Kirjoittajien Kilta

Ajattelin tätä ensin genre-sektioon, mutta ehkä tämä on kuitenkin laajempi kyssäri, tajunnanvirta, whatnot....


Olen koettanut saada teollisuuslähiöön sijoittuvaa tarinanideaa etenemään, ja se nytkähti viimein eteenpäin luettuani pitkästä aikaa Barkerin Veren Kirjoja, en nyt muista mitä osaa. Mutta joka tapauksessa siis, jokin Barkerin tyylissä naksahti, tuli sellainen fiilis, että juurikin tällä tavalla moderniin urbaaniin kontekstiin sijoittuvaa kauhua kannattaa kirjoittaa; sen jälkeen nyt olen koettanut analysoida, että mikä siinä rakenteessa/tyylissä on sellaista, mikä saa sen toimimaan nimenomaan tuossa viitekehyksessä, tuossa miljöössä.


Niin, niin kysymykseni tai pohdintani on, oletteko itse havainneet, että jotkin tyylirakenteet, kenties genreratkaisutkin, vaativat tietyntyyppisen miljöön; et vice versa - onko laita niin, että jokin rakenne, jokin tapa kertoa tarinoita, uppoaisi mihin tahansa miljööseen (henk.koht. olen melko varma, että Pratchettin Kiekkomaailma -tyyli menisi ihan täydestä niin kyberpunkissa kuin avaruusoopperassakin, pikkaisen ehkä joutuisi asuja modaamaan, mutta tarinat itsessään eivät olisi paikkasidonnaisia)? Onko transgressiivinen proosa välttämättä kiinni modernissa maailmassa; vaatiiko high fantasy keskiaikaisen maailman; onko jokin miljöö, mihin rom-com ei vaan taivu?

Hmm, oikeastaan ei ole tullut aikaisemmin tätä mietittyä! Olen vahvasti sitä mieltä että erilaisia yhdistelmiä on mielenkiintoinen kokeilla ja että erilaiset ratkaisut voivat yllättävällä tavalla loksahtaa paikalleen. Kun asiaa mutustelen minusta tuntuu että yleensä fantasia menee historiallisiin miljöihin, tai sitten nykypäivään uuskummana. Jotenkin joku kasarifantasia ei heti kuulosta oikealta mutta olen varma että siitä saisi mahtavaa meninkiä!

Ihmissuhdedraamat sitten taas menevät minne vain, esimerkiksi romansseja voi kirjoittaa aikaan kuin aikaan, paikkaan kuin paikkaan. Scifi taas sisältää eräänlaisen miljöövaatimuksen, tulevaisuuden teknologiaa tai avaruutta vähintään.

Nämä siis mitä minulle tuli mieleen kun pohdiskelin. Olkaa ihmeessä eri mieltä :D

Mä kyllä uskon, että fantasian saisi halutessaan toimimaan myös muissa miljöissä kuin siinä keskiaikaan pohjaavissa. Toki tässä on kommentoitava, että kyllähän mullakin tämä tänhetkinen YA-fantasiaromaani pyörii nimenomaan keskiaikahenkisessä maailmassa, joka tosin on saanut ehkä keskiaikaa enemmän jonkinasteista inspiraatiota sellaisesta pelisarjasta kuin Horizon Zero Dawn - vaikka se inspiraatio itse tekstistä ei juuri näykään.

Tavallaan houkuttelisi kyllä itse lähteä jossain tarinassa kokeilemaan genrejen konventioiden rajoja. Yksi männänanoni kyllä tähän sarjaan ehkä menisikin (Inari), koska isolta osin sijoittuu nykyajan Japaniin ja luokittelisin sen jossain määrin korkeafantasiaksi (puhtaasti sillä, että erilaiset maagiset olennot ovat siinä niin keskeisessä roolissa ja siinä taisi olla magiaakin jossain). Mut mä oon usein vähän semmonen genrebendaaja (ja -blendaaja), et omat tarinat ei välttämättä aina ihan noudattele genrejen tyypillisiä konventioita.

Mikseipä toisaalta scifiäkin voisi sijoittaa johonkin muuhun miljööseen kuin sinne tulevaisuuteen. Toki riippuu vähän siitä, kuinka kovaa scifiä kirjoittaa, mutta oon lukenut scifiä, joka on sijoittunut enemmän tai vähemmän nykyaikaan (esim. Animorphs menisi mun mielestä tähän kategoriaan).

