Kirjoittajien Kilta

Ensinnäkin tahdon sanoa, että tässä ryhmässä en ole törmännyt snobismiin ja viihdyn täällä juuri siksi.

Mutta muualla niin kirjoittaja- kuin lukijapalstoillakin olen törmännyt kummalliseen snobismiin. Tämän voisi ehkä tiivistää seuraavaan kahteen ajatukseen

(1) Kirjallisen tuotoksen arvo määräytyy yksinomaan sen laadun perusteella.
(2) Ei-laadukkaan kirjallisuuden olemassaolo on negatiivinen ilmiö.

Itse en allekirjoita kumpaakaan ajatuksista. Minusta on hienoa, että ihmiset kirjoittavat ja luovat omaehtoisesti taidetta. joten minusta kaikella kirjallisuudella on arvoa sen "laadusta" riippumatta. Yleensä kun pykälän (1) mukaisia ajatuksia esitetään, jätetään samalla luonnehtimatta, mistä tuo "laatu" koostuu, ja vahva epäilykseni on, että jokaisella keskustelijalla on siitä oma käsityksensä. Lisäksi olen monta kertaa kokenut koskettaviksi myös sellaiset tekstit, jotka eivät ole "laadukkaita" millään yleisesti hyväksytyllä mittarilla, joten sellaisistakin on mahdollista saada positiivinen lukukokemus, jos lukijan persoona ja teksti sattuvat mätsäämään poikkeuksellisen hyvin.

Pidän myös tärkeänä sitä, että kirjallisuutta tuotetaan erilaisille marginaalisille lukijakunnille, ja jos "laadun" kriteerit asetetaan kovin yleisesti hyväksytystä käsin, menetetään yksinomaan erilaisia marginaaliryhmiä puhutteleva kirjallisuus. Itse ajattelen, että teos on hyvä, jos jonkun on mahdollista pitää siitä tosi paljon, ja huonot teokset (joita myös tehdään) ovat niitä, joista kenenkään ei ole mahdollista tykätä. Huonoillakin teoksilla (tämän määritelmän mukaan) näen olevan arvoa ihan siksi, että minusta taiteen tuottaminen on itsessään arvokasta.

Pykälän (1) mukainen ajattelu on vielä minusta ymmärrettävää, vaikken sitä kannatakaan, mutta pykälässä (2) siirrytään jo absurdin snobismin puolelle. Huomautan, että pykälässä (2) ei ole kyse siitä, että enemmän laadukasta kirjallisuutta on parempi, ja jos sen lisäksi on laadutonta, se on neutraali ilmiö. Vaan kyse on siitä, että "Paljon laadukasta kirjallisuutta eikä sen lisäksi laadutonta" on mielipiteen esittäjän mielestä aidosti parempi tilanne kuin "Paljon laadukasta kirjallisuutta ja sen lisäksi paljon laadutonta."

Yleensä tätä perustellaan sillä, että on huono asia, että lukijoilla on riski vahingossa tarttua ei-laadukkaaseen kirjaan.

Ajatus on minusta absurdi, koska olen pienestä pitäen elänyt tilanteessa, jossa vain pieni osa kirjallisuudesta kiinnostaa minua johtuen omituisesta kirjallisuusmaustani, ja olen tottunut tilanteeseen, jossa kahlaan ei-kiinnostavien kirjojen meressä metsästäen kiinnostavia kirjoja. Ajatus siitä, että joku haluaisi tilanteen, jossa jokainen lukukokemus on hänelle positiivinen on minusta käsittämättömän utopistinen, ihan jo johtuen siitäkin, että eri ihmisiä kiinnostavat eri kirjat, eikä kukaan voi mitenkään olettaa, että kaikki kirjoittaisivat juuri itselle.

Jollain tavalla tähän ilmiöön liittynee myös erilaisten kirjoittajapiirien toiminta, jossa aloittelevat kirjoittajat antavat toisilleen pääosin negatiivista palautetta. Tässäkin tärmätään ajatukseen jonkunlaisesta "laadun" ideaalista, jota kirjoittajan pitäisi oppia noudattamaan. Itse olen huomannut että tällainen vertaispalaute on toivottoman subjektiivista, ja "ei toimi" on pelkästään aikuisten tapa sanoa "en tykkää". Suurimmaksi ongelmaksi negatiivisessa palautteessa nousee se, jos tarinan eetoksen vastustaminen naamioidaan palautteessa tarinassa oleviksi teknisiksi puutteiksi. (Mitä tapahtuu hyvin paljon.)

Eikös tähän usein liity myös ajatus että vain tietyt kirjallisuuden lajit ovat oikeaa kirjallisuutta, ja loput roskaa...

Tyypillisesti spekulatiivinen fiktio luokitellaan roskaksi (ja jos joku tähän tyylilajiin kuuluva kirja sitten on pakko myöntää korkeatasoiseksi niin sitten keksitään omituisia selityksiä).
Esim. mitä spefiä halveksiva sanoo Martinsonin Aniarasta (en kyllä ole lukenut, pitäisi), tai fanfictionia halveksiva Volter Kilven "Gulliverin retkistä Fantomimian maassa" (jota sangen mieltyneenä kuuntelin äänikirjana -- samainen Helmet, miten voi lukea kirjaa joulukuussa ulkona, no äänikirjaa! Löytyi Areenasta, hyvä lukija ja päiväkirjarakenne sopi tuohon. Ainoa äänikirja kyllä jonka olen kuunnellut)?

