kieli, että tunneilmaisu, rekisterivaihdot ja esim. dialogin puhekielisyys/ei-kirjakielisyys on helpommin toteutettavissa. Suomeksi mun dialogini on usein kirjakielistä tai tylsää, englanniksi siellä on huumoria ja sävyjä - ja puhekieltä ja vaihtelua rekisterissä.
Vieraasta kielestä on mahdollista jopa suomalaisena saada ihan yhtä vivahteikas ja sujuva kirjoituskieli myös kaunokirjallisuuteen kuin siitä omasta äidinkielestä. Ja kirjoittaa sitä maagista kaunokirjallista tasoa. Mä kirjoitan englanniksi sujuvammin kaunokirjallisuutta kuin akateemista tekstiä. Mulla on auttanut "hyvän kaunokirjallisen tason" saavuttamisessa se, että käytän englantia aktiivisesti ja luen kielellä ihan valtavasti kaikenlaisia tekstejä. Mä en kirjaimellisesti huomaa eroa sen suhteen luenko englantia vai suomea ja kummalla kielellä kirjoitan. Paitsi siinä mielessä, että jotkut asiat on vaan helpompia mulle englanniksi kuin suomeksi. Toki, jos tavoittelen tekstin julkaisemista Suomessa ihan perinteisesti kansien välissä, niin kirjoitan sen suomeksi. Mutta jos haluan vain kirjoittaa, niin saatan ihan hyvin kirjoittaa englanniksi. Ja monet mun ns. romaanikässäreistänikin on käyneet sen englannin kautta, koska erinäiset asiat on mulle vain helpompia englanniksi.
Mä en itse allekirjoita sitä, että suomalaisena kirjoittaisin ehdottomasti parempaa tekstiä suomeksi, vaikka suomi äidinkieli onkin. Jollain tasolla mä kirjoitan englanniksi jopa vivahteikkaampaa kieltä, koska uskallan kokeilla asioita enkä ole niin kaavoihin kangistunut kuin suomeksi. Mun mielestä myös tunteita on helpompi ilmaista kaunokirjallisuudessa englanniksi kuin suomeksi, koska englannissa on mun mielestä vaan niin paljon voimakkaampia ja vivahteikkaampia sanoja kuin suomessa. Enkä koe, että kirjoittaisin välttämättä suomeksi automaattisesti parempaa kieltä (kieliopillisesti, vivahteikkuudeltaan jne) kuin englanniksi pelkästään sen takia, että suomi on mun äidinkieli ja englanti vieras kieli. Mulle englanti on siinä mielessä se vivahteikkaampi kieli, että tunneilmaisu, rekisterivaihdot ja esim. dialogin puhekielisyys/ei-kirjakielisyys on helpommin toteutettavissa. Suomeksi mun dialogini on usein kirjakielistä tai tylsää, englanniksi siellä on huumoria ja sävyjä - ja puhekieltä ja vaihtelua rekisterissä.
Vieraasta kielestä on mahdollista jopa suomalaisena saada ihan yhtä vivahteikas ja sujuva kirjoituskieli myös kaunokirjallisuuteen kuin siitä omasta äidinkielestä. Ja kirjoittaa sitä maagista kaunokirjallista tasoa. Mä kirjoitan englanniksi sujuvammin kaunokirjallisuutta kuin akateemista tekstiä. Mulla on auttanut "hyvän kaunokirjallisen tason" saavuttamisessa se, että käytän englantia aktiivisesti ja luen kielellä ihan valtavasti kaikenlaisia tekstejä. Mä en kirjaimellisesti huomaa eroa sen suhteen luenko englantia vai suomea ja kummalla kielellä kirjoitan. Paitsi siinä mielessä, että jotkut asiat on vaan helpompia mulle englanniksi kuin suomeksi. Toki, jos tavoittelen tekstin julkaisemista Suomessa ihan perinteisesti kansien välissä, niin kirjoitan sen suomeksi. Mutta jos haluan vain kirjoittaa, niin saatan ihan hyvin kirjoittaa englanniksi. Ja monet mun ns. romaanikässäreistänikin on käyneet sen englannin kautta, koska erinäiset asiat on mulle vain helpompia englanniksi.
Mä en koe, että omalla kohdallani olisi kyse tästäkään. Jos kirjoitan suomeksi, niin ajattelen suomeksi. Jos kirjoitan englanniksi, niin ajattelen englanniksi eikä siinä tule mitään käännöksiä välissä. Saatan myös lukea englanninkielistä kirjallisuutta, jos kirjoitan suomeksi - ja toisin päin. Eikä tälläkään ole oman kokemuksen mukaan merkitystä omaan kirjoittamiseen. Sanoisin, että tää riippuu isolta osin kielitaidosta. Omalla kohdalla englannin kieli on mulla pitkälti tasolla C1/C2 ja mulla ei yleensä tule enää nykyään vastaan semmoista, mitä en ymmärtäisi ja paria juttua lukuunottamatta koen myös hallitsevani englannin kieliopin (en tykkää englannin kieliopista, mutta pakko se on ollut oppia) ja mua luullaan säännöstään natiiviksi. Joskus yritin itsekin tuota kääntämistä lukiessa/kirjoittamisessa, mutta totesin, ettei se auta, joten jätin sen pois :DVälillä kun olen lukenut syystä tai toisesta pääasiassa englanninkielistä kaunokirjallisuutta, huomaan että kirjoittaessa ajattelen tekstin ensin englanniksi ja sitten yritän kääntää sen suomeksi, ja tulos on vallan karmea... Tästä oppineena pyrin lukemaan enemmän kotimaista erityisesti siinä vaiheessa kun yritän keskittyä kirjoittamiseen, jotta ajatukset pysyisivät oikeankielisinä. Uskoisin että tämä saattaa olla yksi syy, minkä takia joku ajattelee kirjoittavansa paremmin englanniksi. Jos kaunokirjallisuutta lukee vain englanniksi, ei välttämättä osaa kaunokirjallisuus-suomeakaan riittävän sujuvasti. Ja sen englannin kohdalla ei huomaa vajavaisuuksia yhtä selvästi.
Et Eärello Endorenna utúlien.
Sinomë maruvan ar Hildinyar tenn' Ambar-metta.
Sinomë maruvan ar Hildinyar tenn' Ambar-metta.
- sayaxoxo
- Käännöskirjallisuuden sanansaattaja
- Viestit: 102
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 10:28
- Sanamäärä: 5008 / 20,000
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Aeonstarin ja Vladin rohkaisemana haluan myös lisätä omaan aiempaan viestiini sen, että ajatus siitä, että omalla äidinkielellään olisi aina parempi kirjoittaja kuin jollain muulla kielellä on jotenkin hurjan masentava ja tuntuu tahattomasti vähättelevän sitä työmäärää, jonka me englanniksi kirjoittaneet olemme todennäköisesti käyttäneet kehittyäksemme englanninkielisessä itseilmaisussa.
