Kirjoittajien Kilta

Kesäkuun lukupiirikirjaksi on valittu Sarah Pennerin Myrkynkeittäjä.

Nyt sitten kiinnostuneet voivat etsiä kirjan käsiinsä.

Mulla tämä löytyy omasta hyllystä ja olen ollut sen aikeissa lukea jo jonkin aikaa. Nyt siis tulee luetuksi.

Kunhan muistan! Mä unohdin ihan täysin sen Narrenturmin lukemisen aiemmin. Pitää laittaa tuo kirja tuohon sohvalle odottamaan. Vaikeampi unohtaa kun on fyysinen kirja eikä Kindlessä oleva.

Minulla on luettavana oleva kirja tässä "ergonomisessa työpisteessäni" (istun korisohvalla läppäri sylissä ja rannetuki on viritys tyynyjä ja jiddishin sanakirja). Illalla välillä asetun ihan lukemaan, mutta tyypillisesti luen pari sivua kun odotan jonkin latautumista. Tai pelin välianimaatioita

Mitenkäs tämän kanssa on aikataulu? Milloin voi alkaa esittää kommentteja?

Hyvä huomio. Tuossa pikaisen laskutoimituksen jälkeen, jos luetaan 14 sivua päivässä, niin kirja olisi luettu 25. päivän tienoilla, toki jokainen saa lukea ihan omaankin tahtiinsa.

Mä olen vasta sivulla 117, tulen vähän jälkijunassa, mutta saan luettua kirjan viimeistään viikonloppuna. Tähän asti olen siitä tykännyt. Se on hieman erilainen mitä odotin, mutta kiinnostavaa luettavaa kuitenkin. Mä ensin vähän karsastin tuota ajasta toiseen siirtymistä, koska mä en yleensä tykkää lukea kirjoja, jossa ollaan kahdessa eri ajassa. Yleensä mua kiinnostaa toinen aikajana paljon enemmän, jolloin sen toisen tarinan seuraaminen ei ole yhtä hauskaa. Toisinaan tykkään molemmista tarinoista ihan yhtä paljon, mutta se siirtyminen on toisinaan rasittavaa varsinkin jos se tarina, josta siirrytään jää just jännään kohtaan. Tässä sitä ärsytystä ei juurikaan ole. Musta tuntuu, että tavallaan molemmat tarinat on yhtä kiinnostavia, vaikka voisi luulla että Nellan tarina olisi kutkuttavampi. Mutta jokin siinä Nellan tarinassa on sellainen ettei se iske ihan niin kovaa etten saisi siitä tarpeekseni. En tiedä onko se kerronta vai mikä? Ja onko se huono asia?

Mutta siis, lisään kommentteja jahka saan luettua kirjan loppuun. Tässä vaiheessa vielä hyvät fiilikset kirjan suhteen.

Olen jo lukenut (ja palauttanut, niin että olen muistin varassa) kirjan, ja kahden eri aikaan kulkevan tarinan yhtymäkohdista jotkin tuntuivat hiukan haetuilta (samoin nykyajassa olevan henkilön toiminta). Yleisesti ottaen hahmot ja tarina veivät kyllä mukanaan.

(en nyt spoilaa enempää -- onko joku muukin meidän kahden lisäksi tarttunut kirjaan)

Minä luin tämän silloin kun tämä ilmestyi, joten en nyt osallistunut. Mutta tulen ehkä huutelemaan jotain sitten kun ei tarvitse pelätä spoilereita. Yleisesti ottaen muistan kyllä viihtyneeni tämän parissa.

Sain tämän luettua joskus ennen juhannusta. Pidin lukemastani minäkin. Kahden aikatason tarinoiden vaihtelu ja lyhyet luvut tekivät tekstin rakenteesta sopivan koukuttavan, oli helppoa "lukea vielä yksi luku...". Suhteellisen kevytlukuinen teksti sopi myös hyvin luettavaksi bussissa työmatkoilla.

Saatte mun puolesta kommentoida jo ihan vapaasti. Mä olen kohta lukenut koko kirjan ja tulen tänne sitten kommentoimaan lisää.

