Sivu 1/1

Tiedoksi Killan taloudesta ja kuluista

Lähetetty: 01 Maalis 2024 21:18
Kirjoittaja Ael
Lisäys 6.4.2024: Tämä asian päivämäärät on ohitettu, joten uusia kuluihin osallistujia ei oteta ja asia on esillä vain tiedoksi.

Hei! Haluan aloittaa pahoittelemalla, että tämän keskustelun luominen on kestänyt niin kauan. Halusin saada foorumin kunnolla pyörimään ja sitten minusta johtuvista syistä tämän luominen kesti. Otan kaiken vastuun asiasta.

Täällähän on myös ihan uusia käyttäjiä, jotka eivät ole olleet mukana yhteisössä ennen sivuston ja Kirjoittajien killan luontia (tervetuloa mukaan, ihan mahtavaa, että olette täällä!), joten haluan pohjustaa tämän kertomalla vähän sivuston historiaa:
Pääsivustolle on kirjoitettu näin: “Kilta on perustettu tarpeesta suomenkieliselle kirjoitusyhteisölle.” Tätä tarvetta on kuvattu enemmän usein kysytyissä kysymyksissä tässä viestissä. Kirjoittajien killan yhteisö on siis “kotoisin” NaNoWriMosta ja NaNoWriMon Suomi-foorumilta ja -Discordista. Vakavia epäilyjä NaNoWriMon toiminnasta alkoi tulla julkisuuteen jo ennen vuoden 2023 marraskuuta. Tilanne paheni ja paheni ja eskaloitui kesken marraskuisen NaNoWriMo-haasteen yleisten foorumien sulkeutumiseen. Suomi-puoli oli huolestunut tilanteesta jo aikaisemmin, joten pohdintaa omasta foorumista oli jo käyty. Alueelliset foorumit jäivät marraskuun ajaksi käyttöön, mutta nekin suljettiin joulukuun puolivälissä. Tämä aika käytettiin Kirjoittajien Killan ideointiin. Kirjoittajien killan oma foorumi perustettiin marraskuun viimeisinä päivinä ja julkaistiin joulukuussa. Näin maaliskuun alussa NaNoWriMon tulevaisuus on yhä epäselvä. Foorumit ovat yhä suljettuina ja aluefoorumien tilanne on epävarma. Työntekijöissä vaikuttaa olevan suurta vaihtuvuutta. Pääosin kiinnostusta vaikuttaa olevan kiltalaisilla lähinnä omiin suomalaisiin foorumeihin ja osa on ilmaissut, ettei koe oloaan enää turvalliseksi NaNoWriMon alustoille. Oli NaNoWriMon tulevaisuus mikä hyvänsä, olemme luoneet Kirjoittajien killan pysyväksi paikaksi, joka ei ole sidoksissa NaNoWriMoon tai sen tulevaisuuteen. Tärkeää on tietää sen verran, että Kirjoittajien kilta ideoitiin NaNoWriMo-piireissä. Sen nimestä, toiminnasta ja rakenteista puhuttiin yhteisesti, tehtiin kyselyitä ja tarvittavista asioista äänestettiin. Killan taloudesta on siis puhuttu ja kyselty jo ennen tämän keskustelun luontia.


Sitten pohjustukseen rahoitusasioista:
Minä, Ael, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi hoitamaan maksut pääasiallisesti, kun Kirjoittajien kilta luotiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sivusto on minun nimissäni ja maksan laskut. Laskut ja muut asiat menevät Killan sähköpostiin, josta adminit (eli ylläpitäjät eli Kiltamestarit) saa muutenkin kiinni. Näin laskut menevät varalta useamman kuin yhden ihmisen tiedoksi. Usea ihminen on kuitenkin ilmoittanut halukkuudestaan osallistua kustannuksiin. Tämä ei ole julkinen pyyntö rahoitukselle tai lahjoituksille. Tämä on tilaisuuden tarjoaminen niille ihmisille, jotka halusivat/haluavat osallistua tämän yhteisen harrastusfoorumin/-sivuston kuluihin.

Haluamme toimia mahdollisimman avoimesti, joten haluan myös ilmoittaa julkisesti laskuista ynnä muuta. Sivutila ja domain on ostettu SunCometilta, koska siitä oli positiivisia kokemuksia, päivämäärällä 27.11.2023 yhden vuoden ajaksi. Vaihtoehtoina oli kolme pakettia eri hinnoin. Me maksoimme Teho-webhotellista 85 euroa ja fi-domainista 18 euroa minun tarjoukseni takia ja otan itse vastuun kalleimman paketin valitsemisesta, myös rahallisesti. Yhteensä tämä tekee 103 euroa täksi vuodeksi. Tämä lasku löytyy sähköpostista ja ainakin Southpaw on itseni lisäksi tämän nähnyt. Laitan laskun varalta näkyviin myös ylläpitäjien eli Kiltamestareiden arkistoon.

