Kuten Killan säännöissä lukee, tekoälyn käyttö foorumilla jaettavissa töissä on kielletty. Sähköpostilla saamamme palautteen pohjalta keskustelimme kiltamestarien ja kiltavalvojien kesken tekoälyn käytöstä ja siitä pitäisikö Killan linjaa tekoälyn suhteen selkeyttää. Nykyisellä tasollaan tekoälyt eivät ole vielä kyllin eettisesti ja reilusti rakennettuja, johtuen siitä ettei yhteiskunnassamme ole vielä pelisääntöjä tai lakeja jotka koskisivat sitä onko sallittua käyttää tekoälyn opettamiseen ihan mitä tahansa materiaalia ilman asianmukaisia korvauksia oikeuksien omistajille, puhumattakaan siitä kuinka eettistä tekoälyn käyttö on vaikka tekoälyn käytössä oleva materiaali olisikin luvallisesti hankittua. Voiko todella sanoa kirjoittaneensa tekstin, jos koko teksti on tekoälyn ulos suoltama, vaikka idea olisikin tullut tekoälyn käyttäjältä? Siihen asti, että nämä asianmukaiset pelisäännöt ja lait ajan myötä muotoutuvat, Kilta on päättänyt ottaa mieluummin tiukemman linjan tekoälyn käyttöä koskevan säännön suhteen kuin liian lievän suhtautumisen.
Keskustelun lopputuloksena, päätimme, että luomme Muiden harrastusten alle ala-alueen Tekniikka ja tekoäly, jonne odotamme kaiken tekoälykeskustelun jatkossa sijoittuvan. Tämä koskee myös kaikkia yleisiä mainintoja tekoälyn käytöstä esimerkiksi kirjoitusonnistumisissa ja muissa kirjoituskeskusteluissa, joten jos tästä eteenpäin näemme uuden foorumialueen ulkopuolella mainintoja tekoälystä tai sen käytöstä, siirrämme kyseiset viestit uuden alueen alle, johonkin siellä olevista tekoälyketjuista tai luomme kokonaan oman yleisketjun näille muualta siirrettäville yksittäisille viesteille. Uudella alueella voi myös keskustella kaikesta muusta tekniikkaan liittyvästä ja kysyä tech helppiä ongelmiin jotka eivät suoraan liity foorumin käyttöön.
Tekoälyn käyttö foorumilla jaettavissa töissä pysyy kiellettynä ja tämä pitää sisällään myös linkkien jakamisen töihin, joiden käyttäjä tietää olevan tekoälyllä kirjoitettuja, ellei linkki ole jotenkin olennainen käynnissä olevalle tekoälykeskustelulle. Ylläpitäjien ominaisuudessa emme toki voi vaikuttaa siihen jatkavatko käyttäjät tekoälyn käyttöä kirjoitusprosessiensa osana ja myönnämme, että meillä ei ole osaamista arvioida kaikkia jaettuja linkkejä sen pohjalta ovatko ne tekoälyn tuottamaa sisältöä vai eivät. Vahvasti kuitenkin rohkaisemme jokaista kirjoittamaan joka sanan ennemmin itse ja hiomaan aritstisia taitojaan sillä tavoin, sen sijaan, että ulkoistaa isoimman työn tekoälyn kaltaiselle kolmannelle taholle ja ottaa kunnian lopputuloksesta. Näin ollen lähestymistapamme linkkien jaon suhteen tulee olemaan se, että jos jokin paljastuu jälkeenpäin tekoälyn tuottamaksi sisällöksi, kyseinen linkki joko poistetaan kiltamestarien tai valvojien toimesta kokonaan tai koko viesti siirretään tekoälykeskusteluun, jos katsomme sen sopivan paremmin sinne.
Keskustelun myötä tarkensimme myös tekoälysääntöä siten, että erilaisia tekoälysovelluksia ja sivustoja ei foorumillamme saa mainostaa lainkaan. Jo olemassa olevat tekoälykeskustelut on siirretty jo uuden alueen alle, mutta jos käyttäjät huomaavat, että jotain jäi enemmän tai vähemmän epähuomiossa siirtämättä, pyydämme raportoimaan siirrettävät viestiketjut tai viestit ylläpidolle joko viesteissä näkyvää raportointi nappia painamalla tai lähettämällä siirrettävän ketjun tai viestin linkin jollekulle Kiltamestareista tai valvojista.
Tämä tiedote on asetettu näkymään foorumin jokaisella alueella seuraavien kymmenen päivän ajan, jotta jokainen varmasti huomaa sen.
Killan linjaus tekoälyn käyttöä koskeviin sääntöihin foorumilla
- Tapio Lappaja
- Kiltamestari
- Viestit: 67
- Liittynyt: 27 Marras 2023 22:02
- Paikkakunta: Piimäversumi