Tyylin kohdalla ei oo tätä tullut niin paljon mietittyä, mutta voisi olla mielenkiintoista pistää korvan taakse ja lähteä kokeilemaan kaikenlaista.

Mua houkuttelee kirjoittaa lähihistoriaan sijoittuvaa fantasiaa. Tämä on siis vasta ajatuksen asteella joten en osaa sanoa toimiiko se mitenkään, mutta ajatuksena modernin/postmodernin ensiaskeleiden ja fantasian taikaelementtien kohtaaminen kiinnostaa. Tekeekö tavikset magiaan kykenevät tarpeettomiksi kaikilla rokotteillaan, lentokoneillaan, puhelimillaan ja koneillaan? Pitääkö kokonaisten ammattikuntien keksiä itsensä uudestaan kun heidän perusduuninsa voi korvata laitteilla ja ennen harvojen ulottuvilla olleet jutut onkin nyt arkipäivää? Onko suurella yleisöllä vaikeuksia erottaa mikä on taikuutta ja mikä teknologiaa? Tarvitseeko taikuus ympärilleen keskiaikaa muistuttavan maailman tai nykypäivästä erillisen salaisen yhteisön (vrt. Potterit)? Ei varmasti ole helppoa mutta kiinnostaa voiko sen saada toimimaan. Janimenomaan niin että se taikuus ja mahdolliset fantasiaolennot on kaikkien tiedossa ja arkipäivää, ei joku piilossa oleva rinnakkainen maailma.

En missään nimessä usko, että "keskiaikafantasia" on ainoa toimiva fantasian muoto.
Yks ongelma on toki se, että jos lähtee luomaan maailmaa jonkin olemassa olevan "vieraan" kulttuurin tai aikakauden pohjalta, siinä mennään aika helposti metsään.
(Suomifantasia ei ainakaan oman kokemukseni mukaan ole vielä kovin pitkällä orientalistisista lähtökohdista, mitä tulee kaukaisempien kulttuurien kuvaamiseen.
Tai edes läheisten, jos saamelaisten ja karjalaisten perinteiden kuvaamisesta on puhe. Mutta ehkä ajan kanssa tässä kehitytään!)
Ja toisaalta edes se keskiaikafantasia ei aina yleensä ole kovin keskiaikaista.
Se muistuttaa aika usein sitä amerikkalaista ren faire -meininkiä, 1700- ja 1970-lukujen romantiikkaan nojaavaa pastoraali-idylliä.

Tällä hetkellä mulla on edessäni vuoden 2022 esikoisteos Juho Rinteeltä ja tää on kyllä sellaista luovaa hulluutta että arvostan lukemattakin!
"Anateema" on siis tällänen parisataasivuinen kyberpunk-korporaatioseikkailu, joka on kokonaan kalevalamittaan kirjoitettu.
Siis kokonaan. Alusta loppuun. Prologista alkaen.
En tiedä, toimiiko, koska en ole vielä lukenut. Mutta kansan- ja muinaisrunouden kaverina olen TOSI innoissani.

Ja ihan siis niinku periaatteen vuoksi toivoisin, että tällaista soveltamista olisi enemmän!
Että just joku Lou Amnesian postmoderni high fantasy tmv. voisi olla ihan uskomattoman kivaa luettavaa...

Omassa high fantasy -projektissani mulle oli lähtökohtaisesti kuitenkin tärkeintä se, että maailmaa on helppo lukea.
Tavoitteena on joku simppeli "satumaisuus", mutta sillai aikuisella tavalla.
Itseisarvoisesti, läpinäkyvästi, väen väkisin "fantasiamaailmaksi" rakennettu fantasiamaailma, jonka nimet on vedetty hatusta, ja jonka lainalaisuuksia joutuu pähkäilemään joka sivulla, ei ole mulle itelleni kovin mielekäs.
Miljöö on kuitenkin lopulta vaan se näyttämö hahmojen välisille suhteille ja tarinankerronnalle, ainakin mulle. Toivon, että se tehostaa tarinaa, jota kerron.

Näkökulmahenkilö Vardun köyhästä kotiseudusta saa aivan vapaasti lukea suomenlahtea ja viroa ja skotlantia ja arktisia rannikoita.
Pääpointti, jota yritän välittää, on se, että väestö on aika lukutaidotonta ja märkää.
Se, että "Eino" on ensimmäinen erisnimi, on ihan tarkoituksella niin. Saattaa olla, että siskonsa helpottuu vielä Ilvasta Oonaksi.
En tahdo, että ensimmäinen sivu lukemisesta menee Aák'jadérsmigh'lë-nimiin kompuroidessa, koska kirjoitan kuitenkin suomalaisena suomalaisille.