Mikäli et halua tai pysty osallistumaan kuluihin, se ei haittaa lainkaan. Keneltäkään ei oleteta rahaa, tämä on vain tilaisuus halukkaille osallistua kuluihin. Mikäli haluat jotenkin muuten panostaa Kirjoittajien killan toimintaan, voit mm. yleisesti tarjota osaamistasi, tarjoutua blogikirjoittajaksi tai auttaa logon kanssa. Painotan, että tämä vuosi on jo maksettu. Killan tulevaisuus ei muutenkaan kiinni kuluihin osallistumisesta, myöskään tulevina vuosina. Foorumi on ja tulee aina olemaan käyttäjilleen ilmainen. Kustannuksiin osallistuvat eivät ole mitenkään sen erityisemmässä asemassa kuin muut foorumilaiset, vaikka haluan ilmaista olevani ehdottoman kiitollinen heille. Haaveissa olisi, että joku vuosi voisimme lähettää tarroja, mutta näin ei ole ainakaan tänä vuonna.

Mikäli haluat osallistua kuluihin:
Ehdotan kuluihin osallistumisen summaksi 1-10 euroa per osallistuja. Tämä on kertaluontoinen osallistuminen, joka ei edellytä mitään tulevaisuudessa. Päätä itse sinulle sopiva summa, paineita ei ole. Jos tuntuu, ettet osaa päättää summaa, ehdotan viittä euroa ihan vain, koska se on tasan tuosta väliltä. Käytössä ovat MobilePay ja tilisiirto. Kaikkien osallistujien nimimerkit rahasummineen menevät tiedoksi muille ylläpitäjille. Nimiä ei julkaista muille nähtäväksi.

Kysy tili- ja/tai Mobilepay-tietoja haluamasi summan kanssa joko
sähköpostitse yp.kirjoittajienkilta [at] gmail.com
yksityisviestitse Ael
tai Discord-viestillä a.elina


Sähköpostilla viestisi tulee yhteiseen sivuston admin-sähköpostiin. Halutessasi voit yksityisviestitse lisätä suoraan vastaanottajaksi myös Southpawn. Huomaathan, että nimesi ja/tai puhelinnumerosi tulee minun näkyvilleni, mikäli osallistut kuluihin. Nämä tiedot jäävät vain minun nähtävilleni, eikä niitä koota mitenkään muistiin tai käytetä mihinkään.

Kuluihin voi osallistua maaliskuun ajan. Mikäli kuluihin osallistuvia on enemmän kuin laskun verran, ilmoitan siitä täällä, eikä enempiä maksuja oteta vastaan. Mikäli kuluihin osallistuvia on vähemmän kuin laskun hinta oli, se ei haittaa - hoidan itse kaikki kulut oletuksena ja hoidan tietysti ylimenevän osan.

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä yllä mainituin keinoin tai kysy asiaasi tässä julkisesti.

Edit 21.31: Lisätty "Tämä on kertaluontoinen osallistuminen." -kohta.

Re: Tiedoksi Killan taloudesta ja kuluista

Lähetetty: 07 Maalis 2024 23:18
Kirjoittaja Southpaw
Nyt kun muistan niin itse mielelläni osallistun kuluihin kuten jo aikaisemmin olen luvannut. Joten kunhan ehdit ja muistat niin heitä mulle nimi tai numero jonka kautta löytää MobilePaysta ja heitän maksua tulemaan :D

Re: Tiedoksi Killan taloudesta ja kuluista

Lähetetty: 08 Maalis 2024 12:46
Kirjoittaja Quirinea
Tarkoittiko tuo "maaliskuun ajan", että katsotaan tuleeko maaliskuun aikana riittävästi tai yli tarvittavan summan ja ilmoitellaan sitten?

