Minkälaisia rakenteita ja rakennekaavioita käytätte tarinoissanne? Käytättekö aina samaa? Missä vaiheessa kirjoittamista, heti suunnitteluvaiheessa, ekan draftin jälkeen vai myöhemmin? Vai menette mutulla?
Mä huomasin, että nuortenfantasiassani Seitsemän yli kaksi on heikko rakenne huolimatta tekstin näennäisestä valmiudesta reilun 4 vuoden työstämisen jälkeen. Päätin puristaa sen Save the Cat! -beat sheetin läpi. En ehkä sivutarkasti, mutta nähdäkseni ovatko palikat edes jotakuinkin kohdillaan. Päähenkilön hahmokaarikin tarkentuu ja sitä myötä käytös & tarina ainakin yksityiskohdissa. En vanno sokeasti STC:n nimeen, mutta mua se auttaa.
Rakenteet ja kaaviot auttaa mua valtavasti, mutta jostain syystä niitä tulee käytettyä vasta kun homma on jo pitkällä, jolloin on ärsyttävää alkaa tekkemään isoja muutoksia. Mutta mä olen editoijana muutenkin ahteri edellä puuhun -tyyppi, eli aloitan liian helposti kielen hienosäädöstä, joka oikeasti kuuluis sinne loppuun.
Rakenteista
Valvoja: haikailutaide
- haikailutaide
- Kiltavalvoja
- Viestit: 540
- Liittynyt: 04 Joulu 2023 10:45
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: Rakenteista
Mä oon sillai vähän rakenneagnostikko, että mun mielestä niiden nimenomaan pitäisikin olla editointi- eikä kirjoitustyökaluja.
Oon kokenut itse, että jos yritän lähteä joku tietty, tarkka juonikaavio edellä tekemään, niin juonesta tulee helposti pelkkä rasti ruutuun -tehtävä ja henkilöhahmoista aika persoonattomia.
(Varmasti myös taidoista kiinni. Mun mielestäni paras juonikaavio tarinan alkusuunnitteluun on silti aika löyhä arkkityyppinen tarina tai kolmen-viiden näytöksen apukehikko.)
Ne juonikaaviot, joita kansainvälisesti eniten hehkutetaan, tuppaa tällä hetkellä netissä olemaan amerikkalaisia käsikirjotuspohjia, kuten vaikka Save the Cat.
Eli siis hyvin tietyntyyppistä viihdekirjoittamista. Se on tosi tietyn pituiseen ja muotoiseen lopputulokseen tähtäävää juonisuunnittelua, jota palikkamallisuus ehdottomasti palvelee.
Monet muut on jälkiviisasta ja väkisin väännettyä, vähän tarkoitushakuista folkloristiikkaa, kuten vaikka Sankarin matka.
Se ei loppupeleissä ole ultimaattinen ja paras tulkintamalli kaikkeen maailman mytologiaan, vaikka viime vuosisadan yläluokkaisen amerikkalaismiehen elämälle ehkä tarjoaakin merkitystä.
Juonikaavioista on ehdottomasti apua, ja on varmasti hyvä aina välillä miettiä, seuraako oma tarina mitään ymmärrettävää kehityskulkua.
Mut on varmasti myös hyvä muistaa, että ne on yleensä ensisijaisesti analyyttisiä eikä ennalta määrääviä malleja. Melkein minkä tahansa kertomuksen, jos se on vetävä, voi iskeä johonkin juonikaavioon summittaisesti niin, että se istuu siihen.
Erilaiset tarinalliset rakenteet on kuitenkin osin kulttuurisidonnaisia ja erittäin vahvasti tekstilajiin liittyviä.
Aika harva pohjoismainen romaani tai näytelmä esimerkiks perinteisesti noudattaa kovin selkeää hyvis ja vastus -asetelmaa, eikä niistä välttämättä edes löydä yhtä päähenkilöä, jolla on joku vahva toimijuus alusta loppuun.