Itse olen sitä mieltä, ettei ole olemassa hyviä ja huonoja kirjallisuuden lajeja, on hyviä ja huonoja kirjoja.
Sille hyvyydelle tai huonoudelle voi ollakin jonkinmoiset objektiiviset kriteerit, mutta ei sille pitääkö jostakin. Olen lukenut (lähinnä Helmet-haasteen takia), kirjoja joista totesin että en pidä, mutta en voi väittää niitä huonoiksikaan.
Toisaalta olen törmäänyt muutamaan jopa palkintoja saaneeseen kirjaan jotka minusta ovat ihan objektiivisesti heikkoja.
Hyllssäni on toisaalta yksi teos jota lukiessani raastoin hiuksiani -- voi kun olisi ollut joku kustannustoimittamassa! -- mutta henkilökohtaisista syistä (isän serkun muistelmateos) se kiinnosti minua suuresti.

Tietysti olisi aina kiva, jos kirja olisi niin laadukas kuin se voi olla, eli esimerkiksi ei-tarkoitukselliset kielioppi- ja kirjoitusvirheet korjattuina yms. Mutta minusta on hyvä jos kirjallisuuden kentälle pääsee mahdollisimman laajalti kaikenlaista tavaraa, jotta sieltä löytyy jokaiselle jotakin.

Itse tykkään jos kirja yllättää jotenkin, ja suurien kustantamoiden ammattimaisesti kustannustoimitetuista (eli ns. laadukkaista) teoksista on usein hiottu yllättävimmät särmät pois, jolloin lopputulos voi olla vähän turhan sovinnainen minun makuuni. Totta kai tähän on poikkeuksia ja hyvä niin. Mutta esim. tämän vuoksi minusta on kiva lukea myös kirjoittajatovereiden julkaisemattomia tekstejä ja pienten kustantamoiden marginaalisempia juttuja, niitä ei ole pakotettu samaan muottiin. Englanniksi tulee luettua aika paljon juuri tästä syystä: isommalla kielialueella löytyy enemmän riskinottajia (tai ei se edes välttämättä ole niin riski kun oudommallekin tekstille löytyy todennäköisesti ihan kohtuullisen kokoinen yleisö).

Aiemmin kirjoitin ties mitä hörhötarinoita ilolla, ja vähän isompiakin aika huolettomasti. Mutta nyt kummittelee se ajatus, jotta sitten kun viimein julkaisen, sen pitää olla jotain HIENOA. JA TÄRKEÄÄ. Vähintäänkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Jos ei Nobelia, ainakin Finlandia-palkinto.

Ja niitähän annetaan vain ja ainoastaan tärkeistä ja vakavista aiheista, historian kipupisteistä synkästi ja realistisesti kerrottuna.

Kauhun tasapaino, tottakai. No, jotain kelloa pitää onnistua kilauttamaan tarpeeksi monessa päässä, jotta jokin on jotakin.

Jos haluat toiseen suuntaan hyvin korkealla olevan riman, niin muistelepa millaisista teoksista palkittiin ainakin aatelisarvolla.

Yhden pisteen vihje:

Ooook

Tiedän.

Ilolla ja oivaltavalla humanismilla on yhä kysyntää, tai ehkä enemmän kuin koskaan. Mutta tuo rima on toooosi korkealla. :)

Paula kirjoitti: ↑31 Touko 2024 10:32 Tietysti olisi aina kiva, jos kirja olisi niin laadukas kuin se voi olla, eli esimerkiksi ei-tarkoitukselliset kielioppi- ja kirjoitusvirheet korjattuina yms. Mutta minusta on hyvä jos kirjallisuuden kentälle pääsee mahdollisimman laajalti kaikenlaista tavaraa, jotta sieltä löytyy jokaiselle jotakin.

Itse tykkään jos kirja yllättää jotenkin, ja suurien kustantamoiden ammattimaisesti kustannustoimitetuista (eli ns. laadukkaista) teoksista on usein hiottu yllättävimmät särmät pois, jolloin lopputulos voi olla vähän turhan sovinnainen minun makuuni. Totta kai tähän on poikkeuksia ja hyvä niin. Mutta esim. tämän vuoksi minusta on kiva lukea myös kirjoittajatovereiden julkaisemattomia tekstejä ja pienten kustantamoiden marginaalisempia juttuja, niitä ei ole pakotettu samaan muottiin. Englanniksi tulee luettua aika paljon juuri tästä syystä: isommalla kielialueella löytyy enemmän riskinottajia (tai ei se edes välttämättä ole niin riski kun oudommallekin tekstille löytyy todennäköisesti ihan kohtuullisen kokoinen yleisö).

Pidän tästä näkökulmasta. Minulle omaa kaavaa noudattavat kirjalliset teokset ovat melko kuivia tai hieman tylsiä jatkuvaa luettavaa.

Pidän teoksista, jotka huokuvat jokaisen yksilöllisyyttä eivätkä yritä olla stereotyyppisiä houkutellakseen monia lukijoita.

Kun miettii viimeaikaisia suomalaistenkin lukutaidolle annettuja madonlukuja, niin snobismiin ei todellakaan ole omasta mielestäni varaa. Jokainen luettu kirja on aina yksi luettu kirja, olipa se "Alastalon salissa" tai Aku Ankan taskukirja.
(Tässä mielessä äänikirjat eivät ole mukana, koska niitä ei lueta, eli ne eivät valitettavasti pidä lukutaitoa tai kirjoitetun tekstin ymmärtämistä yllä. Muistan muuten omilta peruskouluajoiltani yhden luokallani olleen pojan, joka ei aina ymmärtänyt kirjoitettua tekstiä, mutta jos se luettiin ääneen tai hän luki sen itse ääneen, ongelma häipyi heti. Mahdollisesti jokin lukihäiriön muoto?)