Kirjoittajien Kilta

Sain just luettua Anne Leinosen "Sinä kirjoitat romaanin" -käsikirjan. Lähdin liikkeelle vähän että onpa nyt sarjiskansi ja aika ohut sivumäärältäänkin, mutta sisältö oli tosi positiivinen yllätys! Tässä oli ihan kunnon pohdintatehtäviä kaikille kirjoitusprosessin osa-alueille ja tosi kiva, superkattava loppulistaus vielä editointiakin ajatellen.

Kirjoitusoppaiden lukeminen on ollut tosi hyödyllistä ei vaan siksi että niistä nyt pitäisi oppia kamalasti kaikkea, mutta ihan siksikin että oon saanut omia ajatuksia tosi kivasti liikkeelle!

Lotta Dufvan Limbodusan sain luettua pari päivää sitten. Sattui hyppysiin kaksikin kotimaista, naisoletettujen kirjoittamaa esikoisromaania, jotka ovat jollain tapaa dystooppisia. Limbodusa kolahti paremmin; rakenteellisesti haastavampi kahdella epäluotettavalla kertojanäänellään ja usealla aikatasollaan, mutta pysyy kasassa. Intensiivinen lukukokemus identiteeteistä, vallasta ja vallankäytöstä, demokratian ja kapitalismin kriisistä, moraalisten valintojen suhteellisuudesta ja tiesmistä. Kaikki vielä nopeatempoisesti kahteen ja puoleensataan sivuun pakattuna. Oikein onnistunut, joskaan ei erikoisen miellyttävä, lukukokemus.

Hemmo Murto-Unkila: Hudd-sedän suolasirotin. Arktinen Banaani 2022.


Kokoelma spekulatiivisia novelleja; minun mielestäni kallistuvat jonnekin surrealistisen kauhun ja maagisen realismin välimaastoon. Aavistuksen ambivalentti olo tästä tulee: pidän teemoista kovasti, aiheet ovat .... sopivan häiritseviä.... itselleni. Samaan aikaan jokin tyylissä on jotain vaikeasti määriteltävää, joka häiritsee itseäni väärällä tavalla - no, tuo vaikeasti määriteltävä on itsessään minua häiritsevä; haluaisin ymmärtää, miksi en ihan satasella osta tätä pakettia. Kieli sinänsä on selkeää, joko tekijä tai kustannustoimittaja on kyllä hionut kaiken kohdilleen, jopa saippuamaisen liukkaaksi. Ehkä novellien rakenne on omaan makuuni liian samankaltainen, toisteinen - jokin varianssi tyylissä ja/tai käsittelytavassa voisi antaa sellaista maustetta, mitä tähän kaipaan.



Selkeäkielinen, omaääninen novellikokoelma, joka saa kyllä harkitsemaan tekijän muuhunkin tuotantoon perehtymistä.

Emily Austinin Everyone in This Room Will Someday Be Dead (2021).

Nappasin äänikirjana kuunneltavaksi, kesti tunti tai pari että pääsin ihan kunnolla sisälle tarinaan, mutta tykkään kovasti. Kärsin itse aikanaan keskivaikeasta masennuksesta ja paniikki- ja ahdistuskohtauksista, ja kirjailija tavoittaa hyvin autenttisesti sen, millä tavalla yliajatteleminen, omien havaintojen vääristyminen ja jatkuva väsymys voivat vaikuttaa suhteessa omaan itseensä ja muihin. Yllättäen nautin myös siitä, että opin ihan uusia asioita katolilaisesta kristinuskosta päähenkilön yrittäessä epätoivoisesti esittää olevansa itsekin katolilainen, vaikka on todellisuudessa ateisti ja lesbo, ja valehteli saadakseen työpaikan paikalliskirkosta.

Kuulostaa valtavan mielenkiintoiselta, laitoin varaukseen! Kiitos vinkistä :)

Jälleen kolme teosta kesken, kaikki spefiä:

TJ Klune: Kuiskailevan oven alla. Tykkäsin saman kirjailijan teoksesta Talo taivaansinisellä merellä, ja Kuiskaileva ovi on hyvällä tavalla tosi samanlainen, sellaista hyvän mielen fantasiaa ja kasvutarinaa. Alku kyllä tuntui todella toisteiselta, mutta kun siitä päästiin, niin kirja on ollut ihan mieluista luettavaa.