Ymmärsin itse kaunokirjallisen tason tarkoituksellisena ilmaisumuotona, joka ei ole arkipäiväistä puhetta. Se välittää ajatuksia ja tunteita sanoilla, joilla ihmiset eivät ilmaisisi itseään kirjallisuuden ulkopuolella. Se myös yrittää jokaisessa lauseessa kiteyttää olennaisen. Sellainen ilmaisutapa on minusta taito, jonka joutuu opettelemaan jokaisella kielellä erikseen, mikä pätee omaan äidinkieleenkin. Otan esimerkiksi sitaatin Iida Rauman "Hävitys: tapauskertomus"-kirjasta. Siinä on lause, joka menee näin: "A sanoi, että niihin aikoihin hänen tavakseen oli tullut juosta öisin." Tuo on hyvä peruslause kaunokirjallisesti, mutta oikea ihminen voisi muotoilla asian puhumalla jotenkin näin: "...ja niin, sit A tais sanoo jotain et se alko juokseen ain yöllä just sillon ku sil oli se rankka vaihe menos."
Todellisessa puheessa siis puhuja toistelisi vähän samaa, mitä on jo sanonut, ei jäsentelisi ajatusta tarkasti ja loisi sävyä ilmeillä, kehonkielellä ja äänellä.
Kaunokirjallinen teksti ei ole kenellekään luonnollinen tapa puhua, koska se on kieleen perustuvaa taidetta, joka kehittyy työn tuloksena pikkuhiljaa.
Jokaisella kielellä on oma näkemyksensä, mikä on kaunokirjallisuudessa toivottavaa ja jos haluaa sulautua kaunokirjalliseen joukkoon, lainalaisuudet opetellaan. Äidinkielessä auttaa se, että koulussa kaunokirjallisuutta luetaan paljon, mutta omalla työllä on valtava merkitys. Kukaan ei välttämättä ole hyvä tekstintuottaja äidinkielellään ja on syytä muistaa, että merkittävä osa ihmisistä ei osaa vaihtaa rekisteriä kummoisesti edes omaa kieltä puhuessa, jos sitä ei ole kotona opetettu. Tästä esimerkkinä vaikka peruskoulujen TET-viikot, joissa näkee hyvän leikkauksen eri taustoista tulevista nuorista. Suuri osa heistä hallitsee rekisterinsä, mutta itselleni on tullut vastaan tapaus, jossa olin nuoren kanssa liimailemassa jotain, kun asiakas tuli sisään. Palveluintoinen nuori tervehti asiakasta sanoilla: "Oota vähän, mul o käet ihan paskas". Silloin piti sanoa harjoittelijalle jälkikäteen, että asiakkaille puhuessa "Pieni hetki" on ihan riittävä määrä infoa, mutta jos haluaa tarkentaa, puhutaan mieluummin käsipesulla käymisestä kuin ruumiineritteistä. Tämä siis esimerkkinä tilanteesta, jossa äidinkielinen puhuja ei osannut vaihtaa rekisteriä. Palveluintoa oli, asenne oli hyvä, mutta puhetapa oli tilanteeseen väärä, minkä harjoittelija onneksi ymmärsi, kun sanottiin. Mutta huomattavaa on se, että jonkun piti ihan oikeasti sanoa asiasta ennen kuin ahaa-elämys tuli, mikä minusta näyttää hyvin, että myös äidinkielessä voi olla opettelemista, jos sitä on käyttänyt vain rajatusti aiemmin.
En silti ajattele, että suomeksi olisi vaikeampaa (tai helpompaa) ilmaista asioita kuin jollain muulla kielellä, mutta kulttuuri vaikuttaa myös kielenkäyttöön. Esimerkiksi suomeksi pystyy hyvin ilmaisemaan kiintymystä, mutta se pitää tehdä eri sanoin ja eri yhteydessä kuin joillain muilla kielillä. Itse ainakin ajattelen, että vanhempien kehotukset "Älä palellu! Laita sit kunnon hanskat" ovelta ovat todellisuudessa Suomi-versio sanallisesta kiintymyksestä, varsinkin jos äiti jo näkee ovelta, että toppakintaat on jo puettu. ^^
Ymmärsin itse kaunokirjallisen tason tarkoituksellisena ilmaisumuotona, joka ei ole arkipäiväistä puhetta. Se välittää ajatuksia ja tunteita sanoilla, joilla ihmiset eivät ilmaisisi itseään kirjallisuuden ulkopuolella. Se myös yrittää jokaisessa lauseessa kiteyttää olennaisen. Sellainen ilmaisutapa on minusta taito, jonka joutuu opettelemaan jokaisella kielellä erikseen, mikä pätee omaan äidinkieleenkin. Otan esimerkiksi sitaatin Iida Rauman "Hävitys: tapauskertomus"-kirjasta. Siinä on lause, joka menee näin: "A sanoi, että niihin aikoihin hänen tavakseen oli tullut juosta öisin." Tuo on hyvä peruslause kaunokirjallisesti, mutta oikea ihminen voisi muotoilla asian puhumalla jotenkin näin: "...ja niin, sit A tais sanoo jotain et se alko juokseen ain yöllä just sillon ku sil oli se rankka vaihe menos."
Todellisessa puheessa siis puhuja toistelisi vähän samaa, mitä on jo sanonut, ei jäsentelisi ajatusta tarkasti ja loisi sävyä ilmeillä, kehonkielellä ja äänellä.
Kaunokirjallinen teksti ei ole kenellekään luonnollinen tapa puhua, koska se on kieleen perustuvaa taidetta, joka kehittyy työn tuloksena pikkuhiljaa.
