Luojan kiitos, X on täällä - toistuvat elementit hyvissä teksteissä?

[RikuY]

Otsikon 'hyvä' laajasti, hyvä kirjoittaa, hyvältä tuntuva lopputulos, hyvä flow, jokin oivallus.... ehkä leipäteksti selventää, mitä ajan takaa.


Mutta siis. Jossain John Irwing -haastattelussa tai artikkelissa hän sanoi, että hän ei oikeastaan tiedä, mistä karhut tulevat hänen teksteihinsä, mutta kun ne tulevat, niin homma lähtee rullaamaan .... tai jotain siihen suuntaan.


Omissa jutuissani veitset ovat aika tavalla samantapainen elementti; melkein aina ne löytävät tiensä tekstiin, ja kun ne tulevat, jotain kilahtaa kohdilleen. Joskus olen sitten kyllä koettanut istuttaa niitä enempi tarkoitushakuisesti, tyyliin: "Tämä sakkaa ihan kilosti, jotain on tehtävä, voisiko tähän tulla puukkotappelu tai jotain" - toisinaan se on tärpännyt, toisinaan se on tuntunut pakonomaiselta. Mutta. Jos veitset ovat löytäneet paikkansa tekstissä orgaanisesti, luonnollisesti, niin yleensä se on tarkoittanut sitä, että teksti on lähtenyt kulkemaan jollain uudella tavalla, ja jokin solmu on auennut.


Niin, niin sitä minä vaan, että onko teillä muilla jotain vakioelementtejä, mitkä tulevat teksteihin yllättäen ja pyytämättä kuin faksilla ikään; jotain, joiden ilmentyminen kertoo siitä, että nyt ollaan jonkin toimivan kulmilla; ja oletteko löytäneet konsteja, millä näitä elementtejä voi houkutella tekstiin, vai muuttaako sellainen jotain liian ... pakonomaiseksi, kenties?

[haikailutaide]

Mä huomaan, että isoimmat askeleet eteenpäin tuntuu usein tulevan pöytäkeskustelujen kautta. Oli tarjolla sitten pitoruokaa, kuppilan tuoppi ja katuruoka, tai pelkkä kuppi teetä, siinä yhdessä jaetussa ateriassa on jotain, joka saa hahmot puhumaan ja avautumaan ja reagoimaan toisiinsa eri tavalla kuin muut yhteentörmäykset. Välillä tuntuu vähän hölmöltä, että huomaan sen tapahtuvan niin usein, mutta toisaalta se on aika luontevaa. Tykkään siitä kyllä.

[sayaxoxo]

Avasin ketjun uteliaana, koska en ensin ymmärtänyt, mihin otsikko viiittasi, mutta sitten luin pohjustuksen ja tajusin, että minullakin on pitkissä teksteissä karhuja! Tai no, ei karhuja, mutta samanlainen elementti kuin ketjun aluksi siteeratulla Irwingillä. Jos hahmo ottaa pitkän suihkun, se on merkki universumilta, että tekstin pitkäpiimäisin osio, eli alun keskiosa, on selätetty. ^^ Monesti teksteissäni on aika lennokas lähtö, joten ehkä pitkä suihku auttaa hahmoja käymään läpi tapahtuneita asioita, mistä on hyvä viilettää kohti uusia seikkailuita. Aina tämä itsereflektion hetki ei ole mikään merkityksellinen dialogi näkökulmahahmon itsensä kanssa, mutta monesti se tarjoaa hahmolle jotain. Viimeksi taisin antaa hahmon potea syvää itsesääliä, mutta joskus kyseessä on ollut vain yksinkertainen tapahtumaan valmistautuminen, tyyntä ennen myrskyä.

Ruoan äärellä käydyt keskustelut muuten käyvät järkeen. Ne eivät ehkä ole minun karhujani, mutta tunnistan kyllä, että ruokahetki tarjoaa hyvää dialogia. Yhdessä kokkaaminen voi oikeastaan tuoda vähän samanlaista tunnelmaa, koska se, miten hahmot tekevät arkisia asioita voi paljastaa heistä paljon toisilleen: polttaako hahmo veden pohjaan vai pilkkooko hän porkkanoita pieteetillä vai alkaako touhu lupaavasti ennen kuin keskittymiskyky loppuu. ^^

[f_saro]

Mulla ei ole mitään noin spesifiä, olisi kyllä hauskaa jos olisi!

Lähinnä heti kun tulee jonkinlainen toimintakohtaus, se edistää etenemistä selvästi. Tai kun uhkakuvat konkretisoituvat. :D

[MystinenPitko]

Hmm, hankala sanoa itselläkään. Eniten olen huomannut, että hahmojen suhteita ja ajatuksia yms myms on helpoin tuoda julki, kun ne asettuu johonkin keskustelemaan. Oli se sitten kävellessä kadulla tai yöllä sohvalla jne. Juonen kulun suhteen ei ole tullut sellaisia vielä ilmi.