Paikallisen kunkun nimi taas on "Gostislav" joka on suomalaisesta näkövinkkelistä hyvinkin aatelisen slaavilais-skandinaavinen.
Samoin koko loppuhovi Arnulfeineen ja Bogatyreineen, nimenomaan siksi, että jo hahmon nimi kertoisi lukijalle selkeästi, että tässä on nyt aatelia.
Päästään taas selittämisestä itse tarinaan.

Yksi päähenkilöistä on ihan tarkoituksella nimetty niin, että oon päässyt tutustumaan somalialaiseen ja arabialaiseen kertomaperinteeseen.
Ritarin piti mun mielestä tulla vanhasta hevoskulttuurista - mongolia ja muut turkkilaiset kulttuurit oli toinen vaihtoehto.
Ja mun rakas poikani Tawwam Mahad Raage Al-Faris on tän kaiken kautta hahmo, jolla on perheessä silti "Juha-setä jokiveneineen Kemiltä".
Juha on ilmeisesti myös somalialainen miehennimi ja Kem oli Niili-joen vanha koptinkielinen nimi.
Siis, vitsi joka voi toimia VAIN suomen ja somalian kontekstissa. Ihanaa!

Sitten, tein sellaisen taiteellisen valinnan jo alussa, että mun noitani loitsivat runomitoissa. Runoa luetaan eri tavalla kuin proosaa, joten se korostaa yliluonnollisia tapahtumia eri tavalla.
Iloinen yllätys oli se, että itämerensuomalaisten ja muinaisskandinaavisten runomittojen lisäksi myös nuo somalialaiset perinnerunot ovat alkusoinnutettuja!
Ne keskustelee siis aika luontevasti keskenään tässä synteesimaailmassa, jonka oon tarinaa varten luonut.
Ison kauppakaupungin työväki taas puhuu kerronnan lomassa stadin slangia, koska se on lukijalle helppo vihje siitä, millainen väestönosa tässä on äänessä.
Se myös erottaa vieraan kaupungin selkeästi kotihovista.

Paras tulos näiden kahden valinnan yhteentörmäyksestä oli mulle raakakässärissä se, että kun konkkaronkka etsii kaupungista mystistä runomittatietäjää, vastaan tulee tietysti se pahinta siansaksaa vääntävä duunarimuija, joka on jo tuttu kulmakuppilan ja korttelisaunan kantiksena.
Koska totta kai ahtaan kaupungin kontekstissa se juoruileva pubiruusu on suurin tietäjä! Kuka muukaan?

Että kyllä niitä hauskoja sivutarinoita ja uusia yhdistelmiä vaan syntyy silti, vaikka inspistä lähtisi etsimään oikeasta vanhan maailman historiasta.
Mutta se, millaista tarinaa ja maailmaa mä näistä palikoista rakennan, on toivottavasti kiehtova ja freesi.
Enemmän seikkailusatua kuin kömpelöä vaihtoehtohistoriaa.

Ajattelisin, että on erittäin OK kokeilla eri tyylejä eri tyyppisiin tarinoihin ja ympäristöihin, ja parhaimmillaan tarina voi pelata myös sillä, miten tyyli sopii yhteen tekstin tavoitteiden kanssa. Joten on varmaan hyvä huomioida, mitä asioita tyylin vaihtaminen korostaa, ja mitä seurauksia sillä on tarinalle. Esimerkiksi joku maanläheinen tyyli on usein tosi jees vähän humoristisemman tarinan kanssa. Tai jos haluaa vaikkapa semmosta high fantasy -meininkiä tyylillisesti, niin se on parhaimmillaan kun tietynlaisella paatoksellisuudella tai ylvästelyllä on merkitystä tarinalle.