Tulee mieleen vaikka Ibsenin Villisorsa... Yks niitä näytelmiä, jonka olen oikeesti ihan ilomielin lukenut teoksena ja nauttinut, mutta sehän on vaa erilaisten ihmiskohtaloiden vaikeita keskusteluja keskenään ja päättyy pikemmin kysymysmerkkiin kuin pisteeseen.
On sillä alkukohta, huippu ja lopetus, ja on siinä teemoja ja konflikteja, mutta ei sitä hollywood-tyylisellä mallilla voisi välttämättä saada aikaan.
Eli siis summa summarum, mun mielestä ei ole mitenkään kummallista ottaa juonikaavioita käyttöön vasta editoidessa.
Toki jos huomaa, että omaa tekstiä on tullut työstettyä jo parin luonnoksen verran, eikä siinä tunnu olevan juonta ollenkaan, uuden raakileen juonittelu suoraan jonkun rungon päälle voi olla tosi hedelmällinen työvaihe siinä!
Mä kirjoitin ykkösversioni Sudensurmasta niin, että mulla oli kyllä luvut ja lopputulos etukäteen suunniteltuina, mutta juonikaaviota ei.
Kakkosluonnokseen oon lähtenyt niin, että jaoin tarinan kolmeen näytökseen, ja kaavailin sen uusiksi niiden sisälle.
Oon kokenut itse, että jos yritän lähteä joku tietty, tarkka juonikaavio edellä tekemään, niin juonesta tulee helposti pelkkä rasti ruutuun -tehtävä ja henkilöhahmoista aika persoonattomia.
(Varmasti myös taidoista kiinni. Mun mielestäni paras juonikaavio tarinan alkusuunnitteluun on silti aika löyhä arkkityyppinen tarina tai kolmen-viiden näytöksen apukehikko.)
Ne juonikaaviot, joita kansainvälisesti eniten hehkutetaan, tuppaa tällä hetkellä netissä olemaan amerikkalaisia käsikirjotuspohjia, kuten vaikka Save the Cat.
Eli siis hyvin tietyntyyppistä viihdekirjoittamista. Se on tosi tietyn pituiseen ja muotoiseen lopputulokseen tähtäävää juonisuunnittelua, jota palikkamallisuus ehdottomasti palvelee.
Monet muut on jälkiviisasta ja väkisin väännettyä, vähän tarkoitushakuista folkloristiikkaa, kuten vaikka Sankarin matka.
Se ei loppupeleissä ole ultimaattinen ja paras tulkintamalli kaikkeen maailman mytologiaan, vaikka viime vuosisadan yläluokkaisen amerikkalaismiehen elämälle ehkä tarjoaakin merkitystä.
Juonikaavioista on ehdottomasti apua, ja on varmasti hyvä aina välillä miettiä, seuraako oma tarina mitään ymmärrettävää kehityskulkua.
Mut on varmasti myös hyvä muistaa, että ne on yleensä ensisijaisesti analyyttisiä eikä ennalta määrääviä malleja. Melkein minkä tahansa kertomuksen, jos se on vetävä, voi iskeä johonkin juonikaavioon summittaisesti niin, että se istuu siihen.
Erilaiset tarinalliset rakenteet on kuitenkin osin kulttuurisidonnaisia ja erittäin vahvasti tekstilajiin liittyviä.
Aika harva pohjoismainen romaani tai näytelmä esimerkiks perinteisesti noudattaa kovin selkeää hyvis ja vastus -asetelmaa, eikä niistä välttämättä edes löydä yhtä päähenkilöä, jolla on joku vahva toimijuus alusta loppuun.
Tulee mieleen vaikka Ibsenin Villisorsa... Yks niitä näytelmiä, jonka olen oikeesti ihan ilomielin lukenut teoksena ja nauttinut, mutta sehän on vaa erilaisten ihmiskohtaloiden vaikeita keskusteluja keskenään ja päättyy pikemmin kysymysmerkkiin kuin pisteeseen.
On sillä alkukohta, huippu ja lopetus, ja on siinä teemoja ja konflikteja, mutta ei sitä hollywood-tyylisellä mallilla voisi välttämättä saada aikaan.