Susanna Clarke: Piranesi. Olen vasta tosi alussa ja lukeminen tökkii ainakin osittain siksi, että melkein jokainen Substantiivi on kirjoitettu isolla Alkukirjaimella. Aivot siis väkisinkin painottavat noita sanoja ja eteneminen tuntuu tahmealta. Yritän ehkä rämpiä vielä pari lukua, ennen kuin päätän, luovutanko tämän suhteen.

K. A. Applegate: The Andalite Chronicles. Osa Animorphs-sarjaa, joka on toiminut mulle hyvänä aivot narikkaan -luettavana ja lukujumin avaajana. Aina välillä iskee into lukea sarja loppuun, jolloin tulee luettua muutama teos ja kyllästyttyä taas, mutta ehkä sitä lopulta pääsee maaliin asti.

Hirmu kirjoitti: ↑16 Elo 2024 18:08 Susanna Clarke: Piranesi. Olen vasta tosi alussa ja lukeminen tökkii ainakin osittain siksi, että melkein jokainen Substantiivi on kirjoitettu isolla Alkukirjaimella. Aivot siis väkisinkin painottavat noita sanoja ja eteneminen tuntuu tahmealta. Yritän ehkä rämpiä vielä pari lukua, ennen kuin päätän, luovutanko tämän suhteen.

Pyydän: älä luovuta! Alku oli tosiaan tahmea, mutta kohta kieleen tottuu, että se on vain Piranesin tapa käsitellä maailmaansa, jossa Kaikella on hänelle tietty Merkitys. Tarina kasvaa myöhemmin ihmeelliseksi ja ihanaksi. Tästä tuli yksi mun lempikirjoista kertalukemisella. Pitäis lukea suomeksikin.

Gabrielle Zevin - Tomorrow and tomorrow and tomorrow
Olen kuullut tästä niin paljon hyvää, mutta mun on ollut tosi vaikea päästä kiinni tähän tarinaan. Olen toki vielä aika alussa ja melko vahvasti päättänyt, että luen tämän loppuun. Toivottavasti tarina vielä nappaa kiinni jossain kohtaa

Ensimmäinen avain ja muita taikakoulutarinoita

Mun on yleensä vaikea keskittyä lukemaan novelleja, mutta nämä on kivoja! Tosin osa tuntui loppuvan kesken tai vähän hämmentävästi mun makuun.

Sanotaan, että novellien kirjoittaminen on kuningaslaji, mutta ehkä niiden lukeminen onkin kuningatarlaji.

Kokoan Helmet-haastetta ja kohdan "vähintään kolme kirjoittajaa" toteuttaa tietysti mikä tahansa antologia. Ropeconista mukaan tarttunut "Steampunk! Messinkiä ja morsiamia" on meneillään.

Antologiat on itse asiassa tosi kivoja jos haluaa tutustua johonkin genreen, tms.

Edit: "Kivoja", eikä "kivioja". Koulussa oli aikoinaan sen niminen veistonopettaja.

Satu Rämön dekkareista toinen eli Rosa & Björk on menossa. Sarjan kirjat ovat keikkuneet myydyimpien listalla ja kuvittelin, että ne olisivat hyviä. Olin aivan tyrmistynyt siitä, miten huonosti ensimmäinen osa Hildur on kirjoitettu. Yritin etsiä jostain arvosteluja siitä, mutta kaikki vain hehkuttivat kuinka hyvä kirja on. Ehkä se on joku joukkopsykoosi.

Mysteeri sinällään on kyllä mielenkiintoinen, ja se saa jatkamaan, mutta pliisu kirjoitustyyli häiritsee tosi paljon. Satu Rämö on kirjoittanut tietokirjoja, ja se perintö näkyy. Ärsyttää esimerkiksi sellainen, että dialogit menee suunnilleen niin, että tulee yksi repliikki, sitten välissä kerrotaan, mitä toinen on sanonut, ja sitten taas repliikki. Siis ei laiteta sitä repliikkiviivaa ja lainata hahmon sanomisia, vaan sanotaan tyyliin että "Hildur kertoi käyneensä jututtamassa epäiltyä", eikä "Kävin jututtamassa epäiltyä", Hildur sanoi. Paljon muitakin ärsytyksen kohteita kyllä on. Ihmiset hehkuttavat kirjan Islannin kuvausta ja sitä, että toinen päähenkilöistä neuloo, mutta vaikka itsekin neulon, niin tuntuu todella päälleliimatulta koko homma.

