Punk-henki ja kirjoittajuus
Lähetetty: 02 Maalis 2024 15:37
Sä voit tehdä jotain suurta
Tai sä voit tehdä jotain pientä
Mut on tärkeetä, että teet jotain
Älä tyydy siihen, mitä ne sulle syöttää
Kun kaiken sen voisit itse tehdä paremmin!
(Ratsia: Me noustiin kellareistamme)
Vietin nuoruuteni kuunnellen räkäisten kellaribändien demoja, ja opin siitä yhden tärkeän asian: Taideteoksen ''laatu'' ei ole ollenkaan sama asia kuin sen kiinnostavuus. Teknisesti puutteellinenkin teos voi koskettaa todella syvältä. Siksi olenkin hiukan ihmetellyt nyt myöhemmin sitä, miksi punk-tyylinen itse tekemisen henki tuntuu kääntyvän niin huonosti kirjallisuuteen.
Nykyään kaiken kulttuurin tekemisessä keskeinen periaate tuntuu olevan se, että tehdään korkeilla tuotantoarvoilla sitä samaa ja monta kertaa nähtyä, mikä on yksinkertaisesti tylsää, ja mitä punkkaritkin aikoinaan kritisoivat. Jotenkin vain tuntuu siltä, että omakustannekirjailijat lähinnä yrittävät jäljitellä valtavirtakirjallisuutta ja tehdä sitä samaa ja monta kertaa nähtyä, joskin matalilla tuotantoarvoilla.
Omassa kirjoittamisessani punk on minulle monin tavoin tärkeä esikuva: Ensinnäkin siinä, että pidän tekemistä tärkeämpänä kuin yleisön miellyttämistä. Toki teen parhaani jokaisen tarinan kohdalla, mutta haistatan peet jonkunlaiselle vaatimukselle, että kaiken julkaistavan pitäisi olla korkeatasoista jossain taidenormien täyttämisen mielessä ja julkaisen tarinani puutteistaan huolimatta ylpeänä. Toisekseen teen kaiken itse toimien instituutioiden ulkopuolella. Lisäksi pyrin nimenomaan tekemään uutta ja erilaista, joka ehkä punkkareiden juhlapuheissa liittyi punkkiin, vaikka käytännössä he uskollisesti noudattivatkin musiikissaan punk-kaavoja.
Sitten tulemme siihen punkin piirteeseen, joka on minulle kaikkein vierain: Epä-älyllisyys. Akateeminen taustani on minulle hyvin tärkeä, ja tahdon kirjoittaa myös sellaista vaikeaa tekstiä, jossa joutuu käyttämään vaikeita sanoja, ja joka ei avaudu katupunkkarille. Viime talvena tein ihan tietoisenkin päätöksen olla välittämättä tarinoideni vaikeaselkoisuudesta niissä tapauksissa, joissa tarina luonnostaan alkaa muotoutua vaikeaselkoiseksi. Tässä ajattelen noudattavani punk-eetosta metatasolla: Pitkien haistattaminen normeille on punk, joten tässä hengessä voin haistattaa halutessani pitkät myös punkkareiden omille normeille.
Ja loppuun vielä pari vanhaa punk-biisiä, jotka ovat minulle tärkeitä nimenomaan kirjoittajuuttani ajatellen:
Ratsia: Taidetta
https://open.spotify.com/track/2zwUGCLWlzQtKrqQL5JBi0
Pelle Miljoona: Vallankumous kulttuuriin
https://open.spotify.com/track/66GgHlW4s4P8GAPUEagmkj
Tai sä voit tehdä jotain pientä
Mut on tärkeetä, että teet jotain
Älä tyydy siihen, mitä ne sulle syöttää
Kun kaiken sen voisit itse tehdä paremmin!
(Ratsia: Me noustiin kellareistamme)
Vietin nuoruuteni kuunnellen räkäisten kellaribändien demoja, ja opin siitä yhden tärkeän asian: Taideteoksen ''laatu'' ei ole ollenkaan sama asia kuin sen kiinnostavuus. Teknisesti puutteellinenkin teos voi koskettaa todella syvältä. Siksi olenkin hiukan ihmetellyt nyt myöhemmin sitä, miksi punk-tyylinen itse tekemisen henki tuntuu kääntyvän niin huonosti kirjallisuuteen.
Nykyään kaiken kulttuurin tekemisessä keskeinen periaate tuntuu olevan se, että tehdään korkeilla tuotantoarvoilla sitä samaa ja monta kertaa nähtyä, mikä on yksinkertaisesti tylsää, ja mitä punkkaritkin aikoinaan kritisoivat. Jotenkin vain tuntuu siltä, että omakustannekirjailijat lähinnä yrittävät jäljitellä valtavirtakirjallisuutta ja tehdä sitä samaa ja monta kertaa nähtyä, joskin matalilla tuotantoarvoilla.
Omassa kirjoittamisessani punk on minulle monin tavoin tärkeä esikuva: Ensinnäkin siinä, että pidän tekemistä tärkeämpänä kuin yleisön miellyttämistä. Toki teen parhaani jokaisen tarinan kohdalla, mutta haistatan peet jonkunlaiselle vaatimukselle, että kaiken julkaistavan pitäisi olla korkeatasoista jossain taidenormien täyttämisen mielessä ja julkaisen tarinani puutteistaan huolimatta ylpeänä. Toisekseen teen kaiken itse toimien instituutioiden ulkopuolella. Lisäksi pyrin nimenomaan tekemään uutta ja erilaista, joka ehkä punkkareiden juhlapuheissa liittyi punkkiin, vaikka käytännössä he uskollisesti noudattivatkin musiikissaan punk-kaavoja.
Sitten tulemme siihen punkin piirteeseen, joka on minulle kaikkein vierain: Epä-älyllisyys. Akateeminen taustani on minulle hyvin tärkeä, ja tahdon kirjoittaa myös sellaista vaikeaa tekstiä, jossa joutuu käyttämään vaikeita sanoja, ja joka ei avaudu katupunkkarille. Viime talvena tein ihan tietoisenkin päätöksen olla välittämättä tarinoideni vaikeaselkoisuudesta niissä tapauksissa, joissa tarina luonnostaan alkaa muotoutua vaikeaselkoiseksi. Tässä ajattelen noudattavani punk-eetosta metatasolla: Pitkien haistattaminen normeille on punk, joten tässä hengessä voin haistattaa halutessani pitkät myös punkkareiden omille normeille.
Ja loppuun vielä pari vanhaa punk-biisiä, jotka ovat minulle tärkeitä nimenomaan kirjoittajuuttani ajatellen:
Ratsia: Taidetta
https://open.spotify.com/track/2zwUGCLWlzQtKrqQL5JBi0
Pelle Miljoona: Vallankumous kulttuuriin
https://open.spotify.com/track/66GgHlW4s4P8GAPUEagmkj