En nyt tämän lukemiseen osallistunut (työt haittaa harrastuksia), mutta näin välihuomautuksena, että näin loppuvaiheessa kun kesäkuuta on vain muutama hassu päivä jäljellä voi kyllä jo keskustella kirjasta ihan spoilerien kanssa. Täällä voisi ottaa tavaksi, että jälkijunassa lukevien homma on lukea kirja kiinni ja vältellä spoilereita itse vaikka sitten olemalla lukematta keskustelua sen sijaan että sovitussa aikataulussa pysyneiden pitäisi vältellä keskustelemasta spoilaamisen pelossa. Imo aikataulun sopimiselta katoaa pohja täysin jos kirjan käänteistä keskustelemista varotaan vielä näin lähellä kuun loppuakin.

Minulla menee muistoissa Myrkynkeittäjän yksityiskohdat vähän sekaisin toisen kirjan kanssa, Terhi Tarkiaisen Kitty, eli kuinka mies tuhotaan. Molemmissa ollaan 1700-luvun Lontoossa ja naispäähenkilö on apteekkari. Lisäksi luin nämä molemmat vuonna 2021. Kirjat ovat kyllä todella erilaisia tyyliltään, minkä voi ehkä päätellä mun Goodreads-kommenteista ko. kirjojen kohdalla:

Myrkynkeittäjä: Viihdyttävä mysteeri, joka selviää vähän liian helposti ja pikkusievästi.

Kitty: Jokseenkin kiero ja sairas tarina. Tykkäsin.

Kirja on nyt luettu ja musta se oli ihan viihdyttävä. Ei täydellinen, ei tullut uutta lempparia, mutta en sitä vihaakaan intohimoisesti.

Musta kirjan suurin ongelma on se, että se on aiheeseen nähden melko kevyt. Mä odotin hieman erilaisempaa tarinaa. Nellan ja Elizan tarina oli musta mielenkiintoisempi, kuin Carolinen, vaikka toki sekin mua kiinnosti. Mutta Carolinen osuus oli musta se ongelma, sillä se kevensi kirjaa. Nellan ja Elizan tarinasta olisi saanut paljon synkemmän ja mielenkiintoisemman, mutta koska Caroline on kirjassa mukana, tarinoiden välillä piti olla tasapaino. Olisi varmaan syntynyt kamala kuilu, kun toinen tarinoista on raskas ja synkkä ja toinen ei sitten niinkään. Heräsikin kysymys, oliko Carolinen osuus pakko olla kirjassa? Toki lopussa molemmat tarinat sidottiin yhteen, mutta musta koko kirja olisi voinut keskittyä vain Nellaan ja Elizaan. Tai ehkä ainakin antaa Carolinelle pienempi rooli.

Mua myös hieman häiritsi tämä kuinka helposti kaikki aina Carolienne selvisi. Pari hakua ja ha, tieto on kaivettu esiin! Ja löysi kauan kadoksissa olleen rakennuksenkin Lontoon keskustasta! Ensinnäkin, miten se muka saattoi vielä olla siellä ja toiseksi, kuinka kukaan ei koskaan muka ole siellä aiemmin ollut? Tämä oli sellainen asia että piti vähän venyttää sitä mitä uskoo mahdolliseksi.

James, joo. Se oli alusta asti selvää että se ei ole hyvä tyyppi. Mua itse asiassa harmitti se, että lopussa jäi vähän auki se niiden suhde, että se saattaisi ehkä joskus vielä jatkua. Ei Caroline, ei. Älä tee sitä ittelles. Mä myös arvasin, että se joi siitä pullosta itse. Ihmettelin myös miten joku ehti siinä kaaoksessa lukea sitä Carolinen muistikirjaa. Jos se tippui maahan niin oi, kuinka sopivasti juuri siltä oikealta kohdalta. Tämä poliisien sekaantuminen oli musta vähän väkisin tehty juttu.