Jokaisella kielellä on oma näkemyksensä, mikä on kaunokirjallisuudessa toivottavaa ja jos haluaa sulautua kaunokirjalliseen joukkoon, lainalaisuudet opetellaan. Äidinkielessä auttaa se, että koulussa kaunokirjallisuutta luetaan paljon, mutta omalla työllä on valtava merkitys. Kukaan ei välttämättä ole hyvä tekstintuottaja äidinkielellään ja on syytä muistaa, että merkittävä osa ihmisistä ei osaa vaihtaa rekisteriä kummoisesti edes omaa kieltä puhuessa, jos sitä ei ole kotona opetettu. Tästä esimerkkinä vaikka peruskoulujen TET-viikot, joissa näkee hyvän leikkauksen eri taustoista tulevista nuorista. Suuri osa heistä hallitsee rekisterinsä, mutta itselleni on tullut vastaan tapaus, jossa olin nuoren kanssa liimailemassa jotain, kun asiakas tuli sisään. Palveluintoinen nuori tervehti asiakasta sanoilla: "Oota vähän, mul o käet ihan paskas". Silloin piti sanoa harjoittelijalle jälkikäteen, että asiakkaille puhuessa "Pieni hetki" on ihan riittävä määrä infoa, mutta jos haluaa tarkentaa, puhutaan mieluummin käsipesulla käymisestä kuin ruumiineritteistä. Tämä siis esimerkkinä tilanteesta, jossa äidinkielinen puhuja ei osannut vaihtaa rekisteriä. Palveluintoa oli, asenne oli hyvä, mutta puhetapa oli tilanteeseen väärä, minkä harjoittelija onneksi ymmärsi, kun sanottiin. Mutta huomattavaa on se, että jonkun piti ihan oikeasti sanoa asiasta ennen kuin ahaa-elämys tuli, mikä minusta näyttää hyvin, että myös äidinkielessä voi olla opettelemista, jos sitä on käyttänyt vain rajatusti aiemmin.
En silti ajattele, että suomeksi olisi vaikeampaa (tai helpompaa) ilmaista asioita kuin jollain muulla kielellä, mutta kulttuuri vaikuttaa myös kielenkäyttöön. Esimerkiksi suomeksi pystyy hyvin ilmaisemaan kiintymystä, mutta se pitää tehdä eri sanoin ja eri yhteydessä kuin joillain muilla kielillä. Itse ainakin ajattelen, että vanhempien kehotukset "Älä palellu! Laita sit kunnon hanskat" ovelta ovat todellisuudessa Suomi-versio sanallisesta kiintymyksestä, varsinkin jos äiti jo näkee ovelta, että toppakintaat on jo puettu. ^^
- haikailutaide
- Kiltavalvoja
- Viestit: 484
- Liittynyt: 04 Joulu 2023 10:45
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Itselleni tässä ainakin käsitys "kaunokirjallisesta" ei ole mikään maaginen asia. Luulen vain omassa päässäni, että äidinkielen voimakkuutta meillä suomessa helposti vähätellään.
sayaxoxo näköjään näki kuvion toisin päin, mutta tässä nostaisin sulta tuon erinomaisen havainnon: kielten rakenteessa on perustavanlaatuisia eroja, jotka vaikuttavat siihen, miten "samat" tunteet ja toiveet ilmaistaan.
Miten te, jotka koette olevanne englanniksi kaunokirjallisen tekstin suhteen äidinkielisiä, ajattelisitte: voiko suomen kirjakielellä olla vaikutusta siihen, miten te näätte tämän?
Englannin hajautuneisuus tietyssä mielessä ehkä sallii "puhekielisemmän" proosan.
Eihän suomen kirjakieli sinänsä ole meille kellekään äidinkieli, se on kompromissi murteiden välillä.
Se on silti kirjallinen äidinkieli, jolla opitaan lukemaan ja kirjoittamaan, ja aika lähellä monille myös sitä kieltä, jolla opitaan puhumaan ja kuuntelemaan, ja siksi itse koen, että se on mulle yhtä kaikki omempi kuin mikään.
Saameksi on paljon ihmisiä, jotka ovat täysin luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta saamen varianteista joku on silti oma äidinkieli. Kirjallinen opettelu on vahvistanut myös puhuttua tunnetta kielen tunnesyvyydestä.
Myös multa kirjasuomi vaati "uutta" opettelua muutama vuosi sitten, kun en ensin ollut vuosiin kirjoittanut mitään suomeksi opintojen ja fandom-ympyröitten takia. Pienenä luin suomeksi ihan himona, nyt en varmaan kymmeneen vuoteen kohta mitään.
Mutta nyt kun osaan taas, olen asiasta varma. Kyllä se suomi vaan on niin paljon merkityksiltään syvempi mulle.
Ehkä tarkemmin voisin omasta puolestani puhua nimenomaan emotionaalisesta kielen taitotasosta.
Sen saavuttaminen riippuu mun nähdäkseni jopa enemmän muusta kieliyhteisöstä kuin itsestä.
Olen työnhakupapereissa "äidinkielen tasolla" englanniksi, koska kykenen keskustelemaan äidinkielisten kanssa sujuvasti aiheesta kuin aiheesta.
Luen kirjoja englanniksi, puhun vahvalla brittiläisellä kielivariantilla, jonka sisällä osaan valikoida rekisterini.
Mutta he - äidinkieliset englannin puhujat brittienglannin käyttökontekstissa - kuitenkin huomaavat puhetavastani, sanavalinnoistani ja lauserakenteistani varmasti, että olen opetellut kielen erikseen. Tai ei varmasti ja varmasti, kontekstista sekin riippuu, mutta pääsääntöisesti.
Näitä erojahan on jopa englannin kielivarianttien itsensä välillä.
Pennsylvanialaisen kaverin korvaan kuulostan jopa teennäisemmältä ja kankeammalta kuin essexiläisen. Essexiläiselle olen vaan posh-talking, koska hän tunnistaa RP:n jo muutenkin kouluopetetuksi aksentiksi, brittien vastineeksi meidän kirjakielestä. (Ero on siinä, että siellä sillä myös puhutaan.)
Niitä nyanssien eroja kun on jopa suomessa murteiden välillä, ja suomen murre-erot ovat kuitenkin kulttuuriselta kontekstiltaan pienemmälle alueelle keskittyneitä.
Vaikka kirjoitan jopa proosaa englanniksi "sujuvasti", ja nämö englanninkieliset ystävät kiittelevät vieraskielistä tasoani, ja todella OLEN opiskellut sitä, on se meille kaikille itsestään selvää, ettei sitä silti käytetä tästä päästä aivan samoin kuin heidän omaansa. Ei se ole mahdollista. Siinä on aina filtteri välissä. Eikä se ole huono asia, se vain on.
(Hupia on riittänyt nyt kyllä toiseenkin suuntaan, kun yksi kaveri innostui Alan Wake -pelin suomesta...)
Samaa kyllä teen kuin Vlad - ajattelen englanniksi erikseen, väliin ei tarvita käännöstä suomesta englanniksi.
Kun tahdon viestiä englanniksi, rakennan ajatukseni englantilaisittain.
Vajaan viikon roadtrip ruotsissa täysin ruotsiksi asioiden ja ruotsalaisten kavereiden luona yöpyen auttoi myös saamaan ruotsin sille tasolle, että voin ajatella sillä sujuvasti.
Kun rupattelin junassa iranilaisen rouvan kanssa, yhteinen kielemme oli ruotsi, ja juteltiin ruotsiksi hänen lapsuutensa koirakammosta. Kumpikin ymmärsi toistaan, nauroimme yhdessä.