Eli siis summa summarum, mun mielestä ei ole mitenkään kummallista ottaa juonikaavioita käyttöön vasta editoidessa.
Toki jos huomaa, että omaa tekstiä on tullut työstettyä jo parin luonnoksen verran, eikä siinä tunnu olevan juonta ollenkaan, uuden raakileen juonittelu suoraan jonkun rungon päälle voi olla tosi hedelmällinen työvaihe siinä!
Mä kirjoitin ykkösversioni Sudensurmasta niin, että mulla oli kyllä luvut ja lopputulos etukäteen suunniteltuina, mutta juonikaaviota ei.
Kakkosluonnokseen oon lähtenyt niin, että jaoin tarinan kolmeen näytökseen, ja kaavailin sen uusiksi niiden sisälle.
Piimän Paavali, joka kertoi kauhutarinan työpaikan kahvihuoneen kokkelipurkista...
Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/27 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
Sudensurma, poliittista folklore-fantasiaa; 2. luonnos, 23/27 lukua.
Aivoriihessä: Jätinhauta, synkeää seikkailufantasiaa; Heppakirjoja historiallisella twistillä.
Re: Rakenteista
Mä olen hyödyntänyt rakennekaavioita jo suunnitteluvaiheessa, ikään kuin viitoittamaan tietä, että miten juoni suunnilleen voisi edetä. Yleensä juoni pitää vängätä kasaan vähän väkisin, sillä tarinani saavat alkunsa kaikesta muusta: hahmoista ja niiden välisistä suhteista, miljööstä, muutamasta kohtauksesta. Rakennekaaviot auttavat hahmottamaan kokonaisuutta ja estävät lähtemästä kovin pahasti sivuraiteille. En muista käyttämäni kaavion nimeä, mutta siinä on kolme näytöstä ja niiden sisällä erilaisia kohtia, save the cat ei taida olla siitä kovin kaukana. Orjallisesti en kaaviota noudata; jossain vaiheessa juoni yleensä alkaa edetä itsekseen ja viimeistään kirjoittamisvaiheessa suunnitelmat aina vähän muuttuvat.
Yllä mainittua rakennekaaviota tärkeämpänä ohjeena olen nyt pitänyt sitä, että tarinassa tulisi olla selkeät syy-seuraussuhteet. Jotain pahaa tapahtuu, päähenkilö(t) tekee jotain korjatakseen tilanteen, tämän vuoksi tilanne pahenee lisää (tai ratkeaa mutta synnyttää uuden ongelman), päähenkilön pitää tehdä uusi ratkaisu... ja niin edelleen. Tätäkään ei ehkä voi jokaiseen tarinaan soveltaa, mutta itselle tästä ajatuksesta tuntuu olleen apua siinä, että tarina kulkee loogisen tuntuisesti eteenpäin ja ettei päähenkilöstä tule liian passiivinen.
Yllä mainittua rakennekaaviota tärkeämpänä ohjeena olen nyt pitänyt sitä, että tarinassa tulisi olla selkeät syy-seuraussuhteet. Jotain pahaa tapahtuu, päähenkilö(t) tekee jotain korjatakseen tilanteen, tämän vuoksi tilanne pahenee lisää (tai ratkeaa mutta synnyttää uuden ongelman), päähenkilön pitää tehdä uusi ratkaisu... ja niin edelleen. Tätäkään ei ehkä voi jokaiseen tarinaan soveltaa, mutta itselle tästä ajatuksesta tuntuu olleen apua siinä, että tarina kulkee loogisen tuntuisesti eteenpäin ja ettei päähenkilöstä tule liian passiivinen.
Vaihdoin nimimerkkiä! Hirmu -> Miksu
avatar by Haikailutaide
avatar by Haikailutaide
Re: Rakenteista
Hmm.