Sivulla 300 oli yksi asia mikä ärsytti mua suunnattomasti. Viimeinen lause siellä on tällainen: "Puristin silmäni kiinni ja ajattelin kaikkea, mitä olin menettänyt, ja sitten astuin kohti kaidetta ja kallistuin nälkäisen mustan veden ylle." Tässä kohtaa ajattelin, että Nella hyppäsi jokeen myös. Carolinen osuuden jälkeen tuli kuitenkin Nellan osuus ja siitä selvisi ettei se hypännytkään. Mua alkoi ärsyttää tuo vihjaus ihan suunnattomasti. Vihjataan että katsos nyt, täällä se roikkuu tumman veden yllä ja annetaan selkeästi ymmärtää että sinne se menee. Sitten kuitenkaan ei hypännytkään. Siis tosi pieni juttu, mutta tosi ärsyttävä vihjaus joka ei pidäkään paikkaansa. :D

Loppu oli musta myös hieman ihmeellinen. Siinä selkeästi viitattiin että ne haamut oli todellisia (oletin että Nella näki Johannan siellä ikkunassa, ehkä se olikin joku muu ja Carolinen vihjattiin näkevän Ellan ja Elizan). Eliza myös kommentoi jotain ystävästä joka auttaa edelleen. Tai sitten se Nella ei kuollutkaan (jo toistamiseen) ja se eleli jossain niiden kanssa. (Tuskinpa, mutta mene ja tiedä). Niiin. Ja sitte se Elizan ihmepelastuminen. Hyppää hyiseen Thamesiin jonne muut hyppääjät aina kuolee ja se jollain ihme tavalla selviää. Kait se oli se sen juoma minkä se valmisti tai sitten se oli sattumaa, onnenkantamoinen. Jos se oli se juoma, niin mua ehkä hieman haittaa se, että koko kirja toitotetaan että taikuutta ei ole se on vain mielikuvitusta ja sitten haamut ja loitsujuomat onkin todellisia. Se ei musta sopinut kirjan henkeen se taikuuden olemassaolo.

Paljon valitusta! Vaikka alussa sanoin että se oli ihan viihdyttävä. Kyllä se olikin viihdyttävä ja tykkäsin sen lukea. Se vaan olisi musta voinut olla paljon parempikin. Paljon sellaisia asioita tapahtui, että piti vaan hyväksyä että näin se nyt vaan on (esim. se ikivanha rakennus piilossa keskellä Lontoota). Sen takia valitusta, enimmäkseen. Tarina piti kyllä otteessaan ja luinkin sen melko nopeasti. Helppolukuinen. Mulla on kirjailijan toinenkin kirja (Lontoon salatieteellinen seura) jonka aion joskus lukea myös.

Minä tavallaan hyväksyin sen taikuuden, mutta se nykyaikaan sijoitettu hokkuspokkus (ja myös se miten Caroline siinä toimi -- meni hiipparoimaan sinne sen sijaan että olisi ilmoittanut löydöstään -- ja tietenkin siellä piti sohia huonosti varustautuneena ja olipa tosi huono akku siinä kännykässä) oli vaikeampi uskoa.

Niin se James... Sen tuominen paikalle ja se että tyyppi ei osaa lukea ohjeita ja juo jotain mikä on tarkoitettu ulkoisesti käytettäväksi, oli vähän turha kiemura -- olisi riittänyt se että tyyppi yrittää mankua Atlantin takaa ja saa ansaitun kengänkuvan peffaansa. (ja mikä on moinen flunssalääke -- Vicks tulee lähinnä mieleen ja sen juominen olisi melkoinen stuntti)

Kokonaisuutena kirja kyllä oli viihdyttävä, ja vaikutti siltä, että kirjoittaja tiesi sinänsä mitä kirjoitti, ainakin siitä 1700-luvun lopusta.

Kirja tosiaan oli viihdyttävä ja vaikka mä sitä tuossa aiemmin kritisoinkin, niin vein sen äitille heti lainaan :D

Ne reseptit kirjan lopussa oli muuten musta aika kiva lisä. Unohdin ne mainita. Tuollaiset lisukkeet lopussa on aina kiva yllätys.