Re: Tiedoksi Killan taloudesta ja kuluista

Lähetetty: 08 Maalis 2024 18:55
Kirjoittaja Ael
Quirinea kirjoitti: 08 Maalis 2024 12:46 Tarkoittiko tuo "maaliskuun ajan", että katsotaan tuleeko maaliskuun aikana riittävästi tai yli tarvittavan summan ja ilmoitellaan sitten?
Maaliskuun ajan voi heittää minulle suoraan viestiä haluamansa rahasumman kanssa ja vastaan mahdollisimman pian omien tilitietojeni kanssa. Sitten heti ehtiessään voi laittaa rahat liikkeelle. Tämä maaliskuu on vain keksitty aikajakso. Pyöritän tätä keskusteluun liittyvää asiaa pelkästään maaliskuun loppuun saakka, jotta tämä asia ei jää päälle vähän on/off. Maaliskuun lopussa koossa on mitä ja on ja loppu menee minulta. (Tärkeää on siis huomata, että tämä nimenomainen lasku on jo laskettu, koska poikkeuksellisesti ei ollut aikaa tai yhteydenpitokeinoja selvittää asiaa jo NaNoWriMo-foorumeilla. "Loppu menee minulta" on siis enemmänkin kuvainnollinen lausahdus.) Tarvittaessa tosin suljen tämän jo aikaisemmin, mikäli kuluihin osallistujia on enemmän kuin on tarvetta. Eli tavallaan he, jotka ottavat ekana yhteyttä, ovat "päässeet” osallistumaan kuluihin, mikäli summa uhkaa mennä yli. Hoidan raha-asioita aktiivisesti sitä tahtiin kun saan viestejä. Lopputuloksena joku saattaa antaa euron, joku toinen kympin ja muut siltä väliltä ja rahaa kertyy hitaasti koko maaliskuun ajan. Joku ei välttämättä ehdikään ottaa osaa, vaikka olisi halunnut, mutta ainahan on seuraavan kauden lasku tulossa jossain vaiheessa.

Toinen vaihtoehtohan olisi ollut, että kerätään lista osallistujista maaliskuun aikana ja huhtikuun alussa lasken kaikkien kesken jaetun summan ja jokainen maksaa siitä osuutensa. En halunnut tehdä asiaa näin, koska halusin jokaisen tietävän etukäteen, paljonko rahaa on laittamassa kuluihin. Ei niin, että ilmoittautuneita saattaisikin olla vaikka kolme lisäkseni ja jokainen päätyy maksamaan 25 euroa, vaikka se ei omaan rahalliseen tilanteeseen sopisikaan. Tavallaan halusin, että jokaisella on valtaa tehdä päätös oman rahallisen tilanteensa mukaan. Lisäksi sitten kuukauden odotellessa voikin käydä niin, että joku katoaa, rahallinen tilanne muuttuu… joten koin järkevämmäksi hoitaa asian välittömästi juoksevasti tietyn ajanjakson aikana. Tuon 1-10 euroa päätin sillä, että tarkastin paljonko halukkaita kuluihin osallistujia oli marraskuisessa kyselyssä. Taisin sitten hieman korottaa tuota ylärajaa, koska aktiivisuushan on ihan eri luokkaa marras- ja maaliskuussa, mutta myös laajensin vastaavasti hintahaarukkaa alaspäin. Seuraaviin laskuihin otan huomioon joko tämän kuukauden kokemuksen ja foorumin aktiivisuuden tai meillä ehkä saattaa olla tarroja myynnissä. Eli systeemiä kyllä sitten kehitetään.

Ajattelin kertoa maaliskuun lopussa / huhtikuun alussa avoimuuden nimissä, että paljonko kuluihin on osallistuttu ja mahdollisesti, montako ihmistä osallistui. Väliaikatietona kerron, että on saatu 25 euroa, kun en ota itseäni lainkaan huomioon. :)

Kyselkää myös vielä tarkentavasti, jos en vastannut tarpeeksi selkeästi tai meni liikaa ohi aiheen.

Re: Tiedoksi Killan taloudesta ja kuluista

Lähetetty: 14 Huhti 2024 18:50
Kirjoittaja Ael
Päivittelen vielä näin pari viikkoa päivämäärien ylittymisen jälkeen, että kokoon tuli yhteensä 65 euroa ja osallistuneita oli 7. Listaus käyttäjänimistä ja tarkoista summista on näkyvissä ylläpitäjille. Kiitokset vielä yhteisesti osallistuneille sekä myös kaikille yhteisön jäsenille. Jätän tämän ketjun auki vielä joksikin aikaa, joten mikäli herää kysymyksiä tai muuta, niin asiaa saa vielä kommentoida tänne. Lukitsemisen jälkeen kommentit, kysymykset ja palautteet voi laittaa yksityisviestillä, sähköpostilla, Palaute-osioon tai anonyymiin palautteeseen.

Lisää osallistujia ei tosiaan enää oteta, vaikka tämä esillä onkin. :)