Ei olisi yhtään tehnyt mieli aloittaa tätä toista osaa melkein heti ensimmäisen jälkeen, mutta hitto kun kirjat ovat lainassa äidiltäni, ja siskoni haluaisi lukea ne ennen kuin neljäs osa tulee (joulumarkkinoille). Eli tässä on tuli hännän alla sen suhteen. Pakko kyllä lukea jotain välissä ennen kuin kolmatta osaa aloitan. Tämä toinen osa on hieman sujuvammin kirjoitettu kuin ensimmäinen, mutta kyllä tässäkin välillä miettii, että eikö kustannustoimittaja olisi voinut edes vähän korjailla tiettyjä asioita.

Lukaisin aamusta ja aamuyöstä Hervé Le Tellierin Poikkeama -romaanin (WSOY 2023, suomentanut Lotta Toivanen; alkuteos L'Anomalie 2020) ja ihan pidin. Eksistentiaalista scifiä, jossa on otettu selkeä perusidea, hyödynnetty sitä näppärästi, ja rikastutettu tarinaa sitten tieteen ja filosofian viittauksilla. Mainitut viittaukset, plus keskeishenkilöiden runsaus, tekevät kyllä teokseen hitusen raskautta, mutta eivät kuitenkaan tahmaa liikaa. Ehkä isoin heikkous on keskeishenkilöiden runsaus: tahtovat jäädä pintapuolisiksi, jopa kliseisiksi; keskeisidea ei sinänsä - filosofiasta valmistuneelle - ole mitenkään uniikki, mutta käsittelytapa oli viihdyttävä.

Tällä hetkellä kesken Anni Kytömäen Margarita, jonka oon lukenut jo joskus aikaisemminkin, tämä on ihana. Viimeaikaiset uutiset raakkutuhoista saivat tarttumaan kirjaan. Tää on itselleni Iida Turpeisen Elollisten kaltainen mestariteos, joka herättää miettimään ja joka jää ajatuksiin pyörimään pidemmäksikin aikaa. Itselleni kyllä hyvin lähellä 5/5-kirjaa ellei jopa napakymppi siinä mielessä.

Lisäksi kesken myös Delia Owensin Suon villi laulu, mutta siihen en ole vielä jotenkin päässyt sisään. Tämän hetken lukukokemuksen perusteella ei hyppää omaksi suosikiksi, vaikka tätä kehuttu onkin - ellei tässä tapahdu jotain yllättävää.

Odottelen postin tuovan Annukka Salaman uusimman nuorten romaanin piakkoin, jotta pääsen sen pariin. Olen lukenut nyt Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjoja. Meneillään on nyt kolmas osa; Oikullinen protokolla. Kevyttä ja nopeaa luettavaa. Ensimmäisen osan valitsin kirjastosta lukuun ihan vain siksi, että kansi oli jännä. Olen tänä vuonna tietoisesti opetellut taas lukemaan käännöskirjallisuutta. Vaikeaa se on välillä ollut, mutta onneksi Kindleltä saan lukea aina englanniksi.

Tällä hetkellä työn alla kaksi kirjaa:

Sarah J. Maasin The House of Earth and Blood, joka ei ole ainakaan vielä saanut oikein syttymään. Tämä tuntuu itselleni vähän samanlaiselta työmaalta kuin Game of Thrones aikoinaan. Järkäle, jossa tavallaan tapahtuu liikaa, mutta liian vähän ja kaikki tuntuu sekavalta.

V. E. Schwabin The invisible life of Addie LaRue, joka Maasiin poiketen on ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Tämä on itselleni ns. five-star expectation ekojen kahden luvun perusteella ja olin tästä kuullut paljon hyvää. Tämän premissi tuntui kiinnostavalta ja tähän mennessä oon kahden luvun aikana rakastunut jo täysin tämän kieleen. Tää on kirjoitettu todella kauniisti, en tiedä onko Schwabin kirjat aina näin kauniisti kirjoitettuja, koska tää on mun eka häneltä. Mutta tää on kaunis. Lyyristä, maalailevaa, sanoja käytetään todella kauniisti ja kohtaukset maalautuu eteen todella helposti. Tässä on potentiaalia olla lokakuun paras kirja, toivon vaan, että tämä onnistuu lunastamaan sen potentiaalin.