Kun puhuttelen jotakuta rajan toisella puolella, "talar du finska?" tulee automaatilla ja tiedän jo lähtiessä, mitä aion sanoa, jos vastaus on nej tai vähän.
Mutta ruotsiksi romaani? Ehei.
Ajatus siitä, että eri kielen sanat ovat vahvempia kuin oman äidinkielen ilmaukset, kuulostaa hurjalta. Mietin, voikohan siihen olla syynä ero siinä, miten kieli on omaksuttu?
Jos sana "tenderness" opitaan opetettuna, tai vielä todenmäköisemmin arvausleikkinä valmiiksi kirjallisista konteksteista, se varmasti vaikuttaa väkevämmältä ja merkityksellisemmältä, kuin joku lapsena laululeikeissä opittu "rakkaus" tms.
Mutta voiko ilman suomen äidinkielistä tuntemusta kovin helposti selittää, mikä konkreettinen ero olisi tapauksissa, joissa pohtii, käyttääkö käännöksenä tendernessille sanoja "hellyys", "lempeys", "herkkyys" tai jos kovin runollisia ollaan, vaikkapa "armaus" ja "kaiho"?
Eron kuulee kyllä, mutta opetapa se suomen kielen jossakin toisaalla oppineelle.
Sen oppii, kun oppii, mutta itse uskon ainakin, että oma kykyni eritellä tendernessin englanninkielisiä synonyymejä on kliinisempi ja vähemmän tarkka kuin uskon.
Ei varmasti päde kaikkiin ihmisiin kaikissa tilanteissa, mutta uskon kynnyksen silti olevan melko suuri.
Kun kuitenkin äidinkieli vaikuttaa ihan tutkitusti jopa ajatusten, siis niiden peruskäsitteiden hahmotukseen ylipäätään. Ei ymmärrykseen, vaan asioiden olemassaoloon.
Äidinkielisesti turkkilainen, mandariinikiinalainen ja englantilainen ajattelevat ajan kulkua fyysisesti eri muotoisina liikkeinä.
Etsin sen tutkimuksen kohta jos voin, mutta JOS muistan oikein, niin muistaakseni turkkilaisittain se liike oli kieliopin vuoksi jotenkin kaatuvaa, englanniksi se hahmotettiin eteen/ohi suoraviivaisena, kiinaksi alaspäisenä liikkeenä.
Samoin äidinkielisesti suomalainen, germaaninen (englantilainen/suomenruotsalainen) ja seemiläinen (arabia/heprea) käsittävät lapsena oman sukupuolensa olemassaolon jopa vuosien eroavuuksilla toisistaan, puhtaasti kieliopin vaikutuksesta. (Etsin tällekin parit lähteet, jos vielä löydän.)
Äidinkielentasoiseksi kirjailijaksi voi toki tulla, ja varmasti perää on myös siinä, että ei-äidinkielinen voi hahmottaa kielen nyansseja omista lähtökohdistaan positiivisesti eri tavalla.
Ja on ihan mahdollista oppia kieli kuin kieli sujuvasti. En pidä sitä mitenkään mahdottomana.
Pajtim Statovcin suomi on aivan uskomattoman kaunista ja oivaltavaa kaunokirjallisuutta, vaikka ensimmäinen äidinkieli tai ainakin perheen kieli taitaa olla albanian kosovon-murre. Hän on toki asunut suomessa lapsesta saakka, ja varmasti harjoittanut kumpaakin kieltään ahkerasti.
Ja olipa Emmi Itärantakin kai julkaissut suoraan englanniksi.
Ihan loppuun heitän vielä: mielestäni luovuus, taide ja ymmärrettävyys eivät missään nimessä vaadi äidinkielen tasoa. Taide voi olla todella koskettavaa vaikka kuinka ontuen kommunikoidulla tavalla.
Englantihan on siitä hassu tapaus, että maailmankielenä suurin osa maailman sujuvista englanninpuhujista ei ole äidinkielisesti englanninkielisiä.
On tavallaan aika jännää nähdä, muuttuuko kielen merkitysasteet tulevaisuudessa entisestään, kun äidinkielisillä ei enää ihan oikeasti ole mitään valtaa määrittää niiden syvyyttä ja nyansseja.
Free real estate ja silleen. Millään ei ole mitään väliä! ;)
sayaxoxo näköjään näki kuvion toisin päin, mutta tässä nostaisin sulta tuon erinomaisen havainnon: kielten rakenteessa on perustavanlaatuisia eroja, jotka vaikuttavat siihen, miten "samat" tunteet ja toiveet ilmaistaan.
Miten te, jotka koette olevanne englanniksi kaunokirjallisen tekstin suhteen äidinkielisiä, ajattelisitte: voiko suomen kirjakielellä olla vaikutusta siihen, miten te näätte tämän?
Englannin hajautuneisuus tietyssä mielessä ehkä sallii "puhekielisemmän" proosan.
Eihän suomen kirjakieli sinänsä ole meille kellekään äidinkieli, se on kompromissi murteiden välillä.
Se on silti kirjallinen äidinkieli, jolla opitaan lukemaan ja kirjoittamaan, ja aika lähellä monille myös sitä kieltä, jolla opitaan puhumaan ja kuuntelemaan, ja siksi itse koen, että se on mulle yhtä kaikki omempi kuin mikään.
Saameksi on paljon ihmisiä, jotka ovat täysin luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta saamen varianteista joku on silti oma äidinkieli. Kirjallinen opettelu on vahvistanut myös puhuttua tunnetta kielen tunnesyvyydestä.
Myös multa kirjasuomi vaati "uutta" opettelua muutama vuosi sitten, kun en ensin ollut vuosiin kirjoittanut mitään suomeksi opintojen ja fandom-ympyröitten takia. Pienenä luin suomeksi ihan himona, nyt en varmaan kymmeneen vuoteen kohta mitään.
Mutta nyt kun osaan taas, olen asiasta varma. Kyllä se suomi vaan on niin paljon merkityksiltään syvempi mulle.
Ehkä tarkemmin voisin omasta puolestani puhua nimenomaan emotionaalisesta kielen taitotasosta.
Sen saavuttaminen riippuu mun nähdäkseni jopa enemmän muusta kieliyhteisöstä kuin itsestä.
Olen työnhakupapereissa "äidinkielen tasolla" englanniksi, koska kykenen keskustelemaan äidinkielisten kanssa sujuvasti aiheesta kuin aiheesta.
Luen kirjoja englanniksi, puhun vahvalla brittiläisellä kielivariantilla, jonka sisällä osaan valikoida rekisterini.