ööh luulin äsken kirjoittaneeni tähän keskusteluun, mutta se olikin jokin pikavastaus, joka katosi netin uumeniin..? Otetaanpa uudestaan:
Roolipeleissä on ollut jo pitkään tavallista, että genrerajoja rikotaan eli ei mennä ihan niin kliseisesti. Esimerkkeinä "Shadowrun", joka on korkeaa fantasiaa kyberpunkhenkisessä maailmassa. On tapahtunut kataklysmi, joka on tuonut taikuuden ja eri fantasiarodut meidän tuntemaamme nykymaailmaan: on noitia, velhoja, haltioita, örkkejä, kääpiöitä... ja on kybernetiikkaa ja tietokonehakkereita.
Toinen on sitten "Deadlands", lempinimeltään weird west, joka tapahtuu 1800-luvun villissä lännessä, mutta lisänä on hyvinkin paljon magiaa, steampunkia (mystinen "ghost rock", aavekivi, toimii polttoaineena niin junille kuin varhaisille automobiileillekin) sekä kauhua (ei ole harvinaista, että zombit tai ihmissudet hyökkäävät pikkukaupunkeihin).

Kun on pelannut kavereiden kanssa näitä, luonut hahmoja ja liikkunut näissä maailmoissa, ovat genrerajat lähinnä ehdotuksia ja rajoituksia. Mitä tahansa voi tehdä, ja melkein minkä tahansa maailman voi siirtää toiseen. Jos uskottavuudesta huolehtii, niin 1. tää on fiktiota ja 2. teknologioita voi soveltaa, ja keksiä itse syitä, miksi jotkin asiat toimivat tai eivät toimi. Onhan eurooppalaisessa taikuusperinteessäkin eroja: Englannissa ajatellaan, että rautaa ei voi noitua (Pratchett käyttää tätä trooppia paljon kirjoissaan), kun taas Suomessa pitää tietää raudan syntysanat, niin sitä voi noitua siinä, missä ihan kaikkea muutakin. Mm. kirveen tekemän haavan yhteydessä puhutaan nimenomaan haavan tehneelle raudalle ja loitsitaan sitä.

En tiedä olenko tämänkään kysymyksen kohdeyleisöä, koska minun sääntö numero yksi kirjoittamisessa on, että kirjoittamisessa ei ole sääntöjä. Ainakaan niin kauan, kun tarkoitus ei ole pyrkiä julkaisemaan - toki silloinkin taiteellisia vapauksia on, mutta yleensä mietitään myös myynnin näkökulmasta. Minulle kirjoittaminen on ensisijaisesti harrastus, joten sillä voi vähän "leikkiä".

Ehdoton vastaukseni siis on, että mitä tahansa tyyliä voi kirjoittaa mihin tahansa miljöisiin/miljöihin (googletin sijamuodot, koska alkoi epäilyttää). Joidenkin yhdistelmien ehkä voidaan ajatella olevan parempien kuin toisten, jos käytetään mittana fanien/lukijoiden/kirjoittajien määrää. Joskus genre voi rajoittaa, koska tietyt ratkaisut voivat muuttaa genren toiseksi (jos utopia ei olekaan enää täydellinen, onko se enää utopia vai muuttuuko dystopiaksi).

En osaa nimetä nyt mikään tiettyä tyyliä, miljöötä, genreä esimerkkinä. Uskon, että sellaiset stereotypiat ovat joissain määrin stereotypioita ihan syystä, koska ne vain toimivat, ovat niin hyviä. Mutta uskon myös ja haluan rohkaista kokeilemaan mitä tahansa uutta ja erikoisiakin yhdistelmiä. (Ja anteeksi, en varmaan vastannut nyt lainkaan itse kysymyksiin.) Minusta tuntuu siltä, että on vielä paljonkin löytämättä jääneitä yhdistelmiä.

Mun keskiaikaisin fantasia on itse asiassa sekoitus nykyaikaista meidän maailmaa, josta johtaa portaali toisenlaisten olentojen maailmaan, eikä eri maailman olennot edes pysty kovin kauaa oleskelemaan toisessa maailmassa ilman että keho alkaa tuhoutua. Osa tarinasta tapahtuu meidän maailmassa ja siinä peräti käytetään faksia, kun taas osa on siellä toisaalla. Sitä fantasiamaailmaa ja sen olentoja kehitellessäni mietin itse asiassa Avatar-elokuvaa. Tarina voi ihan hyvin olla fantasiaa, vaikka vaikutteita otettais scifistä, meidän maailmasta, jostain muusta historiallisesta ajasta kuin keskiajasta tai vaikka tulevaisuudesta.

(Mun pitäis vihdoin kirjoittaa yksi suosikki-ideoistani, tarina avaruusnoidasta.)