Kirjoittajien Kilta

Sain minäkin tämän luettua loppuun joitain päiviä sitten. Alkukuussa oli muita kiireitä, mutta kun pääsin vauhtiin niin lukeminen eteni ihan kivasti ja tarina otti mukaansa. Kieltä oli miellyttävää lukea, siinä oli jotain sellaista kuvailevuutta mikä herätti elävän kuvan maailmasta. Hahmojen karikatyyrisyys, joka alkuun häiritsi, tuntui sitä sopivammalta mitä enemmän tekstissä tuotiin homman teatterimaisuutta esiin. Lopun "hajoamisesta" pidin kovasti.
Totalitarismianalyyseja en osaa tästä kauheasti tehdä, en ole hyvä sellaisissa. Luin kirjan ennemminkin absurdina tarinana absurdista maailmasta.

Niin joo, sain tämän luettua jo samalla viikolla kuin sain käsiin. Pidin tästä, oli hyvällä tavalla absurdi, ja Paulan tavoin ajattelin tätä ennemmin näytelmänä. Toisaalta mietin myös, että voisi olla niinkin, että päähenkilö on suljettu aikakautensa kaltaiseen psykiatriseen sairaalaan, ja kärsii aikamoisista harhoista kirjan loppua kohden.

Pitäisi jossain kohtaa lukea uudestaan, ja katsoa mitä saa irti toisella lukukerralla.

Tuosta absurdiudesta; tuntuuko, että se liittyisi siihen "proosarunoelmamaisuuteen", kuten Nabokov on kait teostaan luonnehtinut ... vai onko maailma - teoksen maailma, tai maailma Nabokovin mielestä - absurdi?



Tässä vaiheessa yksi plussa teokselle: hahmot ovat tietyllä tapaa tasapainossa. Ookoo, siellä on tämä keskeishenkilö, jonka viimeisiä (?) 20 päivää seurataan - mutta muut hahmot pelaavat mielestäni varsin ... esteettisesti tasapainoisella tavalla. Ja vaikka autoritääriseen yhteiskuntarakenteeseen voidaan nähdä kuuluvan tietty anonymiteetti, niin hahmot ovat toisistaan erottuvia, vahvoja.