Mutta he - äidinkieliset englannin puhujat brittienglannin käyttökontekstissa - kuitenkin huomaavat puhetavastani, sanavalinnoistani ja lauserakenteistani varmasti, että olen opetellut kielen erikseen. Tai ei varmasti ja varmasti, kontekstista sekin riippuu, mutta pääsääntöisesti.
Näitä erojahan on jopa englannin kielivarianttien itsensä välillä.
Pennsylvanialaisen kaverin korvaan kuulostan jopa teennäisemmältä ja kankeammalta kuin essexiläisen. Essexiläiselle olen vaan posh-talking, koska hän tunnistaa RP:n jo muutenkin kouluopetetuksi aksentiksi, brittien vastineeksi meidän kirjakielestä. (Ero on siinä, että siellä sillä myös puhutaan.)
Niitä nyanssien eroja kun on jopa suomessa murteiden välillä, ja suomen murre-erot ovat kuitenkin kulttuuriselta kontekstiltaan pienemmälle alueelle keskittyneitä.
Vaikka kirjoitan jopa proosaa englanniksi "sujuvasti", ja nämö englanninkieliset ystävät kiittelevät vieraskielistä tasoani, ja todella OLEN opiskellut sitä, on se meille kaikille itsestään selvää, ettei sitä silti käytetä tästä päästä aivan samoin kuin heidän omaansa. Ei se ole mahdollista. Siinä on aina filtteri välissä. Eikä se ole huono asia, se vain on.
(Hupia on riittänyt nyt kyllä toiseenkin suuntaan, kun yksi kaveri innostui Alan Wake -pelin suomesta...)
Samaa kyllä teen kuin Vlad - ajattelen englanniksi erikseen, väliin ei tarvita käännöstä suomesta englanniksi.
Kun tahdon viestiä englanniksi, rakennan ajatukseni englantilaisittain.
Vajaan viikon roadtrip ruotsissa täysin ruotsiksi asioiden ja ruotsalaisten kavereiden luona yöpyen auttoi myös saamaan ruotsin sille tasolle, että voin ajatella sillä sujuvasti.
Kun rupattelin junassa iranilaisen rouvan kanssa, yhteinen kielemme oli ruotsi, ja juteltiin ruotsiksi hänen lapsuutensa koirakammosta. Kumpikin ymmärsi toistaan, nauroimme yhdessä.
Kun puhuttelen jotakuta rajan toisella puolella, "talar du finska?" tulee automaatilla ja tiedän jo lähtiessä, mitä aion sanoa, jos vastaus on nej tai vähän.
Mutta ruotsiksi romaani? Ehei.
Ajatus siitä, että eri kielen sanat ovat vahvempia kuin oman äidinkielen ilmaukset, kuulostaa hurjalta. Mietin, voikohan siihen olla syynä ero siinä, miten kieli on omaksuttu?
Jos sana "tenderness" opitaan opetettuna, tai vielä todenmäköisemmin arvausleikkinä valmiiksi kirjallisista konteksteista, se varmasti vaikuttaa väkevämmältä ja merkityksellisemmältä, kuin joku lapsena laululeikeissä opittu "rakkaus" tms.
Mutta voiko ilman suomen äidinkielistä tuntemusta kovin helposti selittää, mikä konkreettinen ero olisi tapauksissa, joissa pohtii, käyttääkö käännöksenä tendernessille sanoja "hellyys", "lempeys", "herkkyys" tai jos kovin runollisia ollaan, vaikkapa "armaus" ja "kaiho"?
Eron kuulee kyllä, mutta opetapa se suomen kielen jossakin toisaalla oppineelle.
Sen oppii, kun oppii, mutta itse uskon ainakin, että oma kykyni eritellä tendernessin englanninkielisiä synonyymejä on kliinisempi ja vähemmän tarkka kuin uskon.
Ei varmasti päde kaikkiin ihmisiin kaikissa tilanteissa, mutta uskon kynnyksen silti olevan melko suuri.
Kun kuitenkin äidinkieli vaikuttaa ihan tutkitusti jopa ajatusten, siis niiden peruskäsitteiden hahmotukseen ylipäätään. Ei ymmärrykseen, vaan asioiden olemassaoloon.
Äidinkielisesti turkkilainen, mandariinikiinalainen ja englantilainen ajattelevat ajan kulkua fyysisesti eri muotoisina liikkeinä.
Etsin sen tutkimuksen kohta jos voin, mutta JOS muistan oikein, niin muistaakseni turkkilaisittain se liike oli kieliopin vuoksi jotenkin kaatuvaa, englanniksi se hahmotettiin eteen/ohi suoraviivaisena, kiinaksi alaspäisenä liikkeenä.
Samoin äidinkielisesti suomalainen, germaaninen (englantilainen/suomenruotsalainen) ja seemiläinen (arabia/heprea) käsittävät lapsena oman sukupuolensa olemassaolon jopa vuosien eroavuuksilla toisistaan, puhtaasti kieliopin vaikutuksesta. (Etsin tällekin parit lähteet, jos vielä löydän.)
Äidinkielentasoiseksi kirjailijaksi voi toki tulla, ja varmasti perää on myös siinä, että ei-äidinkielinen voi hahmottaa kielen nyansseja omista lähtökohdistaan positiivisesti eri tavalla.
Ja on ihan mahdollista oppia kieli kuin kieli sujuvasti. En pidä sitä mitenkään mahdottomana.
Pajtim Statovcin suomi on aivan uskomattoman kaunista ja oivaltavaa kaunokirjallisuutta, vaikka ensimmäinen äidinkieli tai ainakin perheen kieli taitaa olla albanian kosovon-murre. Hän on toki asunut suomessa lapsesta saakka, ja varmasti harjoittanut kumpaakin kieltään ahkerasti.
Ja olipa Emmi Itärantakin kai julkaissut suoraan englanniksi.
Ihan loppuun heitän vielä: mielestäni luovuus, taide ja ymmärrettävyys eivät missään nimessä vaadi äidinkielen tasoa. Taide voi olla todella koskettavaa vaikka kuinka ontuen kommunikoidulla tavalla.
Englantihan on siitä hassu tapaus, että maailmankielenä suurin osa maailman sujuvista englanninpuhujista ei ole äidinkielisesti englanninkielisiä.
On tavallaan aika jännää nähdä, muuttuuko kielen merkitysasteet tulevaisuudessa entisestään, kun äidinkielisillä ei enää ihan oikeasti ole mitään valtaa määrittää niiden syvyyttä ja nyansseja.
Free real estate ja silleen. Millään ei ole mitään väliä! ;)
Piimän Paavali, joka kertoi kauhutarinan työpaikan kahvihuoneen kokkelipurkista...
Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/28 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/28 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Minulla on useita ajatuksia vähän sieltä sun täältä ja jouduin keskeyttämään tämän kommentin kirjoituksen jo kerran, kun piti käydä hoitamassa arkea väliin... Alustan sanomalla, että aihe yleensä aiheuttaa melko lailla keskustelua ja alla on pelkästään minun mielipiteeni - en koskaan tuomitsisi tai arvostelisi tapoja, joilla toiset tekevät asioita tai miten ajattelevat. Kaikkien tulisivat tehdä kuten kokevat itselleen parhaaksi. Tämä ei ole myöskään sillain vastaus suoraan kenellekään, vaikka selailin keskustelua ja poimin joitain asioita tähän. Puhun lähinnä itsestäni ja omista henkilökohtaisista kokemuksistani.
Minä kirjoitan 95-99 % ajasta suomeksi. Välillä tulee kirjoitettua englanniksi, nykyään kyllä todella harvoin, ja olen ajatuksen tasolla harkinnut, joskos kielitaitoa kartuttaakseni pitäisi yrittää kirjoittaa jotain saksaksi. En vielä ole saanut aikaan. Kirjoitan suomeksi, koska se on äidinkieleni ja tunnekieleni. Avopuolisoni äidinkieli on saksa, mutta hän on todella nuoresta pitäen käyttänyt myös englantia. Hän käyttää saksaa todella vähän verrattuna englantiin ja suomeen nykyään, mutta hänkin tunnustaa saksan yhä olevan tunnekielensä, vaikka kirjoittaa mieluummin englanniksi ja ajattelee enimmäkseen englanniksi ja suomeksi. Puhuttiin joskus hypoteettisesti lapsista (joista emme siis haaveile), ja lopputulos oli se, että vaikka puhumme keskenämme englantia ja vaikka kumpikin sinänsä puhumme ja ymmärrämme toistensa kieliä (toinen meistä vaan huomattavasti heikommin, köhköh, eikä puhuta nyt siitä avopuolisostani), lasten kanssa kumpikin puhuisi pelkästään omaa äidinkieltään eli tunnekieltään, koska kummankaan englanti ei riittäisi opettamaan englantia täydelliseksi tunnekieleksi.
Ja takaisin aikaan ennen spoileria: Vähän sama pätee minuun ja kirjoittamiseen - onhan kirjoittamisen tuotokset vähän kuin omia lapsosia. :D Ilmaisen itseäni paremmin äidinkielelläni eli tunnekielelläni. Olen kyllä miettinyt, että lähtisin opiskelemaan englantia ja kirjallisuutta yliopistoon ja alkaisin julkaisemaan omakustanteisesti englanniksi. Juttu on kuitenkin niin, että vaikka valtaosa kommunikaatiostani on nykyään englanniksi… en usko koskaan pääseväni yhtä hyvälle ilmaisu- ja ymmärrystasolle kuin suomen kanssa. Saatan kirjoittaa suomeksi ja todeta, kuinka huonosti tulikin kirjoitettua. Mutta se ei johdu siitä, että kirjoittaisin paremmin muulla kielellä tai suomi ei taipuisi yhtä hyvin ellei paremminkin kaunokirjallisuuteen kuin englanti. Se johtuu enemmänkin siitä, että vaatimukset ovat korkeammalla ja minä näen jokaisen pienen virheen, joka ei ilmaise lausettani tismalleen sinne suuntaan kuin haluaisin. Olen kulkenut ympäri Eurooppaa erilaisten kansainvälisten projektien kanssa, olen vuosia käyttänyt sosiaalista mediaa englanniksi, olen vuosia ollut avopuolisoni kanssa ja kommunikaatiomme on aina englanniksi. Oli omituista joutua sanomaan tässä yksi päivä, että nykyinen “kotikieleni” (eli kotona käytettävä arkikieli) on englanti. Hyvin usein juuri minun englanninkielentaitooni luotetaan, minua kehutaan kansainvälisissä projekteissa kielitaidostani ja niin edelleen. Ja silti, jos lähtisin julkaisemaan omakustanteita englanniksi yliopiston jälkeen, en koskaan uskoisi pystyväni tekemään yhtä hyvää ja tarkoituksenmukaista proosaa kuin suomeksi. Omakustanteessa painottaisinkin enemmän tarinaa ja juonta ja proosassa yrittäisin vain päästä mahdollisimman hyvään ja virheettömään lopputulokseen tietäen, etten koskaan voisi kilpailla äidinkielenään englantia puhuvien kanssa.
Ja vielä akateemisesta ja kaunokirjallisesta tekstistä: En tiedä, onko kumpikaan varsinaisesti toista vaikeampaa, mutta niissä korostuu ja painottuu erilaiset asiat. En ole kirjoittanut akateemista tekstiä, enkä oikeastaan käynyt valtaosaa lukiostakaan ja tiedättekö, kehtasivat sitten antaa ja pyytää akateemista tekstiä yliopiston pääsykokeissa, kun englantia hain opiskelemaan. Oli vaikeaa, mutta selvisin. (Ja teoriassa olisin päässyt sisäänkin, mutta hain jonnekin muualle ensisijaisesti.) Vaikeus johtui enemmänkin siitä, että tuollainen tekstityyppi oli itselleni tuntematon englanniksi. Uskon kuitenkin lopulta kaunokirjallisuuden olevan vaikeampaa kirjoittaa - ihan siitä syystä, että kaunokirjallisuus on vaikeaa kirjoittaa jo näin ihan äidinkielellä. :D (Ja kaunokirjallisuudeksi määrittelen kaiken, mikä kirjoitetaan kaunokirjallisesti. Julkaistiin se tai meni se pöytälaatikkoon. Yhtä arvokkaita kumpikin. En missään tapauksessa yritä ilmaista, ettei kaunokirjallista tekstiä voi tuottaa vieraalla kielellä, vaan että se on vaikeampaa, eikä välttämättä pääse samalle tasolle äidinkielen kanssa.) Akateeminen teksti on tietyllä tapaa helpompaa, koska siinä on tietty rakenne ja se ei tosiaan ole taidetta. Toisaalta koen sen lukemisen usein raskaana, mutta niin suomeksikin.
Tarkoittaako tämä, etten kannusta kirjoittamaan muilla kielillä? Ei todellakaan. Itse arvostan äidinkieltäni ja toivon muidenkin arvostavan äidinkieltään mahdollisuuksien mukaan. Uskon itse, että usein lähtökohdat ovat paremmat oman äidin- eli tunnekielen käyttämiseen kirjoituksessa. Mikäli julkaisuhaaveita on, tällöin ammatillinen kirjoittaminenkin on huomattavasti helpompaa äidinkielellään. Onko kumpikaan (helppous, julkaiseminen) kirjoittamisen tarkoitus? Usein ei. Yleensä kirjoitetaan, koska se tuntuu itsestä hyvältä ja kannustankin jokaista tekemään omat ratkaisunsa ja nauttimaan omasta harrastuksestaan omalla tavallaan. Ja aina on niitä poikkeuksia ja vähemmistöjä. Uskon myös, että sen ymmärryksen ja tuottamisen voi opettaa ihan todella hyväksi ja joissain tapauksissa varmasti myös lähelle ellei jopa äidinkielen tasolle.