Minä katson useampia rakennekaavioita, mutta harvoin mitään käytän ehkä puhtaasti sellaisenaan? Kuitenkin juonta miettiessä pidän kaavion siinä rinnalla ja mietin, että puuttuuko tästä tarinasta jotakin, olisiko hyvä lisätä johonkin väliin jotain. Tietyllä tapaa se siis tuo inspiraatiota.
Minä tiedän, että kaavioiden nimeen joskus vähän vannotaan ja sen tarinan pitää sopia (joidenkin mielestä) siihen tiettyyn kaavion. Itse olen kuitenkin tietyllä tapaa tällainen hupikirjoittaja ja minua kiinnostaa oikein rikkoa sitä kaavaa ja miettiä, miten tarina toteutuu sen jälkeen. En vielä ole päässyt oikeasti loppuun asti tai kunnolla alkuunkaan tällaisten "taidekokeilujen" kanssa, mutta varmaan tärkeä pointti kuitenkin mainita. Minun logiikkani on, että säännöt on ihan hyviä auttamaan alkuun, mutta ne on myös tehty rikottaviksi. Joku Hero's journey käy mielestäni äkkiä ennalta-arvattavaksi ja enemmän jännittää, jos sitä on hieman rikottu.
Eniten käytettyä tulee seuraavia: Snowflake Method (aloitus, kolme ongelmaa, loppu muistaakseni), Dan Harmon's Story Circle / Plot Embryo, three-act structure, ihan vain aloitus / koukku / keskikohta tai juonenkäänne / huippukohta / loppu / mitä sitä ikinä tarviikaan tai tuntuu loogiselta.
Mutta vähän vaihtelevasti tulee käytettyä. Joskus suunnittelen juonen ennen kirjoittamista ja silloin käytän kaaviota rinnalla. Joskus vedän tarinan tajunnanvirtana, jolloin en edes mieti asiaa. Joskus tarinan keskellä saatan vähän miettiä jatkoa kaavion avulla. Editoinnissa pitäisi koittaa kaaviota, sillä siitä olen kuullut suosituksia.
Minä katson useampia rakennekaavioita, mutta harvoin mitään käytän ehkä puhtaasti sellaisenaan? Kuitenkin juonta miettiessä pidän kaavion siinä rinnalla ja mietin, että puuttuuko tästä tarinasta jotakin, olisiko hyvä lisätä johonkin väliin jotain. Tietyllä tapaa se siis tuo inspiraatiota.
Minä tiedän, että kaavioiden nimeen joskus vähän vannotaan ja sen tarinan pitää sopia (joidenkin mielestä) siihen tiettyyn kaavion. Itse olen kuitenkin tietyllä tapaa tällainen hupikirjoittaja ja minua kiinnostaa oikein rikkoa sitä kaavaa ja miettiä, miten tarina toteutuu sen jälkeen. En vielä ole päässyt oikeasti loppuun asti tai kunnolla alkuunkaan tällaisten "taidekokeilujen" kanssa, mutta varmaan tärkeä pointti kuitenkin mainita. Minun logiikkani on, että säännöt on ihan hyviä auttamaan alkuun, mutta ne on myös tehty rikottaviksi. Joku Hero's journey käy mielestäni äkkiä ennalta-arvattavaksi ja enemmän jännittää, jos sitä on hieman rikottu.
Eniten käytettyä tulee seuraavia: Snowflake Method (aloitus, kolme ongelmaa, loppu muistaakseni), Dan Harmon's Story Circle / Plot Embryo, three-act structure, ihan vain aloitus / koukku / keskikohta tai juonenkäänne / huippukohta / loppu / mitä sitä ikinä tarviikaan tai tuntuu loogiselta.
Mutta vähän vaihtelevasti tulee käytettyä. Joskus suunnittelen juonen ennen kirjoittamista ja silloin käytän kaaviota rinnalla. Joskus vedän tarinan tajunnanvirtana, jolloin en edes mieti asiaa. Joskus tarinan keskellä saatan vähän miettiä jatkoa kaavion avulla. Editoinnissa pitäisi koittaa kaaviota, sillä siitä olen kuullut suosituksia.