Minä kirjoitan 95-99 % ajasta suomeksi. Välillä tulee kirjoitettua englanniksi, nykyään kyllä todella harvoin, ja olen ajatuksen tasolla harkinnut, joskos kielitaitoa kartuttaakseni pitäisi yrittää kirjoittaa jotain saksaksi. En vielä ole saanut aikaan. Kirjoitan suomeksi, koska se on äidinkieleni ja tunnekieleni. Avopuolisoni äidinkieli on saksa, mutta hän on todella nuoresta pitäen käyttänyt myös englantia. Hän käyttää saksaa todella vähän verrattuna englantiin ja suomeen nykyään, mutta hänkin tunnustaa saksan yhä olevan tunnekielensä, vaikka kirjoittaa mieluummin englanniksi ja ajattelee enimmäkseen englanniksi ja suomeksi. Puhuttiin joskus hypoteettisesti lapsista (joista emme siis haaveile), ja lopputulos oli se, että vaikka puhumme keskenämme englantia ja vaikka kumpikin sinänsä puhumme ja ymmärrämme toistensa kieliä (toinen meistä vaan huomattavasti heikommin, köhköh, eikä puhuta nyt siitä avopuolisostani), lasten kanssa kumpikin puhuisi pelkästään omaa äidinkieltään eli tunnekieltään, koska kummankaan englanti ei riittäisi opettamaan englantia täydelliseksi tunnekieleksi.
Ja takaisin aikaan ennen spoileria: Vähän sama pätee minuun ja kirjoittamiseen - onhan kirjoittamisen tuotokset vähän kuin omia lapsosia. :D Ilmaisen itseäni paremmin äidinkielelläni eli tunnekielelläni. Olen kyllä miettinyt, että lähtisin opiskelemaan englantia ja kirjallisuutta yliopistoon ja alkaisin julkaisemaan omakustanteisesti englanniksi. Juttu on kuitenkin niin, että vaikka valtaosa kommunikaatiostani on nykyään englanniksi… en usko koskaan pääseväni yhtä hyvälle ilmaisu- ja ymmärrystasolle kuin suomen kanssa. Saatan kirjoittaa suomeksi ja todeta, kuinka huonosti tulikin kirjoitettua. Mutta se ei johdu siitä, että kirjoittaisin paremmin muulla kielellä tai suomi ei taipuisi yhtä hyvin ellei paremminkin kaunokirjallisuuteen kuin englanti. Se johtuu enemmänkin siitä, että vaatimukset ovat korkeammalla ja minä näen jokaisen pienen virheen, joka ei ilmaise lausettani tismalleen sinne suuntaan kuin haluaisin. Olen kulkenut ympäri Eurooppaa erilaisten kansainvälisten projektien kanssa, olen vuosia käyttänyt sosiaalista mediaa englanniksi, olen vuosia ollut avopuolisoni kanssa ja kommunikaatiomme on aina englanniksi. Oli omituista joutua sanomaan tässä yksi päivä, että nykyinen “kotikieleni” (eli kotona käytettävä arkikieli) on englanti. Hyvin usein juuri minun englanninkielentaitooni luotetaan, minua kehutaan kansainvälisissä projekteissa kielitaidostani ja niin edelleen. Ja silti, jos lähtisin julkaisemaan omakustanteita englanniksi yliopiston jälkeen, en koskaan uskoisi pystyväni tekemään yhtä hyvää ja tarkoituksenmukaista proosaa kuin suomeksi. Omakustanteessa painottaisinkin enemmän tarinaa ja juonta ja proosassa yrittäisin vain päästä mahdollisimman hyvään ja virheettömään lopputulokseen tietäen, etten koskaan voisi kilpailla äidinkielenään englantia puhuvien kanssa.
Ja vielä akateemisesta ja kaunokirjallisesta tekstistä: En tiedä, onko kumpikaan varsinaisesti toista vaikeampaa, mutta niissä korostuu ja painottuu erilaiset asiat. En ole kirjoittanut akateemista tekstiä, enkä oikeastaan käynyt valtaosaa lukiostakaan ja tiedättekö, kehtasivat sitten antaa ja pyytää akateemista tekstiä yliopiston pääsykokeissa, kun englantia hain opiskelemaan. Oli vaikeaa, mutta selvisin. (Ja teoriassa olisin päässyt sisäänkin, mutta hain jonnekin muualle ensisijaisesti.) Vaikeus johtui enemmänkin siitä, että tuollainen tekstityyppi oli itselleni tuntematon englanniksi. Uskon kuitenkin lopulta kaunokirjallisuuden olevan vaikeampaa kirjoittaa - ihan siitä syystä, että kaunokirjallisuus on vaikeaa kirjoittaa jo näin ihan äidinkielellä. :D (Ja kaunokirjallisuudeksi määrittelen kaiken, mikä kirjoitetaan kaunokirjallisesti. Julkaistiin se tai meni se pöytälaatikkoon. Yhtä arvokkaita kumpikin. En missään tapauksessa yritä ilmaista, ettei kaunokirjallista tekstiä voi tuottaa vieraalla kielellä, vaan että se on vaikeampaa, eikä välttämättä pääse samalle tasolle äidinkielen kanssa.) Akateeminen teksti on tietyllä tapaa helpompaa, koska siinä on tietty rakenne ja se ei tosiaan ole taidetta. Toisaalta koen sen lukemisen usein raskaana, mutta niin suomeksikin.
Tarkoittaako tämä, etten kannusta kirjoittamaan muilla kielillä? Ei todellakaan. Itse arvostan äidinkieltäni ja toivon muidenkin arvostavan äidinkieltään mahdollisuuksien mukaan. Uskon itse, että usein lähtökohdat ovat paremmat oman äidin- eli tunnekielen käyttämiseen kirjoituksessa. Mikäli julkaisuhaaveita on, tällöin ammatillinen kirjoittaminenkin on huomattavasti helpompaa äidinkielellään. Onko kumpikaan (helppous, julkaiseminen) kirjoittamisen tarkoitus? Usein ei. Yleensä kirjoitetaan, koska se tuntuu itsestä hyvältä ja kannustankin jokaista tekemään omat ratkaisunsa ja nauttimaan omasta harrastuksestaan omalla tavallaan. Ja aina on niitä poikkeuksia ja vähemmistöjä. Uskon myös, että sen ymmärryksen ja tuottamisen voi opettaa ihan todella hyväksi ja joissain tapauksissa varmasti myös lähelle ellei jopa äidinkielen tasolle.
Tämä oli pakko kyllä nostaa esiin - naurahdin tälle ääneen.RikuY kirjoitti: ↑01 Maalis 2024 18:04 Sitä paitsi, tässä joku aika sitten tuli niin kannustavaa palautetta englannin ääntämyksestä työkavereilta, että se se vallan rohkaiseekin pitämään englantiani jotenkin sujuvana: lopettelin töitä aamuna eräänä, ja sanoin intialaistaustaiselle työkaverille englanniksi kutakuinkin, että oli huomattavasti helpompi työyö kuin edellinen. "Sorry, I don't understand" tuli vastineeksi laulavalla intialaisaksentilla, mihin minä (ääntäen kuin Dolph Lundgren esittämässä venäläistä androidia): "Last night, very difficult. Tonight, much easier. Right?" "Sorry, I don't understand. Could you please speak English?"
- sayaxoxo
- Käännöskirjallisuuden sanansaattaja
- Viestit: 102
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 10:28
- Sanamäärä: 5008 / 20,000
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
En koe englantia äidinkielenä tai edes äidinkielimäisenä kielenä, vaan miellän sen nimenomaan kieleksi, jolla pystyn ilmaisemaan itseäni hyvin. ^^ Haluan silti vastata.haikailutaide kirjoitti: ↑05 Maalis 2024 19:56 Miten te, jotka koette olevanne englanniksi kaunokirjallisen tekstin suhteen äidinkielisiä, ajattelisitte: voiko suomen kirjakielellä olla vaikutusta siihen, miten te näätte tämän?
Englannin hajautuneisuus tietyssä mielessä ehkä sallii "puhekielisemmän" proosan.
Eihän suomen kirjakieli sinänsä ole meille kellekään äidinkieli, se on kompromissi murteiden välillä.
Minun on vaikeaa vertailla suomea ja englantia keskenään. Koen, että puhesuomi on äidinkieleni, englanti on puhutussa ja kirjoitetussa muodossa paljon käyttämäni kieli ja mieluisa harrastus kirjoittamisen kautta ja suomen kirjakieli on äidinkielestäni murre. Ymmärrän sitä, pystyn natiivina matkimaan sitä ja jos asuisin murrealueella, murre todennäköisesti tarttuisi minuun ja alkaisi tuntua omalta jonkin ajan kuluttua, mutta siinä voisi kestää hetki.
Luen, kirjoitan, puhun ja chattailen englanniksi paljon. Englannin kielessä on monta englantia, jotka ovat tasavertaisia keskenään, eli jos sitä haluaa verrata suomeen, on totta ja hyvä huomio, että suomen kirjakieli on standardisoidumpaa, mutta toisaalta joka kielessä on tyylisääntöjä, jotka voivat tuntua mielivaltaisilta. Niitä voi rikkoa, mutta oma kokemukseni on, että kirjoittamiskeskusteluissa suomeksi ja englanniksi on yllättävän vähän eroja välillä. Toisinaan jotkut kelvollisen kuuloiset ilmaukset ovat liian puhekielimäisiä tai huonoa tyyliä, jotkut oudot ilmaukset ovat toivottuja muotoja. Suomenkielisenä minulle englanninkielisissä keskusteluissa on ollut mielenkiintoista ja hieman nurinkurista, miten paljon jopa perusteltua passiivista ääntä kavahdetaan joissain kirjoituskeskusteluissa. Vastaavasti suomen kirjakielessä on paljon sääntöjä, jotka tuntuvat yhtä oudoilta, esimerkiksi laittaa vs panna vs pistää. Minusta kieliopin olisi hyvä pohjautua siihen, miten suurin osa natiiveista käyttää kieltä, eikä niin päin, että natiivit yrittävät lukea manuaaleja, miten omaa kieltä pitää käyttää.
Tuo laittaa vs panna vs pistää menee aiheen vierestä, mutta en ole koskaan kuullut tosielämässä, että kukaan panisi astioita kaappiin tiskaamisen jälkeen. Meillä usein pistetään tai joskus laitetaan.
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Suomen kielihän eroaa monesta muusta kielestä, esimerkiksi englannista siinä, että suomen puhekieli on hyvin kaukana kirjakielestä.sayaxoxo kirjoitti: ↑06 Maalis 2024 02:20 Vastaavasti suomen kirjakielessä on paljon sääntöjä, jotka tuntuvat yhtä oudoilta, esimerkiksi laittaa vs panna vs pistää. Minusta kieliopin olisi hyvä pohjautua siihen, miten suurin osa natiiveista käyttää kieltä, eikä niin päin, että natiivit yrittävät lukea manuaaleja, miten omaa kieltä pitää käyttää.
Tuo laittaa vs panna vs pistää menee aiheen vierestä, mutta en ole koskaan kuullut tosielämässä, että kukaan panisi astioita kaappiin tiskaamisen jälkeen. Meillä usein pistetään tai joskus laitetaan.
Minusta kaunokirjallisuus on nimenomaan se konteksti, jossa kieltä voi uudistaa. Kirjailijalla on nimenomaan oikeus luottaa kielikorvaansa silloinkin kun se on normien vastainen ja tehdä sitä taidetta. Tämä toki vaatii uskomattoman kovaa kielitaitoa, että se toimisi. Edes kaikki natiivipuhujat eivät pysty siihen.
Minä taas tulen sellaiselta murrealueelta, että panen astiat kaappiin.
- sayaxoxo
- Käännöskirjallisuuden sanansaattaja
- Viestit: 102
- Liittynyt: 02 Joulu 2023 10:28
- Sanamäärä: 5008 / 20,000
Re: Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen vieraalla kielellä
Itse ajattelen, että suomen kirjakielessä käytetään valtavasti kirjaimia, joita ei lausuta, esimerkkinä "M(in)un pitä(i)s(i) mennä nukkumaan", mistä suurin ero tulee. ^^ Opetuksessa valitettavasti usein väitetään, että suomea kirjoitetaan samalla tavalla kuin lausutaan, vaikka oikeasti suomessa jokainen kirjain ääntyy melkein aina samalla tavalla, eli aa ei kuulosta ikinä äältä, mutta äidinkieliset eivät lausu kaikkia kirjaimia ja joskus kaksi eri vokaalia ääntyy yhtenä pitkänä vokaalina puheessa jne. Omasta mielestäni Suomessa keskustelu suomen lausumisesta on jäänyt todella vähälle verratuna joihinkin muihin kielialueisiin.